Unohdukseen hulahdus

Nuin! se aika hulahtaa unohdukseen, kun viettää päivänsä flunssan kourissa. Koko perheemme on saanut nauttia potemisen iloista ja vaikka itse voinkin väittää voivani paremmin, niin en aio vielä moneen päivään mennä salille. Vimmekin on jo parempana. M on ainoa, joka edelleen on kunnolla kipeenä.

Suomi sai presidentin. Se oli ennustettavissa. Ja aika varma olin etukäteen, että Tarjahan siihen hommaan valittais. Niin kävikin. Mietin keskenäni, että 12 vuotta samassa duunissa on aika pitkä aika. Luulis, että siinä ajassa puutuu hommaansa. Toisaalta, rohkenen väittää, että presidentin homma tuskin on se pitkäveteisin homma maailmassa.

Urheilukuntoa odotellessa

Paskatunnelmat kasaantuu, kun on kipeenä. Nyt on jo aavistuksen 'voiton-puolella'-henkiset atmosfäärit tässä potemisessa, mutta sanon, että vielä on monta hetkeä edessä ennenkuin olen taas urheilukunnossa. Pitää toivoa, että perheen y-kromosomien kantajat säästyvät sairastelulta.

Meme nimeltään 'Neljä juttua'

Neljä juttua:

Neljä duunia, joita olen tehnyt:

* Hartwallin pullottaja
* Kääntäjä (suomesta englanniksi)
* Avokaadojen poimija
* Stokkan juustonmyyjä

Neljä leffaa joita voin katsoa loputtomiin uudestaan:

* Tähtien Sota jaksot 4-6
* Casablanca
* Taru sormusten herrasta
* Piukat paikat

Neljä paikkaa joissa olen asunut:

* Raahe
* Helsinki
* Göteborg
* Tokio

Neljä televisiosarjasuosikkia:

* Firefly
* Desperate Housewifes
* X-files
* Star Trek - kaikki variaatiot siitä sarjasta

Neljä paikkaa joissa olen ollut lomalla:

* Ateena
* Etelä-Afrikka siellä täällä
* Yhdysvallat rannikolta rannikolle
* Dublin

Neljä suosikki ruokalajia:

* Sushi
* Vege-thai
* Vege-intialainen
* Pasta

Neljä verkkosivua, joita seuraan päivittäin:

* Tenki
* Bloglines
* Helsingin Sanomat
* Flickr

Neljä paikkaa joissa mielummin olisin nyt:

* Yksin missä tahansa
* Helsingissä
* Pikkupienissä jossain baarissa
* Lämpimässä

Neljä bloggeria, jotka sekoitan tähän juttuun mukaan (näitä luen):

* Marika
* Joy
* Mikki
* Ei ole muita suomalaisia vakkareita

Näin siinä kävi

Tämä jatkuva paleleminen on tehnyt tehtävänsä ja vilustuminen on ottamassa vallan ihmisestä. Ikävää. Toivottavasti tämä on sellaista nopeasti ohi menevää sorttia.

Kiva kirja

Ai että luin hauskan kirjan: Kalle Haatasen "Pitkäveteisyyden filosofiaa", joka kirjana ei ollut millään muotoa pitkäveteinen. En tiedä johtuuko se jatkuvasta kirjallisuusderprivaatiostani vai mistä, mutta kirja oli jotenkin erityisen viihdyttävä. Välillä nauroin ääneen ja siteerasin solkenaan M:lle parhaita paloja. Luojan kiitos ihmisellä on kirjoista kiinnostuneita suomalaisia ystäviä täällä Tokiossa - että voi sitä kirjan lainaamista toimittaa.

Luminen lauantai

Tokio on lumen peitossa. Lunta ei ole paljon ja se on kosteanlaista, joten ensimmäinen aurinkoinen päivä vie sen mennessään. Ja se päivä on todennäköisesti huomenna.

Aamupäivällä Vimme pelmusi lumessa, lounaan jälkeen suoriuduimme Suomen lähetystöön äänestämään ja sitten kävimme kavereiden kanssa vaalikahveilla. Tiedämme kumonneemme toistemme äänet. Olis siis voinut ihan hyvin jättää äänestämättäkin, eikä se olisi tulokseen vaikuttanut. Mutta kyllähän ihmisen on äänestettävä.

Kevyt rumpalianalyysi

Kuuntelin musaa kotimatkalla (kävin ulkona syömässä ilman perheen y-kromosomien seuraa) ja jäin hämmästelemään jo ammoin toteamaani asiaa, nimittäin Keith Moonin yltiöpäistä rumpalointia. Nyt kun oikein asiaan syvennyin, niin mulle tuli assosiaatioita Bachin biiseihin, joissa nuotti nuotin perään lauotaan kiivaaseen tahtiin, ilman sen suurempia hengähdystaukoja. Hämmästyttävintä Moonin soitossa on se, että perusrytmi pysyy kuuntelijan lattiaa polkevassa kantapäässä ja sitä kaikkea pärpätää siinä välissä ei välttämättä edes noteeraa. The Whon jälkeen tuli sitten Eiskadeiskaa. Heidän rumpalinsa on vallan kovastikkin suoraviivaisempaa sorttia siinä rytmittämisessään.

Vimmen viimeisimmät

Vimme katsoi peiliin, tuijotti siteen tapaista otsassaan ja totesi, että hänellä on rusetti päässä.

Aamulla Vimme valisti minua, kun kehoitin häntä ottamaan mukaan kevyemmän kirjan, että ei se kirja ole kevyt vaan vety on kevyt. Siihen ei voi tietenkään sanoa mitään vastaan.

Kuvassa, jonka otin tänä aamuna, olemme palaamassa puistoajelulta.

Lisää arpia

Vimme lipes juostessaan eilen illalla ja iski päänsä kaapin kulmaan. Otsassa on nyt komee haava viime vuotisen arven alla. Tällä kertaa haava ei ollut niin syvä kuin viimeksi ja tyrehtyi painelemalla. Pistin siihen rivin pieniä, pitkiä laastarin paloja, jotta haava ei leviäisi ja arvesta ei tulisi suuri.

Hohhoijjaa! Vähempikin jännitys riittäis.

Kotipäivä ja huono leffa

Tänään en ole poistunut kotoa mihinkään. Toisaalta siihen ei ole ollut mitään erityistä syytä, kuin ehkä lapsen tuuletus ja senkin päätin nyt jättää väliin, kun kerran leikkiseuraa kävi kylässä. Vimme tosin hakkas puulelulla leikkikaveriaan päähän, mutta muuten tapahtuma oli suksee.

Eilen katsoimme ehkä maailmanhistorian toisiksi huonoimman elokuvan: 'Van Helsing'. Sinnittelin sen loppuun saakka ihan pelkästä säälistä ja ei se siitä sinnittelystä paremmaksi muuttunut. Ja mullahan periaatteessa on paikka sydämessä juuri tätä elokuva genree varten. Mut ku ei niin ei.

Pelästyin pahanpäiväisesti

Meinas tulla ne lopulliset hounot housuun, kun lapsi päätti kaupasta tullessamme lähteä juoksemaan karkuun. Mä pakkasin kauppakassia pyörän koriin ja huutelin "EI!":tä lapselle, kunnes tajusin että, perkele - sehän juoksee autotielle ja siellä on tulossa kuorma-auto todennäköisessä törmäyskurssissa Vimmen kanssa. Kassi jäi siihen ja juoksin seurauksista piittamatta lapsen perään. Nappasin lapsen joka nauroi, kuin paremmallekkin vitsille ja onnistuimme välttämään kulkuneuvojen alle jäämisen. Mä en tiedä menikö asia perille, mutta hyvin painokkaasti ilmaisin Vimmelle sen, että en tykännyt siitä mitä hän teki ja että se oli hengenvaarallista.

Mä en tiedä kumpi meistä pääsee ennemmin hengestään, lapsi kekkuloidessaan vai minä sydänkohtauksen kourissa.

Kotikokki jakaa reseptiään

Vimme sai tänään oman kierrätyskolmipyöräisen. Nyt voi kesä tulla. Tosin epäilen, että se vielä tulisi, kun on vasta tammikuu menossa. Mutta ainahan voi varautua kivaan yllätykseen. Tänään nimittäin oli jotenkin kevättä ilmassa.

Tässä tämänpäiväisen pastakastikkeen ohje. Se oli helluvan hyvää.

