Aviaattorit

Täällä on kosteeta, kuumaa ja ilma haisee merelle. Pihalla lentelee joka ilta lepakko ja päivisin sen samaisen lepakon kokoiset perhoset toimittaa ilmailun asiaa samoilla apajilla. Veikkaan että ruokavalioissa näillä olennoilla on eroa.

Markus satutti sormen sanoi, 'Ai'. Vimme sanoi oitis perään,'Ai pittu'. Markus tuijotti mua heti sen näköisenä, että rouvan olis syytä tarkkailla kielenkäyttöään vähän paremmin.

Kesän tuoksu

Tämän kesän hittiparfyymi tästä lähtien on hyttysmyrkky! Mä en muista joutuneeni näin pahasti itikoiden puremaksi sitten Pohjoispohjanmaan nuoruusvuosien. Tokiolaiset itikat on vielä vähän sellasta salakavalampaa sorttia: ne ei inise. Ne vaan puree ja sitten nousee peukalonpään kokoinen, sikakutiava paukama. Hornaa, hornaa.

Nettiaddiktin paha paikka

Tänään elin melkein koko päivän ilman nettiä. Mikä lie sippas. Tässä illan tullen tuli kaks patua pistämään asiat taas toimintaan. Oletan, että henkilökohtainen tietokonevastaavani olisi suoriutunut tehtävästä yhtä kunniakkaasti, mutta hän oli duunissa. Yhtä kaikki, nyt taas on mieli sees kun netti on käytössä.

Kirkas päivä

Se paljon puhuttu taifuuni puhdisti Tokion utuista ilmaa ohi pyyhkäistessään sen verran että aamulla parvekkeelta näkyi Fuji. Viimeksi se näkyi kunnolla sillon, kun piti pukeutua useampaan villapaitaan pysyäkseen joten kuten lämpimänä täällä sisätiloissa. Nyt ei palele.


Fuji-san.

Itse taifuuni ei sitten ollut kummonenkaan. Pitäisi varmaan sanoa 'onneksi', mutta mä olen vähän pettynyt. Ehkä saamme kokea hurjempaakin säätä ennen kuin se Eurooppaan muutto joskus on käsillä.

Matalapainetta

Tekeekö sen taifuuni vai ohikiitävät vuodet, sitä en osaa sanoa, mutta väsymys on ihmistä vaivannut tänään oikein todenteolla. No, toisaalta eräät täällä heräs huutamaan puoli kuudelta aamulla, että ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa.

M tuli valtavan aikaisin tänään kotiin, jottei joutuisi jumiin duuniin mahdollisten junamyöhästymisten takia. Taifuunin taikaa sanon mä.

Taifuuni, parvekepissat ja huuto

Hoo-hiio-hoi, taifuuni lähestyy Tokiota! Nyt pääsemme todistamaan tätä Pohjolassa niin harvinaista sääilmiötä. Mä olen vähän epätietoinen siitä, miten asiaan pitäisi etukäteen varautua. Pitäisikö mitenkään?

Arkisempiin asioihin: Vimme on nyt viettänyt päivittäin kotona ollessaan aikoja ilman vaippaa. Kelteisillään siis. Tämän kekkuloinnin tavoitteena on vähän kerrassaan totuttaa lasta siihen ajatukseen, että joskus vaippaa ei enää tarvita. Aika hyvin on mennyt. Vimme kekkas, että parvekkeelle voi käydä pissaamassa. Markus kekkas asettaa potan parvekkeelle ja Vimme rupes käymään parvekkeella potalla. Ihan itse ja tarpeen tullen. Lupaavaa toimintaa.

Toinen Vimmen tämän hetken juttu on päivittäiset huutoraivarit. Niiden varsinaista syytä en tiedä, eikä lapsi tietenkään osaa tunteitaan mulle sanallisesti eritellä. Tänään huuto alkoi päikkäreiltä herättyä ja jatkui sellaset puolituntia. Sitten se oli ohi ja kaveri oli tyytyväinen elämäänsä lopun päivää. Huudon ollessa läsnä, pitelin kaveria sylissä ja niistelin sen nenää. Eipä siinä paljoo muuta voi.

