Kohta kalahtaa

Olen viettänyt tätä "kolkyt-ja-risat"-periodini viimeistä päivää pyykäten ja nassikkaa viihdyttäen. Ulkoilua emme ole harrastaneet, kun kelit eivät ole sellaista suosineet ja muutenkin laiskuus on vaivannut. Nelikymppisyyteen siirtyminen ei - ainakaan näin muutamaa tuntia ennen syntymäkellonlyömää - tunnu mitenkään tavattomalta. Huomenna sit asian jo kokeneena tarkempi rapsa.

Huutoa väistellessä

Lapsella on tänään raivari todella herkässä. Yhdet kunnon karjuntasessiot on vedetty jo läpi (kello ei ole aamuyhdeksääkään). Nytkin kuuluu haaste tuossa takavasemmalla ja yritän selvitä siitä ilman uutta yli puolentunnin huutoa.

Mustikassa

Menimme tänään Nuuksioon ulkoiluttamaan skidiä. Siel se ryntäili ja piti meteliä, mikä tietenkin metsään sopii ja siinä samalla poimimme mustikoita pienen sankollisen. Oli kivaa. Vanhempani olivat mukana ja mutsi varmisti meille tattilisukkeen päivälliselle, mistä olen ylettömän kiitollinen. Mä luulen et mun sieluni lähtis ihan millon vaan kunnon tattidiilistä - sen verran perso niille olen. Kuvan sieni jäi maahan - sehän ei ole tatti!

Jostain syystä, jota en ole jaksanut kauheesti tutkia, en onnistu enää postittamaan YouTube videoita mun blogiin. Muuten olisin julkaissut tämän. Schnappi on super-söpö.

Oikea aika

Luen innolla Kazuo Ishiguron "An Artist of the Floating World"-kirjaa. Kummallista tässä on se, että muistin muutaman sivun luettuani aloittaneeni kirjan aikaisemminkin ja heittäneeni sen takas kirjastoon paluumatkalla, koska kirja oli mielestäni kuolettavan tylsä. Nyt se on todella mukaansatempaava teos.

Kirjoissa pitäis olla joku elämäntilanne- ja mielialamittari jotta ihminen voisi testata, saisiko juuri siinä hetkessä sen kaiken antoisan kirjasta irti, eikä erehdyksissä rupeaisi lukemaan hyvää kirjaa itselle ja teokselle sopimattomaan aikaan. Keksikää ja pantetoikaa sellainen mittari!

Suokista, kirjoittamisen määrästä ja muiden kuulumisista

Tää on kyllä ollut aikamoinen riijunion-kesä tähän mennessä. Kaikenmaailman tapaamisia ja juhlia, joissa naamat menneisyydestä esiintyvät. Tänään tapasin pikkuserkkuni - jonka kanssa en ole viettänyt aikaani sen intensiivisemmin sitten kun lapsuudessa ja teinarina. Hänellä on kaksi vähän Nassikkaa vanhempaa poikaa ja heidän kanssaan menimme Suomenlinnaan katsomaan lastenkierrosta. Se oli mun mielestä aika kiva, mut Ipana kysyi heti kierroksen alettua, että milloin mennään pois ja kotiin. Roikuimme kuitenkin läpi koko session sinnikkäästi seurueen mukana.

Päivät painaa ohi vauhdilla. Mun entinen tyylini pikavastata vuolassanaisesti kaikkiin saapuviin meileihin ei skulaa enää, enkä muista tilittää asiaani tähän blogiinkaan niin usein kuin asiaa löytyis. Minkäs teet. Valitsin itselleni lapsivoittoisen kesän.

Blogissa on se huono puoli, että vaikka kerron mitä mulle kuuluu, niin en saa tietää mitä muille kuuluu, kun muut ei pääasiassa blogeja kirjota ja "mitä-sulle-kuuluu"-aiheiset meilitkin jää ihmisillä lähettämättä mulle omien kuulumisten kera, kun ne tietää jo et miten asiat täällä on. Tälle asialle on tehtävä jotain!

Pohjola uusin silmin

Viime viikon vietimme matkalla. Tiistaista lauantaihin nautimme veljeni perheen valtavasta vieraanvaraisuudesta. Vimme pomppi pihalla trampoliinissa (minä sitä touhua katselin sydän syrjällä) ja pitää toki tunnustaa että minäkin siinä välillä pompin, joskin hieman viiniä nauttineena (M katsoi touhua sydän syrjällä). Broidin tytöllä oli Sims2-peli ja mä jäin siihen koukkuun välittömästi. Nyt odotan, että saan itselleni sen ja pääsen pistämään tunti tolkulla aikaa virtuaalihenkilöiden elämänkaariin.

Lauantaina ajoimme Raaheen - mistä tuo ensimmäinen kuva. Oli todella hassu tunne nähdä se teiniangstinsa näyttämö taas monen vuoden tauon jälkeen. Pieni pohjolan kaupunki ei näyttänyt enää yhtään ahdistavalta, vaan pikemminkin rauhalliselta ja sympaattiselta. Kangasmetsät kasitien varrella näyttivät kauniilta. En ole tässä nyt millään muotoa ryntäämässä pohjolaan asumaan, mutta voin sanoa sen, että ei se enää vihoviimesenä läpenäkään mielessäni esiinny.

