Hyvästi jää

Mun elämässäni ei ole enää tilaa mittavalle bloggaamiselle. Täten julistan kirjoittamisen tässä blogissa kirjoitetuksi. Tästä eteen päin on ihmisten otettava minuun muulla tavoin yhteyttä ja kysyttävä "Mitä kuuluu?", jos se asia kiinnostaa, sen sijaan että saisi säännöllistä raporttia asioista netissä. Tässä niille neljälle ja puolelle vuodelle joiden aikana olen jauhanut juttuja asian vierestä. Kippis!

Taukojumppaa

Kääk. En ollut avannut blogiani aikoihin ja kas, sen etusivu oli sinä aikana vallan toiseksi muuttunut. Siis se sivu joka avautuu, kun kirjaudun sisään kirjoittamaan asioitani, jota en todellakaan ollut aikoihin tehnyt. Kotona ei netti toiminut toviin ja töissä ei tehdä sellasta duunia, jonka lomassa ihminen netissä kauheesti roikkuiskaan. Siksi vähäinen raportointi. Ja muutenkin on paasamisen tarve hukutettu viattomien työkavereiden korviin, näin ei ole jäänyt sitä sanomista sitten kaikelle kansalle.

M palasi Japanista. Nassikka on edelleen katkera siitä ettei päässyt mukaan. Sille ei voi näyttää matkakuvia ilman että tulee riitaa. Minä puolestani olen tyytyväinen, työssä käyvä ihminen ja se työssä käyminen on sen verran kivaa puuhaa, että Japanit jää siinä helposti kakkoseksi. Tässä on toki otettava huomioon, etten ole ollut kokopäivätöissä vuosikausiin ja en koskaan ennen missään koulutusta vastaavassa hommassa, osin tosin sen takia, ettei ole ollut koulutusta työhön. Nyt on.

Vilustus hidastaa just nyt elämän toimittamista ei tosin niin paljon, että töihin ei vois mennä, mikä olis aivan kauheaa. Lämmitystä ei oikein tunnuta saavan päälle tässä kerrostalossamme. Mutta ei se haittaa. Kaikesta selvitään ja asiat sutviutuu.

Miltä me näytämme?

Tänään duunin lomassa pohdiskelimme sitä, kuinka kiusallista on nähdä itsensä videolle tallennettuna. Nauhalla toimittavaa hahmoa ei tunnista omaksi itsekseen ja "ai tuollaiseltako mä näytänkin"-ajatukset piinaavat nauhan näkemisen jälkeen. Kuva, joka meillä on itsestämme ja elekielestämme ei ole miltei ollenkaan yhteneväinen sen kuvan kanssa, joka muilla on meistä. Parasta on siis olla määrittelemättä itseään itselleen sen suuremmalti ja yhtä hyvä on olla pohtimatta miltä vaikuttaa, näyttää tai kuulostaa muiden kehollisissa vastaanottimissa. Sit voi huoletta vilmata itteensä aamusta iltaan ja katsoa tallenteita joutotunteinaan.

Mut siis kivaa olla duunissa!

Jo on piru merrassa

Jos tämä on totta, ei ole muita vaihtoehtoja kuin varautua pahimpaan ja ryhtyä hysteerisesti juoksemaan kohti (mitä tahansa) vastakkaista ilmansuuntaa, niin kovaa kuin vaan pääsee. Ja älkää katsoko taaksenne, tai muututte suolapatsaiksi.

YH:na

M on tämän kuukauden Japanissa työmatkalla. Minä toimitan Suomessa työssäkayvän yh-vanhemman asiaa. Kahden päivän kokemuksella voin sanoa, ettei tarvi hirveesti miettiä että mitä tekis. Ja todellakin: olen töissä! Koulutustaan vastaavan työn tekeminen on juhlaa ja riemua joka hetki. Tätä hauskuutta jatkuu syyskuun loppuun saakka.

Taas on ehtinyt sattua ja tapahtua. Yksi menneitten viikkojen tähtihetkiä oli, kun ystäväni järjestivät mulle valmistujaisbileet heinäkuun lopulla. Oli aivan valtavaa luksusta saada valmiit bileet osakseen. Ja vielä kivat bileet, joissa kuohuviiniä riitti kaikille halukkaille. Mulla on aivan erityisen fantastisia ystäviä.

Ihminen nälässä

Poikkesin taidemuseon kirjakauppaan tänään ostamaan kortteja. Jälkeeni tulleelle asiakkaalle myyjä kertoi englanniksi, että hänen valitsemansa kirja on suomeksi ja että eikö hän haluaisi mielummin ostaa teoksen englanniksi. Asiakas oli aasialainen nainen, joka tyynesti vastasi, että "Ei, opiskelen suomea". Ajatella, että maailmassa on ihmisiä jotka vapaaehtoisesti haluavat oppia suomen kielen!