Odaibaanko?

Nyt olemme käyneet toisessa mahdollisessa tulevaisuuden asuinkohteessa, Odaibassa, joka on ihmisen tekemä täyttömaasaari Tokion edustalla. Se on se mesta, johon Tokion ylpeys, Rainbow Bridge, menee mantereelta. Siellä on ostoskeskus toisen vieressä, huvittelukohteita ja museoitakin. Ja sitten tietysti vähän asuintalojakin. Paikan erikoisuutena on, että siellä on avaruutta, jota Tokiossa harvemmin kohtaa. Näkee siis kauemmaksi, kuin vastakkaisen talon seinään. Nykyinen koti on jotenkin kylämäisessä ympäristössä ja tällä viittaan rakennusten mataluuteen ja kauppojen pienuuteen. Jos Odaibaan muutamme, niin kyläelämä muuttuu urbaaniksi metropolielämäksi heti kerta heitolla.

Maanjäristys

Kampuksen läpi kaupasta kotiin kävellessämme saimme kokea tämän kertaisen maanjäristyksen. Olimme erään suuremman rakennuksen vieressä, kun järistys alkoi. Ensin talossa paukahti ja sitten se helisi kuin astiakaappi. Kotiin kun tulimme ja asian netistä tarkistin, niin saimme tietää järistyksen olleen "voimakas". Huomasin, että asia uutisoitiin Hesarin nettisivullakin varsin nopeasti. "Tietoja tuhoista tai kuolonuhreista ei ollut saatavilla heti maanjäristyksen jälkeen. Järistys pysäytti julkista liikennettä.", tiesi Hesari kertoa.

Muuten päivän antina on ollut erään mahdollisen tulevaisuuden asuntolan katsastaminen. Paikka on Yokohaman puolella ja halvin mahdollinen tapa asua täällä - ellei laske puistossa asumista vaihtoehdoksi. Huomenna menemme katsomaan erästä toista vaihtoehtoa. Maanantaina pitäisi sitten julkistaa päätös asiasta, että menemmekö jompaan kumpaan tai kumpaakaan. Puistossa olis silleen enemmän sitä tilaa ja pääsis luomaan kontakteja muiden puistossa asuvien kanssa.

Ei paineita ruskettumiseen

Valtava väsymys on vaivannut ihmistä ja ne kaikki asiat, joita mulla on aina sanottavanani, ovat jääneet nyt vähemmälle ilmaisulle. Mutta ei se mitään. Huomaan, että helle vie mehut, vaikka helle on minulle mieleisempi tila kuin paleleminen.

Vietämme paljon aikaa sisätiloissa. Se tuntuu olevan paikallinen tapa helteen aikaan.

Olen tähän mennessä täällä nähnyt vain yhden varsinaisen, maassa makaavan auringonottajan puistossa. Henkilö oli niin kaukana, etten voinut todeta arvaustani henkilön ulkomaalaisuudesta oikeaksi. Göteborgissa läheinen hautausmaa (kyllä, Svedulassa otetaan aurinkoa hautausmaallakin) ja kaikki puistot ja pienet ruohopläntitkin oli aina täyteen pakattu, kun aurinko kesällä ollenkaan pilkisti pilven raosta. Paineet ruskettumiselle oli kovat ja jos rohkeni sääret paljaana ilman rusketusta kulkea, niin sitä ei katsottu hyvällä - edes näinä auringon säteilyn haitoista tiedostavina aikoina.

Täällä asiat ovat toisin. Pitää nyt erikseen mainita, että ruskettuneitakin japanilaisia näkyy, mutta ei ollenkaan enemmistönä. Paljon yleisempää on nähdä naisia kantamassa auringonvarjoa, suojaamassa kasvojaan tummalla, koko naaman peittävällä lipalla ja käsivarsien yli on vedetty suojatarkoitukseen hankitut pitkävartisen hanskat. Ihmiset pysyvät varjossa. Mä olen kauhean helpottunut.