Käytiin tapaamassa vanhaa kaveria, jolla oli Hammondit vuodelta 1970. Hitto vie oli kyllä aikamoiset soundit siinä laitteessa. Kaverilla oli jotkut 70-luvun autenttiset kaiutinkaapitkin (nimi mainittiin ja nimi unohtui), vielä kun joku olis soittanut jotain vetävää, niin siinä olis ollut spektaakkeli läsnä. Vimpula soitti, mutta pitää nyt kaikesta häneen kohdistuvasta ihailustani huolimatta todeta, että ei se ihan just sellaselta Hammond-meiningiltä kuulostanut, jota siihen tilanteeseen kaipasin.

Raaheen menimme häihin. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea. Paikalla oli paljon vanhoja kavereita ja taas sain todeta sen, että kaikki pysyy kaks'kymppisen näköisinä ja oma naama peilissä senkun vanhenee. Mikä on ihmisten ulkonäöksellisen säilymisen salaisuus? Kalliit ryppyvoiteet vai Dorian Grayn muotokuva?

Kävimme jaappanin-ajan suomalaisten ystävien luona - heillä on koti pohjolassakin - ja Vimpula ihastui varauksettomasti heidän biljardipöytään. Olis pelannut hamaan tuomiopäivään ellei vanhemmuuden väkevä sana olisi kehoittanut matkanteon jatkamiseen.

Oli kiva palata kotiin. Lapsen kanssa matkustaminen ei kuitenkaan ole se maailman rentouttavin tapa nähdä paikkoja ja tavata ihmisiä, joskin välillä totisesti se on sen vaivan väärtti.

Fanikuva

Koskaan ei voi tietää milloin asialleen omistautunut Tähtien Sota-elokuvien harrastaja pääsee fanittamaan Mustaa Lordia. Valvokaa ja olkaa valmiina - tilaisuus voi osua kohdalle milloin vain! Erikseen vielä mainitsen, että pukuun ei ole sonnustautuneena mun palleroni, vaan joku muu: DARTH VADER!

Junalla matkustamisen helppoudesta

Junalla matkustaminen ei ole halpaa, mutta se on todella miellyttävä tapa matkustaa, jos on mukana joku kansalainen ikäjakauman nuoremmasta päästä. Kuuden tunnin junamatka pohjoiseen meni hyvin.

Edellisenä päivänä olimme löytäneet kirjakaupasta "Afrikan Tähti"-matkapelin ja nassikka pelas kerta toisen perään peliä koko junamatkan ajan. Onneksi meitä aikuisia oli 2 kpl, niin ei yhden aikuisen tarvinnut osoittaa jatkuvaa intoa pelin suhteen.

Täällä pohjoisessa on helle. Ohjelmassa on lasten ja mattojen uittamista.

Saabilla juhliin

M:n ensimmäinen lomaviikko on vierähtänyt vauhdilla. Alkuviikolla toimitimme muutaman kalenteriin merkityn asian ja keskiviikkona otimme vastaan vanhempani, jotka saapuivat 6:n viikon matkaltaan Sambiasta. Siksi minulla on jääkaapissani sambialaista goudaa. Ei ole ollut ennen ja tuskin tulee ihan joka viikko olemaankaan. Maistoimme sitä ja se oli asiallista maultaan. Matkalaiset olivat tyytyväisiä "uusiperuna-silli"-vastaanottoon.

Vanhemmiltani lainasimme autoa. Heillä on 70-luvun Saab 96, joka kulkee päättäväisesti, joskin kovaäänisesti kohteeseensa ja jolla ajaminen on lihaskuntoa vaativaa; ratissa ei ole minkäänlaisia ohjaustehostimia. Tällä ajoneuvolla lähdimme anoppilaan. Sieltä käsin vierailimme ystävien luona Hämeenlinnassa. He olivat kutsuneet paikalle joukon vanhoja kavereita ja tekosyynä juhlien pitämiseen olivat heidän viime talven 40v. päivät ja tämän kesän 19. hääpäivä (menivät samana kesänä naippariin kuin mekin). Tapasin ihmisiä, joita en ollut nähnyt 20:een vuoteen. Oli sekä hämmentävää, että hauskaa. Juhlien jälkeen sain miettiä vastausta kysymykseen, että kuka oli vanhentunut eniten ja pitää sanoa, että totisesti se naama, jota mä aina peilistä tuijotan.

Tänään poimimme mustikoita anopin talon lähellä metsässä. Emme tehneet sitä mitenkään kunnianhimoisesti vaan lähinnä Vimmen iloksi. Oli kivaa hengailla metsässä. Ennen kotiin paluuta kuvailin anopin puutarhan kukkia, tässä niistä kuvista yksi.

Huomenna lähdemme Stadin kautta syntymäkaupunkiini, Ouluun katsomaan broidin uutta taloa ja viikonloppuna saamme mennä häihin Raaheen. Mä olen siellä käynyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Tunnistaakohan Raahen vielä teinivuosieni näyttämöksi. Sen saamme nähdä.