Ulkonäköasioita

Mun meikkipussissa on tuote, jonka olen ostanut keväällä 1986. Se on Lumenen valkoinen luomiväri, Studio-sarjaa. Käytän sitä edelleen siihen samaan verkkaiseen tahtiin, joka on saanut sen säilymään näihin päiviin asti. Tuoreimmat hankinnat ovat kesältä 2002. Olen siis aika saamaton näissä ehostushankinnoissani.

Jokin aika sitten rupesin taas päivittäisehostajaksi. Sitä jatkui ehkä toista viikkoa. Sitten huomasin, että ympäristön kohtaaminen maski naamalla ei tuntunutkaan taas niin kauhean tärkeältä. Edelleen ehostan, jos olen menossa johonkin pientäkin juhlavuutta vaativan tilanteeseen, mutta muuten en jaksa vaivautua.

Japanittaret ovat keskimäärin hyvin huoliteltuja - täällä Tokiossa siis; muusta Japanista en tiedä mitään. Jos ruotsalaiset näyttivät huolitelluilta suomalaisiin verrattuna, niin japanilaiset lyövät svenssonitkin laudalta mennen tullen. Yhteneväinen piirre japanilaisessa ja ruotsalaisessa pukeutumisessa on se, että kaikki pyrkivät olemaan saman näköisiä keskenään. Suomessa ihmiset (ainakin ennen, kun vielä asuin siellä) saattoivat näyttää kukin luonaan aika omintakeisesti laittautuneelta ja silti se oli OK. Johtuukohan tämän mun kuva siitä, että opiskelin taidekoulussa?

Japania kotiäidille

Tänään kävimme taas lastentalossa. Vimme toimittaa siellä nykyään kuin omistaisi paikan.

Tapasin siellä lasta valvoessani japanilaisen englannin kielen opettajan, joka viidytti kymmenkuistaan samoilla apajilla. Oli hauskaa, kun kerrankin joku osasi puhua kanssani tarpeeksi samaa kieltä, jotta keskustelua pystyttiin pitämään yllä. Hän kyseli vähän japanin kielen taidoistani ja sanoin hänelle, että vähäiset ovat. Hän tarjoutui opettamaan japania mulle kotiäidille sopivaan stressittömään tahtiin. Tähän ojennettuun oljenkorteen aion tarttua ja katsoa mitä siitä seuraa!

Kun kerran Shibuyassa olimme, niin kävin hakemassa myös hapanruislimppulatingit pakkaseen.

Vimmen torni

Kaverin tyytyväisyys on suuri, kun torni on korkea ja itse toteutettu. Usein torni kaatuu ennenkuin se on saavuttanut suunnitellun korkeuden (kokolattiamattoalusta ei ole niitä vakaimpia) ja lapsella menee hermo. Sitten huudetaan.

No, en minäkään ole niitä pitkäpinnaisimpia ihmisiä tässä maailmassa ja jos hermo menee, niin se ei jää keneltäkään huomaamatta.

Mamman poika!


Konstruktio ja tekijä.

Unta!

Voi hyvä luoja - tämän täytyy olla rangaistus joistakin vakavista karmallisista rikkomuksista edellisessä elämässä. Mä en kerta kaikkiaan totu tähän aamutuimaan heräämiseen. Lapsi nuosee tikkana istumaan joskus kuuden pintaan ja sanoo pikkuoravaäänellään: "Huomenta. Liiha helää. Vaihletaan vaippa." Niinä hetkinä mun sieluni on kaupan ihan pilkka hintaan kelle tahansa eniten unta tarjoavalle.

Tietysti ihminen vois mennä nukkumaan illalla jo kahdeksalta, niin sitten sitä unta sais riittämiin, mutta siihen en ole vielä päässyt. Jotenkin tulee se tarve olla hereillä sillon kun lapsi nukkuu.

Ei sittenkään

Mun hieno aikidoskenaario ei nyt sitten toteutunutkaan. Olin vähän turhan optimistinen aikataulujen kanssa. Tässä nimenomaisessa seurassa käydään treenamassa nelisen kertaa viikossa. Itse olisin päässyt mukaan puurtamaan enintään kaksi kertaa ja useimmiten vain kerran viikossa. Nyt mulla jäi tämän viikon varmatikkikerta väliin ja ymmärsin, jos näillä eväillä rupean siellä treeneissä sporadisesti roikkumaan, niin hidastan muiden harjottelua. Siispä palautan laina-Gin (harjoittelupuvun) ja jätän aikidohaaveen hautumaan parempia aikoja varten.

