Maakunnista

Palasimme tänään kotiin matkalta maakuntiin. Olimme viettämässä juhannusta ystävien kanssa paikassa, jossa kakarat saivat nakuna viipottaa pihalla päivät pitkät - aikuisetkin olis varmaan saaneet, mutta kellekkään ei tullut spontaanisti mieleen juuri tämä ajanviettovaihtoehto, muuta kuin minulle ja näin pahasti jälkikäteen.

Musaa, sadekesä ja maakuntamatka

Nassikka hiljentyy edelleen hartaasti kuuntelemaan Ramonesia. Sekös minua ilahduttaa. Lapsen tukkakin on nykyään varsin "Brother Ramone"-henkinen. Aika hyvin 4v.lta.

Sataa. Emme mene leikkikentälle, ainakaan ennenkuin sade loppuu. Veikkaan, että saamme osaksemme koko kesän kestävän intensiivisateen; ostin Lindexin ale-tangosta bikinit. Jotenkin tuntuu siltä, että niitä ei tulla kauheesti käyttämään tänä kesänä. Tämä bikini-ostos on muuten varma merkki uudesta vaiheesta elämässä. Tovin olin sitä mieltä, että mikään mahti maailmassa ei saa mua pukeutumaan bikineihin, kun en niissä ihan parhammillani kuitenkaan edusta. Nyt en välitä. Se on aivan sama, vaikka vatsanahat roikkuu alaosan reunan yli. Nelikymppisyys vapauttaa ihmisen, vaikka siellä ei ihan vielä ollakkaan. Kohta kuitenkin.

Huomenna lähdemme maakuntiin viettämään juhannusta. Mä olen tästä asiasta eksotiikan vallassa, kun en ole elämässäni juhannuksia kauheesti kalenteriini merkannut - toisaalta punaisella ne on sinne painettu ihan eri tilaustakin, jos on kyseessä pohjoismainen kalenteri.

Sushia ja kalkkuna

Eilen oli meidän 19. hääpäivämme. Söimme kotitekoista sushia sen kunniaksi ja katsoimme pilottijakson t o d e l l a huonosta sarjasta Painkiller Jane. Pilotin nähtyämme lopetimme muiden sarjan jaksojen hankkimisen kuin seinään. Vaikka sci-fi sarjat ovat periaattessa lähellä sydäntäni, niin niiden joukossa löytyy sellaisia turhuuden kukkasia, jotka huonoudessaan vetävät vertoja kalkkunaelokuvien äidille, Mr and Mrs Smithille.

Löysin lauantaina kirpparilta lipaston ja se odottaa nyt tänne kotiin saapumista Töölöössä. Pitänee joku autoileva ystävä ylipuhua kuljetustehtäviin. Vapaaehtoisia?

Paljettien poistoa

Mä olen siinä mielessä onnekas ihminen, että mulla on ystävä, joka tekee paljon löytöjä kirpparilla, niin valtavasti, että niitä riittää mullekkin. Sain pellavabyysät, joissa oli paljetteja lahkeitten suissa ja paljetit ei ole ihan just se mun juttu, siksi poistin ne. Täs on kuva tilanteesta, jossa toinen lahje oli työstetty. Lahkeen suuhun jää jotain pitsihenkistä koristetta, joka menettelee.

Ipana on ollut nyt kaks päivää Alex (leijona), mä olen ollut Marty (seepra) ja M on Gloria (virtahepo). Sukupuolilla ei meidän perheessä ole väliä. Eläköön Madagascar!

Ikkunat pesty ja kuvaa käsitelty

Onneksi joka päivä ei ole raivarin aika. Lapsi on todella sydäntä särkevän sympaattinen, kun herra Raivola pysyy muissa maisemissa. Sama koskee todennäköisesti myös minua, joskin oletan että se raivoominen ei ole ensimmäisenä piirteenä ihmisillä mielessä, kun minusta puhutaan. Tosin oletan myös, ettei minusta kauheesti puhuta ylipäänsäkään ja niin on hyvä & asiallista.

Pesin ikkunat. Nyt pihan lehtipuut näkyy kirkkaissa väreissä ruutujen takaa ja laskussa olevan auringon oranssiksi värjäämät männyn rungot tuolla kauempana. Ikkunan pesusta irtoo kiksit todella helposti.

Aloitin Gimp-kuvankäsittelyohjelmaan tutustumisen. Aikomuksenani on tehdä 3 kollaasia kuvista, joita otin muutamista ihmisistä Götessä ja käyttää näitä kuvia sit myöhemmin materiaalina yhteen projektiin. Tutustuminen tyssäs siihen, kun yksi toiminto katos ja en enää löytänyt sitä takas käyttöön, mikä taas tietää käyttöohjeisiin tutustumista ja siihen ei ihminen jaksa nyt ryhtyä. Toisella kertaa.

