Hyyryläisyydestä

Nyt on koira vahdittu valmiiksi ja olen taas siirtynyt toiseen kohteeseen hyyryläiseksi. Tää on aika opettavaista asua toisten kodeissa - ihminen arvostaa sitä omaa soppeaan ihan toisella tavalla, kun on muiden nurkkia intensiivisesti kansoittanut läsnäolollaan. Arvostaa ihminen myös valtavasti sitä faktaa, että elämässä on sellaisia ystäviä, jotka ovat valmiita vapaaehtoisesti antamaan nurkkansa hyyryläisyyden toimittamiseen.

Huomenna mun rakas lapseni saapuu synnyinmaahansa ilahduttamaan mua läsnäolollaan. Olen varautunut kiukutteluun ja kekkuloitiin ja otan sen kaiken avosylin vastaan. Tosin varsin ikävä, orastava flunssan tunne tuntuu siellä täällä pitkin kehoani. Mä sanon että taudit saa mennä sinne missä pippuri kasvaa! Mä en nyt kerkee sairastamaan.

Asiansa toimittamisen tuska

Tänään taas printattiin niin peijoonisti. Oli hauskaa ja hetkittäin jopa unohdin ajatella tätä karseeta etäisyyttä omaan lapseeni. Mutta minkäs teet, ihmisen on halu opiskella asiansa valmiiksi ja jos sitä ei tekisi, niin tuska kalvaisi vielä syvemmältä, kuin mitä se nyt kalvaa. Näin siis toimitan asiaa ja kerron itselleni, ja muillekkin, jos se heitä kiinnostaa, että parempaa kohti ollaan menossa.

Keskenäni pärisen

Meillä täällä Länsigööttanmaalla on tuulinen lumisade. Olen vahtimassa kavereiden koiraa ja hetki sitten tuolla hangessa tarpoessani keskityin vain ripeästi palaamaan sisätiloihin.

Hauskaa olla pitkästä aikaa keskenään. Miten mun keskenäni oleminen eroaa sit muiden kanssa olemisesti? Ainoo merkittävä ero on että päästelen kaasuja suolistani vapautuneemmin, seurassahan sitä toimintaa jotenkin yrittää välttää.

Koulussa piti alkaa maanantaina kolme päivää kestävä kurssi paikallisessa taidekorkeakoulussa, mutta koulun rehtori oli kieltänyt opettajaa opettamasta meitä. Täällä tuntuu olevan menossa kaikilla yliopisto- ja korkeakoulutahoilla kummallisia uudistus- ja putsaustoimenpiteitä. Siihen päälle kun asettelee mielivaltaisesti "valtaansa" käyttävät rehtorit, niin ihminen voi ihmetellä, että mihin on ruotsalainen korkeakoulukoulutus menossa.

No, saadaksemme opetusta menimme taas samaan paikkaan, jossa viime viikolla printtailimme eri tekniikoilla grafiikkaa. Testasimme taas uutta tekniikkaa, fotopolymeeriä, ja pitää sanoa, että mulle tuli vaarallinen hinku kuvien tekemiseen sillä tekniikalla. Onneksi välineet siihen ovat sen sortin hintaluokkaa, että en ihan huomenna niitä laitteita kotiini kanna. Näin säästyy ihminen taas kuvien tekemiseltä.

Tuo päivän kuva ei liity mihinkään edellä sanottuun. Teki mieli pistää kuva mukaan tekstiin ja mitään muuta suht tuoretta ja julkaisukelpoista ei tuolla kansioissa ollut. Siispä: korttelikapakka printtailupaikan lähellä.

Jotain aina podetaan jossain

Näin on ihminen taas viikon Ruotsissa, poissa lapsensa luota, elämäänsä toimittanut. Kotona kaverit ovat olleet vuorotellen kipeenä ja Töölöön turvajoukot ovat auttaneet heitä kovasti kriisitilanteissa.

Itse olen potenut lähinnä vain koti-ikävää ja tänään pientä krapulapäänsärkyä, kun eilen oli siellä galleriassa avajaiset ja piti kaksin käsin sitä viiniä kaataa kurkusta alas. Puhuin satunnaisten ihmisten silmät ja suut taas täyteen sössön-sössön-asiaa. Mutta ei siinä mitään. Oli oikein hauskaa.

