Aikainen mato joutuu linnun suuhun

Lapseni on parantumaton aamunkukkuja: tänään oli herätys puoli kuudelta, taas kerran. Ei siinä mitään jos kaveri viihtyisi aamun aikaisina tunteina ihan keskenään. Mutta näinhän ei ikävä kyllä ole. Lapsi herää useimmiten kiukkuisena, huuto valmiina suussa, asemissa ottamaan vastaan kaikki elämän haasteet, kuten vanhempien 'älä hakkaa tietokonetta'-tyyppiset kiellot. Aikuinen ei voi jatkaa untaan, vaan aloittaa vastahankaisesti päivänsä sit näissä merkeissä.

Huomenna lähdemme Vimmen kanssa shinkansenilla kohti Sendaita ja edelleen Ishinomakiin. Viivymme poissa kaksi yötä ystävättäreni appivanhempien luona. Paikalla on myös myös ystävättäreni perheineen ja näin leikkikavereita Vimmelle ja mulle englantia puhuvaa seuraa, niin ettei tarvitse perustaa seurustelua pelkästään hymyillen kumartelun pohjalle.

Huomenna on myös mun viimeinen 30+ syntymäpäiväni. Malja sille!

Ylitys

Vieraat läksivät. Mä olen tänään hyvin päättäväisesti losottanut kotona tekemättä sen kummempia, vaikka ulkona on ollut jumalaisen kaunis, aurinkoinen päivä. Juuri sellainen päivä, että jos vastaava sattuisi kohdalle Suomessa, niin kansa kiiruhtais stressin vallassa ihan mihin tahansa ulkotilaan "nauttimaan auringon paisteesta". Täällä stressiä ei synny - kauniita aurinkoisia päiviä tulee riittämään vielä siihenkin aikaan, kun Suomessa jo kaivetaan palttoota esiin kesäsäilöstä. Se on se Tokion hyvä puoli.

Eilen ylitimme lasten kanssa Rainbow Bridgen. Se oli kiva kävely, joskin vähän liian pakokaasuinen. Jos moottoriliikennettä olisi ollut vähemmän, niin sillan ylitys jalan olisi ihan kaikille suositeltava elämys. Toivoimme näkevämme Asakusan ilotulituksia sillalta, mutta ei ne näkyneet. Asakusa on kuitenkin sen verran kaukana ja oli vielä kaiken lisäksi aika sumuinen ilta.

Lapsi potee

Lapsi on ollut vähän kipeenä. Peruutin kaikki tälle päivälle sovitut menot ja valvoin potemista. Tavoitteena on saada lapsi menokuntoon tiistaiksi, jolloin suuntaamme maakuntiin kyläilemään - saimme kutsun japanilaisen ystävättäreni appivanhempien luo. Odotan innolla vierailua ja muita maisemia kuin tätä loputonta Tokiota.

Vieraat ovat vielä keskuudessamme, mutta luvattoman pian - eli sunnuntaina - he jo kotiinsa suuntaavat. Samalla koneella lähtee mun tähän astisen Tokio-elämäni järkähtämätön henkinen tukeni lapsineen. Nomadielämän varjopuoli eli hyvästi jättö on taas ajankohtainen asia.

Täs muassa taas kuva muumeista japanilaisissa mainoshommissa.

Lasten ehdoilla

Olemme jatkaneet intensiivisellä lastenviihdytyslinjalla. Eilen olimme Shinjukun Central Parkin kahluualtaalla ja leikkipuistossa, tänään menemme Yokohaman perukoille Kodomo-no-kuniin, lasten maahan.

Joku sais tosin viedä mut (tai päästää) joskus jonnekkin, missä se viihtyminen tapahtuisi vain ja ainoastaan mun mieltymysten mukaan.

Ilotuli ja tiukat kiellot

Piti lähtee katsomaan ilotulituksia tuonne neljän junan päähän, mutta päädyimmekin polttelemaan Japanin tähtisädetikkuja rantsussa nassikoiden kanssa. Ihan hyvä päätös, sillä väsymys oli jo ennen auringon laskua varsin selkeästi havaittavissa palleroiden pikku kasvoilla ja myös huudossa.

