Sharmantit kielikukkaset

Katsoin tänään YLE:n sivuilta netistä "Levengood Suomesta"-ohjelman jakson, jossa Mark haastattelee Linda Lampeniusta. Ai että mä tykkäsin siitä! Enkä usko että mun sielun kellot olisivat soineet ollenkaan näin riehakkaasti, ellen olisi itse elämässäni Ruotsissa asunut ja saanut uutta, freessiä perspektiiviä suomenruotsalaisuuteen sen ummehtuneen pölyttyneen "Stokkalla-ollut-duunissa"-näkökulman tilalle. Ruotsiin muuttaneet suomenruotsalaiset ovat aidosti rinta rottingilla ensinnäkin omasta suomenruotsalaisesta ruotsinkielestään ja myöskin siitä faktasta, että he osaavat puhua suomea. Mark ja Linda juttelivat julkisesti asiansa suomeksi, tietoisina siitä että nyt ei tarina solju just sillä vahvimmalla verktyykillä, mutta ei haitannut ja sehän oli pelkästään sharmanttia, että kyynärpäätä nimitettiin olkapääksi. Ai, ai. Pitää metsästää lisää ohjelman jaksoja katsottavaksi.

Kun muutimme Svedulaan, Levengoodilla oli silloin Ruotsissa menossa talk show, jota seurasimme ja josta emme vielä siinä vaiheessa ymmärtäneet kuin ehkä 1/5 osan - sarja oli tietysti ruotsiksi. Markilla on merkittävä ja positiivinen rooli mun ruotsittumisessa, siis siinä määrin kun kykenen ruotsittumaan. Enisvei - heja, heja!

Koko ajan matkoilla

Lapsi tuli Göteborgiin M:n kanssa viime torstaina. Vietimme siellä pitkän viikonlopun Kanadalaisten ja Guldhedenin kansalaisten kanssa (vuh, vuh sinne mäelle). Käytimme Nassikan Lisebergissä, lasten eläintarhassa ja aika monella leikkikentällä. Oli kivaa.

Kuvassa olemme lasten eläintarhassa, missä lapsi kävi ensimmäisen kerran ollessaan vielä lähes kävelykyvytön. Sen ensimmäisen vierailunsa aikana hän työnsi pienen etusormensa ison sian sieraimeen. Se oli jotenkin hassu näky - kaveri oli itse vielä aika pieni. Nyt jätettiin porsaanreiät rauhaan, sen sijaan toimitettiin poniratsastusta ja vuohien silittelyä.

Huomenna lähdemme taas matkaan, tällä kertaa Ouluun. Siellä on ristiäiset. Menemme sinne yöjunalla, mikä mielestäni on hauskaa ja varmasti ilahduttaa myös Ipanaakin. Palaamme kotiin sunnuntaina.

Jes söör!

Kuuluuko mun "JEEEE!"-huutoni läpi maailman piirin? Nyt on homma hoidettu ja ihminen voi tituleerata itseään konservaattoriksi. Tämän aamuinen esitys meni hyvin ja sain positiivista fiidbäkkiä. Nyt voi ihminen olla kuin Ellun kanat kunnes työttömän arki iskee päin nassua.

Täällä Svedulassa on helle ja mun jalkaterät vaan turpoo. Kohta pitää hankkia 45 kokoiset jalkineet tai ei tule mistään mitään. Ei mulla ollu tällasta ongelmaa Tokiossa vaikka siellä oli todella paljon kuumempaa kuin Svedulassa konsanaan. Ehkä se on se ikä.

Op-op-opponointi

Tänään opponoin erään opiskelijatoverini ja keskiviikkona minut opponoidaan. Opponenteikseni sain juuri ne kriittiset kaksoset, joiden opponointia menneenä talvena kauhulla katselin ja hiljaa mielessäni toivoin, etten joutuisi koskaan heidän hampaisiin. Olen tämän visioni heillekkin ilmaissut ja heitä nauratti. Saa nähdä millaisella piiskalla ne keskiviikko-aamuna viuhtoo.

Aion lähteä opponoimaan silittämättömässä paidassa. Rappio on lähellä. En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Sveduhelle yllätti

Nyt on ihminen taas Svedulassa. En ollut ollenkaan ymmärtänyt varautua siihen, että täällä olisi helle.

Kotiin jäi:
- Aurinkorasva
- Sandaalit
- Aurinkolasit
- Farkkuja kevyemmät vaatteet

Ensi töikseni, helteen todettuani, metsästin kaupungilta itselleni kevyen hameen, kangastossut ja yhden ylimääräisen t-paidan. Kaikki tuotteet varmaa slit-o-släng-laatua, lapsityövoiman omin pikku kätösin nälkäpalkalla valmistamia. Tämän tarinan opetuksena on: ota matkalle mukaan varmuuden vuoksi kaikki, niin ei tarvitse turvautua eettisesti epämääräisten tuotteiden ostamiseen.

Väärä päivä

Eilen olin museon syntymäpäivillä ja seuraavan päivän aikainen herääminen mielessäni en kiskonut viiniä aamuun asti, vaan ainoastaan tehokkaasti keskiyöhön saakka. Aamulla viideltä ei silmät olleet kirkkaina ja päätäkin kivisti. Onneksi aamuvirkku ja tehokas ystävättäreni oli lupautunut viemään mut autollaan kentälle, näin säästyin painavan kapsekkini raahamiselta. Kentällä kävi tosin ilmi, että lentoni onkin vasta huomenna ja näin sain hilata kamppeeni ja itseni kotiin. Hohhoijjaa.

Happoo jäsenissä

Hahaa! Selviydyin hengissä Naisten Kympistä! Juoksimme systerin kanssa kutakuinkin 1/3 matkasta ja loput vedimme rivakkaa kävelyä. Yhdeksän kilometrin kohdalla ihmettelimme, että nytkö jo yhdeksän?

Näin seuraavana päivänä maksan siitä eilisen spurtista jäykillä, maitohapoisilla jäsenillä. Olen muutenkin ollut aivan kanttuvei. Kannattais treenata ennen ku rehkii.

Reenit jäi väliin

Huomenna on Naisten Kymppi, johon olen ilmoittautunut hyvissä ajoin jo tammikuussa. Piti reenata sikana koko kevät, mutta niin ei käynyt. Otan kävelylähdön.

Auts!

Ei sille mitään voi, vaikka ei ihminen tosissaan kuvitellut suoraan koulun penkiltä eläkevirkaa saavansa, niin kyllä nyt vähän harmittaa, kun en päässyt edes haastatteluun. Kuulemma reilu tusina oli hakenut ja vajaa kymmenen haastateltiin. Ei tunnu kivalta, sanon minä ja väännän suupielet alaspäin. En tiedä pääsikö Suomesta tänä keväänä valmistuvia kolleegoja haastatteluun vai jätettiinkö kaikki valmistumaisillaan olevat haastattelematta.

Noh, eiku purjeet pulleiksi ja uusiin seikkailuihin.

Kengät jäi

Mitä blogin pitämistä se tällainen on kun ei kirjoiteta mitään koskaan? Haipakka ja laiskuus ovat vaivanneet ihmistä ja sanomisen määrä on ollut aika vähissä, vaikka sinänsä jutut ei koskaan lopu kesken. Ei vaan jaksa kertoa.

Jonain päivänä viime viikolla matkustin lapsen kanssa sporalla ja huomasin, että joku oli unohtanut kenkänsä kyytiin, itse jo kyydistä poistuttuaan - ellei tämä ollut sitten jonkun erityisen eksentrisen kuljettajan tapa säilyttää jalkineitaan ajon ajan.

Late Liimakorvalla, lapsellani siis, on kuulo alkanut palata. Viime viikolla korvalääkäri määräsi uuden antibiottiikuurin, kun tähän aikaan vuodesta korvien putkittaminen ei ole mitenkään ensikädessä suositeltava toimenpide - lapset lotraa kesäisin ja putkiin ei sais mennä vettä. Ooltöseim, lapselle ei tarvi enää huutaa tullakseen kuulluksi.

Riippuu siitä, mihin vertaa

Jiihaa! Kouluhomma alkaa olla valmis. Uskomatonta, että sen syntyminen ei ollut tämän tuskallisempaa. Ehkä mun vertailukohdat on vähän turhan rankat näissä synnyttämisen asioissa, että pitää olla todella paljon hurjempi haaste, ennen kuin se tuntuu missään.

