"Hyvä äiti"-päivä

Vuoden "Hyvä äiti"-päivä on nyt sitten käytetty: Tein lapselle hirviönaamarin "Hard Rock Halleluya"-lauluhetkiin (lausutaan: hääd rök hälle-luja), joita esiintyy tätä nykyä taajaan ja vielä asiallisella mörinällä maustettuna.

Sen lisäksi sensaatiomaisesti leivoimme lapsen kanssa kaurakeksejä. Vimme oli puuhasta todella innoissaan. Istuimme ensimmäisen pellillisen ajan uunin edessä katsomassa pikkuleipien paistumista. Jännittävää.

Veimme satsin keksejä japanilaiselle naapurillemme ja änkäsimme pokkana kyläänkin. Naapuri kertoi, että oli viime kesänä ajanut pyörällä(!!!) Fujin huipulle (ajajia oli paikalla 4000 - siis joku race oli kyseessä) ja hiffanut ajoreissun jälkeen, että kappas olimpas raskaana kun vuoren huipulle ajelin. Japanilaiset on ihan omaa luokkaansa tässä vyysillisessä kestävyydessä. Ne tekee vaikka mitä ja vielä ilman suomalaista sisua. Mitä ne sit tekiskään, jos niille vielä sisut tarjois?

On muuten takuuvarma juttu, että naurut irtoo myös japanilaisilta lapsilta, kun niille tekee "Körö-körö kirkkoon" loppupudotuksella. Tänään testasin sitä naapurin vauvaan ja vauvaa nauratti.

Ja minulta ei kysytty mitään...

Sinänsä aika pitkän "en-koskis-tikullakaan"-listani voittamaton ykkönen, skientologien kiiltokuvapoika, Tomppa "yäks" Cruise on ottanut oikeudekseen tänään kekkuloida kaikista maapallon paikoista just nimenomaan mun kotikulmillani. Jos olisin tämän asian osannut jotenkin ennakoida, niin olisin asuinpaikkani vähän tarkemmin valinnut.

Kaveri tulee pikaveneellä, muka pahisten ajamana ja stunttailee jotain tuolla Rainbow Bridgen tuntumassa. Sitten 200 valittua saa matkustaa hänen kanssaan Shinkansenilla (erikseen heille varatulla) Osakaan ja Tomppeli juttelee kivoja (lue: jakelee kirkkonsa traktaatteja) kaikille & poseeraa kuvaankin, jos näin toivotaan. Ja tähän kaikkeen palaa sellaset keveet 18 milijoonaa dollaria. Mut parempi näin käytettynä japanilaisten iloksi, kuin sinne skientologien arkkuun säilöttynä. Vaikka Tomppiksen vois sinne säilöö ihan lopullisesti.

Aion pysyä loppupäivän visusti kotona ja pois ikkunoiden luota. Taidan taitella foliosta kypäränkin - ihan varmuuden vuoksi.

Tuska, tärinä ja juhlapäivä

Olimme eilen bileissä, jotka kohdallani jäivät luvattoman lyhyiksi. Osin siksi, että lapselle tuli valtava tuska ja piti armahtaa lapsettomia aikuisia viemällä lapsi pois huutamasta ja osin siksi, että itse olin yht'äkkiä koko päivän luokseni hiipineen taudin kourissa. Sääli, en ehtinyt tutustua ollenkaan uusiin ihmisiin.

Kotimatkan tärisin ja palelin. Lapsi nukkui suurimman osan matkaa, muttei toki koko reissua - sit sain sekä täristä & palella, sekä kuunnella kaverin huutoa.

Olo on nyt jo parempi, mutta ei kuitenkaan se paras mahdollinen. Suunnitelmana oli mennä tänään museoon, mut se jää, sillä aion potea.

Ja vielä: tänään menimme 18 vuotta sitten naippariin: onnea M.

Skypetys Rulettaa

Skypetimme Vimmen kanssa tänään Suomeen ja Vimme pääsi vilkuttamaan serkuilleen. Se tuntui häntä kovasti ilahduttavan, vaikka mitään suuria kuulumisia siinä ei vaihdettukkaan. On kivaa kun näkee sen ihmisen, jonka kanssa jaarittelee joutavia.

Kaikki vaan sankoin joukoin Skypettämään! Jos en ole asiaa aikaisemmin muistanut kertoa, niin mun Skypetys-tunnus on liisaliisa. Mä tosin hylkään Skypessä kaikki tuntemattomat kutsut, joten kannattaa varottaa mua mahdollisesta lähestymisestä etukäteen tai lähestyä mua sellaisella nimellä, jonka tunnistan sen ilman selvännäkijää.

