maanantaina, helmikuuta 28, 2005

Mitä ajattelet, sitä olet

Katsoimme "Adaptation"-leffan toissailtana. Se oli tavattoman hyvä. Paras elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Siinä käsiteltiin muunmuassa yhtä mun lempiteemaa: olet se miksi määrittelet itsesi.

Leffan kaksoisveljet Donald ja Charlie olivat fyysisesti toistensa kopiot. Toinen koki habituksensa esteeksi tyytyväiselle elämälle - toinen eli tyytyväisenä elämäänsä täsmälleen samassa ulkokuoressa. Kummankin elämä oli heidän ajatustensa näköinen. Siksi, näin uskon, on äärettömän tärkeää olla tietoinen siitä, mitä sanoo ja ajattelee omasta itsestään.

Elokuvassa käsiteltiin paljon muutakin. Tämä nyt oli se mun suosikkiasia siinä kertomuksessa.

sunnuntaina, helmikuuta 27, 2005

Yksittäispakattu

Mä en millään totu tähän täkäläiseen tapaan ylipakata kaikki. Jos ostat keksipaketin, on joka keksi pakkauksen sisällä vielä yksittäispakattu. Jenkki-purkka tyylisessä purukumipakkauksessa on joka purkkatyyny omassa metallipaperissa. Tuskin tarvii edes mainita, että naisten intiimituotteet ovat myös tarkkaan yksittäispakattuja, ja kaupan kassa vilauttaa ne vauhdilla pieneen paperipussiin ja teippaa sen kiinni, ettei tarvi muiden nähdä, kuinka näitä häpeällisiä tuotteita ihminen on joutunut ostamaan. Lasten vaipat eivät ole kuitenkaan yksittäispakattuja. Yhtäkaikki, roskaa tulee valtavasti.

Syyksi epäilen tätä kosteaa ilman alaa. Mulle on kerrottu, että kesän kosteimpina ja kuumimpina kuukausina pyykit ei kuivu ulkona vaikka päällään seisois. Kaikki homehtuu ja mätänee. Ja Suomeen palaavat Japanissa viipyneet haistetaan heti homeen hajuisiksi. Luojan kiitos mulla on se silittämisestä nauttimisen perversio todella vahvana, niin että pystyn jotenkin edesauttamaan sitä, että vaatteet pysyvät jonkinlaisessa kunnossa. Ehkä mun pitäis yksittäispakata ne.

lauantaina, helmikuuta 26, 2005

Lelukaupan ihmeitä

Tänään vaivauduin taas shoppailemaan. Teemana oli Vimmen syntymäpäivälahja ja siksi suuntasin Uenossa sijaitsevaan suureen lelukauppaan, Yamashiroyaan. Kiersin kaikki n+1 kerrosta hämmästelemässä mitä kaikkea voi lelukaupasta löytää.

Niinku esimerkiksi nämä joka lapsen leluvarastoon kuuluvat jykevät aseet.

Aseet.

Ja natsinukkejen kuningatar, Aadolf oli siellä hyllyllä. Mä haluisin nähdä sen hyypiön, joka tämänkin tuotteen hymyssäsuin ostaa.

Aadolf.

Sitten löytyi barbeille vaihtovartalot. Et jos se oma barbi ei ole tarpeeksi uhkea povinen, niin sitä voi petrata.

Vaihtovartalot.

Tämä pehmoalien oli mun mielestä oikeastaan ihan söpö. Mut en nyt sitä itselleni ostanut, kun en ole kamalan innostunut pehmoleluista ylipäänsä.

Pehmoalien.

perjantaina, helmikuuta 25, 2005

Marmati, marmati

Taas on katot peittyneet lumeen. Puut kukkii ja kalenteri lähestyy maaliskuuta. Missä se Japanin kevät sitten viipyy?

torstaina, helmikuuta 24, 2005

Rehellinen järjestys

Tuolla kulman takana, matkalla ruokakauppaan, on ollut hylätty polkupyörä nojailemassa muuriin melkein siitä lähtien, kun tulimme tänne. Pyörä on hyväkuntoisen näköinen, paitsi että kumit on tussuna ja lukkoa pyörässä ei ole ollenkaan. Olen mielenkiinnolla odottanut, häviääkö sen joskus tuosta.

