Miltä me näytämme?

Tänään duunin lomassa pohdiskelimme sitä, kuinka kiusallista on nähdä itsensä videolle tallennettuna. Nauhalla toimittavaa hahmoa ei tunnista omaksi itsekseen ja "ai tuollaiseltako mä näytänkin"-ajatukset piinaavat nauhan näkemisen jälkeen. Kuva, joka meillä on itsestämme ja elekielestämme ei ole miltei ollenkaan yhteneväinen sen kuvan kanssa, joka muilla on meistä. Parasta on siis olla määrittelemättä itseään itselleen sen suuremmalti ja yhtä hyvä on olla pohtimatta miltä vaikuttaa, näyttää tai kuulostaa muiden kehollisissa vastaanottimissa. Sit voi huoletta vilmata itteensä aamusta iltaan ja katsoa tallenteita joutotunteinaan.

Mut siis kivaa olla duunissa!

Jo on piru merrassa

Jos tämä on totta, ei ole muita vaihtoehtoja kuin varautua pahimpaan ja ryhtyä hysteerisesti juoksemaan kohti (mitä tahansa) vastakkaista ilmansuuntaa, niin kovaa kuin vaan pääsee. Ja älkää katsoko taaksenne, tai muututte suolapatsaiksi.

YH:na

M on tämän kuukauden Japanissa työmatkalla. Minä toimitan Suomessa työssäkayvän yh-vanhemman asiaa. Kahden päivän kokemuksella voin sanoa, ettei tarvi hirveesti miettiä että mitä tekis. Ja todellakin: olen töissä! Koulutustaan vastaavan työn tekeminen on juhlaa ja riemua joka hetki. Tätä hauskuutta jatkuu syyskuun loppuun saakka.

Taas on ehtinyt sattua ja tapahtua. Yksi menneitten viikkojen tähtihetkiä oli, kun ystäväni järjestivät mulle valmistujaisbileet heinäkuun lopulla. Oli aivan valtavaa luksusta saada valmiit bileet osakseen. Ja vielä kivat bileet, joissa kuohuviiniä riitti kaikille halukkaille. Mulla on aivan erityisen fantastisia ystäviä.