Vappuna ja vapun jälkeen

Vietimme vapun lasten ja lapsiin liittyvien aikuisten kanssa. Lapset riehu ja tappeli. Ipanat nukahti jossain vaiheessa ja mä pääsin juomaan kuoharia samaan tyyliin kuin skidit syö karkkia toistensa seurassa: nopeesti rohmuten, ettei muille jäis.

Vapunpäivänä kävimme Kaisaniemessa, kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli järjestetty lapsille sopivaa toimintaa. Kasvihuoneessa oli vaikuttavat lummekokemukset - luulen etten koskaan ennen ollut käynyt siellä. Se oli tosi kivaa. Puutarhaan ei ördetkään eksyneet, kun viinakielto oli päällä.

V:lle tuli tosin jossain vaiheessa ensin todella pahamieli, kun satunnainen, vanhempiensa valvovasta silmästä etäällä oleva lapsi otti ja heitti häntä tuimasti tähdäten pallomeren pallolla. Kun pahasta mielestä oltiin selvitty, mikä sinänsä otti aikansa, niin piti pistää kunnon kiukuttelut kehiin.

Milloin tuo lapsen massiivinen, järkipuheiden saavuttamattomissa oleva kiukuttelu oikein loppuu? Taitaa olla niin, ettei se kaikkien kohdalla lopu koskaan. Pitänee toivoa että nassikka pääsee omastaan eroon tai saa sen hallintaan ennen kuin kasvaa itsestään vastuussa olevaksi henkilöksi.

M ja ipana ovat nyt maakunnissa antamassa mulle kirjoitusrauhaa ja tästä eleestä olen erikseen erittäin kiitollinen. Plussana sain nukkua tänään puolikymmeneen!!!

Ressi, ressi, ressi

Kun on kahden blogin loukussa, niin joskus julkaisee hymyssäsuin vääränkielisen tekstin ja tolkuttaa asiaansa väärillä silmille. Onneksi huomasin asian ja poistin mokan. Ja onhan niitäkin jotka lukee molempia blogeja, joten sama kai tuo on missä tekstit on. Jada, jada.

Paniikkitunnelmat tiivistyy. Stressiä pukkaa niin ettei tahdo pystyssä pysyä. Siitä huolimatta kävin eilen MUU:n galleriassa pikaisesti avajaisissa ja pitää kyllä hehkuttaa, että siellä on nyt todella erinomaisia akvarelleja esillä. Menkää katsomaan. Nassikka oli mulla mukana menossa, joten mitään sen antaumuksellisempaa kekkulointia ei tullut harrastettua - jatkot jäi väliin.

Nyt hommiin!

Onnea Ouluun!

Hoo-hiio-hei! Vimme sai tänään uuden serkun! Onnea koko porukalle pohjoiseen.

Unikoita ei voi välttää

Kuten voimme todeta tästä BBC:n sivulta bongaamastani kuvasta: Unikko-kangasta löytyy Nepalistakin.

Aina ei voi luottaa painettuun sanaan

Mulla on aina kirjoittaessani yhdyssanat aika suuripiirteisesti kirjoitettuna: joskus yhteen, toisinaan erikseen. Ja kielioppisäännöt muutenkin on elämäni harmaa alue. Mä en vois koskaan tehdä kehenkään syvää vaikutusta oikein kirjoitetulla tekstillä.

Taas kirjoitin (työpaikkahakemusta!!!) ja tuli tenkkapoo, että onko eräs sana (juustonmyyjä) yhdyssana vai ei. Päätin googlata. Heti tärppäs. Onneksi tarkistin linkin ennen kuin riemuiten hurrasin ja sanan hakemukseen jätin: linkki oli tähän mun armaaseen omaan blogiini ja tähän ei pysty mitenkään vakavissaan yhdyssanatietoudessa luottamaan.

Kääk, help & apua

Silittämisen ystävänä arvostan kovasti sitä että Dr. House tv-hahmon paidat on aina ryppysiä. Hahmo pesee siis paidat itse, muttei jaksa vaivautua silittämiseen. Tämä kertoo rivienvälitietoa kaikille sen sortin päättelyä arvostaville. Kivaa, kun silittämisen ystävät otetaan näin huomioon ja heille annetaan yksityiskohtia huomattavaksi.