Sen ohjaustangossa olevaan koriin alkoi kerääntyä roskaa. Tänään huomasin lykkiessä Vimmeä siitä ohitse: joku oli korjannut roskat korista pois, siirtänyt pyörän lähemmäs seinää ja asettanut sen tukevammin seisomaan. Ties vaikka pölytkin olisi siitä pyyhitty pois.

Muhun tekee lakkaamatta vaikutuksen tämä japanilainen rehellisyys ja järjestyksen ylläpito.

keskiviikkona, helmikuuta 23, 2005

Kannatti mennä

Menimme tänään Vimmen kanssa tapaamaan muita suomalaisia äiti-lapsi/lapset-yksikköjä erääseen puistoon, jossa luumupuut olivat täydessä kukassa. Vimme nautti silminnähden siitä, että seura puhui todennäköistä samaa kieltä hänen kanssaan. (Ei ole taattua että kaksi-vuotiaat ymmärtää toisiaan, vaikka samaa kieltä muka puhuisivatkin). Siellä puiden katveessa istuessa ilma oli lämmin, vaikka tuuli melkein kuin Härkäsalmenkadulla konsanaan. (Härkäsalmenkatu on Raahessa ja mun henkilökohtaisissa mielikuvissa siellä tuulee aina lujaa ja yleensä vielä vastaan.) Sain vaihtaa kahdet ulkokakkavaipat (hip hip) ja sain kupillisen hyvää suodatinkahvia. Ja Runebergin tortun. Kannatti mennä.


Luumupuu.

tiistaina, helmikuuta 22, 2005

Vieraassa sylissä

Vimme hankkiutui ihan omaehtoisesti eileniltaisen vieraamme syliin. Useamman kerrankin. Olimme todella hämmästyneitä M:n kanssa. Asiaan vaikutti varmasti henkilön viehättävän persoonallisuuden lisäksi se, että hän puhui Suomea. Kyllähän se helpottaa lähestymistä kovasti, jos kohdetta on helppo ymmärtää.

maanantaina, helmikuuta 21, 2005

Sadan jenin kauppa

Täällä Japanissa on mainioita "Sadan jenin kauppoja" - myymälöitä, joissa myydään vaikka mitä ja suurin osa tuotteista lähtee sadan jenin hintaan ulos. (Päivän kurssi Forexilla: 100 jeniä on 0,71 euroa). Tavaran kirjoon sisältyy alusvaatteita, keittiötarpeita, astioita, leikkikaluja, toimistotavaraa, pesuaineita yms. Paljon on hyllyillä sellaista, mitä ihminen ei ostais edes sadalla jenillä - niinku ne söpöt koriste-esineet. Aikamoinen määrä on myös sellaista, mitä ihminen on sieltä jo hankkinut: niitä astioita, tukkakuminauhoja, hiekkalaatikkoleluja, paperia, pesusieniä, syömäpuikkoja ja varmaan muutakin. Tänään kävin hakemassa sieltä kaksi juomalasia.

sunnuntaina, helmikuuta 20, 2005

Taas turistina

Eilen en mennyt hukkateille matkalla tapaamiseen ja nyt on ne suomalaiset matkaajat tavattu. Kävimme yhdessä ajelulla Yuri-kamome-reitillä. Se kulkee Rainbow Bridgeä pitkin ihmisenvoimin rakennetulle saarelle, jossa on mielenkiintoista arkkitehtuuria, huvitteluyksikköjä (maailmanpyörää yms.)
sun muuta.

Matkustimme linjan päästäpäähän nousematta junasta. Jos ajelee linjalla vain katsoakseen miltä siellä saarella näyttää, niin kannattaa lähtöasemalta ostaa lippu vain seuraavalle asemalle ja nousta sillä asemalle pois junan palatessa lähtöruutuun. Näin säästyy monta jeniä sakeen ja muihin oleellisuuksiin. Tämän vihjeen toimitti meille uusien suomalaisten tuttavuuksiemme kautta joku Marko. Kiitos Markolle.

Kävimme myös Dentsu Buildingin näköala hisseillä ajelemassa.

Hienoja Tokio elämyksiä.

lauantaina, helmikuuta 19, 2005

Nukke papelli

Katot ovat taas lumen peitossa! Eikö sen kevään pitänyt olla tulossa? Tuleeko täälläkin niitä toukokuisia räntäsadeyllätyksiä?

Tässä teille ihailtavaksi tuore kuva Vimmestä. Hän istuu tässä sylissäni ja hokee: "Nukke papelli". Tämä viittaa paperdollheaven-saittiin, missä voi viettää loputtomiin aikaansa, pukien kansainvälisiä julkkiksia erilaisiin asukokonaisuuksiin. Vimmen mielestä saitti on kovastikkin viihdyttävä.


Vimme.

perjantaina, helmikuuta 18, 2005

Oi- tai Ota-, mitä sillä on väliä?

Joskus se ihmisen lukutaito ei ole sitä mitä sen luulis olevan. Lähdin tänään hyvissä ajoin tapaamiseen uuteen paikkaan. Vimme oli hyvin pakattuna, samoin hänen tykötarpeensa. Asemat oli katsottuna ja junan vaihdot myös. Asiallista toimintaa kaikinpuolin.
Oimachin asemalla keekoilin sitten aikani karttojen ja avuliaiden ohikulkijoiden kanssa ihmetellen, että missä helluvassa se seuraavan junan asema on. Ymmärsin puolituntia hämmästeltyäni, että olen kymmenen kilometrin päässä sieltä, missä luulin olevani. Olin Oimachin asemalla, en Otamachin asemalla. Kerpeleen kerpele mä sanon. Missasin treffit ja Tokyo Museum of Contemporary Artin.

torstaina, helmikuuta 17, 2005

Vimmen viimeisin vitsi

"Kooppi, NAM! Ha ha ha"

"Pakupaija, NAM! Ha ha ha"

"Pulu, NAM! Ha ha ha"

Mun kuuluu joka väittämän jälkeen hämmästellä, että millon ja missä hän niitä korppeja, papukaijoja tai puluja maistellut. Ja vaikka nämä jutut ei ihan tällä aikuisen apeudella kauheesti naurata, kun niitä ties-kuin-monetta kertaa jauhetaan, niin se naurattaa aina, kun Vimmeä naurattaa.

keskiviikkona, helmikuuta 16, 2005

Luottokansalainen

Aamutuimaan heräsin siihen kun sänky tärisi. Kyseessä ei ollut mikään okkultismin riivailmiö, vaan maa järisi taas. Tällä kertaa järistys oli 130:n km:n päässä ja 40:n km:n syvyydessä maan alla. Kivaa kun emme olleet just siellä.

Täällä on aivan loistava lasten terveydenhuoltosysteemi. Nyt kun vihdoin saimme Vimmelle erään kortin, niin kaikki lääkärikäynnit ovat ilmaisia. Tikkikäynneistä jouduimme aluksi maksamaan. Kun eilen viimeisellä käynnillä vilautin juuri saamaani korttia, niin vastaanottovirkailija oitis antoi mulle kaikki siihen saakka maksamani rahat takas! Hän kysyi, onko minulla kuitteja mukana. Sanoin että, kotona ovat. Virkailija iski jenit kouraan ja sanoi, tuo kuitit huomenna. Missä muualla maailmassa ihmiset luottavat tässä määrin toiseen ihmiseen? Ei edes itsepalveluvaakojen luvatussa maassa, Suomessa, tapahtuis tällasta.

tiistaina, helmikuuta 15, 2005

Niskajumi

Mä olen nukkunut huonossa asennossa niskani jumiin tälle päivälle. Pää kääntyy, mutta hitaasti ja tuskalla. Tuon pienen maantiekiitäjän valvominen ja hänen päivittäisten toimien seuraaminen tulee olemaan vaivalloista kunnes jumi niskasta taas hellittää.

maanantaina, helmikuuta 14, 2005

Hiekkalaatikkoelämää

Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Olen tänään istunut hiekkalaatikolla pienen ystäväni - jota myös lapseksi kutsutaan - kanssa kahteen otteeseen. Kakkuja tuli ku liukuhihnalta. Japanilaiset kanssaihmiset osoittivat tänään poikkeuksellista mielenkiintoa meidän äiti-lapsi-yksikköä kohtaan ja kolme individuaalia kysyi, mistä kaukaa olemme. Yleensä ihmiset ovat kohteliaita, mutta suurin osa ei sano mitään hyvääpäivään lisäksi. Enkä minäkään sano. Pitää jokin aspekti suomalaisesta identiteetistä säilyttää. Täällä sen hejssan-svejssanin hapattaman jurouden voi taas omaksua takaisin repertuaariinsa.