Kuvassa nää meidän kulmat näin sadesäällä. Sadesäät vallitsevat juuri nyt.

Laivapuiston partio

Olipas taas niin parahultainen päivä tuolla puistossa lorvimiseen. Oli lämmintä, mutta ei liian kuuma ja aurinko pysytteli pienen pilviverhon takana. Muutaman viikon toiminnasta poissa ollut laaja, matala suihkulähde oli taas puhtia täys ja lapset lotras siinä ihan hulluuden partaalla. Me emoalukset valvoimme tilannetta ja merituuli puhalsi. Paikalle tuli ja seuraamme liittyi myös yllätysvieras lapsensa ja siskonsa kanssa. The more the merrier.

Se on vaan niin, että kun Tokio-kotirouva on löytänyt Odaiban "laivanpuiston" ilot, niin sieltä on vaikeeta enää pysyä pois. Sieltä meidät löytää, jos ei sada. Liittykää vapaasti joukkoomme.

Tsol ja tukkaraportti

Olemme M:n kanssa iltapuhteina seuranneet Lostia. Olen nimennyt sen Tsoliksi. Mielestäni sarja on enemmän Tsol kuin Lost. Se alun "tunnusmusa" on ihan Tsol. Eli jos tsol sinällään ei sano mitään, niin kannattaa tarkistaa se tunnari. Ja jos sekään ei asiaa valota, niin ei sillä sen suurempaa väliä ole. Enivei, varsin mukaansatempaavaa katsottavaahan se on ja nyt olemme katsoneet kaikki tietokoneella olleet jaksot loppuun. Luvassa on lisää, kunhan menemme kavereilta kinuamaan levyjä lainaan. Sarjassa meidän kaikkien oma Merry on yht'äkkiä ryhtynyt huumebasistiksi. Mutta ei se haittaa.

Hobiteista tulikin mieleeni tärkeä asia, nimittäin se että mun villinä rehottava tukka näyttää nyt aika ajoin juuri nimenomaan hobittitukalta. Puuttuu vaan ne karvat jaloista, muuten menisin ihan hobitista. No, en ehkä täällä Japanissa kuitenkaan. Mä olen täällä aika pitkä, vaikka kaikki muut on oikeesti mua pidempiä.

Mutta tämä mun tukka siis. Aamulla sängystä noustessa se taas näyttää samalta kuin Ridge Vorresterin tukka yheksääntluvun Kauniissa ja Rohkeissa. Alati vaihtuva, mielenkiintoinen tyyli siis. Miksi ajanhermolla elävät eurostailaajat ole vielä bonganneet näitä Tokion tuulahduksia, kysympähän vaan.

Niksi

Lapsi on toipunut taudistaan suurin piirtein kokonaan, mitä nyt vähän tavallista väsyneempänä tänään virkaansa toimitti. Ja väsymyshän tuon ikäisellä ihmisellä aiheuttaa huomattavaa hermojen kireyttä, joka ilmenee lapseni kohdalla suorana huutona ja kirkumisena. Pistin tulpat korviin ja kestin huudon ilman että itse hermostuin laisinkaan. Hyvä minä!

Puupiirroksia

Nassikalla on mahatauti ja sataa. Mutta eiköhän tuo kaveri tuosta taas tervehdy ja sadekkin loppuu viimeistään heinäkuussa.

Eilen kävin katsomassa puupiirrosprinttausnäytöksen The Adachi Institute of Woodcut Prints . Printtejä työstävä mies teki hommaansa helpon näköisesti ja lopputuloksena oli neljä printtiä tästä Hiroshigen "Keltaiset ruusut ja sammakot"-työstä. (Hiroshige oli se häiskä, jonka luumupuuprintistä Vincent van Gogh teki öljyvärimaalauksen). Oli hauska seurata prosessia. Olisi toki ollut kivaa kyetä kysymään asiantuntijoilta asiasta enemmänkin (liimasta, väreistä, paperista etc.), mutta kun ei ole se japaninkieli hallussa, niin jäi kysymättä. Otan asioista selvää myöhemmin, kun olen taas asiallisen kirjallisuuden äärellä.

Herranenkeleitä ja sormettomia gangstereita

Lapsi heräs tänään kesken päikkäreiden syntymäpäiväjuhlille vieraaksi ja näin saimme vierailun ensimmäiset puolituntia kuunnella kaverin suoraa huutoa aiheesta jos toisesta. Nukuessaan lapsi on kuin herranenkeli ja kesken unien herätettynä sumutorven biovastike - oli sumua tai ei.