... Ai niin: tänään on se päivä, jolloin blogini täyttää 1v. Heihou ja sakea pullo!

Pelottava tuoli

Tänään kokeilin kylässä täällä niin suosittua hierovaa tuolia. Istuin pahaa aavistamatta tuolille ja kysyin, että miten tätä käytetään. Paina keltaista nappia ja valitse numero, annettiin minulle ohjeiksi. Tein neuvojen mukaan ja valitsin kolmosen. Tuoli heräsi eloon ja rupesi jyräämään pitkin mun selkää, pakaroita ja reisiä. Kokemus oli lähinnä pelottava. Mulle huudeltiin: "Älä jännitä!" vaikka mielestäni olen vallankin rentona.

Nyt tiedän, etten halua sijoittaa valtavaa rahamäärää tällaiseen tuotteeseen. Jotenkin aavistelin asian jo tuolia kokeilemattakin.

Pitää kuitenkin mainita, että monet tuntuvat pitävän tuoli-istuntoa miellyttävänä kokemuksena.

Jotku varmaan jaksaa valittamatta, minä en

Nyt lähipäivinä lapsi on paljon testannut monen tyyppisiä kiellettyjä asioita (rikkominen, pureminen, potkiminen, puttaaminen etc.), että saiko niitä tehdä vai ei. Testaus tapahtuu koko ajan uudestaan ja uudestaan. Ja usein. Sitten kun tulee emoaluksen suunnalta se odotettavissa ollut kielto, niin huuto on tavaton.

Mulla on ruvennut ilmestymään varsin vilkkaita lomahaaveita lomasta, jonka vietän joskus jossain - YKSIN.

No, mutta kaksivuotisuus on tommosta ja ei se loppujen lopuksi kauaa kestä. Ja mäkin pääsen taas olemaan keskenäni. Joskus.

Voi ihme

Pyöräilin Vimmen kanssa postiin. Postin edessä parkkeeratessani fillaria, huomasin, että viereinen kukkakauppa oli jättänyt aika paljon kasvejaan ulos vaikka kauppa oli visusti kiinni. Ruukkukasveissa oli hinnat ja kaikki. Muistin nähneeni ne siinä ennenkin kaupan kiinni ollessa. Tämä Japani on ihmeellinen maa. Sekä Suomessa, että Ruotsissa ulos jätetyt ruukut joko pihistettäis kasveineen tai leviteltäisiin pitkin katua yön hiljaisina tunteina, kun känniläisyys on kulkijan keskimääräinen tila. Täällä ne pysyy hyllyillä ja joku ne siitä sitten asiallisesti ajallansa ostaa.

Pitääkö leikata itse?

Mun pitää varmaan vaihtaa kampaajaa. Kävin taas lyhentämässä tukkaa. Kampaaja oli sama kaveri kuin pitkän tukan pätkäsemisessä ja taaskaan se ei oikein osannut leikata tarpeeksi paljon. Pyysin erikseen "lyhyemmäksi" pariin otteeseen, mutta sitten jossain vaiheessa ei vaan raski enää vaatia. Kun ei ole sitä yhteistä kieltäkään. Hah!

No - elän nyt taas tämän tukan kanssa kuukauden päivät. Jos vastaan tulee hyvin leikattu lyhyt tukka naisen päässä, niin aion kysyä missä semmosia saa. Tuossa varovaisessa kampaajassa on se hyvä puoli, että se on tosi halpa ja siellä soi aina raskas rokki poikien saksiessa.

Ostoksilla

Eilen osuin taas avaamisen aikaan eräälle tavaratalolle. Siellä kaupan aukeamista odottaville tarjottiin teetä ja univormupukuinen nainen piipitti jotain rohkaisevaa (oma arvaus asian sisällöstä). Kauppa aukesi ja ihmiset lähtivät ryntäilemään. Menin itse suoraa päätä ruokaosastolle hakemaan sitä "kunnonleipää", jota juuri siitä kaupasta saa - siis hapanruisleipää. Tämän hienon ostoskokemuksen viimeistelin käymämällä tavaratalon vessassa: lämmitetty istuin, pesut ja huuhtelut napin painalluksella.

