tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Aina Leuhkimassa

Tässä on kuva kirjasta, jonka konservoinnin sain tänään valmiiksi. Vasemman puoleinen sivu on mun värjäämäni ja olin ihan ekstaasissa, kun huomasin onnistuneeni sävyn löytämisessä aika hyvinkin. Tosin tämä oli kolmas paperi, mutta josko siinä se kolmas-kerta-toden-sanoo taas päti. Monta muuta juttua kirjan korjaamisessa on mennyt vähän pieleen tai jotain on unohtunut tehdä, joka olis pitänyt tehdä ensin ja sit on pitänyt kikkailla, et on saanut mokansa korjattua. Prosessi on ollut opettavainen.

Tässä on kuva kirjan kannesta.

Mä pistän kasaan kasvisvoileipäkakkua huomista lounasta varten. Syömme päättäjäislounaan silloin jo, vaikka koulua on vielä ensi tiistaihin. Menin kehumaan - kun en koskaan malta olla leuhkimatta - että voileipäkakku tulee multa ihan käden käänteessä ja nyt sit saan maksaa siitä. Mut ei se mitään. Kun on kakkuhommat kesken, niin ei voi kirjottaa konservointiraportteja valmiiksi, vaan voi jättää ne siihen viime-hetken-paniikkiin.

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Kolonissa kivaa

Täs on ihminen viettänyt aikaa ulkona.

Olin perjantaina Koloni-kulttuuriyhteisön (tai miksi sitä nyt sitten kutsuiskaan) clubissa kuuntelemassa musaa ja joraamassa. Neljä bändiä esiintyi, joista kaksi oli mun mielestä todella vaikuttavan hyviä. Toinen oli Kids of the Ranch ja toinen oli The Black Bug, joka kuulostaa kyllä aika hornalta ei livellisessä moodissa. Clubi oli luolaan rakennetussa juhlatilassa, jossa - aivan ilmiselvästi - kokoontuu myös paikallinen fetissi-klubi. Sen verran oli ne pöydät mustan kumin peitossa ja kahleita roikkui siellä täällä. Pitää mainita erikseen, että paikalla oli myös Daniel Da Bossin eksklusiivinen siirrettävä minidiskotanssilattia. Tunnelma sillä oli väistämättä inttenssiivinen. Tanssittua tuli. Kivaa oli.

Eilen sit suoriuduin vielä baariin paasaamaan kaverin kanssa, mut olin kotona ihan asiallisesti puolen yön jälkeen.

Galleriassa päättyi tänään kevätkausi. Enää ei valvota. Välittämisen lopetin taksi-helvetistä lähdettyäni - nyt voi lopettaa valvomisen.

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Oikeesti ei ole syytä huoleen

Huh, huh. Nyt alkaa viime hetken paniikki saapua keskuuteemme kotiin paluun ja lukukauden loppumisen lähetessä. Objektit, joiden kanssa olen työskennellyt, pitäis saada konservoitua valmiiksi - toki näin tulee tapahtumaan - ja niiden työstämisestä pitäis saada asialliset rapsat kirjotettuu - ja näin ehkä tulee myös tapahtumaan. Olen niitä jo jonkin verran tehnyt ja niitä myös ruotsia oikeesti osaavalla luetuttanut, mut silti on jotenkin sellainen olo, että vielä tässä ehtii hukka periä. Tämä tunne kuuluu siihen viime hetken paniikkiin, joten ei syytä huoleen ole tietenkään oikeesti.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Viestejä Nisselle

Ihmettelin kun yks mun kaveri ei koskaan vastaa mun tekstiviesteihin, vaikka niitä muutaman olen hänelle lähettänyt. Tänään taas lähestyin häntä tekstiviesteitse ja kysyin, että olisiko hän kotona, jos tulisin hakemaan lainaan yhtä kirjaa. Pistin nimeni mukaan viestiin - varmuuden vuoksi, että jos se vastaamattomuus oli siitä kiinni, ettei hän koskaan hiffanut kuka niitä viestejä lähettelee. Sieltä sit vastas joku joku Nisse, joka sanoi että hän ei ole kotona. Mun kaverin nimi ei ole Nisse. Nisse on varmaan funtsinut monta kertaa, että mitä kettua, kun mä olen lähettänyt viestiä esimerkiksi siitä, että myöhästyn.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Kunto nousuun

Sain tänään kavereilta pyörän lainaan. Viimeisestä kahdesta G:n viikosta tulee sporttisia - asun about kaupungin korkeimalla kohdalla, tai ainakin toiseksi korkeimmalla. Mutta ei se mitään. Sitten jaksaa painaa baanalla, lapsi takaistuimella ihan toisella tahdilla, kun on täällä pyöräilyä tehotreenannut.