Sitten on tarkistettu se asia, että mulla taskoineni ei ole mitään asiaa tuohon lähi onseniin - olemme tatskakiellon vakavuutta tykönämme arvuutelleet. Kylpylässä tänään vieraillut taho välitti meille tiedon, että plakaateissa kerrotaan et' tatskatut poistetaan välittömästi paikalta. En pääse pikkukalojen syötäväksi - siellä on nimittäin allas, johon voi upottaa jalkansa ja pienet kalat käyvät aterioimassa jalkojen ihohitusilla. Tiedon-välitys-tahomme kokeili tätä toimitusta ja piti sitä hyvänä. Odotan mielenkiinnolla tuleeko sitten hänen Suomeen paluunsa jälkeen raporttia kotiakvaarion uusista hyötyaspekteista.

Vuosaari ei ole kaukana

Kuten olen joskus tainnut mainita, on Tokiossa asuminen aika pitkälle junissa istumista. Joskus Helsingissä asuessani ajattelin, että Vuosaari on kaukana kaikesta, mutta enää en ole ajatuksissani niin rajoittunut. Sinnehän pääsee yhdellä metrolla.

Tuuletimme tänään hirviöitä Meiji Jingu temppelialueella. Bongasimme kaksi hääseuruetta - tässä mukana paparazzi-kuva toisen seurueen ryhmäkuvauksesta. Eivätpä ihmiset arvanneet, että joutuvat erään kotirouvan blogiin.

Myöhemmin seuraamme lyöttäytyi hirviövahvistusta ja menimme koko porukalla ravintolaan syömään. Veikkaan, että henkilökunta sai jonkun lisän liksaansa ryhmämme läsnäolosta, vaikka mielestäni tilanne sujui kokonaisuudessaan hyvin. Mitään ei hajonnut ja kaikki saivat syödäkseen. Mut on siinä oma sävynsä ulkonasyömisessä, kun seurueeseen kuuluu kolme enemmän tai vähemmän kolmevuotiasta ja yks' viis-vee.

Japani voittaa sushissa

Vieraat saapuivat perille. Aloitimme samantien lastenviihdytysrallin ihan tosissaan. Päivän kohde oli yksi Tokion monista lastentaloista. Lapset viihtyivät, aikuisilla soi korvat.

Saimme tuliaisiksi Elovenaa ja sekös ihmistä ilahduttaa, kun lapselle haluaa kuitenkin aamupuurot syöttää ja täällä kaurahiutaleet ovat erikoista terveysruokaa ja näin myös kalliimpi tuote, kuin mihin Pohjois-Euroopassa olemme saaneet totuttua. Japanilainen paketti maksaa lähikaupassa n.2,20 e ja kuten kuvasta selkeästi näkyy, se on huomattavasti pienempi, kuin suomalainen sisarensa. Suomi voitti mun subjektiivisen kaurahiutaletestin, mutta Japanissa on parempaa sushia.

Seuraa tulee

M lähti tänään työmatkalle Aioihin... vai oliko se paikka nimeltään Oiai... no, joku voihkaisu-tyyppinen nimi kuitenkin. Hän palaa keskiviikkona ja samana päivänä meille saapuu vieraita Suomesta. Mun mielestä on ihailtavan reipashenkistä soittaa ja kysyä "Voimmeko ensi viikolla tulla teille Japaniin?", ja vielä 3-vuotiaan kanssa. Täällä meillä Tokiossa tulee siis olemaan taas rivakkaa menoa lapsiystävällisestä kohteesta toiseen kuun vaihteeseen saakka.

Aika menee nyt tosi nopeesti, kun ilma on lämmin ja luut ei tutise. Mun on parasta pitää varani, että ehdin toteuttaa kaikki Japani-unelmani ennen Eurooppaan paluuta. Ykkösenä sillä listalla on sumo-otteluun suoriutuminen. Katsomaan siis, en vielä ihan niitä painijan mittoja kuitenkaan täytä, tukkakin on liian lyhyt ja sukupuoli arvelluttava. Kyllä mä varmaan muuten.

Poissa kotoa

Vietimme Hakonessa hotelliyön M:n duunin kanssa. Oli kivaa, vaikka sitkeä iskias ei jättänyt mua rauhaan.

Saimme nukkua tatamille levitetyillä futoneilla, liota onsenin kuumissa kylvyissä ja syödä kunnon japanilaisen päivällisen ja aamiaisenkin.

Hotelli-elämyksen jälkeen menimme Hakone Open-air Museum:iin. Se oli hieno paikka. Modernia taidetta veistosten muodossa oli pystytelty ympäri komeaa puistoa, josta oli huikeat näkymät ympäröiville vuorille. Museossa oli myös teoksia, joihin lapset saivat kiivetä ja sehän tietysti Vimmeä kovastikkin ilahdutti.



Junamatka kotiin kesti sellaset viis tuntii, mutta ei ihminen nyt joka viikonloppu sinne Hakoneen mene.

Kireyttä ja sadeanalyysi

Heeeerranjuuuumala tää meidän nettiyhteys on joskus niiiin hidas. Niinku tänään. Hermo menee. Toisaalta nyt on PMS:n aika, joten jos ei tämä kiristäs pinnaa, niin sit joku muu juttu kiristäis. Ihmisen pitäis päästä pehmustettuun koppiin ihan keskenänsä kerran kuussa.

Kävimme lapsen kanssa tekemässä rantsussa (just sen Tomppa-ruisen saastuttamassa) hiekkakakkuja. Satoi, mutta todella verkkaan. Täällä Tokiossa sataa pisarat joskus niin harvakseltaan, ettei kastu vaikka kuinka patsastelis kulmilla sontsaa vailla. Toisinaan sade muistuttaa kukkaspray:n suihkua. Sitä ei edes näe, kun ikkunasta tarkastelee, että olisiko se sontikka otettava mukaan vai ei. Taivasalle jouduttuaan huomaa, että kosteus on mittava ja on palattava noutamaan sateensuojaa, mikäli sitä ei varalta sit kuitenkaan ottanut jo mukaansa. Kohta tämän sadekauden pitäis päättyä.

Testaan Åkella

Tiedänhän mä toki, että kaikki ovat jo nähneet tämän lyömättömän loistavan tanssioppituntitaltioinnin vuodelta yksjakaks. Kysymys kuuluukin, että onko nähty tarpeeksi monta kertaa. Ja jos joku onneton ei tätä klassikkoa ole vielä nähnyt, niin nyt on loistava tilaisuus nähdä se.



Pitää tunnustaa, että halusin myös testata miten tämä video-leikkeiden julkaiseminen blogissa onnistuu. Näyttää onnistuvan.

Kabuki-elämys

Sain eilen osakseni kokea kaipaamaani japanilaista kulttuurielämystä, nimittäin Kabuki-teatteria. Olimme sopineet tapaamisesta Kabuki-za teatterilla Ginzassa kahden japanilaisen ystävättäreni (plus toisen poikakaverin) kanssa ja ostimme paikanpäällä jonottamalla seuraavaksi alkavaan näytökseen halvimmat liput katsomon piippuhyllylle. Lisäksi vuokrasimme korvakuulokkeet. Niillä saattoi kuunnella kuinka "posh" brittiääni kertoi mitä näytelmässä oli milloinkin meneillään. Korvakuulokkeet olivat aika tarpeellinen varustus näytelmän seuraamisen kannalta, varsinkin kun se japanin kieli ei kuitenkaan ole ihmisellä hallussa.

Näytelmä oli ajoittain varsin tylsä, mutta visuaalinen ilakointi oli niin valtava, että tyhjäkäynti kohdissa saattoi keskittyä huolitellusti rakennettuun koreografiaan (vaikka kyseessä nyt ei ollutkaan tanssiesitys) ja onnagata-näyttelijöiden eleganttiin liihotteluun. Kabukissa kaikki roolit ovat miesten esittämiä ja onnagatat ovat naisrooleihin erikoistuneita kavereita.

Yleisö oli varustautunut eväslaatikoilla ja katsomossa syömistä jatkettiin läpi näytelmän. Hankala kuvitella suomalaiseen teatteriin ihmisiä eväitään mussuttaan. Siinä olis kansalla sinapit pyhäpuvun rinnuksilla alta aikayksikön. Mutta toisaalta, suomalaisilta puuttuu eväidensyömisrutiini, joka japanilaisilla on raudanluja. Ja roskaaminen ei kuulu japanlaiseen elämään ollenkaan - ellei kyseessä ole rekkakuski lounastaolla ajoneuvossaan. Heillä tuntuu olevan poikkeuslupa heittää roskat tien pieleen, samalla kun ne mokomat tyhjäkäynnillä diiselöittää koko korttelin.

No mut palatakseni asiaan: jos vain kynnelle kyen, niin käyn katsomassa vielä jonkun toisen Kabuki näytelmän ennen kuin maasta poistuminen tulee kohdalle.

Koekeittössä

Viehättävä japanilainen naapurin rouva tarjosi maukkaan lounaan kotonaan aiemmin tällä viikolla. Päätin itse ostaa tarvikkeet ja kokeilla saman ruoan valmistusta omassa henkilökohtaisessa koekeittiössäni. Versiostani tuli ihan kelpo ruoka, mutta ei kuitenkaan yhtä herkullinen kuin se alkuperäinen. Pitänee urkkia menetelmiä oikeaan valmistusprosessiin seuraavalla tapaamisella.

