Niitä maailman tärkeimpiä asioita on tietenkin saada selville, että miltä ihminen näyttäis Simpsonina ja se hoituu täällä. Hiusteni harmaus ei ole kuvassa ihan nappiin. Ne neljä harmaata hiusta, joista olen tietoinen, eivät vielä luo kuvassa näkyvää efektiä. Mutta varmaan sekin päivä tulee että harmaus on tasainen, ellei hiusten värjääminen taas ala tuntua varteen otettavalta vaihtoehdolta.
Museossa päivät hurahtaa vauhdilla. Vaikka ryhtyisi sinänsä aika pitkäpiimäiseen dokumentointipuuhaan, niin yht'äkkiä kello on vaan jo lounas ja sit pian lähdetäänkin kotiin. Mulla on tähän astisessa elämässäni pääasiassa kokemusta duunista, jota tehdessä aika tuntuu pysähtyneen.
PS: Pitihän mun tietysti skidikin Simpsonoida.
torstaina, elokuuta 30, 2007
tiistaina, elokuuta 28, 2007
Täs nää tärkeimmät
Viikonloppu metsissä, järven rannalla Japanittarien kanssa oli aivan valtava syksee. Pitää tunnustaa, että itsekkin oli ihan elämyksen vallassa: uin (mähän en yleensä kylmään veteen mene), väistelin hirvikärpäsiä, ihmettelin yön hiljaisuutta ja pimeyttä siellä kaukana sitistä ja söin kaikenlaista kalaa niin et napa rutisi.
Japanittaret ovat menneet ja jään kaipaamaan mun japanilaista luksuskokkitiskaajaa. Mä olen aloittanut harjoittelun museossa ja tunnelmoin siellä ihan kybällä. Teen toki hommiakin. Lapseni on taas täsmäkiukutellut mulle aina kun tavataan - nythän sitä aina tapaillaan, kun mä olen siellä muka duunissa ja se päiväkodissa. Tästä tämän syksyn arkirutiini sit lähtee rullaamaan.

perjantaina, elokuuta 24, 2007
Vilustuminen yllätti
Olen onnistunut hankkimaan itselleni vilustumisen vitsauksen, ja kesken vieraiden emännöinnin! Japanittaret ovat saaneet keskenänsä toimittaa ja mä olen hoitanut täällä Jeddassa, ensin sitä mun vilustunutta lastani ja sitten itseäni, jos nyt ihminen voi muuten itseään hoitaa, kuin levätä. Huono tuuri.
Maanantaina alkaa mun opintoihini liityvä harjottelu, jota sit jatkuu jouluun saakka. Tulen menemään töihin aamuisin kuin kuka tahansa meistä, sillä erolla toki, että mitään rahallista korvausta en asiasta saa, mut se ei tässä paketissa paljoo hidasta. Mähän olen myös kunniallinen tehdassiivooja.

sunnuntai, elokuuta 19, 2007
Matkanjohtaja kertoo
Tähän mennessä Japanittarien kanssa koettua:
- Hardcore shoppingia Marimekossa ja Arabia/Iittalassa.
- Vierailu Vartiosaaressa, missä saunoimme ja syötin vieraille grillimakkaraa. Itse en toki sellasta syönyt, mutta ymmärrän, että se kuuluu lihansyöjien väistämättömiin Suomi-kokemuksiin.
- Kävely Nuuksiossa, mistä päivän kuva. Metsästä löytyi nimeksi muutama mustikkakin ja lisäsimme ne pakasteesta löytyvien mustikoiden jatkeeksi muffinsseihin.
Sen lisäksi saimme nauttia tässä yksi ilta japanilaisen aterian kotonamme ja lisää on luvassa. Olen kuullut sushista kuiskittavan. Taas on mitä odottaa elämässään.

