Olet Tanja Poutilainen

Tein Hesarin julkkiskone-testin ja se kertoi mun olevan Tanja Puotilainen. Joku urheilija hän on, mutta muuten en tiedä hänestä mitään, kun olen täällä periferiassa (Suomesta käsin katsottuna) aikaani viettänyt. Suomi-tiedot on vieläkin akuuttia päivittämistä vailla. Pitää tosin olla kiitollinen siitä, ettei julkkiskone kertonut mun olevan Danny tai Mikko Alatalo.

Piko 1990-2007

Nyt on Piksulainen poissa keskuudestamme. Veimme hänet lauantaina aamupäivällä eläinlääkäriin. Koira käveli autolta lääkärille itse, haisteli puiden juuria ja merkkasikin niistä muutamaa. Aurinko paistoi. Suru oli vahvasti läsnä koko lopetusproseduurin ajan, mutta silti se tuntui oikealta päätökseltä: takajalat olivat jo siinä kunnossa, ettei niillä enää montaa reissua oltais kävelty.

Nyt muistelemme koiraa, jota kannoin pentuna nahkatakin sisällä, joka selvisi penikkataudista ja josta kasvoi iso, vahvasta eroahdistuksesta kärsivä superenerginen, täysin kouluttamaton citykoira. Pikolla piti aina olla koiravahti , jos oli iltamenoa tai toinen meistä sai jäädä kotiin koiran kanssa, ellemme sitten ottaneet koiraa mukaan ja senhän me teimme aika usein. Koira lähti mukaan Ruotsiinkiin ja kotiutui uuteen cityyn opittuaan nakkikioskien sijainnit ulkoa.

Monta vuotta meni ja koira oli vahvasti perheenjäsen. Japaniin lähtiessä koira oli jo niin vanha ja vaivanen, ettei sitä raaskinut sinne enää hilata. Onneksi anoppi otti koiran viettämään eläkepäiviä luokseen ja näin citykoira sai elämänsä viimeiset vuodet osakseen hardcore hemmottelua metsän katveessa.

Ei mikään huono - eikä totisesti myöskään lyhyt - koiran elämä.

STR ESS

Tällainen tekstiiliteos oli yks päivä ilmestynyt koulumatkalleni.

Itse en koe olevani juuri nyt stressaantunut. Koulussa toki riittää tekemistä ja toisella kielellä 24/7 toimittaminen on väsyttävää, kun sitä tekee näin sivutöinään. Onhan ihmisiä, jotka asuvat koko elämänsä muualla kuin äidinkielensä keskellä, eivätkä silti koe asiaa kamalan vaikeena - siitä huolimatta voi toinen ihminen väsyä asiaan ihan noin vain. Minä olen nyt se toinen ihminen.

Matkalla koulusta toisaalle - kävellen, kun raitiovaunut täällä Göteborgissa olivat taas ihan vailla sähköä, eivätkä kulkeneet, jonka oletan olevan ruotsalaisten katala juoni saada ihmiset jalkeille, jotta kaikkialla vaaniva ylipainoisuus ei syöksisi kansakuntaa turmioon - ohitin taas kerran Skansen Kronan ja se näytti jotenkin veikeältä taivasta ja pilvenhattaroita vasten.

Tässä vielä sama pömpeli aurinkoisemmalta puolelta.

Ai kauhee...

Ai hyvänen aika: mähän olin vahingossa julkaissut englanninkielisen merkinnän täs mun suomenkielisessä blogissa. Ai ku noloo. Nyt heivasin merkinnän oikeaan paikkaansa ja yritän muistaa vastaisuudessa katsoa kirjoitusikkunan vasemmassa yläkulmassa näkyvää otsikkoa ennenkuin klikkaan "publish"-ruutua.

Eilen pesin galleriassa lattian. Se ei millään muotoa kuulu multa odotettuihin tehtäviin, mutta jotenkin inspiroiduin siihen puuhaan ja helppoahan se siellä on, kun lattia on pääasiassa paljaana. Asiaa toimittaessani mietin japanilaisia siivoushenkilöitä, heidän arvokasta asennettaan työhönsä, heidän pastellisävyisiä siivousunivormujaan ja hyvää siivousjälkeä. Tunnelmoidessani pidin lattiamopin varresta, kuin se olisi ollut arvokkaampikin taistelulajiväline ja ihailin moppia seuraavaa puhdasta lattian pintaa. Pitäiskö mun hankkia jostain heleän värinen asu tulevia siivoushetkiä varten, jotta pääsisin syvemmälle japanilaiseen siivouksentunnelmaan?

Sain tietää

Sain tietää että pääsen Suomeen harjoittelemaan ensi syksynä. Näin voi ihminen asua kotonaan. Tosi hienoa!

Sain myös tietää, että ikivanha, anopin luona eläkepäiviään viettävä koiramme vetelee viimeisiään. Lopetus on edessä ja olen varannut lentolipun, jotta voin olla paikan päällä kun se reilun viikon päästä tapahtuu. Surullista, mutta väistämätöntä.