Heinäkuu on jo pitkällä. Kuten kaikki Suomessa sitä viettäneet tietävät, kelit eivät ole olleet ihan sitä kesäisintä sorttia. Ulkomaan kesät olivat pidempiä ja lämpimämpiä. Jopa Göteborgissa, joka sinänsä on ihan vihoviimenen läpi, mitä säähän tulee. Siellä tulee ja sataa aina.

Kaikenlaista on tietysti ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittaman. Aina tapahtuu. Päällimäisenä mielessäni on juuri päättynyt nestepaasto. En ollut asiaa ennen kokeillut ja päätin nyt testata onko se mun juttuni vai ihan muiden juttu, jonka ne voi tykönänsä pitää. Ei se ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin etukäteen kuvittelin. Tosin aika vähissä on voimat kun ei syö. Paastokirjassa julistettiin, että viidentenä tai kuudentena päivänä ihminen on täynnä energiaa ja saa aikaan vaikka mitä. Mun kohdalla paasto meni tappiin saakka säästöliekillä. Paastosin kuusi päivää. Eniten kaipasin kahvia, jota aion huomenna taas alkaa kittaamaan.

Sharmantit kielikukkaset

Katsoin tänään YLE:n sivuilta netistä "Levengood Suomesta"-ohjelman jakson, jossa Mark haastattelee Linda Lampeniusta. Ai että mä tykkäsin siitä! Enkä usko että mun sielun kellot olisivat soineet ollenkaan näin riehakkaasti, ellen olisi itse elämässäni Ruotsissa asunut ja saanut uutta, freessiä perspektiiviä suomenruotsalaisuuteen sen ummehtuneen pölyttyneen "Stokkalla-ollut-duunissa"-näkökulman tilalle. Ruotsiin muuttaneet suomenruotsalaiset ovat aidosti rinta rottingilla ensinnäkin omasta suomenruotsalaisesta ruotsinkielestään ja myöskin siitä faktasta, että he osaavat puhua suomea. Mark ja Linda juttelivat julkisesti asiansa suomeksi, tietoisina siitä että nyt ei tarina solju just sillä vahvimmalla verktyykillä, mutta ei haitannut ja sehän oli pelkästään sharmanttia, että kyynärpäätä nimitettiin olkapääksi. Ai, ai. Pitää metsästää lisää ohjelman jaksoja katsottavaksi.

Kun muutimme Svedulaan, Levengoodilla oli silloin Ruotsissa menossa talk show, jota seurasimme ja josta emme vielä siinä vaiheessa ymmärtäneet kuin ehkä 1/5 osan - sarja oli tietysti ruotsiksi. Markilla on merkittävä ja positiivinen rooli mun ruotsittumisessa, siis siinä määrin kun kykenen ruotsittumaan. Enisvei - heja, heja!

Koko ajan matkoilla

Lapsi tuli Göteborgiin M:n kanssa viime torstaina. Vietimme siellä pitkän viikonlopun Kanadalaisten ja Guldhedenin kansalaisten kanssa (vuh, vuh sinne mäelle). Käytimme Nassikan Lisebergissä, lasten eläintarhassa ja aika monella leikkikentällä. Oli kivaa.

Kuvassa olemme lasten eläintarhassa, missä lapsi kävi ensimmäisen kerran ollessaan vielä lähes kävelykyvytön. Sen ensimmäisen vierailunsa aikana hän työnsi pienen etusormensa ison sian sieraimeen. Se oli jotenkin hassu näky - kaveri oli itse vielä aika pieni. Nyt jätettiin porsaanreiät rauhaan, sen sijaan toimitettiin poniratsastusta ja vuohien silittelyä.

Huomenna lähdemme taas matkaan, tällä kertaa Ouluun. Siellä on ristiäiset. Menemme sinne yöjunalla, mikä mielestäni on hauskaa ja varmasti ilahduttaa myös Ipanaakin. Palaamme kotiin sunnuntaina.

Jes söör!

Kuuluuko mun "JEEEE!"-huutoni läpi maailman piirin? Nyt on homma hoidettu ja ihminen voi tituleerata itseään konservaattoriksi. Tämän aamuinen esitys meni hyvin ja sain positiivista fiidbäkkiä. Nyt voi ihminen olla kuin Ellun kanat kunnes työttömän arki iskee päin nassua.

Täällä Svedulassa on helle ja mun jalkaterät vaan turpoo. Kohta pitää hankkia 45 kokoiset jalkineet tai ei tule mistään mitään. Ei mulla ollu tällasta ongelmaa Tokiossa vaikka siellä oli todella paljon kuumempaa kuin Svedulassa konsanaan. Ehkä se on se ikä.

Op-op-opponointi

Tänään opponoin erään opiskelijatoverini ja keskiviikkona minut opponoidaan. Opponenteikseni sain juuri ne kriittiset kaksoset, joiden opponointia menneenä talvena kauhulla katselin ja hiljaa mielessäni toivoin, etten joutuisi koskaan heidän hampaisiin. Olen tämän visioni heillekkin ilmaissut ja heitä nauratti. Saa nähdä millaisella piiskalla ne keskiviikko-aamuna viuhtoo.

