lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Jollotijolloti

Hyvää joulua kaikelle kansalla. Pakkaan kassini ja lähden maakuntiin. Siellä muu perhe jo vaikuttaa. Itse jäin vielä yöksi kotiin, jotta pyykit saataisiin pestyä ja kakku paistettua. Olin toki pikaisesti baarissakin eilen illalla ja tänä aamuna nukuin keskenäni yhdeksään saakka.

Aurinko paistaa matalalta. Vuoden lyhimpänä päivänä auringonpaiste on arvokkaimmillaan.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Huono päivä, huono äiti

Tänään oli jotenkin tosi huonotunnelmainen päivä. Se johtui varmaan osin siitä, etten ollut nukkunut tarpeeksi edellisenä yönä ja hauraassa väsymyksen tilassa koko maailma tuntui jotenkin uhkaavalta ja tuska kalvoi. Kaiken huippu oli, että kun palasimme kaikki kotiin tahoiltamme, kävi ilmi, että olin unohtanut lapsen joululaulutapahtuman päiväkodissa. Se oli AIVAN KARSEE moka. Lapsi oli ollut pahoillaan, kun kukaan meistä ei ollut tullut katsomaan.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Kossut loppui

Museossa saimme valmiiksi yhden isomman projektin, jota tuttavallisesti kutsuimme "Kossuiksi". Kuvan rekvisiitta sopiikin siihen aiheeseen paremmin kuin hyvin. Nyt siirryn takaisin museon vanhalle puolelle loppuharjoitteluksi ja saan jatkaa tätä isojen, muutaman vuosikymmenen takaisten valokuvien kanssa kekkulointia.

On itseasiassa aivan karseeta että tämä mun fantastinen arkastelupäiväkerhoaika alkaa mennä kohti loppuaan ja ihmisen on palattava takaisin siihen oikean opiskelun pariin - ja vielä ruotsiksi. Mut onneksi tässä on sellainen porkkana, että jos opintoni loppuun saakka suoritan, saatan joskus saada maksua siitä kivasta, jota nyt olen saanut tehdä koko syksyn. Ajatella!

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Jankuttaja muusia tekemässä

Siis karsee ristiriita oli tossa mun eilisessä asiassa! Munhan nimenomaan pitäis mennä hummailemaan niihin rafloihin, joissa VIPeillä on omat tilat ja pysyä sen baaritiskin tuntumassa, jossa VIPit ei käy, näin säästyisin VIPpien läsnäololta ihan kokonaan.

Mulla oli lapsoseni kanssa aikaisemmin tänään parin tunnin kriisi"keskustelu", jonka tuloksena mulla on voimat pois ja naarmuja naamassa. Onko oikotietä väkivallattomuuden opettamiseen lapselle? Jankutus on mun metodi, mut se tuntuu tehoavan hitaasti.

Keitän pottuja perheelle. Tulossa on muusit ja lisukkeita. Lapset huusi yhteen ääneen jo YÄK, kun kerroin mitä tulemme syömään. Kivat itsenäisyydet kaikille.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Pääsin pikkujouluihin

Olin eilen virman pikkujouluissa. Etukäteen kerroin duuniin, että sit seuraavana päivänä en töihin tule. Otin vapaata, jotta ihminen estoitta pystyi juhlimaan koko rahan edestä. Bileet oli yhdessä keskustan menomestassa, johon en eksyisi muuten. Jotenkin ei minuun vetoa sellaiset ravintolat missä VIP-ihmisille on omat tilat. VIP-ihmiset on epäilyttäviä ja niitä kannattaa vältellä.

Meille oli drinksuu, show, ruokaa ja tanssia. Tuli tanssittua taas siihen malliin, että pitää olla erikseen kiitollinen, ettei mun itseni tarvinnut olla sitä meininkiäni sivullisena katsomassa. Kova tanssiminen piti mun sen verran janoisena, että varmaan gallonan join jäävettä ja näin vältin seuraavan aamun krapulan ihan tyystiin. Oli vain vähän väsynyt olo.

Pitä tunnustaa, ettei sitä oikein jaksa enää kauheesti. Olin jo kahdelta kotona nukkumassa. Onneksi ei ole enempää pikkujouluja tiedossa.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Seuraava aamu

Nukuin ruhtinaallisesti kymmeneen, kahden peiton alla (mitä lämpimämmässä saa nukkua, sen parempi) ja sanonpa, että näin vois ihminen viettää kaikki yönsä. Aamukahviakin tässä saa juoda ilman että tarvii sinkaista vessaan pyyhkimään kesken hörppyjen. Tästä kaikesta juhlavasta ja hienosta huolimatta mä kuitenkin mielummin herään kukonlaulun aikaan kuuntelemaan vajaa viisvuotiaan asioita, kuin eläisin aina ilman ipanaa.

Paluu arkeen on edessä. Olen ostanut kevään ensimmäisen lentolipun Göteborgiin ja pelottavaa kyllä, se on vain menolippu. Meidän koulusta on nimittäin todella vaikeaa saada ulos kurssiaikatauluja ennen kurssien alkamista. Näin on ollut aina ja varmaan tulee aina olemaan ja sen kanssa on elettävä. Harmittaa vaan näin etähenkilönä ettei voi asioitaan etukäteen järjestää. Enivei: Göteborgin sohvat - here I come!

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Käytävässä

Hilasin tänään itseni tehtaalle siivoamaan. Heitin kamani toimistoon, otin käteeni avaimet, roskapussin ja pölyimurin, menin käytävään ja tyytyväisenä avainnippuani tuijotellen paiskasin toimiston oven kiinni. Siivottavan kohteen ovella ihmettelin kun avain ei oikein sovi lukkoon ja siinä siunaamassa mulle valkeni, että kädessäni roikkuvat avaimet olikin museoon, eikä suinkaan tehtaaseen. Siinä sit vietin rattoisan puolitoistatuntisen tehtaan käytävillä notkuen, kunnes pomo tuli avaaman oven.

Mut ei se mitään, mulla on tänään tiedossa parhaan A-luokan ilta ja sitä seuraava vielä fantastisempi aamu: jäppiset meni maakuntiin yöksi ja mä saan huomen aamulla nukkua just niin pitkään kun mulla unta riittää.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Paskaaks tässä

Täs on ollut kyllä semmosta haipakkaa, että HUH HUH. Museossa mennään juoksujalkaa ja kotona käydään välillä nukkumassa. Tänään onnistuin uittamaan puhelimeni vessanpöntössä ja ikävikseni sain todeta, että pöntön vesi ei ollut ihan kirkasta. Siirsin SIM-korttini siihen vanhaan puhelimeen, josta ei kuulu mitään. Eli jos satutte mulle soittamaan ja mä vaan huutelen, että : "MITÄ?", niin kannattaa pistää luuri kii ja lähestyä mua tekstiviesteitse.

Onneksi kävin kuitenkin katsomassa viime viikonloppuna Cronenbergin Eastern Promises leffan ja Viggo(se vetreä viiskymppinen)esiintyi siinä kiitettävän monessa kohtauksessa. Veri tosin roiskui ja tarinan ihmiset oli aika ikäviä, mutta ei se mitään. Vastapaino oli niin massiivinen.

Nyt olen lähdössä maakuntiin yöksi perheeni kanssa. Ehkä tässä pääsee vielä saunomaan tänään.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Museosta museoon

Yrjötaudista selvittiin yhdessä päivässä ja se ei ole - vielä - tarttunut meihin muihin perheenjäseniin. Mut hitsit että siitä lapsesta irtos sitä tavaraa.

Kävin sunnuntaina katsomassa EMMAssa Annette Messagerin näyttelyä ja samalla silmäilin myös ne Saastamoisen säätiön kokoelmat. Messagerin duunit oli valtaosin tosi hienoja ja aion viedä Nassikankin niitä ihmettelemään, tosin asenteella "olen-jo-nähnyt-joten-voin-keskittyä-lapsen-valvomiseen". Uskon että Messager viehättää ipana-ikäisiäkin. Ainakin osa niistä töistä.

Kuvassa oleva pigementtipaletti on tuolta mun päivittäismuseosta, tosin huoltopuolelta ja näin ollen ei missään näytillä. Hyvä meininki on siellä jatkunut vaan. Jotenkin jaksaa kaikki eteen tulevat hommat ilahduttaa. Kivaa tehdä ja kivaa oppia.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Yrjöntää

Meillä täällä kotona laatta lentää kaaressa, eikä suinkaan siksi, että joku olisi päässyt perusteellisesti juhlimaan ja sitä potisi, vaan lapsella on oksennustauti. Lapsen potiessa olen hänen kanssaan perehtynyt ämpäriin tähtäämiseen ja jo kerran syötyjen aterioiden poistamiseen ei-toivotuista kohteista. Nyt odotamme jännityksellä kuinka tarttuvasta taudista tässä on kysymys.

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Nykytaiteen mukanaan tuomat tehtävät

Nykytaiteen parissa ihminen päätyy monenlaisiin hommiin, niinkuin käärimään kiviä yksittäispaketteihin ja niittämään puista viljaa semmosen viidensadan kepin verran. Mitä tällä kaikella on paperikonservoinnin kanssa tekemistä? Eip paljo mitään, mutta eip se paljoo hidasta. On ollut, ja on edelleen, sikakivaa.