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2005

Kielipuoli

Markuksella alkaa huomenna japaninkurssi. Se on päntännyt viimehetkenpaniikissa hiraganoja. Katakanat on suurinpiirtein hallussa meillä molemmilla.

Mun japaninkielen oppiminen on sillä "otetaan iisisti"-osastolla. Opettelen vähä vähältä käteviä heittoja, niin ku "saako ottaa kuvan" tai "mitä maksaa, kirjoita tähän kiitos". En ole näitä vielä peräjälkeen kenellekkään sanonut.

lauantaina, helmikuuta 12, 2005

Kaisalle onnea

Hyvää syntymäpäivää Kaisalle Jäkeen.

Tämän päivän tapahtuma oli vierailu Tokyo National Museumiin. Saimme aikamme kikkailla ennen kuin Vimme nukahti päikkäreille. Kaveri taisteli urhoollisesti unta vastaan pari tuntia yli normaalin päiväuniaikansa. Uni voitti kuitenkin. Me käytimme tilaisuutta hyväksemme ja kiersimme museon perusnäyttelyn. Siellä oli paljon katsottavaa ja paperiobjektit oli tietty lähimpänä mun sydäntä. Se on hämmästyttävää miten hyvin hyvälaatuinen paperi säilyy oikeissa olosuhteissa.


Kitagawa Utamaro 1700-luku.

Muuta mielenkiintoista olivat puuveistokset ja erikoisnäyttely, jossa näytettiin Toshodaiji Temppelin aarteita.

Museot on kivoja! Niitä pitää nähdä lisää!

perjantaina, helmikuuta 11, 2005

Emoalus tiloissa

Kun kävimme Hase-dera temppelissä, näin ensimmäisen kerran näitä pieniä patsaita, joita pystytetään syntymättöminä tai hyvin pieninä lapsina kuolleitten muistoksi. Joillakin patsailla oli pienet vaatteet päällä ja viereisen alttarin vieressä oli pehmoeläimiä sen seitsemää sorttia. Mä en voinut kauaa niitä katsoa. Tuli pala ja itku kurkkuun. Tässä emoalus-tilassa kaikki tällaset jutut koskettaa rankemmin kuin koskaan aikaisemmassa elämässä.


Jizo-patsaita.

torstaina, helmikuuta 10, 2005

Kotikampaaja

Sain leikattua Vimmen tukkaa vakuutettuani hänelle, että kaikilta muiltakin kanssaihmisiltä on joskus leikattu tukkaa. Luettelin kaikkien tuntemiemme lasten nimet ja suosikkihenkilöiden nimet useampaan kertaan.

Jokin aika sitten Vimmellä oli vielä sellainen Hemuli-tyyppinen kampaus.

Hemuli.

Nyt kätevän kotitasauksen jälkeen on kampaus puhdaslinjaista Vaahteranmäen Eemeli tyyliä.

Vaahteranmäen Eemeli.

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2005

Kamakurassa, muttei kamat kurassa kuitenkaan

Olimme tänään koko perheen voimin JSPS:n retkellä Kamakurassa. Kävimme katsomassa paikallisia nähtävyyksiä, joista yksi oli tämä kuvassa näkyvä Buddha. (En ole itse ottanut kuvaa - imuroin sen netistä). Retki oli antoisa ja oli hauskaa nähdä kaikki valitut katsomisen kohteet.


Amita-Buddha Kamakurassa.

Matkan järjestäjän työntekijöistä yksi oli alunperin Ruotsista, joskin hän oli jo kolmekymmentä vuotta Japanissa asunut. Hän sanoi, että aina Ruotsiin mennessään hänellä on sellainen olo, että kaikki ovat niin isoäänisiä, epäystävällisiä ja röyhkeitä. Mitä se tekee meistä suomalaisista? Nimittäin Ruotsiin muutettuani tuumin, että ovatpa ihmiset täällä niin ystävällisiä ja huomaavaisia.

tiistaina, helmikuuta 08, 2005

Eka järistys

Maa järisi tänään, kun valvoin Vimmen ruokailua lounasaikaan. Se on ihan varmasti järissyt aikaisemminkin meidän täällä ollessamme. Tämä järistys oli ensimmäinen, jonka huomasin. Kaapin lasiovet helisivät ja muutenkin tunnelma oli kuin isomman tavarajunan ohittaessa ihan vierestä.

- Maanjäristys, sanoin Vimmelle.

- Kuuluu ääni, sanoi Vimme ja osoitti kaapin lasiovia.

Teimmekö mitään maanjäristyshenkisiä turvatoimia? Emme. Järistys ei ollut voimakas ja se loppui pian. Se oli siinäkin mielessä kuin ohi menevä juna. Tenkin sivulta kävi ilmi, että järistyksen keskipisteessä voimakkuus oli ollut neljä sillä paljon puhutulla Richterin skaalalla. Nyt on tämäkin Japanin ihme kohdattu. Toivottavasti se ei tule koskaan liian hurjana kohdalle.


Järinät.

maanantaina, helmikuuta 07, 2005

Kodin ulkokoristeet

Eilen kävelimme joutessamme parin aseman päähän syömään pizzaa. Matkalla ohitimme tämän kuvassa näkyvän, todella persoonallisen dekoraation, jonka joku omilla pikku-kätösillään oli portailleen pistänyt. Ihmiset koristelee asuntojensa pieniä pihoja suurella innolla. Ulkoikkunalaudoille ja jalkakäytävän varteen sijoitetaan paljon kukkia ja koriste-esineitä, eikä kukaan niitä turmele tai ota mukaansa, vaikka ne ovat ihan käden ulottuvilla. Pidän kovasti tästä tavasta jättää toisten omaisuus rauhaan.


Patioratkaisu.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2005

Törmäyskurssilla

Päivän Vimme-kolhu-saldo on mustelma silmäkulmassa. Huh huh, sanon minä. Vimmeä ei tunnut onnettomuudet hidastavan, eikä se yhtään sen varovaisemmaksi tule, vaikka kuinka itseensä teloo. Nyt on siis tämä kausi menossa.

Alla oleva kuva otettiin eilen matkalla Shibuyasta kotiin. Käytimme Vimmeä taas hänen kovasti pitämässään "lastentalossa". Siellä lapsen energia kuluu tehokkaasti.


Kanttuvei.

lauantaina, helmikuuta 05, 2005

Luonnollinen rytmi

Tänään heräsin lypsylle lähdön aikaan saadakseni chattailla brittikontaktini kanssa. On hauskaa herätä joskus ennen ketään muuta (painotan sanaa joskus). Mun luonnollinen uni-valve-rytmini on sitä yökukkujalinjaa ja ollakseni valveilla, mun on nukuttava vähintään kahdeksan tuntia per yö (tai päivä). Tätä tyyliä en ole aikoihin päässyt toteuttamaan. Toteutan erästä toista tyyliä toistaiseksi.

Tänään katsomme "Frida"-leffan kun Vimme on mennyt nukkumaan. Kivaa, kivaa!

perjantaina, helmikuuta 04, 2005

Göteborgin sihteerini

Tuhannet kiitokset henkilökohtaiselle Göteborgin sihteerilleni Arabesque Zoudge 2 cd:n toimittamisesta ja onnea kotimaan matkalle. Ilo on täällä suuri ja ylimmillään. Pieni arpinaama, Vimme, jaksaa kuunnella levyn yhdeksättä raitaa, Esterikaa, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja niin jaksan minäkin.

Vimpula nukkuu päikkäreitä. Kun hän tuosta herää, lähdemme klinikalle näyttämään haavaa. Meidän on määrä mennä sinne joka päivä, kunnes tikit on poistettu. Liekkö japanilaista hätävarjelun liioittelua vai mitä - mutta sama tuo on mennä, niin ei tule sanomista.

torstaina, helmikuuta 03, 2005

Onnea Annille

Hyvät syntymäpäivä toivotukset sinne kauas Suomeen!