Oksennustauti

Eilen Ebisussa kävimme taas ihastelemassa Tokiota korkeuksista. Vimme tuli kipeeksi sillä reissulla - oli varmaan jo olossaan siihen suuntaan menossa aamusta lähtien, mutta asia kävi ilmi vasta eräässä tavaratalossa. Vimme oli uupuneena sylissäni ja oksensi päälleni oikein kunnolla. Onneksi kaikissa japanilaisissa tavarataloissa on roppakaupalla vessoja - myös vaipanvaihtoon tarkoitettuja erillisvessoja - ja sellaiseen syöksyimme puhdistuspuuhiin.

Kotona mittasin lapselta kuumeen ja olihan sitä 39,1 astetta Celsiusta. Vimme nukahti iltapäivällä ja nukkui enemmän tai vähemmän seuraavaan aamuun asti. Luin netistä miten huolissaan mun pitäis asiasta olla ja kaikki saitit sanoi, että vielä ei syytä ollut huoleen. Huolissani olin kuitenkin. Pahimmat skenariot tuli kaikki mieleen. Vanhemmuus tuntuu olevan hedelmällistä maaperää pahimmille skenarioille.

Tänä aamuna Vimme heräs paljon paremmassa voinnissa ja kova kuumekkin oli mennyt ohi. Voi sitä helpotuksen määrää.

Katujuhlat ruokakaupan luona

Osuimme tuonne kulmille päivällä näkemään, että illan tullen varmaan tapahtuu jotain. Pimeän laskeuduttua menimme tarkistamaan asiaa ja pääsimme näkemään jonkin sorttisen korttelijuhlan. Kadun varrella oli paperilyhdyt aseteltu luomaan juhlatunnelmaa. Suuri rumpu ja kaksi pienempää oli tanssiringin keskellä. Pätevän näköiset lapset paukettelivat niitä nauhalta tulevan musiikin tahdissa. Suuret määrät kaiken kokoisia ja ikäisiä ihmisiä tanssi hillitysti ringissä rumpujen ympärillä. Usealla juhlijalla oli kesäkimono yllään. Ja monilla oli picknik-alusta levitettynä kadulle. Jouduin ihan tiloihin, kun tapahtumaa katselin.

Kieliopintoja ja keskeytettyjä elokuvia

Tänään kävin taas olevinaan opiskelemassa japania. Vimme Show piti huolen siitä, että keskittymisen määrä oli todella alhainen. Mutta ei se mitään. Rimaa ei ole tässä tapauksessa asetettu asian suhteen edes paikalleen. Opin mitä opin ja loput jää oppimatta.

Kotimatkalla kävin filmivuokraamossa vaihtamassa eilisen DVD:n toiseen, samanmoiseen. Loppuratkaisu jäi näkemättä, kun leffa jumahti paikalleen. Tänään saamme - toivottavasti - sitten nähdä miten laatuelokuva "The Bourne Identity" päättyy. Sitten voikin rynnätä vuokraamoon hakemaan kakkososaa.

Home sweet home

Meidän suihkuverhomme homehtui. Tämä on ensimmäinen objekti, jos otti ja kuoli tässä kosteudessa. Muuten olemme onnistuneet pitämään ilmastointia sen verran yllä, että homeet eivät ole päässeet rehottamaan - vielä. Kesäähän on pitkästi jäljellä.

Vaatehuoltoa ja vääriä värejä

Meidän japanilaisessa pesukoneessa on vain yksi pesulämpötila: 30 Celsius astetta. Aluksi se tuntui varsin hankalalta asialta, kun jotkut liat ja vaatteet kaipaa (mielestäni) korkeampia pesulämpötiloja. Sitten asiaan alistui (en sano 'tottui'). Amerikkalainen ystävättäreni toi uuden näkökulman tähän kylmällä vedellä pesemisen kurjuuteen: trikoot venyy, kun korkeammat lämpötilat eivät ole kutistuttamassa niitä mahdollisesta pesukoneen aiheuttamasta venymisestä takaisin asiallisiin mittoihin. Niinpä niin.

