Kotona taas päivystetään

Nyt tuntuu olevan aikamoisia tauteja liikkeellä. Kansaa on vuoteenomana siellä täällä. Meillä Jeddassa päivystetään taas nassikan kanssa kotona. Yöllä tuli pojalle kuume ja näin ei voinut lasta laitokseen viedä.

Itse kamppailen valtavien lihaskipujen kanssa. Nämä ovat toki itseaiheutettuja. Lauantaina vein nassikan joogaamaan. Huomasin nimittäin jo jonkin aikaa sitten että Stadissa järjestetään lapsille kursseja ja lapsen siellä joogatessa vanhempi saa vetää omaa sarjaansa salin perällä samaan hintaan. Sinne sit vaan. En ollut joogannut neljään vuoteen ja sen huomas. Viisvuotiaitten tahti oli mulle ihan sopiva ja todistettavan tehokas. Nyt ei ole lihasta kehossa, jonka olemassa oloa ei huomaisi. Lapsi tykkäs tunnista ja menemme sinne taas mikäli hän ehtii taudistaan seuraavaan tuntiin mennessä toipua.

Lapsi tietää paremmin

Jos kukaan on nähnyt Helsingin metron liukuporrasmainoksina paistatelleen Nick Caven*) uusimman levyn mainoksen (ei varsinaisesti tuo vasemmalla oleva kuva kuitenkaan), niin voin kertoa, että kysyin Vimmeltä kuvaa ohittaessamme:


"Onko patulla**) hienot viikset***)?".

Vimme sanoi:

"On. Ja hieno tukka."

Mitäpä ihminen sitten siihen vastaan väittämään.


*) Suhtaudun periaatteessa positiivisesti tähän artistiin
**) Yleisnimitys vanhemmille, urheilua kaihtaville miehille
***) Inhoan viiksiä

Valkoinen kevät

Huolimatta ponnekkaasta aikomuksestani vastustella vilustumisen saapumista elämääni, se tuli ja sitä sit podettiin pääsiäispyhät. Silti raahauduin M:n ja Nassikan perässä maakuntiin, jota sitten kaduin, kun olisin ihan hyvin ja vielä paremminkin, potea omien vällyjen välissä. Olin aika kiukkunen.

Ipana kävi H:llä pulkkamäessä ja kuulemma hurjasteli siihen malliin, että sain olla kiitollinen, etten ollut sitä näkemässä. Nassikka itse oli varsin tyytyväinen pulkkailuun ja rohkenen väittää, että itsevarmuus pönkittyi hurjastelusta.

Talvi tuntuu jatkuvan - tai oikeammin, nyt se vasta alkoi. Lunta riittää. Kuvan nappasin just meidän keittiön ikkunasta käsin. Ikkunan pinttynyt likaisuus ei onneksi näy valkoista taustaa vasten.

Mulla on "kommentoidun kirjallisuuslistan" deadline perjantaina. Kirjallisuuslista on lopputyötäni varten. Lopputyö tulisi olla valmiiksi kirjoitettuna toukokuun alkuun menessä. Tekemistä siis riitää, mutta jos hyvin käy, olen valmis koulun kanssa kesäkuussa. Siihen tähtäämme.

Himpes keskenään

M lähti Hyvinkäälle Nassikan kanssa ja mä jäin himaan "tekemään hommia". Nassikka poti vilustumista alkuviikon ja näin en saanut asiallisesti tehtyä kouluhommia, kun hän täällä seuranani oli, sen sijaan että olisi ollut muiden lasten tavoin päiväkodissa. Nyt sit keskenäni kirkkopyhää vietän töitä tehden. Ei sillä että sitä mitenkään sen kummemmin viettäisin kuitenkaan.

Viime viikonloppuna olin Ruotsissa koulujuttujen takia. Matkustin pienen, pikkiriikkisen, matkalaukun kanssa ja mulla oli sellainen olo, kuin olisin mennyt käymään naapuripitäjässä, naapurivaltion kaukaisemman rannikon sijaan. Sillä reissulla kävin Akvarellimuseossa avajaisissa ja muutenkin olin sosiaalisena. Kuva on museon kulmilta otettu.

Kurkussa tuntuu ikävä lupaus mahdollisesta vilustumisesta. Aion pistää hanttiin. Nyt ihmisellä ei olis aikaa potea.

Päikkäreitä vailla

Huh, huh. En oikein saanut nukuttua viime yönä lapsen sängyssä. Lapsi änkesi päättäväisesti meidän sänkyyn ja sänkymme ei ole leventynyt senttiäkään siitä, kun viimeksi kotona asuimme. 120:een senttiin mahdu kolmea ihmistä. Nyt on silmät niin täynnä unihiekkaa, että kirveltää vaan.

Olemme kotona! Putkiremppa jatkuu vaan, mutta voimme silti jo sujuvasti asua täällä. Veskiä voi käyttää ja suihkussa voi käydä. Toki vesi kerääntyy suihkun jälkeen kylpyhuoneen lattian keskiosaan, eikä siitä itse valu kohti viemäriä. Saa nähdä joudummeko sen takia uudestaan evakkoon... KÄÄK!

Hampaat

Se on just sillon, kun hammashygienisti kovalla otteella kaivaa hammaskivestä muodostuneita peruskallioita ihmisen suusta, jolloin käy mielessä, että olis ehkä ollut syytä käydä vähän useammin hammasihmisen luona kuin vain kerran neljässä vuodessa. Tänään aamulla tuli osakseni mainitun kokemuksen tuska.

Tänään onnistuin hankkimaan itselleni levyn, jota olen jo maailman sivu itselleni haikaillut: Dave Lindholmin "Aino". Se kuulostaa yhtä hyvältä kuin ennenkin. Siitä tulee vahvasti mieleen vuosi 1982: levy ilmestyi silloin ja oli kova hitti - ainakin Raahessa. Sitä soitettiin taajaan joka kasettisoittimessa. Mun nykyiset luokkakaverit syntyivät samana vuonna. Ne ei muista -82 vuodesta mitään ja vaikka jonkun hämmästyttävän ihmeen kautta muistaisivatkin, niin niillä ei olis mitään hajua koko levystä, kun poloiset syntyivät sinne Ruotsiin. Ihmisen kohtalo voi toisinaan olla aika tyly.

Mutta hampaisiin vielä palatakseni: kun on suorittanut hammaslääkärillä käynnin, niin sitä kokee itsensä jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Onnea voi siis ostaa rahalla: menkää hammaslääkäriin.

Ihminen ei ole vieläkään kotona

Ei se ole ihme, jos pakolaisuuteen joutuneet ihmiset ovat pihalla. Mä olen taas viettänyt aikaani muiden nurkissa: aluksi Svedulassa, kun siellä ei ole kämppää ja koulua pitää kuitenkin käydä, ja sitten täällä Suomessa putkiremonttia paossa vanhempieni luona. Ei oikein psykofysiikka jaksa ja tämä on kuitenkin aivan marginaalisen pientä sellaisten ihmisten elämään verrattuna, jotka joutuu henkensä kaupalla pakenemaan johonkin vieraaseen maahan, jossa on hymytöntä kansaa ja aina kylmä.

No, mut emme lannistu.

Vimpula täytti eilen 5v. Se on ihana asia, että lapsi kasvaa. Toki sitä itsellekkin siinä samalla ikää karttuu, mutta sille nyt ei kukaan voi mitään ja lapsen kasvaminen on kuitenkin valtavan kiva asia.