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Vedoton viikonloppu

Nyt on ollut ihmisellä veto pois koko viikonlopun. Olen kiskonut vähintään, ja painotan voimalla sanaa vähintään, yhdeksän tunnin yöunia ja mitään asiallista en ole saanut aikaiseksi.

Tänään yks kaveri raahas mut tuonne naapurikuntaan ja vei kävelylle pyökkimetsään. Matkalla poimimme nokkosia, joista sitten tehtiin keitto. Se oli varsin viehättävä ja idyllinen tapa viettää sunnuntai-iltaa.

torstaina, toukokuuta 17, 2007

Emme ole siellä, mutta olen toisaalla

Juuri tällä hetkellä kukaan mun lapsuuden perheeni jäsenistä ei ole edustamassa yksikköämme Suomessa. Mä olen nöösein meistä ja olen vain Göteborgissa, joka on mulle melkein Suomi kuitenkin. Sisarukset painaa pitkää päivää tahoillaan kaukoidässä ja vanhemmat on vapaaehtoishommissa Afrikassa. Suomi tuskin meitä erikseen kaipaa.

Eilen katsoin joutessani "The Man Who Wasn't There". En ollut sitä aikaisemmin nähnyt, vaikka uskollisesti aina uusimmat Coenin veljesten leffat käynkin katsomassa. Se oli ihan asiallinen elokuva, ehkä vähän liikaa sitä Billy Bobin naamaa lähikuvissa, mut muuten tarpeeksi mielenkiintoinen, ettei harmittanut, kun kulutti sen katsomiseen ne pari tuntia.

Mä olen tehnyt itselleni MySpace profiilin, jossa tämä kuva. Mietin kovasti asiaa, että miten mä siellä itseni esittäisin, jotta se ei sotisi todellisen minäni kanssa (jakomielitaudin ehkäisy on aina paikallaan) ja ettei se kuitenkaan olisi liian paljon avautuva. Olisi kiva, jos sen onnistuis rakentamaan vaikeasti kategorisoituvaksi ja näin mielenkiintoiseksi kenelle tahansa. Molemmat kaverit mun listalla on todellisen elämäni kavereita, joten tämä netti-networking ei ole oikein kohdallani vielä hirveän onnistunut, mut ei se mitään. Pitää katsoo, jos innostun tässä ajan kuluessa virittämään saitin sikapäheeks vai unohtuuko koko projekti muutaman kuukauden kuluttua.

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Ruotsin huono menestys, äitiys ja kissa

Kyllä ihmisen oloa helpotti kummasti se, että vaikka sitä MM-kultaa nyt ei tullutkaan, niin Ruotsilla meni vielä paaaljon, paaaljon heikommin.

Lapsi eilen soitti mulle ja toivotti hyvää äitienpäivää. Se tais olla ensimmäinen kerta, että ne toivotukset tuli noinkin tietoisesti mulle varta vasten esitettynä. Kyllä viime vuonnakin jotain toivotettiin, mutta lähinnä M:n kannustamana. Voi ihme. En olis koskaan uskonut, että äitienpäivä koskis mua muulla kuin oman äitini onnittelemisen tasolla. Mitä tähän nyt sit sanois, muuta ku et, pitäis päästä sitä äitinä olemista nyt pian toteuttamaan tai ei jaksa.

Olen hoitamassa kavereiden kissaa. Tämä kissa toteuttaa huomio-huomio-maukumisensa sanomalla "mami" ihan perheen tyttären äänellä. Aika spooky ilmiö. Ei se ennen kavereiden lapsen syntymistä koskaan sanonut "mami", tai ylipäänsäkään kissat ei kauheesti SANO mitään. Tämä ei ole se tyyli jolla sitä edellä mainitsemaani äitinä olemista haluaisin toteuttaa, mutta kissan vahtimisessa sinänsä ei ole mitään vikaa. Tykkään kissoista ja kun sellaista ei voi kotiinsa viedä, niin on kiva olla välillä kissan kanssa toisten nurkissa. Jos se rupee enemmänkin puhumaan, niin toivottavasti sit sellaisella kielellä, jota ymmärrän.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Viisut, kallot ja Ruotsin rökityksen merkitys ihmisen elämässä

