lauantaina, lokakuuta 29, 2005

Näyttelykokemus

Tällä kertaa menin Tokion kansallismuseon oikeaan aikaan nähdäkseni Hokusai-näyttelyn. Näyttely oli siis auki. Menin sinne mielestäni hyvissä ajoin, jottei tarvitsisi kokea ruuhkaa. Tokion mittakaavassa onnistuin aikeissani hyvinkin, vaikka välillä saikin jonottaa teosten eteen tovin.

Muutamat työt sai mut ihan tiloihin ja piti keskittyä ihan enemmänkin, ettei ihan valtoimenaan itkemään olisi ruvennut. Eli joidenkin töiden näkeminen oli niin suuri elämys, että liikutus oli läsnä. Tuo suuri aalto oli yksi niistä. Sumopainijakuvat oli kans tosi hienoja ja luonnoslehtiöitten täyteen piirretyt sivut (Hokusai manga). Eräs triptyykki, jossa oli aurinko, lohikäärme ja kuu pisti kylmät väreet viilettämään pitkin selkää ja melkein kaikissa kuvissa läsnä oleva sarjakuvamaisuus ilahdutti valtavasti ihmistä.

Näyttelyn jälkeen olimme sopineet M:n kanssa treffit, "nähdään-sit-siellä-mä-soitan-sulle-kun-tulen"-periaatteella, joka ei toiminut, sillä puhelimemme olivat yllättäen lakossa. Kumpikin yritti soittaa toiselle tuloksetta. Se on varsin viheliäistä, kun tukeutuu elämässään tekniikkaan ja tekniikka pettää.

torstaina, lokakuuta 27, 2005

Toiset taantuu, toiset ei

Tänään ei mennyt japanintunnilla kauheen lujaa. Musta tuntui siltä, että kaikki tieto mitä asian tiimoilta päässäni joskus vaikutti, oli mennyt johonkin pois. Muistin muun muassa että opettajani (Hiraki-san) nimi on hitori, joka tarkoittaa yhtä ihmistä (ihmisten laskemiseen on omat lukusanat). Muita sanoja en sitten muistanutkaan.

Nyt tulee sit pitkä tauko tunteihin kun ensi torstaina on kansallinen vapaapäivä (ei mitään hajua mitä tällä kertaa juhlitaan) ja sen jälkeen olen (toivon mukaan - viisumit ei ole vielä myöntyneet) kuukauden päivät Suomessa. Aion päntätä kielioppikirjaa seuraavaa tuntia odotellessa.

Vimmellä meni lujaa kielitunnilla. Se toimitti asiallisesti japanilaisten tätien kanssa ja innostui taas tätien iloksi tanssimaan. Myöhemmin iltapäivällä menimme vielä leikkipuistoon ja sain jälleen hämmästellä, kun kaveri kiipeili ennen niin haasteellisiin kohteisiin ilman mitään vaikeuksia.

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Oikeaoppinen kaava

Vimme osoitti tänään Halloween-juhlassa osaavansa juhlia sen oikeaoppisen kaavan mukaisesti: jäädään kytikselle karkkikulhon viereen ja vedetään karaa kaksin käsin. Sitten tullaan valtavaan sokerinousuhumalaan ja painetaan huoneesta toiseen älämölön saattelemana. Sitten vedetään vähän lisää karaa ja kas, tuleekin oksennus lattialle. Sitten sammutaan.

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Välimatka-arvio heitti ja lapsen kanssa ulkoilun ilot

Eilen ajoin vahingossa ainakin 16 kilometriä mummopyörälläni, Vimme tarakalla istuimessaan. Katsoin kartasta, että eihän tuo ole pitkä matka ja sitä matkaa tehdessäni hämmästelin, kuinka se matka jatkuu ja jatkuu vaan. Mutta ei se mitään. Ilma oli tavattoman kaunis, niinkuin tänäänkin. Hihattomassa paidassa pystyi keekoilemaan ja farkut tuntui kuumilta.