Mä sanon et' se Vimmen maanantainen ventti sekä leussa että suussa ja mun suuri säikähdys ei ollut vielä mitään! Ja jos mä maanantaina sanoin säikähtäneeni, niin tänään mä olin jo ihan shokissa.

Vimme tipahti portaita otsa edellä asfalttiin ihan tässä kotipihassa ja nyt on sitten Vimme-alle-kaks-veellä ekat tikit naamassa. Yksi ihon alla ja kolme haavassa. Mä toivon hartaasti, että tämä onnettomuussuuntautunut trendi ei jatku sitten tämän pidempään.

Vimme voi hyvin (pyyhin otsaa ja sanon "puh")ja oli tosi reipas klinikallakin. Huusi kuin syötävä tikattaessa, niinku ihmisen kuuluukin ja oli hyvin pian tikkauksen jälkeen taas tyytyväinen omaitsensä - paitsi kun häntä parsinut lääkäri näytti uudestaan naamansa, niin tuli se parku taas hetkeksi.

Välihuomautus: lääkäri puhui vain japania. Se ei ollut mikään este asioitten hoitumiselle tai ymmärtämiselle. En vieläkään ymmärrä kuinka se voi olla mahdollista.

Jotenkin se huono-äiti kummittelee tuolla ajatusten taustalla, vaikka järki sanoo, että ton ikäsille sattuu ja tapahtuu. Tästä lähtien mä olen vaan pehmustetuissa tiloissa lapsen kanssa.

keskiviikkona, helmikuuta 02, 2005

Heihoikulta

"Akala hei hoi kulta", toteaa Vimme. Tulkitsen tämän, että hän kertoo Aslakin laittaneen "Jätkänhumpan" soimaan meidän siellä ollessamme. Saattaa olla tottakin. Kyl me Finnhitsejä kuunneltiin. Millon ei kuunneltais?

Täällä on tänään kylmä ja olen väsynyt. Vimme monotti mua läpi yön, eikä uni jostain syystä ollut muutenkaan tavanomaisen sikeää.

Meinas tulla hounot housuun, kun näin aamupäivällä peilikuvani ruokakaupan hississä. Ehkä se oli jonkun muun todella uupuneen ihmisen naama, joka oli vain jäänyt peiliin. Niin varmaan olikin!

Parempi olla liikaa katsomatta peileihin.

tiistaina, helmikuuta 01, 2005

Raivoa ja verta

Tällaiselle lyhytpinnaiselle ihmiselle kuin minä, ei ole mitenkään vaikeaa usuttaa itseään raivon partaalle, eikä myöskään ole vaikeaa sitten kohdistaa sitä viattomiin lähimmäisiin. Olen kovasti tyyntynyt siitä, mitä olin ennen (tässä kohti kuulen sieluni korvissa Markuksen "niin-varmaan"-tyyppisen lausuman) ja luojankiitos en ole koskaan ollut sitä vyysillistä raivoa harrastavaa sorttia. No, mutta jos on tarvetta agressioon niin parempia tehojaa saa, kun odottaa vielä PMS oireitten aikaa. Jos sekään ei vielä riitä, niin sitten voi lukea "avionrikkojan" blogia. Mä luin siitä yhden ainoan merkinnän ja tulin ihan mykäksi raivosta. Päätin olla lukematta sitä enää koskaan. Mun ei tarvi antaa jonkun toisen ihmisen sosiaalisten ongelmien aiheuttaman vihan kohdistua itseeni.

En pistä tähän edes suoraa linkkiä sen örkin sivuille (sori örkit). Se löytyy Pinseri-blogilistalta, jos haluatte sitä lukea.

Eilen Vimme putos leikkipuistossa oravapatsaalta ja löi leukansa betonipenkkiin. Huuto oli kova ja verta valui valtavasti. Tsiisös kun mä säikähdin. Lapsi tointui onnettomuudesta minua nopeammin ja on nyt pieni ruhjenaama, joka muistelee sitä, kuinka hän eilen lipesi. Mä olen erikseen kiitollinen ettei käynyt pahemmin, eikä hampaita rikkoutunut.