Tänään on ollut havaittavissa tiettyä vahvaa eloisuutta lapsen käytöksessä. Aamun aloitimme auvoisesti - noin neljä ensimmäistä minuuttia - sitten piti siirtyä huuto-osastolle, siinä määrin että huusimme ja itkimme molemmat yhtä tunteella. Jee. Mikä oli syynä? En edes muista.
Kun se kriisi oli ohi, päätin pakata lapsen vaunuun ja mennä toimittamaan pakollisia virastoasioita kaupunginosatoimistoon. Siellä saimme ilon suorittaa jonottamista, papereiden täyttöä, jonottamista ja papereiden katselua virkailijan kanssa. Ei siinä mitään. Lapsi vaan koki asiakseen huutaa naama punaisena ja kurkku suorana joka kerta, kun puhuin kenellekkään yhtään mitään. Vierailun loppua kohti huutoon yhdistettiin myös esineiden heittelyä. Se oli hornaa.
Hirtehinen loppukaneetti tälle merkinnälle on se, että saan ilon mennä sinne huomenna uudestaan, kun jäi se passi kotiin tänään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onnea uuteen yritykseen, ei kai se enää kivuliaammin voi mennä... Vimme varmasti aletaan jo tuntemaan hyvin uudessa kaupunginosassanne.
Kiitos, kiitos - olen nyt aivan lohduttunut. Keräilen tässä voimia, että jaksan mennä lapsen herättyä hoitamaan asiaa. Pitää tunnustaa, että jossain siellä kauhun ja epätoivon takana on sellainen huumorilla tätä asiaa tarkasteleva minä, jonka mielestä on aika hilpeääkin, kun lapsi saa klassiset raivarit julkisella paikalla. Se 'minä' ei kuitenkaan ole ihan päällimäisenä pinnalla sillon, kun raivari on läsnä.
Lähetä kommentti