keskiviikkona, elokuuta 15, 2007
Lapsi kävi Niiskuneidin halattavana. Vierailimme eilen Muumimaailmassa siellä Naantalin suunnalla. Muumimaailman ja Muumiparkin (johon jätimme vanhempieni oikeesti tyylikkään laatuauton vierailun ajaksi) välillä liikennöi bussi, jonka kuljettajassa oli standup-koomikon vikaa. Se veisteli koko matkan (5 min) tamperelais- ja turkulaisvitsejä.
Nassikka rakasti Muumimaailmaa - kuinkas muuten. Munkin mielestä se oli ihan OK kohde, vaikka toki en sinne keskenäni menis. Mut lapsen kanssa joutuu muutenkin moneen mukaan, mitä ei vapaaehtoisesti muuten toimittaisi. Ja hänen kanssaan silti toimittaa ihan tyytyväisenä.
Tänään koin taas uutta ja eksoottista: vanhempieni laatuauto (kuvassa) päätti olla kesken asioitten toimittamisen olla käynnistymättä. Puhelimitse ohjeistettuna avasin virranjakajan kannen, jonka olisin kuivannut, jos se olis ollut märkä. Mutta kun ei ollut. En muista koskaan ennen puuhanneeni konepellin allan yhtään mitään. Nyt on sekin toiminnansara korkattu. Mitä seuraavaksi? Kaljapullonkorkkien avaaminen hampailla? Luojankiitos nykyään aika usein ihminen ostaa kuitenkin niitä tölkkejä.

perjantaina, elokuuta 10, 2007
Tehdassiivoja työstää cocktailpaloja
Otin vastaan työn siivoojana yhdessä tehtaassa. Tosin kyseessä ei ole toimiva tehdas vaan Kaapelitehdas ja siellä käyn jynssäämässä yhtä toimistoa aina sillon tällön. Ihminen saa näin muutaman ihan itse ansaitun rahan ja silti ehtii toimittamaan muutakin kuin sitä duunin asiaa.
Eilen sain mennä yhteen tilaisuuteen jossa tarjottiin ilmaista juomaa ja cocktailpaloja. Maistelin ruokatarjontaa, niitä pieniä cocktailannoksia, ja mun suussa ne maistu niin hyvälle, että parkkeerasin itseni pöydän viereen ja häpeämättömästi vedin ainakin kahdeksan annosta yhtä sairaan hyvää salaattia. Jos joku asiaa sivusta seuras, niin nimesi mut varmaan sivistymättömäksi moukaksi ja ahneeksi metsäläiseksi. Mut salaatti oli hirveen hyvää.
Mä olen aivan koukussa Sims 2:een.

maanantaina, elokuuta 06, 2007
Lahjottu
Eilen illalla avasin lauantaina saamani hauskan paketin, johon oli pakattu 40 lahjaa kultapapereihin. Jokaisen paketin narussa roikkui runo vailla viimeistä riimiä. Runon vihjeen perusteella saattoi arvailla paketin sisältöä etukäteen. Sen lisäksi sain vaikka mitä ja hirveesti. Jos on lahjojen perään, niinkuin kaikki tietysti on, niin kannattaa täyttää 40v. Ja sen lisäksi vielä kaikki tulee käymään! Suurkiitokset ihmiset!
Kolmen viikon päästä alkaa mun koulutukseeni liittyvä harjottelu tuolla yhdessä taidemuseossa. Toimitan siellä asiaani jouluun saakka ja saan tuta tavallisen ihmisen tahtista elämää viikkotyön, lapsen roudaamisen ja Suomessa asumisen merkeissä. Toki palkka tulee harjoittelussa puuttumaan ja siitä johtuen otan ehkä vastaan osa-aikaduunin. Vapaa-ajan ongelmia ei tule olemaan. Ennen tuon rumban alkamista tulee mun japanilainen ystävättäreni lapsensa ja oman japanilaisen ystävättärensä kanssa pariksi viikoksi kylään. Kivaa, kivaa!

keskiviikkona, elokuuta 01, 2007
Merkkipäivänä
Merkkipäiväohjelma:
- aamulla herätys ennen seitsemää
- käteen työnnetään iso, kova paketti, jossa sisältönä uusi läppäri (jee!)
- lapsi ekaa päivää päiväkotiin kesän jälkeen
- uuden koneen hämmästelyä
- pyykkäystä
- lapsi kotiin päiväkodista
Nyt-hetkessä mietin että pitäiskö mennä käymään kirjastossa.
Ja entäs se tuntemus-puoli? Miltä tuntuu olla nelikymppinen? Pitää tunnustaa, ettei se sanottavammin kolkytyhdeksän-vuotisuudesta eroa, mutta toki väitän, että helpompi itseensä on suhtautua asiallisesti nyt kuin tuoreena kolmekymppisenä. Ei siis mitään valittamista nelikymppisyydessä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)