Sitä sun tätä

Täällä Japanissa ihmiset toimittaa ruokakaupat kuhisten kaappejaan täyteen, kun se vuoden suurin juhla, uusivuosi, on tulossa.

Meidän lapsonen viettää paljon aikaa huutamalla ja toimimalle riiviön virassa. Jos kuvittelin kaks-vuotisuuden olevan jotenkin raskasta aikaa lapsen kanssa, niin tuo tuleva kolmivuotisuus vaikuttaa astetta rankemmalta. Kaveri on kekseliäämpi ja testaa työkseen oliko joku jo kielletty juttu sittenkin sallittua. Minkäs teet. Koetamme kaikki selvitä tästä täysjärkisinä.

Tämän luukun kannen bongasin tänään tuolla Daimonin aseman kulmilla. Nää on mun mielestä kivoja.

Juoksumaton ystävä

Ennen en ymmärtänyt juoksumaton funktiota ihmisen elämässä. Miksi mennä johonkin sisätilaan juoksemaan elektronisen laitteen päällä, kun voi kerran viilettää mielin määrin maata pitkin sähköä kuluttamatta, suurin piirtein mihin ilmansuuntaan tahansa. No, rannalla asujat joutuvat ehkä turvautumaan jeesus-moodiin, jos veden päällä haluavat juosta, mut siis muuten juoksu on mahdollista kaikkialla. Enivei, nyt musta on tullut suuri juoksumaton kannattaja.

Kämppämme vuokraan kuuluu varsin kelvollinen kuntosali ja olen nyt ruvennut joutessani siellä käymään. Juoksumaton ihanuus on valjennut mulle, kun juoksen hikeä pintaan turvallisessa sisätilassa, hetkeäkään palelematta, sateessa kastumatta ja sanottavammin pakokaasuja hengittämättä. Koskaan en voi joutua liian kauas väärän voima-arvioinnin tuloksena ja koko ajan olen jo perillä. Paikallaan juokseminen on vielä kaiken lisäksi varsin meditatiivistä. Huomaan pitäväni potentiaalisesti tylsistä asioista. Täyspäiväisenä suherruksen valvojana arvostan "mitään tapahtumattomuutta".

Vaiheessa

Meidän lähin vaippakauppa on eräs valtava lelukauppa. Vaipanhakumatkat ovat varsin aikaa vievää puuhaa.

Vaipattomuuden opettelu on niin sanotusti vielä 'vaiheessa'. Kaveri selviää aika monet päivän pis-tai kakhädistä kastelematta housujaan, kun kotona olemme. Kodin ulkopuolelle en vielä ilman vaippoja rohkene astua.

Jouluhahmo

Kävin katsomassa uusimman Härripotterin eilen ja se leffa viihdytti mua koko rahan edestä. Ennen leffaa roikuin muutamassa Odaiban ostoskeskuksessa, joista yhdessä bongasin tämän hellyyttävän jouluhahmon: Ultraman joulupukkina.

Aatto

Vietimme jouluaattoa aterioimalla kavereiden kanssa. Oli oikein kivaa. Joulutunnelmasta vastasivat muun muassa glögi, rosolli ja piparit. Ja näyttää vallan siltä, että M malttaa olla menemättä töihin tänään, joten tunnelma on ratkiriemukas näin joulupäivänäkin. Hyvää joulua kaikille.

Ai ku ihanaa!

Jos et tiedä mitä joulullasi tekisit, niin Dannylla on ratkaisu siihenkin ongelmaan. Että se Danny ymmärtää ottaa huomioon jokaisen meistä. Miksi Dannya ei voi äänestää presidentiksi?

Katsoimme sarjaa

Katsoimme M:n kanssa Firefly-sarjan. Sitä ei tehty koskaan enempää kuin yhden kauden jaksot. Mä sanon että sääli!!! Olisin mielelläni jatkanut Serenityn miehistön vaiheiden seuraamista. Jäi mieltä kaivelemaan, että miten ne yhdet meni alunperin kimppaan, saako ne toiset koskaan toisians', mikä se saarnamies on oikeesti miehiään ja mitä se tyhmä mies olis taas seuraavaksi sanonut.

Tänään on ollu tosi tuulista, vallan siinä määrin, että päätin olla menemättä ulos tyystiin. Odotan mielenkiinnolla millaisista puhureista saamme nauttia täällä Odaibassa sitten taifuunien aikaan.