Japanissa on asiat niin hienosti.


Tavaratalon lattia.

Kiiltääkö Stokkan lattia tällä lailla?

Hiki Cafe

Tämän Shibuyassa sijaitsevan kuppilan kohderyhmänä ovat tuskin suomalaiset, tai sitten niillä on sauna takahuoneessa.


Hiki cafe.

Ehkä 1v. tai sitten ei

Musta tuntuu, että tämä mun blogi on jo 1v. Mä en millään muista mikä oli päiväys, kun tämän jutun aloitin ja ekat päiväkirjamerkinnät ovat kadonneet jo taivaan tuuliin. Muutenkin on ajantaju hukassa. Mutta ei se mitään.

Lapsi istuu tässä sylissä ja kuuntelee "Mängging":iä (Baddingiä) samalla rokaten. "Luut kasaan Biithuuven"!

Samalla radallako koko ajan?

Ei muka tapahdu mitään, mutta silti tapahtuu koko ajan vaikka mitä.

Eilen kävin kampuksen urheilusalilla tutustumassa Aikido-kerhoon ja sain treenata muiden kanssa. Sen lisäksi sain luvan tulla vastakin treenamaan, vaikken olekkaan opiskelija, enkä vanha aikidohirmu ja voisin iän puolesta olla muutaman kanssatreenaajan äiti. Eksoottinen ulkomaalais-vanhus-lisäys siis heidän riveihinsä. Ehtona tulemiselleni on, että teen sen omalla vastuullani. En ole opiskelijavakuutuksella varustettu. Kivaa kuitenkin mennä sinne ryhmään takarivin sinnittelijäksi.

Tänään pyrähdin Vimmen kanssa Shinjukuun leikkikenttätapaamiseen (se on se alue Tokiota, missä se "Lost in Translation"-hotelli sijaitsee). Tapasimme sitä suomalaisten mammojen ja lasten ryhmää siellä pilvenpiirtäjien katveessa.

Virkakiljuja

Eilen illalla lapsi kiljui kurkku suorana ihan vaan viran puolesta. Kävimme tämän dialogiin:

Vimme: Iiiiiiiiiiiiiiiiiiik!!!

Liisa: Oletko pieni kiljukaula?

Vimme: Ei.

Liisa: Vaan...?

Vimme: Kiljuniska!

Eilen myös ukosti ensimmäistä kertaa täällä ollessa ja löysimme meitä lähimmästä kirjastosta lastenosastolta kirjan suomeksi!!! Mä en ollut uskoa silmiäni kun sen sieltä hyllyltä bongasin. Tokiossa kaikki on mahdollista.

Luonnon helmassa

Julistin tässä viime kerralla, että muita liikuntaharrastuksia ihminen ei tarvi yhdellä kertaa elämäänsä kuin lapsen raahaamisen. Kuinka ollakkaan lähdin sitten seuraavana päivänä reippailemaan luontoon naapureiden ja yhden japanilaisen hepun kanssa. Menimme ensin muutamalla junalla ja linja-autolla Tanzawaan ja siellä sitten kiipesimme vuorten rinteitä ylös alas. Oli ihan kiva että se lastenvaunu lapsineen oli jätetty kotiin viettämään laatuaikaa isänsä kanssa. Niitä vaunuja olis ollut pikkasen hankala hilata siellä juurakoissa. Päivän päätteeksi oli sellanen olo, että huhkittu oli. Mutta pitää sanoa erikseen, että oli hauskaa viettää päivä luonnossa - joskin ihmiskäsin istutetussa, mutta kuitenkin.


Fujikin näkyis, jos pilvet ei olis edessä. Ihan totta!

Voimailua

Mulle on hyvää kyytiä kasvamassa valtavat käsipatekset - tänäänkin raahasin Vimmeä vaunuissaan ylös ja alas Tokion metron rappusia. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas. Tunks, tunks, tunks, tunks... Selässäkin tuntuu. Ja reisissä. Toisaalta, aamupäivällä painelin Vimmen kanssa mun mummopyörällä "polvet-korvissa"-tyylillä yhteen leikkipuistotapaamiseen ja se lyyhistyminen meinas tulla jo sillä matkalla. Kuka tässä nyt enää muuta liikuntaharrastusta tarviikaan?