Lapsi osoitti tänään väsymystänsä puistossa potkimalla toista, hänelle tuntematonta lasta liukumäen portaissa. Toimintaan oli yhdistettynä raivoisa kiukkuitku. Myös eräälle viattomalle äiti-ihmiselle piti huutaa kurkku suorana, kun se sattui katsomaan hänen korkeuttaan siellä penkillä istuessaan. Joskus tulee sellainen olo, ettei jaksais lähteä lapsen kanssa yhtään mihinkään.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Tää on testi

Jostain syystä tämä mun blogini on näyttäytynyt ihmisille - ainakin täällä Japanissa - täysin "tabula rasa"-muodossa. Nyt testaan julkaiseeko se mitään. Testing, testing.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Emoalus tuulettumassa

Päivän retkille on hyvä ottaa Päivi mukaan ja kaksi parhaille retkille. Näin tein tänään. Me kolme kotiäitiä matkasimme junalla ja linja-autolla Miura-Kaiganin rannoille ja harrastimme extremekikkailua karheilla veden rapaamilla laavakivillä. Onnistuin lipeämään ja mulahdin mereen. Sain toiseen kyynärpäähäni pintahaavanirhauman siinä rytäkässä, mutta mitään vakavaa haittaa siitä ei koitunut.

Oli todella miellyttävää viettää päivä rannalla. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi. Vesikään ei ollut kauheen kylmää. Ja ennen kaikkea, oli kivaa olla päivä ilman 2v. lieveilmiötä ja toki isä-poikasuhdettakin pääsivät perheen y-kromosomit lujittamaan.

lauantaina, lokakuuta 22, 2005

Hukkamatkoja ja Rosas

Aamupäivällä läksin hyvissä ajoin Uenoon, jotta ehtisin hämmästellä tuotteita valituissa myymälöissä ennen tapaamista. En muistanut kotiasemalla nostaa rahaa ja vietinkin sitten Uneossa reippaan tunteroisen etsien minun pankkini automaattia. Raha nostetaan aina oman pankin automaatista täällä päin maailmaa. Automaatti löytyi lopulta, mutta siinä vaiheessa ei ollut enää aikaa paneutua tuotteitten hämmästelyyn, joten suuntasin määrätietoisin askelin kulkuni kohti erään museon lippuluukkuja. Totesin luukulla, että näyttely, jota tulin katsomaan, alkaakin vasta kolmen päivän päästä. Soitin kiireen vilkkaa ystävättärelleni, että älä tule tänne ja hän ehdotti, että menisimme sen sijaan valokuvamuseoon katsomaan erästä toista näyttelyä. Näin teimme. Tässä välissä mainittakoon, että meiltä Uenoon menee vajaa tunti matkaan ja Uenosta valokuvamuseoon sellaiset puoli tuntia. Sain junailla. Mutta ei se mitään. Junailu ilman huutajaa on ihan leppoisaa.

Valokuva museon näyttelyssä (Rosas) oli yksi todella hieno videoinstallaatio, jossa kuva oli heijastettu lattiaan, jalanjälkiä täynnä olevaan hiekkaan. Video itsessään oli kuvattu suoraan ylhäältä ja siinä tanssija piirsi jaloillaan ympyräkuviota maahan. Taustalla soi Micheal Nyman-henkinen musa, joka sopi duuniin ku nyrkki silmään. Kannatti siis mennä.

perjantaina, lokakuuta 21, 2005

Simpukoita

Tänään rohkenin ostamaan ruokakaupasta simpukoita ja tein niistä misosoppaa. Misoo lipsahti keittoon hiukan liikaa, mutta söimme sitä silti. Mikä mukavinta, keitto maistui myös Vimmelle - varsinkin ne simpukat. Nämä nimenomaiset kun sisältävät rautaa, kalsiumia ja B12 vitamiinia ihan enemmänkin. Akiri on simpukkalajin nimi japaniksi. Luoja tietää mikä se on suomeksi.

torstaina, lokakuuta 20, 2005

Tärinää ja töhrimistä

Eilen illalla oli taas maanjäristys. M oli nukuttamassa Vimmeä ja mä tunnelmoin tässä koneen ääressä, kun talo rupesi tärisemään. Tärinä kesti keskimääräistä pidempään ja ehdin jo miettiä, että pitäiskö tässä nyt sitten ryhtyä johonkin. Järinät laantuivat ennen kuin ehdin mitään toimittaa ja jatkoin taas surffailua niinku ei mitään. Mutta pitää tunnustaa, että varsin suurella kunnioituksella ihminen järisevään maahan suhtautuu.

Tänään olin mukana töhrimässä paperia musteella, tarkoituksenani tuottaa kalligrafioita ja vallan opetuksen alaisena. Paikalla oli henkilö vahtimassa lapsia, joten sain jotain tehtyäkin. Luoja tietää onko mulla koskaan mahdollisuutta mennä toiselle tunnille - tunnit on yleensä samaan aikaan mun japanin kurssin kanssa. Tänään poikkeuksellisesti jätin kielikurssin väliin palatakseni sinne taas ensi viikolla.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Rajattu kyky ilmaisuun

Kävimme tänään Suomi-kerhon kanssa tökkimässä poneja yhdessä puistossa. Vierailun kohokohta oli, kun lapset saivat syöttää porkkanoita poneille. Vimmen mielestä oli aivan toppen-asia, että ponit söivät nimenomaan porkkanoita. Hän ei osannut eritellä sen tarkemmin, että miksi. Kaks'-vuotiaitten kyky ilmaista muuta kuin riemunkiljuntaa tai raivoa on varsin rajattu.

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Kävimme Elokuvissa

Vimme saavutti taas yhden merkkipylvään: kävimme tänään hänen elämänsä ensimmäistä kertaa elokuvissa. Ystäväni ehdotti, että veisimme pojat leffaan, kun täällä pyörii kerran Heinähattu ja Vilttitossu päivänäytöksenäkin. Olin vähän skeptillinen asian suhteen, sillä sieluni silmissä näin, kuinka Vimme ei jaksa ollenkaan keskittyä ja pelästyy kaikkea elokuvassa tapahtuvaa. Odotin siis hulabaloota ja äkkilähtöä. Hämmästyksekseni lapsi jaksoi katsoa koko elokuvan, eikä pahemmin kekkuloinutkaan. Varsin tiuhaan se kommentoi suureen ääneen että, "Oho!", mutta kukaan ei tullut puimaan nyrkkiä häiriön takia.

Leffa sinänsä oli aika söpö. Ja tuntuihan se valtavan hienolta katsoa elokuvaa omalla äidinkielellään täällä Tokiossa.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

Hankintojen päivä

Mun yhteistyökumppanini, tämä kannettava tietokoneeni siis, sai tänään ulkoisen tuulettimen osakseen. Se oli tarpeen, sillä se ei ole yks' tai kaks' kertaa kun kone on simahtanut kesken kaiken, kun lämpötila on noussut surffailessa aivan liian korkeaksi. Tänään hain myös varaamani lentoliput paikallisesta vinnairin toimistosta. Menenne (tulemme) Vimmen kanssa sukuloimaan. Mikäli viisumien saaminen ei viivästy jotenkin ikävästi. Sitten en tiedä mitä teemme. Mutta mulla on sellainen olo, että viisumit tulee ajallaan ja pääsemme Vimmen kanssa piinaamaan kanssamatkustajia lentokoneeseen. Valtavan hieno aspekti tässä reissussa on se, että M saa sillä aikaa hoitaa muuton uuteen kotiimme ilman mun panostani... ja Vimmen. Taas on ihmisellä asiat järjestyksessä.

lauantaina, lokakuuta 15, 2005

Ylellisyysaikaa ja toimistofobia

Markus otti ja pakkas lapsen & itsensä suodakseen mulle oman henkilökohtaisen rauhan elämyksen tänään täällä kotona. Olen siitä syvästi kiitollinen. Jos mulla olis mahdollisuus viettää useammin muutama hetki keskenäni kerta-pari viikossa, olisin todella paljon miellyttävämpi ihminen muita kansalaisia kohtaan. Ja varsinkin näitä jäppisiä kohtaan, joiden kanssa täällä asustelen saman katon alla. Hermo on kieltämättä ollut aika kireenä tässä viime aikoina.

Kävimme tässä menneellä viikolla hoitamassa viisumille jatkoaikaa. Totesin siellä instanssissa ollessani, että mulla on asioitten-toimittamis- ja toimistofobia. En tiedä olenko hapattanut itseni liialla Kafkalla vai mikä on syy tähän, mutta tuska iskee aina kun pitää jotain paperintäyttöön, varaamiseen, anomiseen tai hakemiseen liittyvää toimittaa. Tai ehkä se on yksinkertaisesti terveen ihmisen merkki. Mene ja tiedä.

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Kakkaraportti

Tänään tarkastaessani, onko lapsen vaippaan ilmestynyt kakka, suureksi hämmästyksekseni löysin sieltä vain pelkän ka:n. Vimmen hiragana-palapelin ka-pala oli selittämättömällä tavalla löytänyt tiensä Vimmen vaippaan. Sitä kak:lla terästettyä ka:ta ei ole tänään näkynyt. Huomenna varmaan sitten senkin edestä.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Muutetaan ensi kuussa

Taas voi huoletonna huliviliraikuli-ihminen kulkea, kun saimme tänään kuulla, että kämppä on tiedossa. Muutto tapahtuu ensi kuussa. Tuleva asuntomme tulee olemaan nykyistä tilavampi eikä kuitenkaan niin hirveen paljon kalliimpi. Muassa tässä edustava kuva asuinkomplexin saitilta. Näyttää siltä, että tulevassa kodissamme ei ole kokolattiamattoa. Siitä hyvästä koittakoon satavuotinen yleisriemu koko universumissa.

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Suomalaiset


Eilen kävimme räkäisestä habituksestamme huolimatta Finland Cafe-tilaisuudessa hämmästelemässä myynnissä ja näytillä olevia suomalaisia tuotteita. Teemaa oli ilmestynyt sekä turkoosin, että ruskean värisenä, todella hintavia suomalaisia lastenkirjoja oli myynnissä just nimenomaan suomeksi, lohisoppa tuntui maistuvan tokiolaisille ja non-stop Aki Kaurismäki-filmi-ilta oli tiedossa. Emme tosin jääneet sitä katsomaan, kun 2v.-henkilöt menevät paljon ennen filmi-iltojen alkamisajankohtia nukkumaan. Pitää tunnustaa, että takaseinälle heijastettu Stokkanedusvilinä toi salaisen kyyneleen ihmisen silmäkulmaan. Kai ihminen jossain sisällään aina kaipaa sinne, missä puhutaan sitä omaa kieltä, oli ne samankieliset ihmiset millaisia sonneja tahansa.

En toki tässä väitä, että suomalaiset ovat sonneja - kaikki. Mutta pitää tunnustaa, että suomalainen jäyhä ja tyly käytös tuntuu ikävältä, kun sen keskellä ei ole muutamaan vuoteen asunut. No, mut sitten kun siellä taas on aikansa itse asunut, taitaa sen ilmeettömän asioinnin ja mulkoilun ihan tosta vaan.

lauantaina, lokakuuta 08, 2005

Zenit kehiin

Vilustuminen on vieraanamme, joskin miedossa muodossa. Onneksi on viikonloppu ja ei tarvitse ihmisen olla yksin vastuussa erään 2½-v:n viihdyttämisestä.

Luin lyhyen ajan sisään toisen kirjan Alan W. Wattsilta, 'The Way of Zen'(tosin, luin kirjan suomeksi). On hankala ymmärtää, että kaveri on kirjoittanut kirjan 50-luvulla. Asiat kirjassa on todella freessejä edelleen ja tapa jolla zeniläisyyttä esitellään lukijalle, on selkeä ja asiallinen. Zenin viisaus pähkinän kuoressa on, että ole tässä ja nyt, äläkä hosu muuta.

Toi on ihan mun oma tulkinta, joten Alan W Watts-vainaata ei kannata ruveta halolla hakkaamaan, jos näkemykseni on harhainen. Enivei - jännityksetön zen-meininki ei tuskin maailmaa turmioon veis.

torstaina, lokakuuta 06, 2005

Suukko Apinalle

Vimme antoi tänään suukon orangille. Lasin läpi tosin. Japaninkurssi kiidätti meidät kokopäivän retkelle Yokohaman puolelle yhteen eläintarhaan, joka oli kyllä miljoona kertaa asiallisempi paikka kuin se hornamainen Uenon eläintarha täällä Tokiossa. Eläimillä tuntui olevan paremmat olot tänpäiväsessa kohteessa, kuin Uenossa - vaikka parhaat olothan eläimillä olis niillä kotiseuduillaan. Tai voiko siitäkään olla varma, kun ihmissuku kaataa sademetsät ja sitä rataa. Yhtäkaikki, Vimme nautti silminnähden eläinten näkemisestä.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Vaunuton päivä

Tänään oli sadepäivä. Suoritimme Vimmen kanssa ensimmäisen vaunuttoman retkemme ja pitää sanoa, että hidasta oli meno. Ja kun vaunua ei ollut mukana, niin päikkäritkin jäi väliin. Se taas aiheutti lapsen aikaisen nukahtamisen yöunille (JEE!!!). Varhaisesta unen aloittamisesta johtuen saattaa tulla siis herätys aamulla taas tuttuun tapaan puolikuuden pintaan. Mut ei se mitään: menemme päivän retkelle johonkin eläintarhaan japaninkielenkurssin kanssa ja sellaisissa kohteissa voi väsyneempikin mutsi suvereenisti roikkua joukon jatkeena.

tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Kaikki löytyy aina

Ihmiset: löysin suomalaisen kampaajan Tokiosta! Hän oli piileskellyt äiti-lapsi-kerhossa keskuudessamme koko tämän ajan ja nyt sitten paljastuttuaan leikkasi hiukseni ja sanompa että se on ihana tunne kun kampaaja ymmärtää mitä ihminen sanoo ja ihminen ymmärtää takas mitä kampaaja sanoo.