Lapsi oli kuulemma päiväkodissa rakennellut hiekan ja loskalumen sekaisia kakkuja hiekkalaatikon laidalle ja kertonut päiväkotitädille, että kyseessä on eri alkuaineet. Nassikka on erityisen ihastunut jaksollisenjärjestelmän viimeisiin aineisiin, joiden nimiä ei kukaan yleensä muista ja joiden olemassaolokin on jotenkin marginaalista. Kai se on hyvä, että joka asialle löytyy kannattajansa.

Täällä Ruotsissa olen muka kirjoittanut vastauksia yhteen kotitenttiin, joka ei ole ollenkaan niin piinallinen, kuin se edellinen horna, jonka viime viikon perjantaina lähetin. Totuuden nimissä on mainittava että oikeesti olen vaan vetelehtinyt koko päivän.

Tukea odotellessa

Tänään istuimme luennoilla yhdessä arkistossa. Sieltä oli näin hienot näköalat. Muutenkin tänään on ollut todella kaunis ilma - ihan niinkuin kevät olisi tulossa ja sehän on aina paikallaan, varsinkin kun kalenteri näyttää kevättä.

Odotan kuumeisesti Ruotsin opintotukitahojen päätöstä siitä, josko mulle moista etuoikeutta myönnetään. Jos näin käy, niin varaan ensitöikseni ajan kampaajalle ja menen vähän siistiytymään. Jossain kulkee raja munkin oman ruokkoamattomuuden sietämisessä.

Nukkuvien puolueesta

Ensimmäistä kertaa sitten äänioikeutetuksi tulemisen en ole antanut ääntäni kenellekkään. Ulkomailla äänestämisen aika on ohi ja missasin sen tostavaan. En muistanut koko asiaa ja kun en ole virallisesti missään osoitteessa Ruotsissa, niin en myöskään saanut asiasta muistuttavaa postia. Ensi kerralla pitää muistaa pysyä valppaampana.

Viikonloppuisin on jotenkin vaikeampaa sietää etä-äitiyttä. Onneksi huomenna on taas maanantai.

Perjantai!!!

Nyt on ihminen hoitanut osansa ja lähettänyt elämää vaivaavan kotitentin tarkastettavaksi. Samoin on otettu huomioon, että nyt on perjantai: pakkelit on pistetty naamaan - asia, joka tapahtuu huomattavan harvoin - ja jo kohta lähden baariin niiden vielä lähes lasten kengissä kulkevien luokkatovereiden kanssa kaljalle. Myöhemmin tapaan viehättävän galleristi/taitelijaystävättäreni ja kalja on ohjelmassa silloinkin.

Kotona varaan valmiiksi sängyn viereen pullon vettä ja särkylääkettä, jos se ryystö lipsahtaa isommalle vaihteelle, niin löytyy apu sit heti kun silmänsä yön hiljaisina tunteina aukaisee.

Koto-Suomen raportit kertovat, että lapsella on taas kuumetta. Muuten hän on kuulemma toimelias ja hyväntuulinen. Mun faija on ansiokkaasti hoitanut kotiapulaisen tointa, kun päiväkotiin ei ole lasta voinut kuumeisena viedä.

Loppukaneetiksi vielä kuva eräästä korjaamastani, vanhasta kirjankulmasta. Menneen viikon kirjojenkonservoitikurssi oli todella hyvä ja antoisa.

Palasiksi ja kokoon

Tuska helpottaa jo.

Tänään koulussa pistin palasiksi tämän kirjan ja kokosin sen entistä ehompana taas kasaan. Kirja ei ole omani, vaikka olisi hyvin voinut ollakkin, paitsi että oma versio on suomeksi.

Nyt ennen nukkumaan menoa taistelen itseni kanssa, jotta suhtautuisin vakavasti kotitentin tekoon. Palautuspäivä on perjantaina. Ei jaksa.

Hornaa

Sydäntä särkee taas kun piti vilkuttaa lapselle heiheit. Tuska kalvaa ja asioiden merkityksellisyyden määrä on tiukassa pohdinnassa, tyyliin: onko tämä opiskelu erossaolon arvoista? Siihen oikea vastaus on tietysti, että on, mutta just nyt ei tunnu siltä.

Sit sen lisäksi en saanut yhtä käännösduunia, jonka kuvittelin saavani tostavaan. Joku asiaa opiskeleva sai duunin. Yleensä tällaisissa pakkitilanteissa ajattelen sujuvasti, että jotain parempaa on tulossa kun tämä ei tärpännyt. Nyt ajattelin vaan että voi vttu. Hilpeys ei ole läsnä ihmisen elämässä juuri tällä hetkellä kauheen vahvana.

Syntymäpäivät

Hyvää syntymäpäivää ihana Vimme!

Perhe on ollut täällä Ruotsissa ja tänään vietimme Vimpulan syntymäpäiväkekkereitä. Paikalla oli Vimmen lisäksi 4 muuta lasta ja tietysti heidän vanhempansa tulivat siivellä mukaan tapahtumaan. Oli mukavaa nähdä kaikkia ja lapsi tuntui pitävän juhlistansa. Ensi vuonna taas!