Kuvan ainekset ovat: säilötyt luumut, seesamin siemenet, kalamakkarat ja kuivatut pikkukalat, jotka ovat Vimmen suurta herkkua (terveisiä vaan serkuille Ouluun). Vimme mankui kuivia kalankinttanoita ruokaa kokatessani ja taisin mä pari sille pudottaakkin. Ruokaan tulee näiden ainesten lisäksi tuoretta inkivääriä, vaaleaa soijakastiketta ja paljon riisiä

Riiviöt ratsailla ja eka haku

Veimme riiviöt poniajelulle Shinozakin suunnalle Ponyland-puistoon. Siellä lapset saavat tiettyyn aikaan päivästä ratsastaa ilmaiseksi poneilla.

Saavuimme ensimmäisen session päättymisen aikaan ja hohhailimme toista tuntia seuraavaa sessiota odotellen. Kakarat keksivät itselleen loputtomiin tekemistä tyhjästä ja mä jauhoin expatti-kotirouvan tuskaani taas kerran kysymättä siihen lupaa. Mä olen miettinyt, että pitäisi varmaan ruveta maksamaan tuntitaksaa ystävälleni tästä kaikesta paasaamiseni kuuntelusta, jota hän on joutunut kokemaan.

Vimme teki ensimmäiset, omaehtoiset Google haut: hän halusi katsoa PMMP:n 'Pikkuveli'-videota. Tämä mielessään hän avasi läppärini, napsautti Firefoxin päälle, näpytteli 'PMMP' avautuneelle Google-sivulle ja painoi enteriä. Aika pätevä kaveri. Nyt ei parane jättää lasta keskenään tietokoneen ääreen, ettei se näppäryydessään eksy sivuille, joita ei ole tarkoitettu 3-vuotiaille.

Omaa elämää odotellessa

Taas meni yksi viikonloppu samalla vauhdilla kuin pikajuna ohi pikkuaseman.

Lauantaina suoriuduin viettämään aikuisaikaa Shinjukuun päivällisen ja pubin merkeissä. Mua yritettiin kovasti houkutella jäämään yön yli hillumaan, mutta ymmärsin tulla kotiin viimeisellä junalla ja näin sunnuntaikin säilyi kalenterissa valveilla vietettynä päivänä.

Tuska tosin kalvoi sunnuntaina: syynä väsymys miljoonakaupungin taukoamattomaan suhinaan, kotirouvuuden toimittamiseen, lapsen huonoihin hetkiin, omien projektien (muiden kuin Vimmen) puuttumiseen... Tiedän toki, että tämä vaihe ei loputtomiin kestä ja tässä on puolensakin. Olen silti valtavan iloinen siitä, että lupaus jostain muusta on jo olemassa.

Tulevaisuutta silmällä pitäen julistin jo jonkin aikaa sitten M:lle, että en aio enää tehdä mitään uhrauksia hyvilläkään perusteilla kenenkään eteen oman elämäni suunnitelmien toteuttamisen kustannuksella. Äiti-teresan uhrautuvainen henki ei ole se luonnollinen olotilani. Hulluus tulee tykö jos tätä linjaa loputtomiin jatkaa.

Onnistunut retki

Vein eilen lapsen Kodomono-kuniin ja oli todella parahultainen päivä sille kohteelle. Pilviverho peitti aurinkoa sen verran, ettei tarvinnut kärsiä kovasta porotuksesta, mutta keli on silti todella lämmin. Puistossa oli väljää - se tavallinen tungos ei sattunut juuri nyt olemaan paikalla.

Vimpula silitteli vasikoita ja lampaita, ratsasti elämänsä ensimmäisen kerran ponilla, kiipeili ja rimpuili, silitteli marsuja, söi jäätelöä ja polski lasten kahluualtaassa kaiken hikoilun päälle. Mä puin hänelle uimahousut asiallisesti jalkaan vesitoimituksia varten, mutta tuska tuli tykö kun housut kahlatessa kastuivat ja loppukahlailu tapahtui kelteisillään. Onneksi moni muukin lapsi oli nakuna niin että pahennusta ei tullut herätettyä.

Nyt on aikainen lauantaiaamu ja ohjelmassa seuraavaksi sekä kahvin että puuron keittoa.