Mä bloggaan nyt aivan häpeällisen verkkaiseen tahtiin. Elämä menee höyryveturin tasaisella päättäväisyydellä eteenpäin ja siinä mä toimitan asiaani kotona, museossa ja ihan vähän muuallakin.
Pakkasin just reppuni äärimmilleen. Siellä on kamat mulle ja lapselle; menemme viikonlopuksi pois, kavereiden kanssa maalle. Tai maalle ja maalle - se on talo pienellä paikkakunnalla ja siellä sit saunomme ja syömme hyvin. M jää kotiin nauttimaan hiljaisuudesta. Mun vuoroni olla kotona yksin tulee joku toinen viikonloppu. Kotona yksin oleminen on kuitenkin aika hauskaa ja varsin harvoin tapahtuvaa toimintaa.
Lapsi leikkii tuolla väärinpäin seinää vasten nojaavan turvaistuimen alla kirkkoa. Kirkossa on valtava määrä muusikoita ja kuuntelijoina nalleja. Nämä joukot ovat näkymättömiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti