Sveduhelle yllätti

Nyt on ihminen taas Svedulassa. En ollut ollenkaan ymmärtänyt varautua siihen, että täällä olisi helle.

Kotiin jäi:
- Aurinkorasva
- Sandaalit
- Aurinkolasit
- Farkkuja kevyemmät vaatteet

Ensi töikseni, helteen todettuani, metsästin kaupungilta itselleni kevyen hameen, kangastossut ja yhden ylimääräisen t-paidan. Kaikki tuotteet varmaa slit-o-släng-laatua, lapsityövoiman omin pikku kätösin nälkäpalkalla valmistamia. Tämän tarinan opetuksena on: ota matkalle mukaan varmuuden vuoksi kaikki, niin ei tarvitse turvautua eettisesti epämääräisten tuotteiden ostamiseen.

Väärä päivä

Eilen olin museon syntymäpäivillä ja seuraavan päivän aikainen herääminen mielessäni en kiskonut viiniä aamuun asti, vaan ainoastaan tehokkaasti keskiyöhön saakka. Aamulla viideltä ei silmät olleet kirkkaina ja päätäkin kivisti. Onneksi aamuvirkku ja tehokas ystävättäreni oli lupautunut viemään mut autollaan kentälle, näin säästyin painavan kapsekkini raahamiselta. Kentällä kävi tosin ilmi, että lentoni onkin vasta huomenna ja näin sain hilata kamppeeni ja itseni kotiin. Hohhoijjaa.

Happoo jäsenissä

Hahaa! Selviydyin hengissä Naisten Kympistä! Juoksimme systerin kanssa kutakuinkin 1/3 matkasta ja loput vedimme rivakkaa kävelyä. Yhdeksän kilometrin kohdalla ihmettelimme, että nytkö jo yhdeksän?

Näin seuraavana päivänä maksan siitä eilisen spurtista jäykillä, maitohapoisilla jäsenillä. Olen muutenkin ollut aivan kanttuvei. Kannattais treenata ennen ku rehkii.

Reenit jäi väliin

Huomenna on Naisten Kymppi, johon olen ilmoittautunut hyvissä ajoin jo tammikuussa. Piti reenata sikana koko kevät, mutta niin ei käynyt. Otan kävelylähdön.

Auts!

Ei sille mitään voi, vaikka ei ihminen tosissaan kuvitellut suoraan koulun penkiltä eläkevirkaa saavansa, niin kyllä nyt vähän harmittaa, kun en päässyt edes haastatteluun. Kuulemma reilu tusina oli hakenut ja vajaa kymmenen haastateltiin. Ei tunnu kivalta, sanon minä ja väännän suupielet alaspäin. En tiedä pääsikö Suomesta tänä keväänä valmistuvia kolleegoja haastatteluun vai jätettiinkö kaikki valmistumaisillaan olevat haastattelematta.

Noh, eiku purjeet pulleiksi ja uusiin seikkailuihin.

Kengät jäi

Mitä blogin pitämistä se tällainen on kun ei kirjoiteta mitään koskaan? Haipakka ja laiskuus ovat vaivanneet ihmistä ja sanomisen määrä on ollut aika vähissä, vaikka sinänsä jutut ei koskaan lopu kesken. Ei vaan jaksa kertoa.

Jonain päivänä viime viikolla matkustin lapsen kanssa sporalla ja huomasin, että joku oli unohtanut kenkänsä kyytiin, itse jo kyydistä poistuttuaan - ellei tämä ollut sitten jonkun erityisen eksentrisen kuljettajan tapa säilyttää jalkineitaan ajon ajan.

Late Liimakorvalla, lapsellani siis, on kuulo alkanut palata. Viime viikolla korvalääkäri määräsi uuden antibiottiikuurin, kun tähän aikaan vuodesta korvien putkittaminen ei ole mitenkään ensikädessä suositeltava toimenpide - lapset lotraa kesäisin ja putkiin ei sais mennä vettä. Ooltöseim, lapselle ei tarvi enää huutaa tullakseen kuulluksi.

Riippuu siitä, mihin vertaa

Jiihaa! Kouluhomma alkaa olla valmis. Uskomatonta, että sen syntyminen ei ollut tämän tuskallisempaa. Ehkä mun vertailukohdat on vähän turhan rankat näissä synnyttämisen asioissa, että pitää olla todella paljon hurjempi haaste, ennen kuin se tuntuu missään.

Vappuna ja vapun jälkeen

Vietimme vapun lasten ja lapsiin liittyvien aikuisten kanssa. Lapset riehu ja tappeli. Ipanat nukahti jossain vaiheessa ja mä pääsin juomaan kuoharia samaan tyyliin kuin skidit syö karkkia toistensa seurassa: nopeesti rohmuten, ettei muille jäis.

Vapunpäivänä kävimme Kaisaniemessa, kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli järjestetty lapsille sopivaa toimintaa. Kasvihuoneessa oli vaikuttavat lummekokemukset - luulen etten koskaan ennen ollut käynyt siellä. Se oli tosi kivaa. Puutarhaan ei ördetkään eksyneet, kun viinakielto oli päällä.

V:lle tuli tosin jossain vaiheessa ensin todella pahamieli, kun satunnainen, vanhempiensa valvovasta silmästä etäällä oleva lapsi otti ja heitti häntä tuimasti tähdäten pallomeren pallolla. Kun pahasta mielestä oltiin selvitty, mikä sinänsä otti aikansa, niin piti pistää kunnon kiukuttelut kehiin.

Milloin tuo lapsen massiivinen, järkipuheiden saavuttamattomissa oleva kiukuttelu oikein loppuu? Taitaa olla niin, ettei se kaikkien kohdalla lopu koskaan. Pitänee toivoa että nassikka pääsee omastaan eroon tai saa sen hallintaan ennen kuin kasvaa itsestään vastuussa olevaksi henkilöksi.

M ja ipana ovat nyt maakunnissa antamassa mulle kirjoitusrauhaa ja tästä eleestä olen erikseen erittäin kiitollinen. Plussana sain nukkua tänään puolikymmeneen!!!