Kuvassa Vimme tämän päivän retkikohteessa, Baji puistossa. Oli mukavan viileää ulkoilemiseen. Ja pilvistä. Poltin silti olkapääni. Ai niin: ostin vahingossa mintunvihreän t-paidan. En ole pukeutunut siihen väriin sitten kaheksääntluvun kauhuvuosien. Miten mä onnistuin ostamaan jotain vahingossa? Juu, väri näytti vaaleanturkoosilta kaupassa ja turkoosi on mun mieltymykseni kohde. Hitto vie, shoppailu on hankalaa!

Taattu huuto

Tänään luuhasimme Ebisu-Meguro-sektorilla sinne tänne, ensin valokuvamuseossa, sitten kirjakaupassa ja vielä sen päälle mentiin syömään vegeruokaa. Vimme jaksoi hämmästyttävän hyvin. Piti kylläkin harrastaa M:n kanssa vuorotellen katsomista muutamissa museon osissa.

Nyt ilta saa ja aiomme kiduttaa lasta hiustenpesulla. Huuto tulee olemaan taattu ja kuuluva. Tukka on silti pestävä aina välillä, vaikka kaikki osapuolet kärsivät operaatiosta yhtä paljon.

Hattarapää iskee taas

Kirjoitin blogimerkinnän tässä männä päivänä ja hups, julkaisin sen vahingossa englannin kielisessä blogissani. Sitten oli kiire, enkä huomannut virhettäni - vasta kuin nyt. No, tuskailin siinä päiväkirjamerkinnässäni tätä Lontoon tapahtumaa ja terroritekojen järjettömyyttä. Sitten pakkasin lapsen ja kamat ja lähdimme M:n duunin kanssa onseniin kylpemään ja yöpymään. Oli hauskaa vihdoinkin päästä kokemaan japanilaisen kylpemisen asia. Ja hauska oli myös nukkua kaislan tuoksuisessa tatamihuoneessa. Nyt olen ihan rätti-poikki ja odotan, että illalla pääsee nukkumaan. Päikkäreitä ei kandee ottaa, kun sitten ei yöuni tule.

Kiree pinna

Voi hyvänen aika, että ihmisen pinna vedetään joskus kireelle tässä kaksi-vuotiaasta huolehtimisen tilassa. Mutta ei auta, kuin antaa pinnan venyä. Lapsi kasvaa ja tulee vastaanottavaisemmaksi uusille tilanteille ja kootuille selityksille.

Kärsivällisyys menee kieltämättä kaikki tähän projektiin ja muille ei ole enää pätkääkään jäljellä. Kadulla jos keskenäni lykin Vimmeä ja ihmiset tunnelmoi edessäni juostavan liikkumisen sijaan, nuosee mieleeni vain rumia sanoja ja muristen lausuttuna. Joskus jopa hiljaa jupisten noidun edellä kuvatuissa ja vastaavissa tilanteissa.

Tarkemmin kun ajattelen, olen aina ollut sellainen. Hah!

Mummon veli

Kysyin Vimmeltä yksi päivä, että kukas Piko on. (Piko on meidän Suomeen asumaan jäänyt melkein 15v. koira). Vimme sanoi että, mummon veli. Mummon luona koira asuu toki, mutta tuskin nyt ihan sisaruksista on kysymys - ellei nyt sielun sisaruksista.

Olen tehnyt saitin, jossa voi käydä katsomassa sekalaisia ottamiani kuvia. En aion julkaista siellä mitään naamoilla varustettuja otoksia, vaan pääasiassa kaikkea muuta. Siellä on nyt jo muutama kuva. Osa kuvista on julkaistu näissä blogeissani (kirjoitan myös englannin kielistä versiota, jos ette ole sattuneet sitä huomaamaan) ja osa on ihan muita juttuja. Aion pistää sinne lisää kuvia sitä mukaa, kun niitä tulee otettua.

Ilta DVD:n äärellä

Katsoimme Ramones: End of the Century dokkarin eilen. Se oli varsin valoittava ja mukaansa tempaava esitys bändin historiasta.

Leffan mukaan Joey oli teinarina hyljeksitty yleiskummajainen. Dee Dee nautti läpi elämänsä muutakin kuin sitä kuuluisaa kansalaisluottamusta - ja kuolikin sitten heroiinin yliannostukseen täs pari vuotta sitten. Johnny taas oli tosi konservatiivi ja kersanttihenkinen ihminen. Keikan jälkeen hän kuulemma aina osti kiskalta purkin maitoa ja paketin keksejä ja meni hotellihuoneeseen niitä keskenänsä nauttimaan (mikä sinänsä on mun mielestä aika sympaattista). Vuonna 2002 kiittäessään Rock and Roll Hall of Fame tilaisuudessa, Johnny muisti mainita George W. Bushin ja kiittää häntäkin - ilman ironian häivähdystäkään.

Yhtä kaikki, mainiota musaa miehet tekivät. Näin heidät itse Provinssirockissa 1988. Mun mielestä ne oli sillon jotenkin jo aikansa eläneitä ja elähtäneitä vanhoja ukkoja - kaverit oli siinä vaiheessa nuorempia, kuin minä olen nyt.

Nuoruuden näkökulmasta kaikki yli 30v. ikäiset on haudan partaalla ja valmiita unohdettaviksi.

Kysy ja vastaa itse

Tänään tein itseanalyysin siitä, että miksi mä nyt olen hakeutunut tällaiseen poikamaiseen ulkonäköön taas. (Näyttää ihan jalkapalloilijan tukalta, on M:n viimeisin kommentti hiuksistani.) Tällä mä tasotan identiteettiäni, joka on hämillään tästä kotirouvan roolista. Mitä vähemmän mä näytän kotirouvalta, sen helpompi kotirouvana on olla. Eläköön kotipsykologia!


Tämän valtavan hieno omakuva on otettu Tokion nykytaiteen museon hississä. Kuvassa myös Vimmen jalat.

Tavallinen lauantai Tokiossa

Tänään kävimme Tokion nykytaiteen museossa. Sinne kannatti mennä, vaikka perusnäyttelyn japanilaiset taiteilijat olivatkin mulle suurin piirtein kokonaan tuntemattomia ja vaihtuvissa näyttelyissä ei oikeastaan ollut näyttelyä ollenkaan. Arkkitehtoonisesti museo oli viihdyttävä. Vimme nukkui suurimman osan vierailua, mutta pääsi sitten erikseen näkemään ne työt, joista arvelimme hänen olevan kiinnostunut - mukaan lukien eräs hauska performanssi, jossa kaveri oli pukeutunut kultaiseen naamioon & vaatteisiin ja puujalkoihin & -käsiin.

Museon jälkeen maleksimme läheisessä puistossa ja siellä tuli vastaan tämä sileäkarvainen noutaja laseineen päivineen. Tokiolaiset on aivan hillittömiä tässä koiriensa koristelussa. Sanomattakin selvää on, että omistaja oli vain innoissaan, kun halusin kuvata heidän koiraansa. Koiran innokuudesta en osaa sanoa mitään - se yritti ottaa laseja pois päästään.

Kotiin tullessa haimme sushi-loodat kaupasta ja sitten kun Vimppeli on unten mailla, katsomme "Wag the Dog"-leffan.

Hiirimestari

Vimme istuu välillä tämän tietokoneen ääreen, ottaa pätevästi hiiren käteensä ja rupeaa villisti liu'uttamaan sitä pitkin pöydän pintaa, samalla tiuskien: "Mikä tätä vaivaa?".

Eeeeeen mä koskaan niin tee.