Koulussa on ollut varsin viihdyttävää asiaa opiskeltavana: grafiikkaa. Aiheen käsittely jatkuu vielä ensi viikon ja se on tietysti mitä ilahduttavinta. Toisaalta: hardcore kemian jälkeen mikä tahansa muu aihe tuntuu aina jotenkin raikkaalta ja kevyeltä.

Valvova silmä

Ihminen istuu taas galleriassa ja valvoo satunnaisia tilaan astuvia kansalaisia, jottei vääryyttä tapahtuisi teoksille tahi tilalle, saati sitten niille kansalaisille. Hiljaista on vaikka näyttely on avoinna viimeistä päivää. Valvova silmä ei ole valvomisesta päässyt väsymään. Katsotaan tuleeko sit niitä mattimyöhäsiä pilvin pimein just kun olisin ovea säppiin pistämässä.

Ei vaalia, vaan vaatia

"Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä. Sitä pitää vaatia." lauloi lapseni. Mikäs siinä sitten.

Näin mielestäni tutun ihmisen kauppakeskuksessa, mutta koska hän ei heti osoittanut tuntemisen merkkejä, niin epäilin erehtyneeni. Tarkkailin häntä kuitenkin sillä silmällä, että jos kyseessä sit oliskin se ihminen, jonka hänen oletin olevan. Mitä pidempään tarkkailua suoritin, sen varmemmaksi tulin siitä, että se oli hän ja huomasin hänen käyvän läpi mielessään samaa prosessia. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan sanonut toiselle mitään. Tosi piinallista.

Taskukoko rocks

Meillä kävi tänään kylässä kaksi ihmisen parasta ystävää, joiden erinomaisuus kertautuu vielä käsilaukussa kannettavuuden myötä. Ei sillä että mä käsilaukkuja kantelisin, mutta ei siitä mahtumisaspektista haittaakaan ole.

Suomessa on ruokakaupat sunnuntaisin kiinni, ellei kyseessä ole joulunalusaika tai muu hurmoksellinen erityiskausi. Muissa asumissani maissa ihmisen ei tarvi rajoittaa ruokaostoksiaan kuuteen muuhun viikonpäivään ja se on mielestäni huimasti elämänlaatua kohottava tekijä.

Onnea Annille!

Paljon onnea syntymäpäivänä äiti!

Juhlimme tänään siis äitini pyöreitä kymmeniä ja sain näin kertaiskulla tavata aika paljonkin sukua ja perhettä, mikä oli kiva asia.

Veljen tytär katseli mua päästä jalkoihin ennen juhlien alkua ja kysyi: "Onko tuo sun juhlavaate?". En siis ollut pienen koululaistytön mielestä ihan itsestäänselvästi juhlavaatteisiin sonnustautunut. Hänen 5v. pikkuveljensä taas totesi mua katsellessaan: "Sulla on hassu tukka!". Siinäpä sitten pähkinänkuoressa se mun tyyli.

Vimpulainen on edelleen kuumeinen ja väsähti juhlien edetessä. Nyt se nukkuu omassa sängyssään ja ryhdymme Markuksen kanssa katsomaan "Carnevàle"-sarjaa DVD:ltä.

Bara tuta och köra

Nyt ollaan taas isäin ja äitein maassa. Systeri haki mut kentältä ja kaappasimme matkalla lapsen tarhasta kotiin. Olin etukäteen asennoitunut aikuisesti mahdolliseen vahvaan varautuneisuuteen lapsen taholta, mutta turhaan. Kaveri näytti tosi iloiselta nähdessämme ja roikkui heti kiinni minussa.

Kotiin kun tultiin, totesin lapselle nousseen kuumeen, joka myöhemmin mitatessa oli 39,1 astetta Celciusta määrältään. Sitä podettiin muutama tunti ja sit se katos. Se oli sen verran nopee tauti, että sitä ei kerennyt ihminen edes kuumetta kummemmaksi diagnosoimaan. Voihan toki olla, että lapsi edelleen potee jotain, mutta kuume ei ole enää korkea.

Ruotsalaisissa auton, ja joskus myös tietokoneen ja traktorinkin, myyntiteksteissä lukee usein iloisesti ostamaan kannustava "bara tuta och köra"-lause. Ensi kertaa siihen törmättyäni koin sen niin valtavan hilpeänä asiana, ettei naurusta meinannut tulla loppua. Mutta mitä enemmän sitä lausetta mielessään - ja ihan ääneenkin - jauhaa, sen syvemmin ihminen kokee, että siinähän on vallan loistava elämänasenne pähkinänkuoressa. Tuut, tuut.