Vaihtuvat ohjeet

Joskus naistenlehtien ehostuspalstoja selaillessa valtaa ihmisen tavaton hämmennys. Joka vuosi meikkausohjeet vaihtuvat ja ne ovat aina samalla, autoritäärisellä kädellä kirjoitettuja. Ukaasit kuuluvat tyyliin: iho ei saa näyttää puuteroidulta, huultenrajaus ei tänä talvena saa näkyä, huulet viimeistellään kiillolla, kulmakarvat on parasta korostaa pehmeästi luomivärillä kovan kontrastin välttämiseksi, ja niin edelleen ja niin edelleen. Muistaakseni joskus kuului puuteria olla niin paljon, että pöllysi iholta illan kuluessa. Huultenrajaus piti olla pari sävyä huulipunaa tummempi ja mieluiten vielä puolensentin paksuinen viiva. Huulet eivät saaneet kiiltää ja kulmakarvat oli pakko piirtää mustalla kynällä Brooke Shields-henkisiksi. No, nämä asiat eivät minua kauheesti koske, kun en ehosta kuin sporadisesti.

Pipariksi meni

Vimme ja minä kävimme eilen leipomassa pipareita Päivien, Päivien lasten ja yhden Päivin miehen kanssa. Nettosimme siitä urakasta piparimuumitalon osat, jotka olivat kyllä varsin eri kokoa keskenään. Tänään sitten kokosin talon ja siitä tuli varsin kalteva. Ja muutenkin on tuo sokerileipurin tatsi hukassa. Mutta oli hauskaa sekä piparipippaloissa, että kokoomisen tapahtumassa kotona. Olen kantanut korteni kekoon tämän vuotisen maailmanlaajuisen joulutunnelman luomisessa.

Salainen kerros

Kylmä tuuli puhalsi voimalla, kun pyöräilin Vimmen kanssa ruokakauppaan. Piti vallan nousta satulasta yhdessä kadunkulmassa, kun tuntui, että koko helluvan pyörä lähtee puhurin mukana alta. Ja paleli niin peijoonisti. Siitä huolimatta harvoilla vastaantulevilla kansalaisilla oli mitään lämmintä päällä, kuin ehkä se myssy, mikä olis päässä vaikka 30+ asteen helteelläkin. Yksi koululaisikäinen poika oli pukeutunut pelkkiin shortseihin ja t-paitaan! Mä alan epäillä, että japanilaisilla on ihon alla joku salainen kylmältä suojaava goretexkerros.

Näkymiä

Kuvassa patsastelee naapurissa rullaava maailmanpyörä. En ole siinä vielä ajellut. Kuvan otin eilen auringonlaskun aikaan, kun painoin tuhatta ja sataa Vimmeä lykkien kohti juna-asemaa. Auringonlasku värjää kaiken niin juhlavaksi. Päivällä harmaa pylväs on laskevan auringon valossa lämpimän violetti luoden merensininen varjon.

Tässä yks päivä, kun Vimpulan kanssa ylitimme iltasella dösällä Rainbow Bridgen, oli taivas lämpimän tummanpunainen ja Fujin musta hahmo piirtyi horisonttia vasten. Näkymän etualalla vilisi kaupungin valot. Se oli hieno näkymä.

Suora linja

Huutorintama jatkuu täällä samanlaisena, kuin mitä se on ollut paluupäivästä lähtien. Siitä siis ei tarvi sen enempää raporttia antaa.

Muilta rintamilta: meillä on sivulta ladattava pesukone, jossa on myös neljän-, kuuden- ja yhdeksänkympin pesuohjelmat. Edellisessä asunnossa pesukone pesi vain kolmessakympissä ja mun mielestä se lämpötila ei tee puhdasta jälkeä. Ainakaan mun pyykille. Mut nyt siis olemme luxuspyykkäämisen tunnelmissa.

Pesukone on myös Vimmen salainen yhteydenottoväline hänen kontakteihinsa. Hän avaa luukun, pistää naaman luukusta sisään, kertoo asiansa pömpeliin, sanoo hei hei ja pistää luukun kiinni. Pitää testata joku kerta saanko mäkin kontaktin sitä kautta.