Aion lähteä opponoimaan silittämättömässä paidassa. Rappio on lähellä. En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Sveduhelle yllätti

Nyt on ihminen taas Svedulassa. En ollut ollenkaan ymmärtänyt varautua siihen, että täällä olisi helle.

Kotiin jäi:
- Aurinkorasva
- Sandaalit
- Aurinkolasit
- Farkkuja kevyemmät vaatteet

Ensi töikseni, helteen todettuani, metsästin kaupungilta itselleni kevyen hameen, kangastossut ja yhden ylimääräisen t-paidan. Kaikki tuotteet varmaa slit-o-släng-laatua, lapsityövoiman omin pikku kätösin nälkäpalkalla valmistamia. Tämän tarinan opetuksena on: ota matkalle mukaan varmuuden vuoksi kaikki, niin ei tarvitse turvautua eettisesti epämääräisten tuotteiden ostamiseen.

Väärä päivä

Eilen olin museon syntymäpäivillä ja seuraavan päivän aikainen herääminen mielessäni en kiskonut viiniä aamuun asti, vaan ainoastaan tehokkaasti keskiyöhön saakka. Aamulla viideltä ei silmät olleet kirkkaina ja päätäkin kivisti. Onneksi aamuvirkku ja tehokas ystävättäreni oli lupautunut viemään mut autollaan kentälle, näin säästyin painavan kapsekkini raahamiselta. Kentällä kävi tosin ilmi, että lentoni onkin vasta huomenna ja näin sain hilata kamppeeni ja itseni kotiin. Hohhoijjaa.

Happoo jäsenissä

Hahaa! Selviydyin hengissä Naisten Kympistä! Juoksimme systerin kanssa kutakuinkin 1/3 matkasta ja loput vedimme rivakkaa kävelyä. Yhdeksän kilometrin kohdalla ihmettelimme, että nytkö jo yhdeksän?

Näin seuraavana päivänä maksan siitä eilisen spurtista jäykillä, maitohapoisilla jäsenillä. Olen muutenkin ollut aivan kanttuvei. Kannattais treenata ennen ku rehkii.

Reenit jäi väliin

Huomenna on Naisten Kymppi, johon olen ilmoittautunut hyvissä ajoin jo tammikuussa. Piti reenata sikana koko kevät, mutta niin ei käynyt. Otan kävelylähdön.

Auts!

Ei sille mitään voi, vaikka ei ihminen tosissaan kuvitellut suoraan koulun penkiltä eläkevirkaa saavansa, niin kyllä nyt vähän harmittaa, kun en päässyt edes haastatteluun. Kuulemma reilu tusina oli hakenut ja vajaa kymmenen haastateltiin. Ei tunnu kivalta, sanon minä ja väännän suupielet alaspäin. En tiedä pääsikö Suomesta tänä keväänä valmistuvia kolleegoja haastatteluun vai jätettiinkö kaikki valmistumaisillaan olevat haastattelematta.

Noh, eiku purjeet pulleiksi ja uusiin seikkailuihin.

Kengät jäi

Mitä blogin pitämistä se tällainen on kun ei kirjoiteta mitään koskaan? Haipakka ja laiskuus ovat vaivanneet ihmistä ja sanomisen määrä on ollut aika vähissä, vaikka sinänsä jutut ei koskaan lopu kesken. Ei vaan jaksa kertoa.

Jonain päivänä viime viikolla matkustin lapsen kanssa sporalla ja huomasin, että joku oli unohtanut kenkänsä kyytiin, itse jo kyydistä poistuttuaan - ellei tämä ollut sitten jonkun erityisen eksentrisen kuljettajan tapa säilyttää jalkineitaan ajon ajan.

Late Liimakorvalla, lapsellani siis, on kuulo alkanut palata. Viime viikolla korvalääkäri määräsi uuden antibiottiikuurin, kun tähän aikaan vuodesta korvien putkittaminen ei ole mitenkään ensikädessä suositeltava toimenpide - lapset lotraa kesäisin ja putkiin ei sais mennä vettä. Ooltöseim, lapselle ei tarvi enää huutaa tullakseen kuulluksi.

Riippuu siitä, mihin vertaa

Jiihaa! Kouluhomma alkaa olla valmis. Uskomatonta, että sen syntyminen ei ollut tämän tuskallisempaa. Ehkä mun vertailukohdat on vähän turhan rankat näissä synnyttämisen asioissa, että pitää olla todella paljon hurjempi haaste, ennen kuin se tuntuu missään.

Vappuna ja vapun jälkeen

Vietimme vapun lasten ja lapsiin liittyvien aikuisten kanssa. Lapset riehu ja tappeli. Ipanat nukahti jossain vaiheessa ja mä pääsin juomaan kuoharia samaan tyyliin kuin skidit syö karkkia toistensa seurassa: nopeesti rohmuten, ettei muille jäis.

Vapunpäivänä kävimme Kaisaniemessa, kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli järjestetty lapsille sopivaa toimintaa. Kasvihuoneessa oli vaikuttavat lummekokemukset - luulen etten koskaan ennen ollut käynyt siellä. Se oli tosi kivaa. Puutarhaan ei ördetkään eksyneet, kun viinakielto oli päällä.

V:lle tuli tosin jossain vaiheessa ensin todella pahamieli, kun satunnainen, vanhempiensa valvovasta silmästä etäällä oleva lapsi otti ja heitti häntä tuimasti tähdäten pallomeren pallolla. Kun pahasta mielestä oltiin selvitty, mikä sinänsä otti aikansa, niin piti pistää kunnon kiukuttelut kehiin.

Milloin tuo lapsen massiivinen, järkipuheiden saavuttamattomissa oleva kiukuttelu oikein loppuu? Taitaa olla niin, ettei se kaikkien kohdalla lopu koskaan. Pitänee toivoa että nassikka pääsee omastaan eroon tai saa sen hallintaan ennen kuin kasvaa itsestään vastuussa olevaksi henkilöksi.

M ja ipana ovat nyt maakunnissa antamassa mulle kirjoitusrauhaa ja tästä eleestä olen erikseen erittäin kiitollinen. Plussana sain nukkua tänään puolikymmeneen!!!

Ressi, ressi, ressi

Kun on kahden blogin loukussa, niin joskus julkaisee hymyssäsuin vääränkielisen tekstin ja tolkuttaa asiaansa väärillä silmille. Onneksi huomasin asian ja poistin mokan. Ja onhan niitäkin jotka lukee molempia blogeja, joten sama kai tuo on missä tekstit on. Jada, jada.

Paniikkitunnelmat tiivistyy. Stressiä pukkaa niin ettei tahdo pystyssä pysyä. Siitä huolimatta kävin eilen MUU:n galleriassa pikaisesti avajaisissa ja pitää kyllä hehkuttaa, että siellä on nyt todella erinomaisia akvarelleja esillä. Menkää katsomaan. Nassikka oli mulla mukana menossa, joten mitään sen antaumuksellisempaa kekkulointia ei tullut harrastettua - jatkot jäi väliin.

Nyt hommiin!

Onnea Ouluun!

Hoo-hiio-hei! Vimme sai tänään uuden serkun! Onnea koko porukalle pohjoiseen.

Unikoita ei voi välttää

Kuten voimme todeta tästä BBC:n sivulta bongaamastani kuvasta: Unikko-kangasta löytyy Nepalistakin.

Aina ei voi luottaa painettuun sanaan

Mulla on aina kirjoittaessani yhdyssanat aika suuripiirteisesti kirjoitettuna: joskus yhteen, toisinaan erikseen. Ja kielioppisäännöt muutenkin on elämäni harmaa alue. Mä en vois koskaan tehdä kehenkään syvää vaikutusta oikein kirjoitetulla tekstillä.

Taas kirjoitin (työpaikkahakemusta!!!) ja tuli tenkkapoo, että onko eräs sana (juustonmyyjä) yhdyssana vai ei. Päätin googlata. Heti tärppäs. Onneksi tarkistin linkin ennen kuin riemuiten hurrasin ja sanan hakemukseen jätin: linkki oli tähän mun armaaseen omaan blogiini ja tähän ei pysty mitenkään vakavissaan yhdyssanatietoudessa luottamaan.

Kääk, help & apua

Silittämisen ystävänä arvostan kovasti sitä että Dr. House tv-hahmon paidat on aina ryppysiä. Hahmo pesee siis paidat itse, muttei jaksa vaivautua silittämiseen. Tämä kertoo rivienvälitietoa kaikille sen sortin päättelyä arvostaville. Kivaa, kun silittämisen ystävät otetaan näin huomioon ja heille annetaan yksityiskohtia huomattavaksi.

Dealine lähestyy päättäväisin askelin. Ressiä riittää. Lapsi varmaan huomaa sen, kun kokee asiakseen olla niin päättäväisessä oppositiossa ihan missä tahansa asiassa. Sit se ei kuule mitään. Mutta odotamme että kuulo tulisi takaisin, sillä mitään hermostollista tai aivoperäistä vaivaa tässä ei ole (lääkärissä ollaan oltu). Korvatulehduksen jälkipyykkiä (varmaan silittämätöntä) vaan. Mut on se jotenkin erikseen rasittavaa sanoa lapselleen koko ajan useamman kerran samaa asiaa, kerta kerralta huolellisemmin artikuloiden. Naapuritkin on aika selvillä nyt missä meidän perheen lapsen kanssa käydyissä dialogeissa mennään. Sen verran huono äänieristys täällä kuitenkin on.

Nyt hommiin tai menee homma pommiin.