Museossa oli tänään aivan sairaan hyvää munakoisopaistosta humuksella. Se oli niin hyvää, että olisin voinut syödä sitä useamman annoksen peräjälkeen, mutta en antautunut sen vietin valtaan kuitenkaan. Kandee mennä sinne museoon lounaalle, vaikka siellä henkilökunnan seassa on pari yleisöpalvelun perusasioista vähemmän perillä olevaa hahmoa... mut mehän ollaan Suomessa.

Huomenna olis ohjelmassa taas tehdassiivousta museon jälkeen. Ehkä oli hyvä mennä nukkumaan.

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Keski-ikäistyminen

Viime viikonloppuna Töölöössä vaikuttaessani koeajoin ostoskärryn ja sanonpa, että eläkeläismaineestaan huolimatta se on todella loistava autottoman ihmisen apuväline. Voin suositella kelle tahansa. Toki ymmärrän että eläkeläismaine estää useita käyttämästä mainittua tuotetta ja toisilla esteenä voi olla tuotteen yleensä niin karseet kuosit. Musta tulee tosi harjaantunut mummo, kun jo nyt keski-ikäisenä osaan vetää kärriä perässäni. Aika sutjakkaasti täs on siirrytty lennossa kärrin lykkimisestä kärrin vetelyyn.

Muuten on ollut meno sellasta tasasta matalalentoo. En voi valittaa: kivaa on ollut.

Tänään menemme juhlistamaan sitä, että joku on vielä muutaman hetken 30+ ja toisilla on ne 40v-päivät just tänään. Kaikille kauheesti onnea, lottovoittoja ja pitkää ikää.

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

Vinkkinä opiskelijalle

Jos haluat saada opintotukea yhtään mistään, niin älä hökälehdä tolkuttomasti asumaan maasta toiseen, virallista osoitettasi samalla muuttaen: moinen johtaa tilanteeseen, jossa et saa tukea mistään. Tänään rapsahti postiluukusta päätös, että mulle ei Suomesta(kaan) opintotukea myönnetä. Jatkan siis kumppanini hyväntahdon varassa elämistä. Perkele!

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Spagetti

Me tehtiin meidän pitkätukkalapsesta taas klanipäälapsi. Hän oli valtavan vaikuttunut yhden ystävämme kokohiuksettomasta tyylistä ja halus saman tyylin itsellensäkin. Jätimme toki muutaman millin tukkaa lapsen päähän ja lohdutimme häntä, että luonto hoitaa sen kaljun hänenkin kohdalleen ajan myötä.

Kuvassa spagettia.

lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Espoo ei ole vihoviimeinen läpi

Hitsit, että on ollut kivaa toimittaa asiaansa museossa. Tuolla uuden taiteen puolella on hommat aika laidasta laitaan, vaikka keskitynkin siihen paperiosastoon aika tiukasti. Mut tulee välillä vietettyä hiljainen ja hillitty "jipii"-hetki nurkan takana keskenään, kun miettii että jonain päivänä tätä hommaa voi tehdä leipätöikseen. Tosin työtilanne tällä alalla ei ole mikään päätähuimaava, mut se työpaikan löytyminen on jonkun tulevaisuuden päivän murhe - ei mitään puitavaa tälle lokakuun lauantaille.

Nyt on suurin piirtein vuosi siitä, kun muutin takas Suomeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen (olin tosin koko helluvan kevään siellä Svedulassa). Mulla on edelleen sellainen olo, että tämä on just se paikka missä haluan asua - ei ehkä just Espoo tosin, mut ei Espookaan mikään vihoviimeinen läpi ole. Espoossa on se hyvä puoli, että kun täältä menee Stadiin duuniin, niin saa katsella kauniita merimaisemia bussin ikkunasta.

Koska tässä nyt piti tulla yhtä kirjoitusvirhettä korjaamaan, niin mainittakoon vielä että tänään on Viggo Mortensenin syntymäpäivä. Hyvää syntymäpäivää Viggo.

(Tietysti Viggo lukee mun blogia - ja suomeksi.)

lauantaina, lokakuuta 06, 2007

Museon ystävä nukkuu pitkään

Täs on kuva jonka nappasin museon ikkunasta jonku homman lomassa. Museossa kiva meno jatkuu vaan. Viime viikolla oli käsillä erään näyttelyn purku; purin mm. kehystyksiä ja rassasin teippejä pois teosten takaa. Sen lisäksi tein paljon muutakin ja usein vaan tunnelmoin sitä museossa olemisen ihanuutta (alemmassa kuvassa tunnelmoinnin-hetki taltioituna).