Vilustus

M on vilustunut. Nyt pidetään sankoin joukoin peukkuja ettemme me muut sairastu samaan tautiin.

Kassalla huudetaan

Lapsi jostain syystä saa aina kaupan kassalla kriisin. Joka kerta maksutapahtuman yhteydessä saan kuunnella kaverin huutoa. Olen yrittänyt kertoa hänelle, mitä kassa-asia pitää sisällään ja kuinka se väistämättä kuuluu kaupassa käymiseen. Lapsella on jopa eräässä suosimassaan lastenkirjassa kuvattuna vastaava tilanne. Siitä huolimatta huuto on aina läsnä, kun allekirjoittanut toimittaa asioitaan kassalla. Alan jo jotenkin tottua siihen.

Tässä on tällainen dokumenttitaltiointi mun uudesta tukasta. Pidän tukkaa enemmän tai vähemmän pysty- ja seka-asennossa. Tässä kuvassa se näyttää pelottavalla tavalla Elvis-tukalta.


Omakuva.

Toukuun lapset

Jostain syystä elämääni on kertynyt paljon ihmisiä, jotka ovat syntyneet toukokuussa. Härkiä koko lauma. Paitsi se yksi toukokuinen kaksos-tapaus (ja toinenkin, kun tarkemmin miettii), jolla on väärät kartat :-P (voi jehna mä rakastan insidejuttuja, joissa ei ole mitään pointtii). Nyt siis, nimenomaan tässä ja nyt, veljeni ja erään nuoremman ystäväni syntymäpäivänä, toivotan kaikille toukokuun lapsille hyvää alkavaa vuotta ja mitä mainiointa syntymäpäivää.

Ei kerro mitään

Toivottaisin tässä hyvää äitienpäivää äidilleni, jos tietäisin hänen lukevan tätä blogia näinä aikoina, mutta hän on Aafrikassa, eikä lue blogeja. Siksi en sano mitään.
"En kerro mitään", niinku Vimme asian ilmaisee kun häneltä kysyy, että "Mitä sanoit?". Mikä sekin on todella svedupellekysymys. Kuka tervehenkinen suomalainen sanoo "Mitä sanoit?" sen sijaan kun voi kysyä ytimekkäästi "Mitä?". Mutta svedusannonnoista on vaikea päästä eroon sen jälkeen, kun ne ovat repertuariin tulleet. Edelleen sanon tosta vaan "aaa-A", "niin":in sijaan, kun puhun ihmisten kanssa ja muuta sellasta - niinkuin juuri se "Mitä sanoit?".

Ei ole ihme että lapsi sinnikkäästi aina vastaa, että ei kerro mitään.

Välttelen veistä

Se sormi jota leikkelin veitsellä joutessani on parantunut todella hienosti. Nyt olen rohjennut jo viettää aikoja ilman kääröjä. Sitä nimenomaista veistä olen visusti vältellyt.

Jos näkisin tällaisen (kylläkin parantuneen) haavan jonkun toisen ihmisen kädessä, niin mulle tulis sellainen voimakas "yäk"-olo. En tykkää sormionnettumuusjutuista, enkä varsinkaan kynsijutuista. Tässä tapauksessa on molempaa ainesta.

Leevi-ja-liivi & kahvierhe

Täällä kuunnellaan taas "Leevi-ja-Liivi":ä lapsen toiveesta. Onko Göstan sanoitukset sopivaa kuunneltavaa kasvavalle pojalle? Aivan sama. Lapsi istuu tyytyväisenä hetken ja mä voin naputella näitä tärkeitä asioitani kaikkien luettavaksi.

Ostin vahingossa suodatinjauhatuskahvia murukahvin sijaan (kas kun ne tekstit oli vain japaniksi siinä pussin kyljessä). Ei hätää: kaupasta löytyi yhden mukillisen kokoinen suodatin ja papereita siihen. Nyt mulle voi lähettää pakettikaupalla Suomesta Pauligin Cafe Parisiennee!

