Kas näin on ensimmäinen ruokakauppakokemus Japanissa tapahtunut. Lykkiessäni Vimmeä kauppaan ajattelin, että täällä en voi olla "kuin yksi meistä" (vrt. Mustanaamio: Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa meistä) ja että tämä silminnähtävän ulkomaalaisuuden kokemus on ensimmäinen elämässäni. Kaikki näkee, että olen ulkomaan pelle. Kaikissa muissa maissa olen aina näyttänyt siltä, että voisin olla sieltä kotoisin.
Kaupassa en ymmärtänyt mennä yläkertaan tai mitään muutakaan (kuulin tämän asuintalon sihteeri-talonmies-mikälie-ihmiseltä myöhemmin että sieltä olis ne tuoreet vihannekset ja kalat löytyneet) ja näin hämmästelin, et kyl niil japanilaisilla on sitten asiat kurjasti, kun ei edes sipulia myydä tavallisessa ruokakaupassa. En viitsinyt kysyä asiaa kaupassa keltään, koska suurin osa ihmisistä ei osaa englantia ja olen itse niin ihmisenä ujo. (Hah!) Enivei - hauskaa tämä on ja koko ajan salaa höhötyttää, kun tulee se "täällä-sitä-nyt-sitten-ollaan"-tunne niin vahvana kohdalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti