Raahauduin pahoin aavistuksin lapsen kanssa ruokakauppaan (toiminta, joka pitäisi jotenkin estää maailman kaikkien ihmisten mielenterveyden edistämiseksi). Ostostilanne sujui ennakoidussa määrätietoisen vastustuksen ilmapiirissä ja vastustusprotestit eivät olleet mitenkään erikseen mainittavan hiljaisia. Sen lisäksi kaupan henkilökunta oli apeaa: tyyppiä "tärkeämpää täyttää hyllyjä, kuin henkilökohtaisesti palvella asiakkaita" ja tämä asia pitkitti huomattavasti tuskallista ostostapahtumaa. Löysin itseni kaipaamasta Tokion asiallisen palvelualttiiseen ja tehokkaaseen ostosilmapiiriin.
Onneksi kävin tämän kokemuksen päälle kirjastossa kysymässä asioita ja siellä oli töissä iloinen ja palvelualtiskin nuori mies, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan myös huumoriasian tienoilta. Paikalta poistuessani mietin mielessäni, että kaveri varmaan ajatteli, että olipa siinä täti reippaana, eikä suinkaan vaikka että olipa siinä viehättävä nuori nainen - kun se nuoruus ei kuitenkaan ole just se aspekti, jota enää ihmisenä voisin ominaisuutenani liputtaa. Millonkahan mä totun siihen, että olen täti-ihminen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hieno hitech kello! Nyt vasta huomaan kun ubuntu sähellyksien takia ei vähään aikaan halutessakaan "mennyt flashplayerin puolelle".
Täällä aurinko paistaa ja linnun laulukin kuuluu liikenteen huminan ja sataman äänien seasta (nyt aamulla ainakin). Osto- ja kulutustoiminnan tehokkuutta sain ihmetellä Venus Fortissa yhtenä sunnuntaiaamua. Hyvissä ajoin ennen yhtätoista ihmisiä jonottamassa jopa Starbuckiin menoa. Hirvee liuta koiraväkeä myös. Osalla oli retkihuopa ja eväät kuin leffan ensi-iltalippuja jonottaessa ikään. Oli vielä sateinen päivä. Ihmettelen edelleen sitä, että väki jaksaa raahautua Odaibaan asti.
Pian nähdään,
-Markus
PS. Minä tietenkin olin paikalla hyvissä ajoin vain koska arvelin kaupan aukeavan kymmeneltä ;-)
Lähetä kommentti