Hornan äänet

Vaikuttaa siltä, että lapseni kohdalla uhmaikä ei ollut mikään kehitysvaihe, vaan luonteenpiirre, joka voimistuu iän myötä.

Eilen kaveri veti sellaset raivarit ettei mitään rajaa ja minäkin siinä sessiossa pääsin sellaisiin tunnelmiin, joissa hornan esikartanot alkaa henkiä mun äänessäni. Jossain kaukana selkäytimen äärilaidoilla tunnistin itsestäni pienenä sen puolen, joka haluais vetää kakaraa päin näköö ja lujaa, mutta se pysyi siellä turvallisen matkan päässä. Lapsen satuttaminen olis pahin moka minkä ihminen voi tehdä.

Ajattelin ehkä puolta tuntia ennen raivaria, että kuinka mukavaa meillä oli ollut sinä päivänä Nassikan kanssa ja kuinka kivaa on olla kotona toimittamassa vanhemmuutta. Nyt pitää muistaa vastaavien ajatusten lähestyessä taikauskoisesti hätistellä ne pois, jotta balanssi säilyy ja hehkutus ei vie energioita raivon suuntaan.

Noh, eiköhän tästäkin selvitä ja tavoitteena on pitää puhevälit tulevaisuuden aikuiseen lapseen, mikä tarkoittaa vanhempien puolelta jatkuvaa ponnistelua asiallisen toimittamisen suhteen.

Tänään on sadepäivä. Tällaisena muistin Suomen kesän, kun olin täältä poissa.

Suomes ollaan

Kyllä huomaa että ihminen ei ole kahdeksaan kesään ollut Suomessa. Pelkästään tämä pääkaupunkiseudun öinen valoisuus tuntuu valtavalta ja samaa asiaa tarkasteli aikanaan pimeytenä pohjoisesta etelään muutettuaan.

Paljon on tullut vastaan kesäisiä hajuja, joita en ole sitten viime vuosituhannen lopun sieraimissani tuntenut, ja kyseessä ei ole pelkästään ne Hakaniemen densot, kun siellä asti en ole vielä kerennyt käymään.

Mun lapseni on todella ykkönen ja on niin kuin en olis poissa ollutkaan. Mitään vierastelua ei ole ja estottomasti vedetään raisuja raivareita, niin kuin asiaan kuuluu. Tosin ilmoitin lapselle, että nyt rupeamme opettelemaan miten ollaan vihaisia ilman että pitää raivota täyslaidallisella. Katsotaan miten sen rojektin käy.

Saapumisiltana kävin pikaisesti perheen kans Jangavassa avaijaisissa. Siellä on magee näyttely. Menkää katsomaan.

Deadline huomenna

Joskus tuntuu siltä, että elämä on pelkkää hyvästien heittämistä. Kävin eilen sanomassa hei-hei:t Kanadalaisille ja ainoa, millä tässä lähdön tilanteessa itseään pystyi reipastuttamaan, oli fakta et Suomi on lähempänä Ruotsia kuin Japani. Et sinne Japaniin asti ei tarvi ihmisen kuitenkaan mennä. Vaikka kyllä mä sielläkin mielelläni menisin käymään.

Mun konservointirapsat roikkuu vielä muutamalla valitulla lauseella mun tekemättömien asioiden listalla. Pitäis pari vaivasta mainintaa kirjoittaa jokaiseen, viittaamaan muutamaan kurssin kirjallisuuslistassa nimettyyn artikkeliin, ettei tule sanomista. Siinä ei menis ku korkeitaan vartti ja sitä hommaa olen tässä jo aika monta tuntia tehokkaasti väistellyt. Mut eiköhän homma ennen nukkumaanmenoa tule hoidettua.

Katsoin eilen Fellinin 'La Dolce Vita':n. Luulin nähneeni sen joskus, mutta itseasiassa en ollut nähnyt siitä kuin Anita Ekberg-kohtaukset, eli en paljoo mitään. Leffa meni suunnilleen silleen, että kaveri ei oikein tiennyt mitä tehdä elämällään, eikä tiennyt kukaan muukaan. Viinaa vedettiin ja kauheen dekadenttejä oltiin, ja sit kaikilla oli välillä vähän paha mieli ja melankolia läsnä elämässä. Tätä käytiin läpi sen kolmatta tuntia ja sit lopetettiin leffa siihen, että aamuun asti bailannut setä vilkutteli tutulle nuorelle tytölle vastarannalta.

Onko koira kotona?

Olen tänään koiravahtina. Tämä koira ei itseasiassa tarvitsisi tällaista intensiivi-seuraa, jota mä sille toimitan läsnäolollani. Se ei kärsi eroahdistuksesta ollenkaan sillä tavalla kuin meidän Piko-vainaa. En vaan lähtenyt mihinkään liesuun tänä iltana ja näin koirankaan ei tarvi keskenänsä olla.

Enää neljä yötä kotiin paluuseen!