Ihminen Ruotsissa

Ihminen on ollut Svedulassa jo viikon ja sanaakaan siitä ei ole lohkastu. Minkäs teet.

Göteborg ei ole paljoo sitten toukokuun muuttunut: sama keli kesät, talvet - sataa ja tuulee. Koulukaverit on ihan samanlaisia kuin ennenkin, yhtä sympaattisia. Tosin yksi heistä pykäs maailmaan lapsen ja on näin pienellä tauolla, se ei tosin hänen sympaattisuuttaan vähennä.

Ystävien lapset ovat kasvaneet - ystävät eivät. Tässä iässä se kasvaminen ei ole mikään valtavan toivottava tapahtuma, ellei sitten ole kyse henkisestä kasvusta, mitä nyt sillä sitten kukin tarkoittaakaan - on varmasti paljon ihmisiä joiden päivittäiseen sanavarastoon "henkinen kasvu" kuuluu yhtä taajaan kuin "pumppusuutindiesel" kuuluu omaani (en muista koskaan käyttäneeni sanaa aiemmin). Mut sen ei väliä, asiat eivät siis ole poissaollessani täällä Ruotsin länsirannikon helmessä sanottavammin muuttuneet.

Mun valtava puhelinongelma jatkuu. Puhelin, jonka sain vessaan luiskahtaneen tilalle, on näytellyt sen sortin oireita, että sillä ei enää kauaa puhuta. Ei muuten todellakaan puhuta kauaa, se sammuttaa itsensä muutaman sekunnin puhelin jälkeen. Kotona on yksi varteenotettava vintage-yksilö, jota vielä testaan jokapäiväiseen käyttöön ennenkuin vaivun lopulliseen puhelinepätoivoon. Onkohan se tila verrattavissa Motorcycle emptinessiin?

Rapsaamisesta

Sillon kun ihmisen pitäis tehdä viimehetkenpaniikissa jotain, kuten esimerkiksi kirjoittaa loppuraporttia koululle harjoittelustaan museossa, niin ehtii kummasti tehdä vaikka mitä muuta just vielä pikkasen ennen homman aloittamista.

Voi tätä tuskaa. Miksi kukaan lähtee opiskelemaan jotain muulla kuin äidinkielellään? No siksi koska muutti pois äidinkielensä vaikutusalueilta ja oli siitä itseasiassa aika tyytyväinenkin tähän asiaan todella pitkän aikaa, että turha valittaa ja asiat vois olla huonomminkin: vois olla ettei tähän päivään mennessä olisi vielä keksinyt mitä elämällään tekis. Nyt tietää ja jotta sitä tekemistään pääsee toteuttamaan, niin pitää kirjoittaa se helluvan raportti.

Muuten - todettakoon tähän väliin, että olen tietoinen oikeinkirjoitukseni valtavista puutteista. Eräs oikeinkirjoitustaitoinen ystäväni oli loihennut lausumaan osuvassa tilanteessa että pilkuilla ei pidä lähteä kikkastelemaan. Sitä pohtiessani tiedostin, että mulla on vain hatara käsitys siitä, miten pilkkuja oikeesti käytetään, tai miten suomenkieltä ylipäänsä kirjoitetaan ja siitä huolimatta kirjoittelen kaiken kansan nähtäväksi tekstejäni. Huh, huh.

No, nyt rapsaamaan.

Tammikuu jo vaikka kuin pitkällä

Vuosi on jo pitkällä, enkä siitä huolimatta ole vielä toivotellut mitään tässä blogissa. Kivat 2008:t vaan kaikille.

Podin vilustumista uuden vuoden aattona, joten emme juhlineet asiaa sen intensiivisemmin. Toki yksi kuoharipullo avattiin ja tuolta puiden välistä, olkkarin ikkunasta katsoimme kansalaisten yksityisiä raketteja. Tinan valannat jäi väliin, kun kauha oli hukassa. Ensi vuonna sitten.

Nassikka oppi perjantaina sanomaan ärrän. Nyt se päristää ärrää menemään ihan siitä ilosta että kun voi.

Mä korkkasin Naisten Kymppiin valmentautumisen (mun ja systerin kevätprojekti) ja menin reippaalle aamukävelylle lauantaina. Ikäväkseni sain todeta, että mun talviset reipasteluvaatteet eivät olleet oikein ajan tasalla. Suoritin kävelyni pultsari-tyylisissä vetimissä: karseesti liian iso, tumman sininen,virttynyt toppatakki ja nuhjaantuneet, harmaat plyyssicollagehousut ja sit siihen vielä musta piippapipo vedettynä syvälle päähän. En blendaantunut satunnaisten, vastaantulleitten espoolaisreipastelijoitten tyyliin edes unissani. Oli aika piinallista. Siksi keräsin itseni ja menin alesta ostamaan asiallisen toppatakin ja tuulihousut. Nyt voi reipastella muulloinkin kuin pimeän tullen. Nyt olen kunnon espoolainen. Kääk.

Eilen olimme M:n kanssa kaksistaan leffassa (Kultainen Kompassi) ja sen jälkeen baarikierroksella (Corona, Loose, O'Malley's ja Moskova). Oli varsin eksoottista.