Ihminen on taas Ruotsissa

Eilen kun astuin Landvetterin lentokentälle minut valtasi suunnattoman tutuksi tullut tunne siitä, että eihän mun täällä Ruotsissa pitäis olla. Mutta olempas kuitenkin ja itseasiassa mun nimenomaan pitääkin olla täällä. Koulu on vielä kesken ja millä mä alani duuneja haen, jos ei ole asialliset paperit kourassa todistamassa valtavaa koulutuksen ja pätevyyden määrää? Toki pääsen kotiin jo maanantaina ja Svedulaan ei tarvi tulla seuraavan kerran kuin toukokuun lopussa. Jippii!

Valtavan tunnollisena oppilaana olen vapaaehtoisesti koko iltapäivän käkkinyt täällä koululla (nytkin) ja tehnyt kirjoitushommia. Nyt voi ihminen palkita sitten itsensä baarilla. Yksin sinne ei tarvi lähteä - mun reippaista ja ylen nuorista luokkatovereistani aina joku jaksaa lähteä mukaan.

Poikkipuu

Nassikka on antibioottikuurilla. Oli korvatulehdus sit molemmissa korvissa varmuuden vuoksi. Onneksi antibiootit tepsii.

Kuten olen varmasti monta kertaa aiemminkin asiasta maininnut, niin tykkään silittämisestä. Nyt on kuitenkin silittämisen asiassa jouduttu vähän hunnigolle: kasa ryppyisiä tekstiilejä kasvaa ja kasvaa. On ollut muuta toimitettavaa, yhdistettynä yleiseen mukavuudenhaluun ja sohvankutsuun - tosin meidän tämän hetkinen sohva on varsin epämukava köllöteltävä: kahden istuttava vuodesohva, jossa on kova palkki poikittain keskellä penkkiä. Siinä ei oteta tupluuria, ellei hätä ole suurin nimenomaan sillä saralla.

Kouluasiat on myös hunnigolla, mutta en jaksa olla huolissani. Kyllä mä yhden lopputyön ennen deadlinea kirjoitan vaikka päälläni seisten.

Kotona taas päivystetään

Nyt tuntuu olevan aikamoisia tauteja liikkeellä. Kansaa on vuoteenomana siellä täällä. Meillä Jeddassa päivystetään taas nassikan kanssa kotona. Yöllä tuli pojalle kuume ja näin ei voinut lasta laitokseen viedä.

Itse kamppailen valtavien lihaskipujen kanssa. Nämä ovat toki itseaiheutettuja. Lauantaina vein nassikan joogaamaan. Huomasin nimittäin jo jonkin aikaa sitten että Stadissa järjestetään lapsille kursseja ja lapsen siellä joogatessa vanhempi saa vetää omaa sarjaansa salin perällä samaan hintaan. Sinne sit vaan. En ollut joogannut neljään vuoteen ja sen huomas. Viisvuotiaitten tahti oli mulle ihan sopiva ja todistettavan tehokas. Nyt ei ole lihasta kehossa, jonka olemassa oloa ei huomaisi. Lapsi tykkäs tunnista ja menemme sinne taas mikäli hän ehtii taudistaan seuraavaan tuntiin mennessä toipua.

Lapsi tietää paremmin

Jos kukaan on nähnyt Helsingin metron liukuporrasmainoksina paistatelleen Nick Caven*) uusimman levyn mainoksen (ei varsinaisesti tuo vasemmalla oleva kuva kuitenkaan), niin voin kertoa, että kysyin Vimmeltä kuvaa ohittaessamme:


"Onko patulla**) hienot viikset***)?".

Vimme sanoi:

"On. Ja hieno tukka."

Mitäpä ihminen sitten siihen vastaan väittämään.


*) Suhtaudun periaatteessa positiivisesti tähän artistiin
**) Yleisnimitys vanhemmille, urheilua kaihtaville miehille
***) Inhoan viiksiä

Valkoinen kevät

Huolimatta ponnekkaasta aikomuksestani vastustella vilustumisen saapumista elämääni, se tuli ja sitä sit podettiin pääsiäispyhät. Silti raahauduin M:n ja Nassikan perässä maakuntiin, jota sitten kaduin, kun olisin ihan hyvin ja vielä paremminkin, potea omien vällyjen välissä. Olin aika kiukkunen.

Ipana kävi H:llä pulkkamäessä ja kuulemma hurjasteli siihen malliin, että sain olla kiitollinen, etten ollut sitä näkemässä. Nassikka itse oli varsin tyytyväinen pulkkailuun ja rohkenen väittää, että itsevarmuus pönkittyi hurjastelusta.

Talvi tuntuu jatkuvan - tai oikeammin, nyt se vasta alkoi. Lunta riittää. Kuvan nappasin just meidän keittiön ikkunasta käsin. Ikkunan pinttynyt likaisuus ei onneksi näy valkoista taustaa vasten.

