Hyvästi jää

Mun elämässäni ei ole enää tilaa mittavalle bloggaamiselle. Täten julistan kirjoittamisen tässä blogissa kirjoitetuksi. Tästä eteen päin on ihmisten otettava minuun muulla tavoin yhteyttä ja kysyttävä "Mitä kuuluu?", jos se asia kiinnostaa, sen sijaan että saisi säännöllistä raporttia asioista netissä. Tässä niille neljälle ja puolelle vuodelle joiden aikana olen jauhanut juttuja asian vierestä. Kippis!

Taukojumppaa

Kääk. En ollut avannut blogiani aikoihin ja kas, sen etusivu oli sinä aikana vallan toiseksi muuttunut. Siis se sivu joka avautuu, kun kirjaudun sisään kirjoittamaan asioitani, jota en todellakaan ollut aikoihin tehnyt. Kotona ei netti toiminut toviin ja töissä ei tehdä sellasta duunia, jonka lomassa ihminen netissä kauheesti roikkuiskaan. Siksi vähäinen raportointi. Ja muutenkin on paasamisen tarve hukutettu viattomien työkavereiden korviin, näin ei ole jäänyt sitä sanomista sitten kaikelle kansalle.

M palasi Japanista. Nassikka on edelleen katkera siitä ettei päässyt mukaan. Sille ei voi näyttää matkakuvia ilman että tulee riitaa. Minä puolestani olen tyytyväinen, työssä käyvä ihminen ja se työssä käyminen on sen verran kivaa puuhaa, että Japanit jää siinä helposti kakkoseksi. Tässä on toki otettava huomioon, etten ole ollut kokopäivätöissä vuosikausiin ja en koskaan ennen missään koulutusta vastaavassa hommassa, osin tosin sen takia, ettei ole ollut koulutusta työhön. Nyt on.

Vilustus hidastaa just nyt elämän toimittamista ei tosin niin paljon, että töihin ei vois mennä, mikä olis aivan kauheaa. Lämmitystä ei oikein tunnuta saavan päälle tässä kerrostalossamme. Mutta ei se haittaa. Kaikesta selvitään ja asiat sutviutuu.

Miltä me näytämme?

Tänään duunin lomassa pohdiskelimme sitä, kuinka kiusallista on nähdä itsensä videolle tallennettuna. Nauhalla toimittavaa hahmoa ei tunnista omaksi itsekseen ja "ai tuollaiseltako mä näytänkin"-ajatukset piinaavat nauhan näkemisen jälkeen. Kuva, joka meillä on itsestämme ja elekielestämme ei ole miltei ollenkaan yhteneväinen sen kuvan kanssa, joka muilla on meistä. Parasta on siis olla määrittelemättä itseään itselleen sen suuremmalti ja yhtä hyvä on olla pohtimatta miltä vaikuttaa, näyttää tai kuulostaa muiden kehollisissa vastaanottimissa. Sit voi huoletta vilmata itteensä aamusta iltaan ja katsoa tallenteita joutotunteinaan.

Mut siis kivaa olla duunissa!

Jo on piru merrassa

Jos tämä on totta, ei ole muita vaihtoehtoja kuin varautua pahimpaan ja ryhtyä hysteerisesti juoksemaan kohti (mitä tahansa) vastakkaista ilmansuuntaa, niin kovaa kuin vaan pääsee. Ja älkää katsoko taaksenne, tai muututte suolapatsaiksi.

YH:na

M on tämän kuukauden Japanissa työmatkalla. Minä toimitan Suomessa työssäkayvän yh-vanhemman asiaa. Kahden päivän kokemuksella voin sanoa, ettei tarvi hirveesti miettiä että mitä tekis. Ja todellakin: olen töissä! Koulutustaan vastaavan työn tekeminen on juhlaa ja riemua joka hetki. Tätä hauskuutta jatkuu syyskuun loppuun saakka.

Taas on ehtinyt sattua ja tapahtua. Yksi menneitten viikkojen tähtihetkiä oli, kun ystäväni järjestivät mulle valmistujaisbileet heinäkuun lopulla. Oli aivan valtavaa luksusta saada valmiit bileet osakseen. Ja vielä kivat bileet, joissa kuohuviiniä riitti kaikille halukkaille. Mulla on aivan erityisen fantastisia ystäviä.

Ihminen nälässä

Poikkesin taidemuseon kirjakauppaan tänään ostamaan kortteja. Jälkeeni tulleelle asiakkaalle myyjä kertoi englanniksi, että hänen valitsemansa kirja on suomeksi ja että eikö hän haluaisi mielummin ostaa teoksen englanniksi. Asiakas oli aasialainen nainen, joka tyynesti vastasi, että "Ei, opiskelen suomea". Ajatella, että maailmassa on ihmisiä jotka vapaaehtoisesti haluavat oppia suomen kielen!

Heinäkuu on jo pitkällä. Kuten kaikki Suomessa sitä viettäneet tietävät, kelit eivät ole olleet ihan sitä kesäisintä sorttia. Ulkomaan kesät olivat pidempiä ja lämpimämpiä. Jopa Göteborgissa, joka sinänsä on ihan vihoviimenen läpi, mitä säähän tulee. Siellä tulee ja sataa aina.

Kaikenlaista on tietysti ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittaman. Aina tapahtuu. Päällimäisenä mielessäni on juuri päättynyt nestepaasto. En ollut asiaa ennen kokeillut ja päätin nyt testata onko se mun juttuni vai ihan muiden juttu, jonka ne voi tykönänsä pitää. Ei se ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin etukäteen kuvittelin. Tosin aika vähissä on voimat kun ei syö. Paastokirjassa julistettiin, että viidentenä tai kuudentena päivänä ihminen on täynnä energiaa ja saa aikaan vaikka mitä. Mun kohdalla paasto meni tappiin saakka säästöliekillä. Paastosin kuusi päivää. Eniten kaipasin kahvia, jota aion huomenna taas alkaa kittaamaan.

Sharmantit kielikukkaset

Katsoin tänään YLE:n sivuilta netistä "Levengood Suomesta"-ohjelman jakson, jossa Mark haastattelee Linda Lampeniusta. Ai että mä tykkäsin siitä! Enkä usko että mun sielun kellot olisivat soineet ollenkaan näin riehakkaasti, ellen olisi itse elämässäni Ruotsissa asunut ja saanut uutta, freessiä perspektiiviä suomenruotsalaisuuteen sen ummehtuneen pölyttyneen "Stokkalla-ollut-duunissa"-näkökulman tilalle. Ruotsiin muuttaneet suomenruotsalaiset ovat aidosti rinta rottingilla ensinnäkin omasta suomenruotsalaisesta ruotsinkielestään ja myöskin siitä faktasta, että he osaavat puhua suomea. Mark ja Linda juttelivat julkisesti asiansa suomeksi, tietoisina siitä että nyt ei tarina solju just sillä vahvimmalla verktyykillä, mutta ei haitannut ja sehän oli pelkästään sharmanttia, että kyynärpäätä nimitettiin olkapääksi. Ai, ai. Pitää metsästää lisää ohjelman jaksoja katsottavaksi.

Kun muutimme Svedulaan, Levengoodilla oli silloin Ruotsissa menossa talk show, jota seurasimme ja josta emme vielä siinä vaiheessa ymmärtäneet kuin ehkä 1/5 osan - sarja oli tietysti ruotsiksi. Markilla on merkittävä ja positiivinen rooli mun ruotsittumisessa, siis siinä määrin kun kykenen ruotsittumaan. Enisvei - heja, heja!