maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Hyytelöhermo

Ei voi mitään, että ei ihminen etukäteen tajunnut, ettei sitä ihan tosta vaan uhmaikäisen kanssa viiletetä nähtävyyskohteesta toiseen. Ellei sitten ole ihmisenä todella teräshermoinen ja mä en kuulu siihen ihmisryhmään edes yhdellä vaivaisella solullani. Mikä vois olla teräshermon vastakohta? Hyytelöhermo?

Vieraamme ovat tänään olleet Nikkossa. Ovat edelleen sillä reissulla. Haaveilen itsekkin meneväni sinne käymään ennen Eurooppaan paluuta ja ihan ilman tuota hermohaastetta. Pitää painostaa M:a kokonaisvaltaisiin hoitohommiin jonain kauniina viikonloppuna.

Eilen muuten kuuntelin Sveriges Radion kautta netistä lätkämatsia ja kyllä siellä oli aika juhlavat tunnelmat, kun Suomesta voitto tuli. Mä olin jo unohtanut täällä Japanissa toimittaessa miten hassulta riikinruotsi joskus kuulostaa. Jajamensan!

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

TEMPURAAAAA!!!

Eilen kävimme koko konkkaronkka syömässä tempuraa yhdessä ravintolassa. Pöytään istuttuamme Vimme rupesi vaatimaan kovaan ääneen:"TEMPURAAAAAA!!!" ja kun sitä ei ihan heti tullut - ruoan valmistamiseen menee aina se tovi - niin vaatimushuuto yltyi tempuraraivoksi. M vei lapsen kadulle jäähtymään. Kuulimme "TEMPURAAA"-huudon sisälle saakka ihan sieltäkin käsin. Sitten kohtaus meni ohi ja odotimme kaikki hyvässä järjestyksessä ruokaa pöydän ääressä istuen kuin asiallisemmatkin ihmiset. Ruoka toimitettiin kyllä varsin ripeästi. Ateria oli hyvä. Vimmen mielestä tempuraa olisi voinut olla enemmänkin.

lauantaina, helmikuuta 25, 2006

Tädit irti

Eilen illalla pääsin toteuttamaan itseäni ensimmäistä kertaa tokiolaisessa yöklubissa. Valitsimme kohteeksi syrjemmässä sijaitsevan Agehan yöklubispektaakkelin. Siellä oli päästetty reggae DJt irti ja pitää sanoa, että paraskaan reggae-biisi ei ole edukseen, kun japaniksi huudetaan sen päälle asiaa Nasse-sedän äänellä. Yhtäkaikki, tanssiminen oli kivaa ja siitä oli aivan liian pitkä aika, kun olin viimeksi sitä asiaa päässyt elämässäni toimittamaan.

Toki pitää mainita myös erikseen, että muu juhlakansa oli sellasta parikyt vuotta allekirjoittanutta nuorempaa.

Kotimatka taittui taksilla, jonka kuljettajalle - mielestäni - selvällä japaninkielellä kerroin osoitteemme ja kuljettaja ei asiaa kertomanani ymmärtänyt ennenkuin kirjoitin sen paperille ja sitten hän sanoi täsmälleen saman asian - mielestäni - kuin olin itse muutamaan kertaan sanonut. Ei siinä mitään. Kotiin päästiin.

perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Viggoa piilossa

Mulla oli sellainen kutina, että kyl se Viggo on jossain lähettyvillä ja kas, näin lehden nettisivuilta, että samassa kaupungissa ollaan. Nyt pitäis mennä cityyn muinamiehinä hengailemaan ja muka törmätä Viggoon. Ja muuten varmaan menisin, mut kun on toi Karjulan setä mukana, niin se vaikutuksen tekeminen - muu kuin huonon - saattaisi epäonnistua. Ja onhan tässä vielä sellainenkin aspekti olemassa, etten mä nyt naimisissa olevana naisena voisi lähteä Viggon kanssa Hollywoodiin, kun se kuitenkin mua heti mukaansa pyytäis. Parempi siis pysyä kotona.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Mun hermot ei kestä

Luumupuut kukkii. Kevään siis pitäisi olla tulossa. Vieraamme ovat sitä mieltä, että täällä on jo suurin piirtein kesä, mutta minähän en ole asiasta ollenkaan samoilla linjoilla. Palelee niin peijoonisti.