Mulla on "kommentoidun kirjallisuuslistan" deadline perjantaina. Kirjallisuuslista on lopputyötäni varten. Lopputyö tulisi olla valmiiksi kirjoitettuna toukokuun alkuun menessä. Tekemistä siis riitää, mutta jos hyvin käy, olen valmis koulun kanssa kesäkuussa. Siihen tähtäämme.

Himpes keskenään

M lähti Hyvinkäälle Nassikan kanssa ja mä jäin himaan "tekemään hommia". Nassikka poti vilustumista alkuviikon ja näin en saanut asiallisesti tehtyä kouluhommia, kun hän täällä seuranani oli, sen sijaan että olisi ollut muiden lasten tavoin päiväkodissa. Nyt sit keskenäni kirkkopyhää vietän töitä tehden. Ei sillä että sitä mitenkään sen kummemmin viettäisin kuitenkaan.

Viime viikonloppuna olin Ruotsissa koulujuttujen takia. Matkustin pienen, pikkiriikkisen, matkalaukun kanssa ja mulla oli sellainen olo, kuin olisin mennyt käymään naapuripitäjässä, naapurivaltion kaukaisemman rannikon sijaan. Sillä reissulla kävin Akvarellimuseossa avajaisissa ja muutenkin olin sosiaalisena. Kuva on museon kulmilta otettu.

Kurkussa tuntuu ikävä lupaus mahdollisesta vilustumisesta. Aion pistää hanttiin. Nyt ihmisellä ei olis aikaa potea.

Päikkäreitä vailla

Huh, huh. En oikein saanut nukuttua viime yönä lapsen sängyssä. Lapsi änkesi päättäväisesti meidän sänkyyn ja sänkymme ei ole leventynyt senttiäkään siitä, kun viimeksi kotona asuimme. 120:een senttiin mahdu kolmea ihmistä. Nyt on silmät niin täynnä unihiekkaa, että kirveltää vaan.

Olemme kotona! Putkiremppa jatkuu vaan, mutta voimme silti jo sujuvasti asua täällä. Veskiä voi käyttää ja suihkussa voi käydä. Toki vesi kerääntyy suihkun jälkeen kylpyhuoneen lattian keskiosaan, eikä siitä itse valu kohti viemäriä. Saa nähdä joudummeko sen takia uudestaan evakkoon... KÄÄK!

Hampaat

Se on just sillon, kun hammashygienisti kovalla otteella kaivaa hammaskivestä muodostuneita peruskallioita ihmisen suusta, jolloin käy mielessä, että olis ehkä ollut syytä käydä vähän useammin hammasihmisen luona kuin vain kerran neljässä vuodessa. Tänään aamulla tuli osakseni mainitun kokemuksen tuska.

Tänään onnistuin hankkimaan itselleni levyn, jota olen jo maailman sivu itselleni haikaillut: Dave Lindholmin "Aino". Se kuulostaa yhtä hyvältä kuin ennenkin. Siitä tulee vahvasti mieleen vuosi 1982: levy ilmestyi silloin ja oli kova hitti - ainakin Raahessa. Sitä soitettiin taajaan joka kasettisoittimessa. Mun nykyiset luokkakaverit syntyivät samana vuonna. Ne ei muista -82 vuodesta mitään ja vaikka jonkun hämmästyttävän ihmeen kautta muistaisivatkin, niin niillä ei olis mitään hajua koko levystä, kun poloiset syntyivät sinne Ruotsiin. Ihmisen kohtalo voi toisinaan olla aika tyly.

Mutta hampaisiin vielä palatakseni: kun on suorittanut hammaslääkärillä käynnin, niin sitä kokee itsensä jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Onnea voi siis ostaa rahalla: menkää hammaslääkäriin.

Ihminen ei ole vieläkään kotona

Ei se ole ihme, jos pakolaisuuteen joutuneet ihmiset ovat pihalla. Mä olen taas viettänyt aikaani muiden nurkissa: aluksi Svedulassa, kun siellä ei ole kämppää ja koulua pitää kuitenkin käydä, ja sitten täällä Suomessa putkiremonttia paossa vanhempieni luona. Ei oikein psykofysiikka jaksa ja tämä on kuitenkin aivan marginaalisen pientä sellaisten ihmisten elämään verrattuna, jotka joutuu henkensä kaupalla pakenemaan johonkin vieraaseen maahan, jossa on hymytöntä kansaa ja aina kylmä.

No, mut emme lannistu.

Vimpula täytti eilen 5v. Se on ihana asia, että lapsi kasvaa. Toki sitä itsellekkin siinä samalla ikää karttuu, mutta sille nyt ei kukaan voi mitään ja lapsen kasvaminen on kuitenkin valtavan kiva asia.

Ymmärryksen hämärät hetket

Perjantaina menin yhden koulukaverin kanssa päivällisbileisiin erään ystävättäreni luo ja tarkoituksena oli sieltä sitten jatkaa tanssimaan yhteen edeltä tarkoin valittuun tapahtumaan. Ajatus tanssimisen iloista oli niin hallitsevana mielessäni etten huomannut vasta kun sisäänpääsy- ja narikkamaksun maksettuani ja sitä ensimmäistä baarikaljaa siemallessani, että ei tainnut olla tanssi-ilta siinä baarissa sit kuitenkaan. Tanssi-ilta oli vasta seuraavana päivänä. Nyt sitten pohdin keskenäni, onko kyseessä stressitilan luona väliaikaisdementia vai onko ikä tehnyt mulle jo tepposensa?

Tänään matkaan kotiin. Tai en ehkä ihan kotiin vielä, kun siellä kotona on vessa ihan raunioina (putkiremontti), mutta lapseni luokse kuitenkin.

Tsemppi hukassa

Karsee tuska kalvaa, kun pitäis ruotsiksi kirjoittaa asiaa ja ei millään niinku huvittais. Ei millään.

Muutin taas tänään. Nyt nukutaan taas koiran vieressä.

Juttelin lapsen kanssa puhelimessa ja totesimme molemmat tahoillamme ikävöineemme. Vielä kun viikon sinnittelee, niin sit pääsee ihminen kotiin. Sitä ennen pitäis olla ne kirjoitushommat tehtynä asiallisesti loppuun. Tässä annan neuvona kaikelle kansalle, että ei kannata kauheesti mennä ulkomaille, ellei sitten kaipaa elämäänsä sitä jatkuvaa haastetta.

Vinoja viivoja

Täällä taas kalleriassa, Ruotsissa. Eilen oli avajaiset. Ihmistä tuli ja meni. Kuivin suin ei oltu. Tänään täällä on hiljaista. Satoi lunta kun tulin tänne, joskaan ei kinoksiksi asti, ja näin ei ihmiset kodeistaan rohkene kalleriakierrokselle lähteä.

Taiteilijalla ja minulla oli sama kuosi illan vaatteissa. Löysin samat kuviot aamulla silmäpusseistani ryppyjen muodossa. Ryppyjä tulee aina ryöppynä yht'äkkiä lisää, kun entisiin on ehtinyt tottua. Kun vielä tuo näkö huononis sen verran ettei rypyt joka aamu niin selkeänä silmiin osuis, niin mikäs tässä olis mennessä.

Jos haluat sulautua ruotsalaisten joukkoon

Tässä vinkki siitä miten juuri tänä talvena voit sonnustautua varusteisiin, joissa sinua luullaan paikalliseksi, jos satut Ruotsiin joutumaan ja ulkomaalaisuus tekee olosi jotenkin vaivaituneeksi.

1. Pue päällesi kireät, tummat, pillikinttuisetfarkut - riippumatta siitä miltä ne ylläsi näyttävät.

2. Vedä jalkaasi mustat, harmaat tai valkoiset polvisukat, niin että farkkujen lahkeet jäävät sukkien alle.

3. Vedä sukkien päälle nahkasaappaat, mutta kuitenkin niin että sukkien varret nousevat korkeammalle kuin saappaitten varret.

Näin kun olet pukeutunut, niin ei sua ruotsalaisesta erota. Itse en ole vielä näin pitkälle päässyt ja hetihän ne sit näkee että ulkomaalainen se siellä toimittaa. Koska Ruotsi on sellainen maa, että kun siellä lanseerataan tyyli, niin joka helluvan Jönsson katsoo, että se tyyli löytyy myös sieltä omasta kaapistakin.

Ymmärtämisestä

Jippii: lennän kotiin huomenna ja saan olla siellä yli viikon. Toki pitää ihmisen tehdä kouluhommia kotona ollessaan, mutta ei se haittaa. Saa kuitenkin olla KOTONA.

Nyt on mentävä kouluun tekemään yhtä läksy-henkistä tehtävää, jota en eilen pystynyt tekemään, kun jätin tehtävään vaadittavat paperit koululle. Olin luvannut eilen tehdä päivällisen täällä majapaikassani ja se oli päällimäisenä mielessä. Onneksi mulla on tunti aikaa ennen luennon alkua.

Muuten: taas tuntee ihminen itsensä välillä todella pöljäksi täällä ulkomaan pellenä. Mitä pidempään on kyennyt puhumaan toista kieltä, kuin omaa alkuperäistä, niin sitä vähemmän sitä kokee osaavansa.

Koulussamme on uusi proffa, amerikkalainen nainen joka puhuu norjaa. Hänen luentoa oli varsin vaikea seurata. Tuli Muppet Shown ruotsalainen kokki vahvasti mieleen, ei sillä että siinä mitään ikävää sinänsä olis, mutta kuka ymmärtää mitä ruotsalainen kokki sanoo?

Pitää tunnustaa, että kaikki muut luennolla istuneet näyttivät ymmärtävän. Hullu lähtee ulkomaille opiskelemaan!

Ihminen Ruotsissa

Ihminen on ollut Svedulassa jo viikon ja sanaakaan siitä ei ole lohkastu. Minkäs teet.