Yhtenä päivänä bongasimme miehen, jolla toisen käden sormista oli jäljellä vain etusormi ja peukalo. Tynkäkohdat oli käärästy valkoiseen siteeseen, ehkä vain että kaikki huomaisivat mikä sormien tila on. Mies oli siististi pukeutunut, mutta ei kuitenkaan puku päällä. Olemus huoliteltu. Siinä tuli ihmiselle mieleen, että kyseessä saattaisi olla sen pahamaineisen Yakuzan (japanilainen rikollisjärjestö) jäsen. Emme menneet kuitenkaan kyselemään olisiko asian laita tämä, saati sitten pyytämään pientä tatuointien esittelyhetkeä.

Riehulainen

Kuten tunnettua, Vimme viettää paljon aikaa minussa roikkuen, kun olemme jossain muualla kuin kotona. Muiden lasten leikit eivät kiinnosta ja poikien yleinen kisuaminen ei ole vetänyt puoleensa. Pikemminkin päin vastoin.

Eilen lapsi toikkaroi toisen, vähän vanhemman lapsen kanssa pitkin nurmikenttää, hysteerisen naurun säestämän kaatuilun ja tönimisen merkeissä. Sitä oli ilo katsella. Ja vielä saman päivän iltana pistettiin hurjat riehusessiot pystyyn eräitten juhlien aulassa, yhden ihan saman ikäisen tytön kanssa. Mun mielestä on asiaa, että lapsi välillä riehuu toisten lasten kanssa.

Ulko- ja sisäruokintaa

Eilen pidimme piknikkiä tuolla rantapuistossa. Keli oli parahultainen: ei liian kuuma, mutta silti suurimmaksi osaksi aurinkoinen. Ja paikka on lapsen kanssa vaikuttavalle ihmiselle varsin rentouttava: autotiet ovat kaukana ja mereen ei voi pudota, vaikka rannassa ollaankin. Odaiba on siis alkanut näyttää parempaa puoltaan säiden lämmettyä.

Tänään on taas tunnelma ollut aika tuskanen. Lapsella on joku ahdistuksen aihe ja hänen huutoherkkyytensä on taas sellasta plus-kymppiä. Pahin kriisi iski, kun erehdyin sekoittamaan lounaspastan joukkoon maissia. Tuloksena oli, että lapsi ei syönyt mitään, huusi kurkku suorana ja nukahti aikansa karjuttuaan. Mä kysyin ennen nukahtamista ja pahimman huudon jälkeen, että mitä hän sitten haluaisi syödä, jos mun tarjoama ruokani ei maistu. "Kalkkia", hän sanoi. Kerroin hänelle, että karkki ei ole ruokaa.

Äidin ja pojan yhteiset harrastukset

Naapurilähiö

Huviajelimme taas Vimmen kanssa Yurikamome junalla. Kotiasemalla vaihdoin pari sanaa naisen kanssa, joka lykki vaunussaan aivan sanoikuvaamattoman söpöä vauvaa. Kävi ilmi, että nainen osaa englantia, vaikka onkin japanilainen ja asuu vielä samassa talossa kuin me. Mähän kutsuin hänet heti kahville ja istuimme täällä sit pari tuntia seuraten Vimme Showta ja 3-kuisen vauvan toimia. Tapaamme varmaan taas uudestaan.

Kuinka moni teistä on kutsunut kerrostalonne kanssa-asukkaan kahville ihan muutaman sanan vaihtamisen jälkeen? Nyt kuulkaa ovikelloja soittamaan!

Kesä tuli ja vaimo valittuna

Nyt on lämmintä. Voi olla sisätiloissa auringon laskettua vähissä vaatteissa, eikä palele. Julistan täten kesän alkaneeksi.

Vimme ihmetteli tänään erästä kirjaa luettuamme, että missä se 'naimisissa' on, kun ne hahmot kerran menee sinne. Yritin selvittää asiaa lapselle ja hän totesi: 'Minä menen naimisiin'. Kysyin Vimmeltä että kenen kanssa hän on ajatellut mennä naimisiin. 'Tiinan', hän sanoi. Tarkistin vielä, että kenen Tiinan ja hänen oma tätinsähän se sitten olikin. Ja tämä sitten varoituksena Tiinan nykyiselle miehelle, O:lle - uusi kosija saapuu sit joskus.

Kuva on otettu eilen tosta meidän talon vierestä.

