sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Ymmärryksen hämärät hetket

Perjantaina menin yhden koulukaverin kanssa päivällisbileisiin erään ystävättäreni luo ja tarkoituksena oli sieltä sitten jatkaa tanssimaan yhteen edeltä tarkoin valittuun tapahtumaan. Ajatus tanssimisen iloista oli niin hallitsevana mielessäni etten huomannut vasta kun sisäänpääsy- ja narikkamaksun maksettuani ja sitä ensimmäistä baarikaljaa siemallessani, että ei tainnut olla tanssi-ilta siinä baarissa sit kuitenkaan. Tanssi-ilta oli vasta seuraavana päivänä. Nyt sitten pohdin keskenäni, onko kyseessä stressitilan luona väliaikaisdementia vai onko ikä tehnyt mulle jo tepposensa?

Tänään matkaan kotiin. Tai en ehkä ihan kotiin vielä, kun siellä kotona on vessa ihan raunioina (putkiremontti), mutta lapseni luokse kuitenkin.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Tsemppi hukassa

Karsee tuska kalvaa, kun pitäis ruotsiksi kirjoittaa asiaa ja ei millään niinku huvittais. Ei millään.

Muutin taas tänään. Nyt nukutaan taas koiran vieressä.

Juttelin lapsen kanssa puhelimessa ja totesimme molemmat tahoillamme ikävöineemme. Vielä kun viikon sinnittelee, niin sit pääsee ihminen kotiin. Sitä ennen pitäis olla ne kirjoitushommat tehtynä asiallisesti loppuun. Tässä annan neuvona kaikelle kansalle, että ei kannata kauheesti mennä ulkomaille, ellei sitten kaipaa elämäänsä sitä jatkuvaa haastetta.

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Vinoja viivoja

Täällä taas kalleriassa, Ruotsissa. Eilen oli avajaiset. Ihmistä tuli ja meni. Kuivin suin ei oltu. Tänään täällä on hiljaista. Satoi lunta kun tulin tänne, joskaan ei kinoksiksi asti, ja näin ei ihmiset kodeistaan rohkene kalleriakierrokselle lähteä.

Taiteilijalla ja minulla oli sama kuosi illan vaatteissa. Löysin samat kuviot aamulla silmäpusseistani ryppyjen muodossa. Ryppyjä tulee aina ryöppynä yht'äkkiä lisää, kun entisiin on ehtinyt tottua. Kun vielä tuo näkö huononis sen verran ettei rypyt joka aamu niin selkeänä silmiin osuis, niin mikäs tässä olis mennessä.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Jos haluat sulautua ruotsalaisten joukkoon

Tässä vinkki siitä miten juuri tänä talvena voit sonnustautua varusteisiin, joissa sinua luullaan paikalliseksi, jos satut Ruotsiin joutumaan ja ulkomaalaisuus tekee olosi jotenkin vaivaituneeksi.

1. Pue päällesi kireät, tummat, pillikinttuisetfarkut - riippumatta siitä miltä ne ylläsi näyttävät.

2. Vedä jalkaasi mustat, harmaat tai valkoiset polvisukat, niin että farkkujen lahkeet jäävät sukkien alle.

3. Vedä sukkien päälle nahkasaappaat, mutta kuitenkin niin että sukkien varret nousevat korkeammalle kuin saappaitten varret.

Näin kun olet pukeutunut, niin ei sua ruotsalaisesta erota. Itse en ole vielä näin pitkälle päässyt ja hetihän ne sit näkee että ulkomaalainen se siellä toimittaa. Koska Ruotsi on sellainen maa, että kun siellä lanseerataan tyyli, niin joka helluvan Jönsson katsoo, että se tyyli löytyy myös sieltä omasta kaapistakin.

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Ymmärtämisestä

Jippii: lennän kotiin huomenna ja saan olla siellä yli viikon. Toki pitää ihmisen tehdä kouluhommia kotona ollessaan, mutta ei se haittaa. Saa kuitenkin olla KOTONA.

Nyt on mentävä kouluun tekemään yhtä läksy-henkistä tehtävää, jota en eilen pystynyt tekemään, kun jätin tehtävään vaadittavat paperit koululle. Olin luvannut eilen tehdä päivällisen täällä majapaikassani ja se oli päällimäisenä mielessä. Onneksi mulla on tunti aikaa ennen luennon alkua.

Muuten: taas tuntee ihminen itsensä välillä todella pöljäksi täällä ulkomaan pellenä. Mitä pidempään on kyennyt puhumaan toista kieltä, kuin omaa alkuperäistä, niin sitä vähemmän sitä kokee osaavansa.

Koulussamme on uusi proffa, amerikkalainen nainen joka puhuu norjaa. Hänen luentoa oli varsin vaikea seurata. Tuli Muppet Shown ruotsalainen kokki vahvasti mieleen, ei sillä että siinä mitään ikävää sinänsä olis, mutta kuka ymmärtää mitä ruotsalainen kokki sanoo?

Pitää tunnustaa, että kaikki muut luennolla istuneet näyttivät ymmärtävän. Hullu lähtee ulkomaille opiskelemaan!