Olin katsomassa Euroviisuja yhdessä baarissa tuttujen kanssa. Oli hauskaa ja mun mielestä suomalainen Euroviisuspektaakkeli oli hienosti järjestetty. Mun ehdoton suosikki oli Krisse ja mä olisin häntä äänestänyt, mut Krisselle ei annettu erikseen mitään puh.nroo mihin sen äänen olis voinut välittää. Ja vaikka The Ark kuuluu mun suosikkeihin ihan noin Viisujen ulkopuolella, niin kyl silti oli kiva, että Suomi sai enemmän pisteitä kuin Ruotsi. Se on aina hienoo, kun Suomi pääsee nokittamaan Ruotsin.

Elämässä muutaman kerran on jo käynyt niin, että satunnainen ihminen kertoo mulle, ettei ymmärrä mikä siinä on kun pitää niitä pääkalloja olla joka paikassa ja sit mä (tietenkin) iloisena kerron että mulla on yks tatuoitu niskaan ja sit naureskellaan, että pitäis aina miettiä että mitä kellekkin sanoo. Hah, hah!

Huomenna katson galleriassa istumisen jälkeen lätkää. Suomelle kultaa!

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Tukholman keikka

Hesarin nettisivuilla kerrottiin tänään että Suomi on jäätelönsyönnissä maailman kärkimaita. Lukuun vaikuttaa varmasti paljon se, että ne mun kaksi y-kromosoimeilla varustettua perheenjäsentä ovat paluumuuttaneet Suomeen. Heille se jäätelö maistuu.

Olin kolme päivää Tukholmassa kurssilla. Paneuduimme intensiivisesti digitalisoinnin saloihin KB:ssa. He ovat valtavan päteviä materiaalinsa digitalisoimisessa. Todisteena siitä on heidän sivuillaan Suecia Antiqua et Hodierna, joka sisältää vanhoja kuparipiirroksia Ruotsin kaupungeista. Kuvia voi zoomata villista ja näin saada näkyviin kaikenlaisia yksityiskohtia piirroksista.

Asuin luokkakaverini kanssa Gamlastanissa halvassa hotellissa, jonka koulu toki maksoi. Oli kivaa saada nukkua nimenomaan siellä, kaiken sen vanhan rakennetun keskellä.

Yhtenä iltana vedimme viiniä ja sushia toisen luokkakaverin kumppanin luona. Sekin oli hauskaa, vaikka seuraavana päivänä taas väsytti - niinkuin aina nykyään jos kahta lasia enemmän kiskaisen samana iltana. Luojankiitos pääkipu ei ollut tykönäni kuitenkaan väsymyksen lisäksi, niinkuin se yleensä on. Joltain siis säästyttiin.

Luokkakaverit ovat tulleet siihen tulokseen, että jos haluaa oppia hävyttömyyksiä suomeksi, on parasta juottaa allekirjoittaneelle alkoa. Tämän he kertoivat, kun kieltäydyin toistamasta edellisen iltaisia suomalaisia sutkautuksia - et taas joku kerta viiniä kehiin, niin kyl se sit kertoo.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Jos Ummetus Vaivaa

Keksin tässä että kun kirjoittaa raportin, niin on hyvä lisätä siihen aika iso kuva, niin raportti näyttää kattavammalta, kuin mitä se on. Mun yhden sivun valokuvakonservointirapsa näyttää nyt kaksi sivuiselta kuvan kanssa.

Kävin tänään kirjastossa. Siellä oli vaihdettu hyllyjen paikkoja. Ei mitenkään radikaalisti, mut kuitenkin sen verran, että ihminen ehti hämmentyä. Musiikkiosastolla oli taas niin tiukka ihmistihentymä, etten jaksanut jäädä jonottamaan selaamaan pääsemistä. Ja sit tuli se asiaan kuuluva kova paskahätäkin, joka aina iskee ihmiseen kirjastossa. Aina.

Jos ummetus vaivaa, niin suosittelen lämpimästi kirjastoon menemistä.

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Siis missä?

Piti hieroo silmiä vähän aikaa ja kysellä itseltään, että missä se nyt olikaan kun tapas näkyä laumoittain niitä pukumiehiä ja kirsikankukkia. Vappu ja kevät aiheuttaa eksoottisia asioita pohjolassakin.