Olen ehtinyt aiheuttaa muutaman trauman pahaa-aavistamattomille vieraillemme: tyhjensin vahingossa kaverin iPodin, jätin tyypit oman onnensa nojaan yhdelle Tokion vilkkaimista asemista, kun en jaksanut enää sitä oman lapsen karjuntaa ja oli pakko päästä kotiin. Iskin vaan kartan kouraan ja sanoin, että nähdään sit'. Tänään toistin tämän proseduurin, kun lapsen karjunta alkoi taas kiristää hermoa, mutta ystävämme ovatkin jo niin rutinoituneita tokiolaisia, että se ei heitä enää hetkauttanut.

Hauskaa, kun on vanhoja ystäviä läsnä. Ikävää, kun ei voi heidän kanssaan tuolla maalikylillä viilettää, kun on uhmaikäisen lapsen äitiys läsnä. Tai voishan sitä, mutta ei mun hermoilla.

perjantaina, helmikuuta 17, 2006

Mertentakaiset vieraat ja onnen määritelmä

Huomenna meille saapuu mertentakaisia vieraita vallan Suomesta asti. Olen siitä aivan innoissani. Vieraat viipyvät pari viikkoa. Sinä aikana mun raportointini saattaa olla vähäisempää, mutta määräähän ei lasketa vaan laatua ja toivottavasti ei sitäkään.

Ja onnen määritelmä on: kaljatölkki kädessä, kun kanssavamhempi on saapunut perjantai-iltana töistä kotiin ja ottanut lapsesta vastuun harteilleen. Toki myönnän, että ihmisellä saattaa olla muitakin onnen aiheita. Mutta tämä on juuri nyt se päällimäinen.

torstaina, helmikuuta 16, 2006

Eilen noin, tänään näin

Eilen oli lämmin päivä ja viikoittaisen Suomi-tapaamisen jälkeen lapsi viiletti tukka sähköisenä leikkipuistossa.

Tänään lapsella on kuumetta ja hän nukkuu itseään terveeksi. Mikä lie sitten taudin nimi onkaan. Mulla on lastaan sairaana katsovan vanhemman tuska tykönäni.

----------------------

Myöhemmin tänään: lapsen kuume on laskenut ja kaveri vaikuttaa hyväntuuliselta.

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Kuka minä olen?

Lapsi kutsuu mua jostain syystä välillä ihan huvikseen mun veljen vaimon nimellä. M on sitten mun veli ja hän itse on serkkunsa Aksu.

Tänään, kun kävelimme kotiin ruokakaupasta Vimme sanoi, että hänellä on mies mukana (olimme kaksin). Kävin kysymään, että kukas se mies on, niin siihen Vimme ilmoitti, että Liisa.

Mulla alkaa identiteetti hämärtyä.

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Saarnaton sunnuntai

Maleksin tänään keskenäni Shibuyassa. Päädyin, varsin tietoisesti kylläkin, Tower Recordsiin ja siellä olikin taas hauskaa selailla musaa ja englannin kielisiä kirjoja. Ostinkin jotain. Vuosia asian reunoilla tuumailtuani ostin Pergolesin musaa CD:llisen. Meillä on ollut samat kappaleet toisina esityksinä, millon missäkin muodossa (lainalevynä, kasetille nauhoitettuna) ja nyt vihdoin hankin meille oman CD:n. Nyt voi laulaa "Salve Reginaa" levyn mukana, lapsen ja naapureiden iloksi.

Tähän väliin rupesin kirjoittamaan mun raivoa tästä kauheasta kiihkokuluttamisesta (pistäydyin pariin vaatekauppaan), mitä me näissä itäisissä ja läntisissä "länsimaissa" toimitamme - ihan huomaamattammekin. Tekstiä alkoi kertyä, mutta tokenin siitä ja totesin, että kukaan ei palaa lukemaan mun juttuja, jos mä rupeen saarnaamaan. Lupaan toki saarnata kenelle tahansa kasvoista kasvoihin.

perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Lasta viihdytetään ja piinataan

Fuji näkyi kauniisti auringonlaskun aikaan meille Odaibaan asti. Olimme Vimmen kanssa viettäneet iltapäivän taas siellä jo monta kertaa mainitsemassani lastentalossa, Shibuyassa ja reippaana tyttönä kävin sen reissun päälle ruokakaupassa hakemassa huomiseksikin ruokaa (yleensä en osta koskaan ruokaa kuin vain yhdelle päivälle kerrallaan), sillä huomenna tulee lounasvieraita.

Siinäpä ne tämän päivän jännittävimmät tapahtumat, jos ei lasketa sitä, että olen kuunnellut aika kovalla musaa korvakuulokkeet päässä ja laulanut mukana varsin kuuluvalla äänellä. Lapsi on pistänyt huoneensa ovea kiinni ja kehoittanut mua muutaman kerran lopettamaan laulamisen. Mutta mähän en sitä niin vaan lopeta.

torstaina, helmikuuta 09, 2006

Tylyn keskeytymisen ankeus ja kirja

Hitto vie ku harmittaa, etten ole vieläkään kunnon vedossa urheilemaan. Mikään ei ole tympeempää, kuin vasta aloitetun urheiluharrastuksen tyly keskeytyminen. Mut ei se mitään. Sain lainaan todella hauskan kirjan: Katja Kallion "Tyypit". Kyllä sai taas ihminen nauraa. Se oli todella hauskaan muotoon kirjoitettu omaelämänkerrallinen(?) anekdoottikokoelma. Ainoa huono puoli siinä oli se, että se loppui kesken.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Äänen korkeus ja kotikulmat

Tänään kuulin kun suomalais-japanilainen tyttö puhui japaniksi puhelimeen sellaisella keskiverto eevapolttila äänenkorkeudella ja se kuulosti tosi hauskalta. Nimittäin, paikalliset naiset tapaavat aina kimittää nasaalilla asiaansa. Tyttö kertoi, että hänelle usein huomautetaan, että hän puhuu japania hassusti.

Päivän kuva on täältä meidän kulmilta. Oli aika aurinkoinenkin päivä ja lämpöä havaittavissa, mutta siitä huolimatta en julista kevättä alkaneeksi. Sisällä palelee edelleen, ellei istu puhaltimen alla.

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Niinpä niin

'Vimme on Liisan ihana lakas', totesi lapseni ja siihen ei voinut muuta sanoa kuin että: 'Niin on'.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Hyvä sunnuntai

Ai kuulkaa, kun ihminen sai olla tänään keskenänsä! Ensiks': aamulla nukuin pitkään. Sitten: toimitettuani itseni lähtökuntoon, menin nykytaiteen museoon katsomaan kahta kiinnostavaa näyttelyä ja sit vielä tapasin yhden ystävän ja haahuilimme yhdessä. Miksi kaikki päivät ei vois olla tämmöisiä?

Näyttelyt olivat yksi itä-eurooppalaista kaikenlaista nykytaidetta ja toinen japanilaisia nykymaalareita. Molemmat esitykset olivat antoisia, mutta etenkin maalausnäyttely ilahdutti mua kovasti monipuolisuudellaan ja hienoilla, koskettavilla duuneillaan. Maalaustaide ei ole kuollut - ainakaan Japanissa.

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Setsubun

Perinteisen japanilaisen kalenterin mukaan tänään on kevään alku, Setsubun. Tämän nimenomaisen päivän iltana kuuluu heitellä soijapapuja sekä talossa, että puutarhassa ja heiton hetkellä huudella: "Oni wa soto, fuku wa uchi", joka tarkoittaa suurinpiirtein että "paholainen pois, hyvä onni kotiin". Heitellyt pavut ovat siis oiva ase ajaa pois pahat henget. Mutta tämä ei pääty tähän, vaan papujen heittelyn (mame-maki) jälkeen kuuluu syödä sama määrä papuja, kuin on kertyneitä elinvuosia syöjän harteilla. Tämän kaiken pitäisi sitten tuoda ihmiselle terveyttä täynnä oleva vuosi.

Ai niin, ja onnea Annille.

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Energiat haussa

Ulkouduimme tänään ensi kertaa sitten flunssaiskun, joskin vain ruokakauppareissulle, mutta kuitenkin. Vimme poseerasi erään patsaan juurella kotiin päin vetelehtiessämme. Kaverilla ei tuntunut oikein vielä olevan entiset energiat käytössä ja meni yöunillekkin melkein tunti ennen normaali aikaa.

Kun luin iltasaduksi ääneen laatukirjaa: "Pupu Tupuna päiväkerhossa", niin jäin pohtimaan sitä, että miten Vimme hahmottaa kirjassa esiintyvän Pipsa peikon olemuksen, kun nykyinen nimi sille, mikä on tytöillä, on pipsa. Ehkä se on sitten vaan joku todella superfeminiininen hahmo. Tai ehkä näillä seikoilla ei ole niin väliä vajaa kolmivuotiaille. Mene ja tiedä.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Sairastamista ja järinää

Lapsi potee edelleen. Tämän kertainen flunssa tuntuu olevan hänen kohdallaan varsin sitkeetä sorttia. Eipä tässä muu auta, kuin odottaa, että se on podettu pois.

Nyt juuri kirjoittaessani talo huojuu ja tärisee verkalleen ja sanompa, että taitaa olla maanjäristys käsillä, mutta ei ollenkaan niin häijy, että tarvitsisi ruveta kiljumaan ja ryntäilemään.