Pastakastike

1 paketti tuoreita shiitakesieniä/herkkusieniä pilkottuna (jätä shiitakkeista jalat pois)
1 varsisellerin varsi ohkaisina siivuina
½ sipuli pieneksi pilkottuna
1-3 valkosipulin kynttä silputtuna
1 purkki tonnikalaa
1 purkki (2dl) kermaa
tarpeeksi suolaa
vähän pippuria

Sipulia paistetaan öljyssä abo 5 min. Valkosipuli ja sienet kipataan joukkoon ja taas paistetaan, tällä kertaa muutama minuutti kauemmin, välillä sekoittaen. Sitten mukaan laitetaan selleri ja tonnikala ja pian perään myös se kermapurkki - pahvit on tosin syytä jättää pöydälle (taivas, kun murjasin nokkelan vitsin kesken reseptin). Sit suolataan ja pippuroidaan sössö. Pastaveden voi laittaa kiehumaan ja jättää kastike hautumaan pienelle lämmölle. Ennen hotkimista voi lisätä parmesaaniraastetta keon päälle.

Huomioon otettavat seikat

Sataa, tuuli ulvoo nurkissa ja vallan ukkostaakin. Kiva olla sisällä.

Kun on yksin junassa tai metrossa, mitkä muuten on melkein sama asia täällä Tokiossa. Joskus on hankala erottaa mistä metro alkaa ja mihin juna päättyy. Enivei, kun keskenänsä junassa matkustaa, niin sitä vaan lampsii sisään vaunuun ja istuu alas, jos on istumapaikkoja vapaana ja losottaa siinä, kunnes on perillä.

Vimmen kanssa matkustaessa sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin junaan noustessa:

a) Ei ensimmäiseen tai viimeiseen vaunuun. Niissä on yleensä ohjaamo näkyvillä ja sitähän toki on viihdyttävää lapsenkin katsoa. Usein matkustamme laitteessa sen verran kauan, että ohjaamon viihdyttävyysfaktori kuluu loppuun ja alkaa ovenkahvojen ronklaaminen tai yleinen mekkalointi. Siis ei ohjaamon tuntumaan.

b) Mieluiten ei istumaan penkille. Penkillä istuminen usein johtaa holtittomaan kekkulointiin ja mukana olevan vanhemman (lue: minun) pinnan poksahteluun. Lapsi on lastenvaunun mukana ollessa hyvä pitää valjaissa vaunussa ja siellä hän suostuu istumaan, jos itse seison siinä vieressä.

c) Tämä on melkein tärkein. Lapsi kannattaa sijoittaa matkustamaan kohtaan, mistä on vähin mahdollinen todennäköisyys joutua hymyilevien tätien kanssa silmäkontaktiin. Silmäkontaktista seuraa aina väistämättä hornaa.

Nämä asiat kun ottaa arjen matkoja tehdessä huomioon, niin mielenlaatu saattaa olla sees.

Ei lumivyöryjä

Täällä meillä Odaibassa ei ole lunta.

Kirja ja tulevaisuuden vaipattomuus

Luin tänään loppuun "The Time Traveller's Wife"-kirjan ja olen edelleen vähän pihalla kirjan aiheuttamista tunnekuohuista. Se oli todella viihdyttävä ja samalla myös vähintään yhtä koskettava tarina, josta en kerro sen enempää, sillä mun mielestä kaikkien on luettava se.

Kakka- ja pissaraportti: lapsi on yhä enenevässä määrin aamulla kerennyt vessaan kuivin vaipoin ja vaipatta housuun pissaaminen päivällä on vähentynyt koko ajan. Kaveri ilmoittaa kakkahädänkin. Ilmoituksen tullessa menemme vessaan, istutan lapsen pöntölle (Vimme tykkää näistä japanilaisista, lämmitetyistä WC-istuimista - varsinkin näin talvella), pistän sille kuvakirjan käteen ja sanon, että huuda sitten kun olet valmis. Tämä on toiminut jo kahdesti! Kakka on tullut asiallisesti sinne minne se kuuluukin. Tulevaisuuden vaipattomat päivät siis siintävät jo näköpiirissä.