Dealine lähestyy päättäväisin askelin. Ressiä riittää. Lapsi varmaan huomaa sen, kun kokee asiakseen olla niin päättäväisessä oppositiossa ihan missä tahansa asiassa. Sit se ei kuule mitään. Mutta odotamme että kuulo tulisi takaisin, sillä mitään hermostollista tai aivoperäistä vaivaa tässä ei ole (lääkärissä ollaan oltu). Korvatulehduksen jälkipyykkiä (varmaan silittämätöntä) vaan. Mut on se jotenkin erikseen rasittavaa sanoa lapselleen koko ajan useamman kerran samaa asiaa, kerta kerralta huolellisemmin artikuloiden. Naapuritkin on aika selvillä nyt missä meidän perheen lapsen kanssa käydyissä dialogeissa mennään. Sen verran huono äänieristys täällä kuitenkin on.

Nyt hommiin tai menee homma pommiin.

Ihminen on taas Ruotsissa

Eilen kun astuin Landvetterin lentokentälle minut valtasi suunnattoman tutuksi tullut tunne siitä, että eihän mun täällä Ruotsissa pitäis olla. Mutta olempas kuitenkin ja itseasiassa mun nimenomaan pitääkin olla täällä. Koulu on vielä kesken ja millä mä alani duuneja haen, jos ei ole asialliset paperit kourassa todistamassa valtavaa koulutuksen ja pätevyyden määrää? Toki pääsen kotiin jo maanantaina ja Svedulaan ei tarvi tulla seuraavan kerran kuin toukokuun lopussa. Jippii!

Valtavan tunnollisena oppilaana olen vapaaehtoisesti koko iltapäivän käkkinyt täällä koululla (nytkin) ja tehnyt kirjoitushommia. Nyt voi ihminen palkita sitten itsensä baarilla. Yksin sinne ei tarvi lähteä - mun reippaista ja ylen nuorista luokkatovereistani aina joku jaksaa lähteä mukaan.

Poikkipuu

Nassikka on antibioottikuurilla. Oli korvatulehdus sit molemmissa korvissa varmuuden vuoksi. Onneksi antibiootit tepsii.

Kuten olen varmasti monta kertaa aiemminkin asiasta maininnut, niin tykkään silittämisestä. Nyt on kuitenkin silittämisen asiassa jouduttu vähän hunnigolle: kasa ryppyisiä tekstiilejä kasvaa ja kasvaa. On ollut muuta toimitettavaa, yhdistettynä yleiseen mukavuudenhaluun ja sohvankutsuun - tosin meidän tämän hetkinen sohva on varsin epämukava köllöteltävä: kahden istuttava vuodesohva, jossa on kova palkki poikittain keskellä penkkiä. Siinä ei oteta tupluuria, ellei hätä ole suurin nimenomaan sillä saralla.

Kouluasiat on myös hunnigolla, mutta en jaksa olla huolissani. Kyllä mä yhden lopputyön ennen deadlinea kirjoitan vaikka päälläni seisten.

Kotona taas päivystetään

Nyt tuntuu olevan aikamoisia tauteja liikkeellä. Kansaa on vuoteenomana siellä täällä. Meillä Jeddassa päivystetään taas nassikan kanssa kotona. Yöllä tuli pojalle kuume ja näin ei voinut lasta laitokseen viedä.

Itse kamppailen valtavien lihaskipujen kanssa. Nämä ovat toki itseaiheutettuja. Lauantaina vein nassikan joogaamaan. Huomasin nimittäin jo jonkin aikaa sitten että Stadissa järjestetään lapsille kursseja ja lapsen siellä joogatessa vanhempi saa vetää omaa sarjaansa salin perällä samaan hintaan. Sinne sit vaan. En ollut joogannut neljään vuoteen ja sen huomas. Viisvuotiaitten tahti oli mulle ihan sopiva ja todistettavan tehokas. Nyt ei ole lihasta kehossa, jonka olemassa oloa ei huomaisi. Lapsi tykkäs tunnista ja menemme sinne taas mikäli hän ehtii taudistaan seuraavaan tuntiin mennessä toipua.