Viikonloppuna sattui hauska juttu: junamatkan päätteeksi ystävien 4v. lapsi unohti lippiksensä jemmaan junanpenkin taakse ja suri asiaa kovasti. Kaikki suhtautuivat lippikseen edesmenneenä ja draaman tunnelmat olivat vahvat - kunnes puoltapäivää myöhemmin aloitimme kotimatkan ja satuimme aivan samaan kohtaan istumaan, kuin tulomatkalla. Siellä se lippis odotti omistajaansa penkin alla lattialla ja 4-vuotias totesi yks'kantaan, että kaikki löytyy aina. Mun mielestä se oli hyvin sanottu.

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2005

Kesä senkun jatkuu

Suoriuduimme tänään saareen kavereiden ja heidän lastensa kanssa. Oli hauskaa olla taas pois osoittavan urbaanista maisemasta se pieni hetkinen ja lapset tuntuivat nauttivan merestä ihan siellä lotraamallakin. On lokakuu ja jossain päin Suomea jo varmaan räntääkin sataa, mutta täällä meillä vaan istutaan rannalla ja annetaan hiekan ja simpukankuorien valua kädestä sormien läpi takaisin maahan. Let me tell you: pohjolan kesä on todella lyhyt!

lauantaina, lokakuuta 01, 2005

Näyttely ja harhailua

Kävimme tänään katsomassa koko perheyksikkömme voimin Yokohama 2005 International Triennale of Contemporary art-näyttelyä. Pitää heti lähtökuopissa todeta, että näyttelyssä käynti olisi ollut antoisampaa ilman tuota yhtä kaks' vuotiasta, mutta olen tyytyväinen, että kävin siellä näinkin tiukilla rahkeilla.

Duuneja siellä oli 86:lta taiteilijalta ympäri maailmaa. Suomestakin oli yksi taiteilija, mutta hänen työnsä satuin just missaamaan - huomasin vasta kotona näyttelykataloogia selatessani, että sellainenkin siellä oli.

Näyttelyssä oli todella paljon hauskoja, suureellisia ja sisällöltään kepeitä töitä. En ole tarpeeksi perillä nykytaiteen tilasta globaalisti, että voisin "tässä-totuus"-tyylisesti asiaa kommentoida, mutta tuntui jotenkin siltä, että nämä kaukoidän taiteilijat ottavat asiakseen tehdä iloisen kepeitä töitä sen eurooppalaisen ahistuksen sijaan. Muhun teki myös vaikutuksen se, että kuinka taitavasti monet duunit oli toteutettu - täs on jotenkin ikävästi tottunut nykytaiteen kanssa siihen, että toteutus on toisinaan aika paskaa jälkee - joskin voi olla sitä joskus tarkoituksellakin.

Pidin kovasti BOAT PEOPLE Associationin kelluvasta installaatiosta. SOI Projectin luomat tilat oli hienoja ja eräässä niistä pääsi Vimmekin toteuttamaan itseään. Yoshitomo Naran valtava installaatio oli hieno, samoin Curatorman Inc.in spektaakkeli. Paljon oli muitakin vaikuttavia ja hienoja töitä esillä - enemmän kuin niitä, jotka ei tunnu missään. Ja mitään varsinaisesti superäklöö (kuolleita eläimiä tai jotain sellaista) siellä ei ollut esillä. Luojan kiitos.

Näyttelyn päälle harhailimme Yokohaman Chinatownissa. Siellä paukku papatit ja ravintoloita oli enemmän kuin ihminen voi ymmärtää. Muutamassa liikkeessä oli kädestä ennustusta ja ikkunasta näki, kuinka ennustajia oli ihan useampikin, kukin pikku pöytänsä äärellä kertomassa asiaansa asiakkaalleen. Mieleen jäi innokas nuoripari kädet ojossa yhden tädin pöydän luona. Tietty olisin mennyt itsekkin apajille, mutta kun tuo kielitaito on vielä sen verran heikko, että vaikka mulle olis luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, niin en olis tajunnut mistä on kyse. Jätin siis väliin.