Pyöräilypäivä

Polkupyörä on kiva asia. Kiitos polkupyöränomistajuuden saatoimme eilen huvitella ajamalla koko perheen voimin Wakasun ympäri. Wakasu sijaitsee täältä Odaibasta itään ja vaikuttaa vahvasti samanlaiselta ihmisen tekemältä saarelta, kuin tämä Odaibakin. Siellä on golfrata ja rantaviivaa seuraava pyörä/kävelytie. Aiomme tehdä sinne kunnon kokopäivän picknikin, kunhan tämä kylmyys hellittää.

Tokihan sinne pääsee myös autolla, mutta meillä ei ole autoa ja salaa toivon ettei koskaan tulisi olemaankaan. Haluan aina asua julkisten liikennevälineitten saavutettavissa. Ja auton voi aina pakkotilanteessa vuokrata ja taksinkin saa useimmiten heti tarvittaessa.

Ääni annettiin

Eilen kävimme lähetystössä äänestämässä. Suoritettuamme tämän kansalaisvelvollisuutemme, haahuilimme kaupungilla. Helpotin valtavaa kirjallisuusdeprivaatiotani ostamalla Audrey Niffeneggerin "Time Traveller's Wife"-pokkarin ja kävimme sitten vallan videovuokraamossakin. Lähin videovuokraamo on k a u k a n a kotoa ja sinne pitää aina erikseen lähteä asian kanssa.

On pitkä viikonloppu. M ei mene maanantaina töihin. En nyt millään muista mikä pyhä tällä kertaa on kyseessä, mutta jaettu vastuu lapsesta on aina juhlaa.

Dezomeshiki - palomiehet kekkuloi

Tänään suoritin viime vuonna väliin jääneen asian. Ja kuten todettua on, nyt on hoidettava jutut, muuten ne jää hoitamata (tarkoituksella yhdellä t:llä... kuulosti niin pittoreskiltä). No, siis, kävin Vimmen ja yhden mama-lapset-yksikön kanssa seuraamassa Tokion vuotuista palomiesten paraatia. Olin kuullut, että palomiehet siellä marssimisen lisäksi esittävät myös temppuja. Mainostin Vimmellekkin etukäteen, että mennään katsomaan, kun palomiehet kekkuloi. Ja kyllähän ne sit kekkuloikin. Hyvä!

Paraatin seuraaminen pikkulapsen kanssa on aika työlästä puuhaa, siksi häivyimme kesken kaiken erääseen näyttelyhalliin hämmästelemään paloroinaa. Vimme pääsi istumaan paloauton rattiin ja vaikutti tyytyväiseltä asiaan. Tosin, hän oli jo aikaisemmin maininnut olevansa lääkäri. Ja kahdensantoista vuotias. Ja näin kahdeksantoista vuotiaana ilmoitti saavansa juoda Markuksen mustaa marjaviinimehua. Ei siinä mitään. Kahdeksantoista vuotiaana saa olla autonkin ratissa - tosin ei juoneena.

Plink plonk

Päivät menee taas sellasta vauhtia, ettei ihminen kerkee asiallisesti toimittamaan bloggaamistaan. Ei siinä mitään. Kivempi tietysti niin, kuin että tuskissaan odottais tuntien kuluvan.

Eilen pyöräilimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan tavarataloon exkursiolle. Sieltä löytyi isompi ruokakauppa, jossa oli huomattavan hyvä vihannestiski. Yläkerroksissa oli sitä vaate- ja elektroniikkaosastoa. Suurilla telkkariruuduilla Janne Ahonen kertoi asiaa ja Suomen maisemat vilahtelivat. Takanani pienellä esiintymislavalla kimonopukuiset tädit soittivat plink-plonk-soitinta (koto). Täällä törmää aina niin hämmentäviin paralleelitapahtumayhtälöihin.

Onnea koiran vuodelle

Hyvää uutta vuotta kaikille. Alkanut vuosi 2006 on koiran vuosi. Selvisimme kunnialla menneestä kukon vuodesta, joka oli myös ensimmäinen vuotemme Japanissa. Vielä on yksi vuosi Japania jäljellä ja tänä vuonna on tehtävä se kaikki turistitoiminta ja hämmästely, minkä viime vuonna jätti tekemättä. Sillä listalla on muun muassa sumopainin seuraaminen paikan päällä, Nikkossa käynti, ilotulitusten bongaaminen ensi kesänä ja tatuointimyönteisessä kylpylässä käyminen.