Enkelit voittaa

Pienenä katsoin tyytyväisenä telkkarista sekä Charlien enkeleitä, että Starsky & Hutchia. Nyt vähän isompana olen katsonut niistä tehdyt leffat ja pitää sanoa, että enkelit voittaa mennen tullen tässä kisassa. Ehkä se, että tytöt monottaa pahoja poikia tekee nimenomaan tässä laatuelokuvien kategoriassa leffoista enemmän muhun vetoavia.

Japanilainen tehokkuus

Eilen olimme M:n duunin kanssa joenrannassa grillaamassa. Oikeammin, en itse grillannut mitään, enkä muutenkaan edesauttanut asioitten hoitumista. Hohhailin vaan vieressä ja hämmästelin japanilaista asioittenhoitotehokkuutta. Kuten kuvasta näkyy, oli pojilla pelit ja vehkeet mukana. Grillaustoimipiste koottiin, sitten grillattiin, juotiin ja syötiin, sen jälkeen kamat koottiin taas kasaan ja roskat kerättiin hyvässä järjestyksessä.

Suomalaisilla vapunjuhlijoilla olisi paljon oppimista japanilaisten asiallisesta tyylistä. Mainittakoon tässä erikseen, että vappukondis oli läsnä monissa joenrannan seurueissa. Siellä rannalla oli valtavasti porukkaa.


Rillijuhula.

Mielestäni näin paljon vaivaa pitääkseni itseni suojassa auringolta, mutta onnistuin silti polttamaan nahkaani. Sama juttu joka vuosi. Ei ihme näillä rypyillä, että ihmiset kysyy olenko lapsen isoäiti!

Kunnon-ihmiset

Mun mielestä on jostain syystä noloa huomata päivän myötä, että olen pukenut lapsen ja itseni yhteneväisesti Marimekon raitapaitoihin tai pallopaitoihin. Yritän muistaessani pukea meille edes eri kuviot, jos ei muuta. Onneksi täällä harvat tietävät, että kyseessä on Marimekon tuotteet. Saati sitten ymmärtäisi sen valtavan "kunnon-ihmisyys"-sanoman, jonka nämä vaatteet pitävät sisällään.

Tässä pitää erikseen mainita, että pidän toki Mm:n tuotteista. Ja ulkomailla niihin on hauska pukeutua, muta se on nimenomaan se yhteneväisyys mikä häiritsee.

Enivei - se "kunnon-ihminen"-käsite pitää tässä nyt selvittää: joskus kauan sitten eräs Pohjanlahden yli kulkeva matkustajalaiva ajoi karille. Kukaan ei edes luokkaantunut, mikä on kivaa. Laivassa matkustaneita haastateltiin. Paksumpi ikänainen selitti tuohtuneena haastattelijalle kuinka humalaiset kekkulit (tuskin käytti juuri tuota sanaa) olivat etuilleet heitä "kunnon-ihmisiä" pelastushelikoptereihin. Siitä hetkestä lähtien se "kunnon-ihmisyys" on merkinnyt jotain tavalla tai toisella epäilyttavää mun termistössä. Kunnon-ihmiset ovat niitä, jotka itse pitävät itseään niinä valittuina ja kaikki muut joutaa sinne mihin aurinko ei koskaan paista - tai vastaavaan kohteeseen.

Ja huvittavinta tässä tietenkin on se, että pidän itseäni sen oikean ja asiallisen elämäntyylin kannattajana ja kaikki muut tyylit on jotenkin vääriä. Minussakin siis asuu pieni kunnon-ihminen.

Mitä lie myrkkyjä

Täällä on pesukoneessa valittavana vain yksi pesulämpötila: 30 astetta Celsiusta. Se tuntui hassulta aluksi, sillä valkopyykki pitää pestä vähintään kuudessakympissä, muuten menee maailma sekaisin ja vaatteet kellastuu. Nyt ihan muinamiehinä käytän mitä-lie superliuottimia ja valkaisumyrkkyjä, jotka pesee pyykin kuin pyykin melkein yhtä puhtaaksi kolmessakympissa kuin kotoaineet kuumemmissa lämpötiloissa. Kun ei ymmärrä mitä myrkkyjä purkinkyljessä on lueteltuna, niin ei voi aktiivisesti tuntea valtavaa ympäristösyyllisyyttäkään. Tai voi jos niille linjoille lähtee, mutta empäs lähde.


Pesukone.

Sitten jotain ihan muuta: hankimme tänään kirjastokortit.