Svedulasta on ollut kontakteja käymässä ja sen siivittämänä olen harrastanut viininkittaamisen- ja paasaamisen-asiaa. Tänään sain nukkua puolille päiville (kiitos mies) ja se pitkään nukkuminen on ollut ykköstoivetekeminen mun listalla jo vuosia. Sitä voisin harrastaa säännöllisesti.

Pallero heräs kahtena peräkkäisenä aamuna ennen asiallisuuden rajoja ja rupes kuuntelemaan Förbelin Palikoita, joita hän juuri nytkin tällä siunaamalla hetkellä kuutelee. Jotenkin ei silti naurattanut kun lapsi viideltä aamulla pisti popin soimaan. Varmaan siksikin mulla riitti unta tänään niin pitkään.

sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Ilon hetket

Viikko hurahti ohi huiskista-hei tuolla yhden museon kellarissa ja sittemmin toisen museon ylemmissä kerroksissa, joihin osuin perjantaiksi ja niissä tiloissa kuunneltiin Radio Helsinkiä. Kuulin Paskalistaa ekaa kertaa sitten sen kun Suomeen palasin ja hitto vie mua nauratti. Jotenkin se mauttomuuden rajoilla keikkuva alapäänhuumori, varsinkin turvallisesti radioitse esitettynä, on sitä mikä mulle sen ilon hetken suo.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Ääniä metsistä



Olimme viikonloppuna tuolla Inkoon suunnalla rentoutumassa kaverin talossa. Ohjelmassa oli sienestämistä, saunomista ja syömistä. Ihminenhän ei muuta tarvi kuin tämän s-kolminaisuuden tunteakseen itsensä seesteiseksi ja balanssissa olevaksi. Lapsi otti ja jodlas metsässä - sen verran lujaa että metsän omistajan vävy tuokion päästä pörräs mönkijällä katsomaan että mikä siellä ujelsi. Tai ehkä se ajeli vaan ilokseen. Jotku tykkää mönkijällä ajelemisesta.

M vei lapset eilen katsomaan Fröbelin Palikoita ja se sessio oli ollut aivan valtava suksee.

Tänään ryhdyin pomon kanssa työstämään erääseen näyttelyyn pian tulevaa pinkkaa grafiikanvedoksia. Aika roiseja kuvia, joskin taidokkaasti tehtyjä. Silvontaa, ruumiita ja hirtettyjä henkilöitä esitetään teoksissa pilvin pimein.

Nyt ryhdymme katsomaan Peppi Pitkätossua koko porukalla.

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Hitauden häpeä

Mä bloggaan nyt aivan häpeällisen verkkaiseen tahtiin. Elämä menee höyryveturin tasaisella päättäväisyydellä eteenpäin ja siinä mä toimitan asiaani kotona, museossa ja ihan vähän muuallakin.

Pakkasin just reppuni äärimmilleen. Siellä on kamat mulle ja lapselle; menemme viikonlopuksi pois, kavereiden kanssa maalle. Tai maalle ja maalle - se on talo pienellä paikkakunnalla ja siellä sit saunomme ja syömme hyvin. M jää kotiin nauttimaan hiljaisuudesta. Mun vuoroni olla kotona yksin tulee joku toinen viikonloppu. Kotona yksin oleminen on kuitenkin aika hauskaa ja varsin harvoin tapahtuvaa toimintaa.

Lapsi leikkii tuolla väärinpäin seinää vasten nojaavan turvaistuimen alla kirkkoa. Kirkossa on valtava määrä muusikoita ja kuuntelijoina nalleja. Nämä joukot ovat näkymättömiä.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

En ole mikään tuppisuu vaikka nyhräämisestä tykkäänkin

Tänään rassasin kirurgiveitsellä taustapahvia huitsin helevettiin yhdestä teoksesta. Puolitoista tuntia meni kuin siivillä ja totesin taas keskenäni, että mitä pikkutarkempi näpertelyprojekti, niin sitä railakkaammin ne mun sieluni kellot soivat. Sen lisäksi kävin tänään tutustumassa siellä mun tehdassiivoustehtaassa Valokuvataiteenmuseoon, joka oli tutustumisen väärtti. Ja vielä sen lisäksi pitää todeta, että tämä Suomessa työskentely suomenkielisten työkavereiden kanssa nostaa minussa esiin sellaisen kokopäiväpaskanjauhajan ettei siinä voi kuin työkavereita sääliä. Huulenheitto vaan on niin kivaa, varsinkin jos saa siihen muut yllytettyä mukaan.