Göteborg ei ole paljoo sitten toukokuun muuttunut: sama keli kesät, talvet - sataa ja tuulee. Koulukaverit on ihan samanlaisia kuin ennenkin, yhtä sympaattisia. Tosin yksi heistä pykäs maailmaan lapsen ja on näin pienellä tauolla, se ei tosin hänen sympaattisuuttaan vähennä.

Ystävien lapset ovat kasvaneet - ystävät eivät. Tässä iässä se kasvaminen ei ole mikään valtavan toivottava tapahtuma, ellei sitten ole kyse henkisestä kasvusta, mitä nyt sillä sitten kukin tarkoittaakaan - on varmasti paljon ihmisiä joiden päivittäiseen sanavarastoon "henkinen kasvu" kuuluu yhtä taajaan kuin "pumppusuutindiesel" kuuluu omaani (en muista koskaan käyttäneeni sanaa aiemmin). Mut sen ei väliä, asiat eivät siis ole poissaollessani täällä Ruotsin länsirannikon helmessä sanottavammin muuttuneet.

Mun valtava puhelinongelma jatkuu. Puhelin, jonka sain vessaan luiskahtaneen tilalle, on näytellyt sen sortin oireita, että sillä ei enää kauaa puhuta. Ei muuten todellakaan puhuta kauaa, se sammuttaa itsensä muutaman sekunnin puhelin jälkeen. Kotona on yksi varteenotettava vintage-yksilö, jota vielä testaan jokapäiväiseen käyttöön ennenkuin vaivun lopulliseen puhelinepätoivoon. Onkohan se tila verrattavissa Motorcycle emptinessiin?

Rapsaamisesta

Sillon kun ihmisen pitäis tehdä viimehetkenpaniikissa jotain, kuten esimerkiksi kirjoittaa loppuraporttia koululle harjoittelustaan museossa, niin ehtii kummasti tehdä vaikka mitä muuta just vielä pikkasen ennen homman aloittamista.

Voi tätä tuskaa. Miksi kukaan lähtee opiskelemaan jotain muulla kuin äidinkielellään? No siksi koska muutti pois äidinkielensä vaikutusalueilta ja oli siitä itseasiassa aika tyytyväinenkin tähän asiaan todella pitkän aikaa, että turha valittaa ja asiat vois olla huonomminkin: vois olla ettei tähän päivään mennessä olisi vielä keksinyt mitä elämällään tekis. Nyt tietää ja jotta sitä tekemistään pääsee toteuttamaan, niin pitää kirjoittaa se helluvan raportti.

Muuten - todettakoon tähän väliin, että olen tietoinen oikeinkirjoitukseni valtavista puutteista. Eräs oikeinkirjoitustaitoinen ystäväni oli loihennut lausumaan osuvassa tilanteessa että pilkuilla ei pidä lähteä kikkastelemaan. Sitä pohtiessani tiedostin, että mulla on vain hatara käsitys siitä, miten pilkkuja oikeesti käytetään, tai miten suomenkieltä ylipäänsä kirjoitetaan ja siitä huolimatta kirjoittelen kaiken kansan nähtäväksi tekstejäni. Huh, huh.

No, nyt rapsaamaan.

Tammikuu jo vaikka kuin pitkällä

Vuosi on jo pitkällä, enkä siitä huolimatta ole vielä toivotellut mitään tässä blogissa. Kivat 2008:t vaan kaikille.

Podin vilustumista uuden vuoden aattona, joten emme juhlineet asiaa sen intensiivisemmin. Toki yksi kuoharipullo avattiin ja tuolta puiden välistä, olkkarin ikkunasta katsoimme kansalaisten yksityisiä raketteja. Tinan valannat jäi väliin, kun kauha oli hukassa. Ensi vuonna sitten.

Nassikka oppi perjantaina sanomaan ärrän. Nyt se päristää ärrää menemään ihan siitä ilosta että kun voi.

Mä korkkasin Naisten Kymppiin valmentautumisen (mun ja systerin kevätprojekti) ja menin reippaalle aamukävelylle lauantaina. Ikäväkseni sain todeta, että mun talviset reipasteluvaatteet eivät olleet oikein ajan tasalla. Suoritin kävelyni pultsari-tyylisissä vetimissä: karseesti liian iso, tumman sininen,virttynyt toppatakki ja nuhjaantuneet, harmaat plyyssicollagehousut ja sit siihen vielä musta piippapipo vedettynä syvälle päähän. En blendaantunut satunnaisten, vastaantulleitten espoolaisreipastelijoitten tyyliin edes unissani. Oli aika piinallista. Siksi keräsin itseni ja menin alesta ostamaan asiallisen toppatakin ja tuulihousut. Nyt voi reipastella muulloinkin kuin pimeän tullen. Nyt olen kunnon espoolainen. Kääk.

Eilen olimme M:n kanssa kaksistaan leffassa (Kultainen Kompassi) ja sen jälkeen baarikierroksella (Corona, Loose, O'Malley's ja Moskova). Oli varsin eksoottista.