Asiat hoidettu

Päivän virastovierailu meni odotettua paremmin ja nyt mun ei - toivottavasti - tarvitse sinne enää mennä. Paperit on kunnossa ja kun seuraavan kerran niitä olis aika viilata, niin olen jo muissa maisemissa. Se olisikin ollut, jos Vimme olisi tänään onnistunut ylittämään eilisen suorituksensa.

Pelottava ajatus.

Hornan hetket

Tänään on ollut havaittavissa tiettyä vahvaa eloisuutta lapsen käytöksessä. Aamun aloitimme auvoisesti - noin neljä ensimmäistä minuuttia - sitten piti siirtyä huuto-osastolle, siinä määrin että huusimme ja itkimme molemmat yhtä tunteella. Jee. Mikä oli syynä? En edes muista.

Kun se kriisi oli ohi, päätin pakata lapsen vaunuun ja mennä toimittamaan pakollisia virastoasioita kaupunginosatoimistoon. Siellä saimme ilon suorittaa jonottamista, papereiden täyttöä, jonottamista ja papereiden katselua virkailijan kanssa. Ei siinä mitään. Lapsi vaan koki asiakseen huutaa naama punaisena ja kurkku suorana joka kerta, kun puhuin kenellekkään yhtään mitään. Vierailun loppua kohti huutoon yhdistettiin myös esineiden heittelyä. Se oli hornaa.

Hirtehinen loppukaneetti tälle merkinnälle on se, että saan ilon mennä sinne huomenna uudestaan, kun jäi se passi kotiin tänään.

Karjulan sedän virallinen seuralainen

Lapsi oireilee uuteen kotiin muuttoa. Hermo tuntuu hänellä olevan tiukalla ja usein kuuluu hänen suustaan kehoitus vanhaan kotiin palaamisesta. Bussi-ja kauppamatkat menee huutaen ja muutenkin on sellaista mellakkatunnelmaa havaittavissa olemisessamme kun asioita kodin ulkopuolella toimitamme. Mun kuuluis olla se aikuinen, joka kestää karjumiset muinamiehinä. Suurimman osan aikaa suoriudun tästä tehtävästäni asiallisesti. Tänään hetken harkitsin, että nousen yksin bussista ja jätän lapsen sinne huutamaan, potkimaan ja kiljumaan. En sitten tehnyt sitä kuitenkaan.

Huomenissa olisi ohjelmassa kaupunginosan virastoon ilmoittautuminen. Asian tulen toimittamaan kaksin lapsen kanssa. Pitäiskö hakee päivystyksestä rauhoittavaa ennen virastoon menoa? Siis itselleni.

Yli ymmärryksen

Mä en oikein ymmärrä. Mentyäni Suomeen täältä Japanista kärsin aikaerosta heräämällä aamuyöllä virkkuna kuin porkkana. Eiku porkkana oli tarkkana. No, ei sillä väliä. Nyt Suomesta Japaniin saapuneena kärsin aikaerosta samalla tavalla, heräämällä aamuyöllä silmät kirkkaana kuin porkkanalla. En halua luopua nyt tuosta porkkanasta - eikö se porkkana juuri houkuta ihmistä (tai aasia) eteenpäin elämässä. Kuitenkin, eikö tässä pitäis olla jotenkin toisella tavalla tämä asia? Miten mä voin aina uudelle aikavyöhykkeelle joutuessani herätä lepakkojen kanssa - riippumatta siitä mihin suuntaan mä pallolla kuljen?

Takas Tokiossa

Jätin väliin tämän mainion tarjouksen ja läksin takaisin Tokioon ilman liha-annosta. Matka tänne meni hyvin - olosuhteet huomioon ottaen - ja nyt hämmästelen tätä uutta asuntoa ja uutta ympäristöä. Paikka on paljon urbaanimpi kuin entisen kämpän seutu. Ruokakauppoja on lähistöllä vain yksi ja sieltä ei saa kaurapuurohiutaleita. Se on puute. Plussana on pesukone, jolla voi pestä pyykkiä jopa 60:ssa asteessa. Ehkä raportointi menee syvemmälle tässä asiassa sitten kun sieluni palaa aikaeron sokkeloista. Olo on tokkurainen ja täällä on nyt se kylmä kausi alkanut. Jos viime vuoteen on yhtään luottaminen, niin voin sanoa, että palelen niin peijoonisti seuraavat kolme kuukautta putkeen.