Taidetta ja tonnikalaa Tokiossa

Kävin tänään taas Tokion nykytaiteen museossa näyttelyssä, jossa oli esillä teoksia Cartier Foundationin kokelmista. Mukana oli tämä vaikuttava Ron Mueckin veistos (kuva on imuroitu netistä - museossa ei saanut kuvata), nainen jonka odottaa milloin tahansa nousevan vuoteeltaan ja lähtevän jättiläisenä kävelemään tiehensä, niin oikean näköinen se on.

Myöhemmin museosta kotiuduttuani paistoin päivälliseksi tonnikalaa. Siitä tulee hyvää, kun tuoreita tonnikalan kappaleita marinoi jonkin aikaa (1 osa sakea, 2 osaa soijakastiketta) ja paistaa pannulla öljyssä. Tuoretta tonnikalaa tulee ikävä, kun siirtyy taas Eurooppaan vaikuttamaan. Tokihan sitä sieltäkin saa, mutta hintavampana ja ei niin tuoreena.

Jälkilöylyt

Ai että kuulkaa: katsoimme Euroviisut tänään ja olihan siinä tunnelmat ihan näin jälkijättösestikkin. On mielenkiintoista nähdä mitä ensi vuonna on osanottajamaiden taholta tarjolla, kun tänä vuonna voiton otti hirviöbändi.

Retki eläintarhaan

Kävimme tänään Tama Zoossa eläintarhassa ja se oli todella miellyttävä vierailukohde ja myöskin eläintarhaksi asiallinen paikka. Vangeilla oli kohtalaiset olot ja vihreää vehreyttä oli joka paikassa.

Vimme nautti vierailusta ja varsin täysillä, sillä se pisti yöunille jo tossa puoliviideltä iltapäivällä. Sanoin M:lle että nukun ensi yön keskenäni toisessa huoneessa, että hän saa sitten herätä lapsen kanssa, kun se kuitenkin joutuu käymään veskissä kesken unien ja mitä lie. Nyt on mun vuoro nukkua.

Pohjoispohjanmaata Tokiossa

Eu näyttää nyt eurooppalaisia filmejä ilmaiseksi tokiolaisille. Tämän tiimoilta kävin tiistaina katsomassa suomalaisen "About a Farm"-dokumentin Ruotsin lähetystössä.

Tiesin etukäteen, että se käsittelee ohjaajan vanhempien maitotilan pidon lopettamista, mutta en tiennyt että se tapahtuu lapsuuteni murrealueella ja maisemissa. Näiden asioiden kokeminen täällä Tokiossa tuntui vahvalta - tippaa puski sinnikkäästi linssiin. Ja dokumentti oli muutenkin hyvä ja koskettava.

Lapsi tarjoilee mulle leikkiastioillaan mehuja. "Hyvää sienimehuu", oli viimeisin. Jatkamme siis tällä linjalla tänään.

Arvokkuus/irvokkuus

Näin on kotirouva taas kerran käynyt tuulettamassa itseään ja mieli on reipas. Eiliset bileet olivat odotetun hauskat. Lapsikin nukkuu juuri nyt nykyään niin harvinaisia kotipäikkäreitä ja aamun krapulapäänsärky lähti kerta Buranalla pois.

Baarissa oli tanssilattia ja tuli tanssittua. Jossain vaiheessa mut lykättiin pienelle lavallekkin tanssimaan. Onneksi sain vedettyä sinne mukaani kolme satunnaista nuorta miestä (paikka oli poikien baari eli kenelläkään ei ole nyt syytä huoleen, että mä olisin siellä nuoria miehiä muka vikitellyt), ettei tarvinnut nolata itseään ihan yksin. Mietin siellä ketkutellessani, että nyt kyllä viimeisetkin keski-ikäisen arvokkuuden rippeet karisee ja irvokkuuspisteet kasvaa. Mut ei se mitään.

Nyt ei olekkaan tiedossa mitään bileitä taas vähään aikaan. Maksa sanoo 'Kiitos'.

Hyvä päivä, auringon paiste

Hoo-hiio-hei!!! Suomi voitti Euroviisut! Kivaa, kivaa!

Tää on täällä lähdössä juhlimaan kaverin synttäreitä. Ilma on kuin morsian ja etukäteispuheista päätellen olemme jossain vaiheessa puistossa juomassa pussikaljaa, eli aika hyvä bileonnistumisprognoosi.

Paljon onnea ja pusu poskelle 3-vuotiaalle Ruoholahteen!