Hili vili rimpsis

Aika menee aivan valtavalla kyydillä. Nyt varsinkin, kun meillä on ruvennut kertymään kaikenlaista viikoittain toistuvaa puuhastelua ja sosialisoimista. Kotirouvan talouspuuhat on hunningolla: pyykit kertyy, homeet kasvaa, torakat tanssii pöydillä ja pokasaha soi.

Torakkakausi

Tänään saimme lakanoidenvaihdon yhteydessä asuntolan toimiston tytöiltä kolme torakka-ansaa. Saimme myös kätevän kartan, jossa näytettiin mihin kohti asuntoa ansat tulisi sijoittaa. Yhtään torakkaa en ole vielä nähnyt (siitä kiitos), mutta olen henkisesti valmistautunut kohtaamaan niitä. Luulen, että niiden näkemistä ei tässä maassa kesäsin voi välttää.

Jikes, mä kammoan torakoita!

Pieni raportti parvekekasveista

Olen toki raportoinut jo monta kertaa, että on laitettu siemeniä itämään ja mitään ei ole mullasta noussut. Sitten raportoin, että on noussutkin jotain mullasta. Nyt raportoin, että nousseet kuolivat ja jäljellä on yksi sinnikäs ruukullinen tavallista persiljaa ja muutama sileälehtisen persiljan taimi. Mä sanon et' viherpeukaloisuus ei aivan selvästikkään ole se mun atribuuttini tässä elämässä. Onneksi ostin valmiina taimina basilikaa, timjamia ja meiramia - on siis jotain elinvoimaista jota kastella joutessaan.

Kulttuurinjanoa sammuttamassa

Kävin eilen katsomassa mielenkiintoisen näyttelyn art & river bank galleriassa. Tällä kertaa jätin Vimmen M:n hoiviin, joten saatoin keskittyä näyttelyyn vähän toisella tapaa, kuin yleensä. Taiteilija oli itse paikalla ja puhui vielä kaiken lisäksi erinomaista englantia.

Hänen duuninsa käsitteli tätä hämmentävää tilannetta, jossa ympärillä on tekstejä, joita ei osaa lukea ja koko ajan kuulee kieliä joita ei ymmärrä. Oli todella helppo eläytyä teoksen sisältöön.

Illalla katsoimme M:n kanssa The Incredibles:n. Se oli hauska piirretty. Nykyään piirretyt on aivan eri luokkaa, kuin tuossa kaheksäänt- yheksääntluvulla, jolloin suurin vaiva oli nähty jonkun hornamaisen kiekubiisin tekemiseen, jota sitten leffan sankaritar/sankari tuskissaan ulisi. Piirretyt muistuttivat liikaa musikaaleja (musikaalihan on kirosana mun sanastossa). Tässä piirretyssä kukaan hahmoista ei laulanut mitään!

Hengellisiä tunnustuksia

Eilen hankin itselleni kynityn kampauksen. Nyt on viileetä.

Kampaajan mulle osoitti yksi asuntolan toimiston tytöistä. Kampaaja oli täti, joka puhui pääasiassa japania. Mutta ei hätää: toimiston tyttö oli siellä mukana koko ajan kääntämässä asiaa kieleltä toiselle.

Kun kysyin missä he olivat toisiinsa tutustuneet, kävi ilmi että he käyvät samassa kirkossa. Kirkossa!!!

Huomasin, että joo, video joka pyöri kampaajan pikku tv:ssä oli japanilainen "pastori-kertoo-Raamatusta"-ohjelma (eksoottinen asia sinänsä). Mä olin varsin hämmentynyt asiasta. Jotenkin vielä ymmärtää, että kapsahtaa kirkkoelämään niin sanoituissa kristityissä maissa, mutta että täällä buddhalaisuuden ja shintolaisuuden sekamelskassa päätyy siihen ratkaisuun. Mutta sitähän ne ristityt haluaa: että koko maailma veisaa samoja virsiä. En sano me ristityt, sillä en ole tuntenut itseäni millään muotoa ristityksi moneen, moneen vuoteen.

Mikä sitten on mun vakaumukseni tätä nykyä? Joo, se on "ei vakaumusta ollenkaan".

Japani on muotia

Olemme säännöllisesti saaneet satsin suomalaisia naistenlehtiä ja muitakin suomalaisia julkaisuja lukeaksemme täällä Tokiossa. Olen ollut huomaavinani, että kotimaisissa julkaisuissa on nyt menossa valtava "kaikki-joukolla-Tokioon"-buumi. Japani tuntuu olevan muodissa. En ihmettele: tämä on aivan omanlaisensa paikka tällä planeetalla. Tänne kannattaa tulla.

Sitten: hyvää juhannusta kaikille jotka sitä juhlivat.

Voi Ihme Lääkäri

Olin tässä viikon päivät skitsoillut Vimpulan turvonneita imusolmukkeita ja tänään sitten läksin lastenlääkärille näyttämään tapausta - lähinnä oman mielenrauhani takia. Lääkäri oli sitä mieltä, että katsotaan ja ryhdytään toimiin vain jos tilanne pahenee. Olin helpottunut, vaikka oireiden syy ei varsinaisesti selvinnytkään. Hitto vie tää mamaplaneetan asukkaana oleminen aiheuttaa ihmiselle huolta.

Päivän lääkäri puhui muuten englantia ja tämä fakta ilahdutti mua suunnattomasti.

Lämmintä pidellyt

Täällä alkaa olla aika lämmin. Mun pikku tietokoneeni tarvitsee ison irtotuulettimen vilvoittamaan itseään, jotta välttyisin koneen alituiselta itsestään sulkeutumiselta. Sur-rur, sur-rur.

Vaihdoin tänään meiliosoitetta. Mua monta vuotta hyvin palvellut osoite alkoi käyttäytyä kuin paraskin X-files keissi. Jotenkin sellaista piirrettä ei sähköpostiohjelmassa osaa ihminen arvostaa.

Tämän kertainen järistys

Viime yönä oli taas maanjäristys. Sen verran se tuntui, että siihen heräsi, mutta en edes noussut sängystä. Veikkaan, että jos sellainen sängystä nuosemista vaativa maanjäristys osuisi kohdalle - mitä en mitenkään erikseen toivo tapahtuvan - niin ihminen kyllä huomasi sen heti ja nousisi sieltä patjaltaan.

Hurjaa menoa

Eilen illalla sain ensimmäisen varsinaisen baarikokemuksen täällä Japanissa ollessa. Menin Roppongille tapaamaan suomalaisten porukkaa. En ollut aikaisemmin Roppongilla käynyt. Se alue tunnetaan paljolti ulkomaalaisten bailausmestana ja niitä kanssaulkomaalaisia siellä oli pilvin pimein. Roppongi ei itsessään tehnyt lähtemätöntä vaikutusta allekirjoittaneeseen, silti oli hauskaa istua parin kaljan ajan pöydän ääressä ja sössöttää isoon ääneen jotain aivan joutavaa.

Täällä illan viimeiset junat periferioihin lähtee puolenyön maissa. Ihmisellä on siis vaihtoehtoina mennä ajoissa kotiin tai bailata aamun ensimmäisen junan lähtöön saakka - ellei sitten ehdottomasti halua ajella taksilla. Päädyin "ajoissa kotiin meno"-ratkaisuun.

Liitto ikääntyy

Hyvää hääpäivää M.

Taidetta kokemassa

Kävin Vimmen kanssa katsomassa art & river bank galleriassa "Her three holes" näyttelyä. Tällä kertaa siellä oli installaatio, joka kiinnosti Vimmeäkin: installaation kolmeen aukkoon tungettiin kättä ja kaikki sisukset tuntuivat erilaisilta. Varmaan tuli monille kaikenlaista mieleen. Vimmen mielestä tunnusteleminen oli joka tapauksessa hauskaa.

Taiteilija oli paikalla. Se vaikuttaa olevan tapana mainitussa galleriassa, että taiteilija itse on paikalla aina näyttelyn ollessa auki. Hauska tapa.

Japania vasta-alkajille

Tänään japaninkurssilla sain selville, että 'yksinkertainen' japaniksi kuulostaa todella paljon entiseltä sukunimeltäni. Ei se mitään. 'Vähän' japaniksi on 'sukunai'. Se on kumman helppo muistaa.

Laiskana

Tänään pitää pysyä pois paikoista, joissa pitää esiintyä sisävaatteissa: puin lapselle ja itselleni yhteneväiset vaatteet ilman että ajattelin asiaa sen enempää. Kun huomasin asian tapahtuneen, sanoin sen Homer Simpsonin "Douh":in ja totesin olevani liian laiskana vaatteen vaihtoon.

Sataa. Jossain välissä on silti mentävä ruokakauppaan. Jään keräämään voimia siihen suoritukseen.

Hupparikoira

Tokiolainen hupparikoira.

Hirviöt

Meinas tänään syödä itikat ihmisen hengiltä. Kävimme yhdessä puskassa (National Park for Nature Study) keskellä Tokiota ja siellä niitä hirviöitä oli. Markus ja Vimme eivät ollenkaan kärsineet samassa määrin tästä vaivasta, kuin minä. Mä olen aina ollut itikoiden suosiossa. Jotenkin ihminen toivoisi toisenlaista huomiota kohdalleen.

Nyt menen kylpyyn. Blub, blub, blub kaikelle kansalle toivotan kohti ammetta siirtyessäni.

Tarpeeksi tilaa suomalaiselle

Jos menee hyvissä ajoin, sateenriskistä piittaamatta leikkikentälle, voi käydä niin, että siellä ei ole ketään muuta. Mun mielestä se on aika hyvin, kun ottaa huomioon kuin helevetisti täällä on ihmisiä.


Hiekkalaatikolla.

Kosteutta havaittavissa

Julistan sadekauden virallisesti alkaneeksi. Ulkona tihkuttaa ilman taukoa ja lämmintä riittää. Aamulla pistin suihkun jälkeen pyyhkeen parvekkeelle kuivumaan (sateen suojaan) ja nyt se on huomattavasti kosteampi kuin aamulla. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Täällä on edelleen kivaa

Ensimmäinen puoli vuotta Japanissa alkaa tulla täyteen. Täällä on ollut kivaa tähän asti. Arki pysyy kiinnostavana tässä valtavassa kaupungissa pieniä asioitaan toimittaessa. En ole vielä ollenkaan kyllästynyt Tokioon, enkä sushiin, enkä Japaniin. Silmä alkaa olla niin tottunut aasialaiseen ulkonäköön kanssaihmisessä, että joskus peiliin katsoessaan pelästyy omia, liioitellun suuria piirteitään.

Kolme asiaa joita kaipaan täällä aikaisemmasta elämästäni:

1. Ystävät ja lähiomaiset.
2. Piko, se vanha pieru.
3. Edes jonkin asteinen ympärillä puhutun kielen ymmärtäminen.

Ja vastapainoksi kolme asiaa lonkalta, joista jaksaa täällä olla lakkaamatta innoissaan:

1. Hyvät tavat
2. Asiat toimii
3. Tokio!!!

Jälkimmäinen lista olis pitempikin, mutta lupasin itselleni vain kolme asiaa listattaviksi.

Laatupäivä

Tänään tuli taas käveltyä. Matkalla kohteeseemme nappasin tämän kuvan. Perillä kohteessa Vimme molski lapsilauman kanssa pihalla altaassa ja paijjasi kissoja. Laatupäivä 2v. mittapuulla.


Omakuva Vimmen kanssa.

Lehmät kehiin

Se olis sama hankkia nyt sitten ne lypsylehmät, kun täällä kuitenkin puoli kuudelta aamuisin herätään.

Puurot sienillä

Kaurapuuro on täällä terveysruokaa ja sitä myöten toisissa hinnoissa kuin kaukana Skandinaviassa. Tämän paketin tarjoiluehdotus on varsin luova suomalaisin silmin katsottuna. En ole kokeillut. Tarjoilen puuron voisilmällä niinkuin aina ennenkin.


Kaurahiutaleita.

Tyyli haussa

Tänään taas pähkäilin kaupoissa kesävaatteita etsiessäni, et mitä ihminen vois ostaa. Naisille on pääasiassa tarjolla mummovaatteita ja tyttösten tsifonkihepeniä. Kumpikaan tyyli ei puhuttele mua. Poikien vaatteet taas on jotenkin liian "hei-hiphoppia-mä-kuuntelen"-tyyppisiä, että niitä haluaisi päällensä pistää ja miesten harmaat kravattipaidat eivät saa mua kassalle millään. Päädyin ale-talon poikien shortseihin ja säläkaupan lippikseen. Olin tyytyväinen hankintoihini.

Varmasti jossain täällä Tokiossa on sellainenkin kauppa, jossa myydään mieleisiäni vaatteita (hauskoja, tyylikkäitä, ei liikaa sukupuoleen sidottuja, selkeälinjaisia). Toivotaan, että löydän sen ennenkuin muutamme täältä pois.

Jotain sieniä

Tässä meidän tämän illan ateria. Nämä ovat ruokakaupan hyllyltä, joten oletan, että ne ovat ravinnoksi tarkoitettuja. Mitä sieniä ne ovatkaan, siitä mulla ei ole mitään havaintoa. Jotain sieniä.


Kaupan sienet.

Olivat aika hyviäkin.

Muuttumaton naama

Eilen M surffaili koneellaan vieressäni ja päätyi lukemaan jotain Kalevan verkkojuttua. Siinä haastateltiin kaveria, jolla oli sama, vähän harvinaisempi nimi, kuin pikkulapsikauteni parhaan kaverin hurjalla pikkuveljellä. Jutussa oli myös kuva kaverista, mutta siitä ei voinut sanoa muuta kuin, että ehkä on kyseessä sama tyyppi. Googlasin kuvahaun kaverin nimellä ja sieltä löytyi passikuva tyypistä. Hän oli ihan saman näköinen kuin, mitä... 30 vuotta sitten. Se on hassua kuinka jotku ihmiset syntyy aikuiseen näköönsä ja toiset eivät muistuta aikuisena lapsuuden kuviaan pätkääkään.

Tuskan huutoa

Olimme tänään Suomi-kerhon kevätjuhlissa. Vimme sai todistuksen (hänen ensimmäisensä), jossa luki, että laulettu on ja askarreltu. Vimme ei tätä asiaa osannut oikein arvostaa. Hänellä oli tuska päällä. Oletan osan tuskaa johtuneen hampaiden puhkeamisesta (annoin vastaanhangoittelevalle karjulansedälle emännän tarjoaman supon <--- taitolaji) ja loput sitten oli sitä 2v. existentiaalituskaa. Huutoa riitti. Itse pysyin suhteellisen viileänä.

Saimme Suomeen pariksi kuukaudeksi lähtevältä perheeltä lainaan kaksi kassillista kirjoja ja palapelejä. Vimme ei ole vielä tutkinut kassien sisältöä, kun hän simahti vaunuun tuossa matkalla kotiin ja on vedellyt aika pitkään jo päikkäreitä (välirauhan aika). Oletan, että mahdollinen tuska hellittää kovastikkin tuolla valtavalla määrällä palapelejä.