Sveduhelle yllätti

Nyt on ihminen taas Svedulassa. En ollut ollenkaan ymmärtänyt varautua siihen, että täällä olisi helle.

Kotiin jäi:
- Aurinkorasva
- Sandaalit
- Aurinkolasit
- Farkkuja kevyemmät vaatteet

Ensi töikseni, helteen todettuani, metsästin kaupungilta itselleni kevyen hameen, kangastossut ja yhden ylimääräisen t-paidan. Kaikki tuotteet varmaa slit-o-släng-laatua, lapsityövoiman omin pikku kätösin nälkäpalkalla valmistamia. Tämän tarinan opetuksena on: ota matkalle mukaan varmuuden vuoksi kaikki, niin ei tarvitse turvautua eettisesti epämääräisten tuotteiden ostamiseen.

Väärä päivä

Eilen olin museon syntymäpäivillä ja seuraavan päivän aikainen herääminen mielessäni en kiskonut viiniä aamuun asti, vaan ainoastaan tehokkaasti keskiyöhön saakka. Aamulla viideltä ei silmät olleet kirkkaina ja päätäkin kivisti. Onneksi aamuvirkku ja tehokas ystävättäreni oli lupautunut viemään mut autollaan kentälle, näin säästyin painavan kapsekkini raahamiselta. Kentällä kävi tosin ilmi, että lentoni onkin vasta huomenna ja näin sain hilata kamppeeni ja itseni kotiin. Hohhoijjaa.

Happoo jäsenissä

Hahaa! Selviydyin hengissä Naisten Kympistä! Juoksimme systerin kanssa kutakuinkin 1/3 matkasta ja loput vedimme rivakkaa kävelyä. Yhdeksän kilometrin kohdalla ihmettelimme, että nytkö jo yhdeksän?

Näin seuraavana päivänä maksan siitä eilisen spurtista jäykillä, maitohapoisilla jäsenillä. Olen muutenkin ollut aivan kanttuvei. Kannattais treenata ennen ku rehkii.

Reenit jäi väliin

Huomenna on Naisten Kymppi, johon olen ilmoittautunut hyvissä ajoin jo tammikuussa. Piti reenata sikana koko kevät, mutta niin ei käynyt. Otan kävelylähdön.

Auts!

Ei sille mitään voi, vaikka ei ihminen tosissaan kuvitellut suoraan koulun penkiltä eläkevirkaa saavansa, niin kyllä nyt vähän harmittaa, kun en päässyt edes haastatteluun. Kuulemma reilu tusina oli hakenut ja vajaa kymmenen haastateltiin. Ei tunnu kivalta, sanon minä ja väännän suupielet alaspäin. En tiedä pääsikö Suomesta tänä keväänä valmistuvia kolleegoja haastatteluun vai jätettiinkö kaikki valmistumaisillaan olevat haastattelematta.

Noh, eiku purjeet pulleiksi ja uusiin seikkailuihin.

Kengät jäi

Mitä blogin pitämistä se tällainen on kun ei kirjoiteta mitään koskaan? Haipakka ja laiskuus ovat vaivanneet ihmistä ja sanomisen määrä on ollut aika vähissä, vaikka sinänsä jutut ei koskaan lopu kesken. Ei vaan jaksa kertoa.

Jonain päivänä viime viikolla matkustin lapsen kanssa sporalla ja huomasin, että joku oli unohtanut kenkänsä kyytiin, itse jo kyydistä poistuttuaan - ellei tämä ollut sitten jonkun erityisen eksentrisen kuljettajan tapa säilyttää jalkineitaan ajon ajan.

Late Liimakorvalla, lapsellani siis, on kuulo alkanut palata. Viime viikolla korvalääkäri määräsi uuden antibiottiikuurin, kun tähän aikaan vuodesta korvien putkittaminen ei ole mitenkään ensikädessä suositeltava toimenpide - lapset lotraa kesäisin ja putkiin ei sais mennä vettä. Ooltöseim, lapselle ei tarvi enää huutaa tullakseen kuulluksi.

Riippuu siitä, mihin vertaa

Jiihaa! Kouluhomma alkaa olla valmis. Uskomatonta, että sen syntyminen ei ollut tämän tuskallisempaa. Ehkä mun vertailukohdat on vähän turhan rankat näissä synnyttämisen asioissa, että pitää olla todella paljon hurjempi haaste, ennen kuin se tuntuu missään.

Vappuna ja vapun jälkeen

Vietimme vapun lasten ja lapsiin liittyvien aikuisten kanssa. Lapset riehu ja tappeli. Ipanat nukahti jossain vaiheessa ja mä pääsin juomaan kuoharia samaan tyyliin kuin skidit syö karkkia toistensa seurassa: nopeesti rohmuten, ettei muille jäis.

Vapunpäivänä kävimme Kaisaniemessa, kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli järjestetty lapsille sopivaa toimintaa. Kasvihuoneessa oli vaikuttavat lummekokemukset - luulen etten koskaan ennen ollut käynyt siellä. Se oli tosi kivaa. Puutarhaan ei ördetkään eksyneet, kun viinakielto oli päällä.

V:lle tuli tosin jossain vaiheessa ensin todella pahamieli, kun satunnainen, vanhempiensa valvovasta silmästä etäällä oleva lapsi otti ja heitti häntä tuimasti tähdäten pallomeren pallolla. Kun pahasta mielestä oltiin selvitty, mikä sinänsä otti aikansa, niin piti pistää kunnon kiukuttelut kehiin.

Milloin tuo lapsen massiivinen, järkipuheiden saavuttamattomissa oleva kiukuttelu oikein loppuu? Taitaa olla niin, ettei se kaikkien kohdalla lopu koskaan. Pitänee toivoa että nassikka pääsee omastaan eroon tai saa sen hallintaan ennen kuin kasvaa itsestään vastuussa olevaksi henkilöksi.

M ja ipana ovat nyt maakunnissa antamassa mulle kirjoitusrauhaa ja tästä eleestä olen erikseen erittäin kiitollinen. Plussana sain nukkua tänään puolikymmeneen!!!

Ressi, ressi, ressi

Kun on kahden blogin loukussa, niin joskus julkaisee hymyssäsuin vääränkielisen tekstin ja tolkuttaa asiaansa väärillä silmille. Onneksi huomasin asian ja poistin mokan. Ja onhan niitäkin jotka lukee molempia blogeja, joten sama kai tuo on missä tekstit on. Jada, jada.

Paniikkitunnelmat tiivistyy. Stressiä pukkaa niin ettei tahdo pystyssä pysyä. Siitä huolimatta kävin eilen MUU:n galleriassa pikaisesti avajaisissa ja pitää kyllä hehkuttaa, että siellä on nyt todella erinomaisia akvarelleja esillä. Menkää katsomaan. Nassikka oli mulla mukana menossa, joten mitään sen antaumuksellisempaa kekkulointia ei tullut harrastettua - jatkot jäi väliin.

Nyt hommiin!

Onnea Ouluun!

Hoo-hiio-hei! Vimme sai tänään uuden serkun! Onnea koko porukalle pohjoiseen.

Unikoita ei voi välttää

Kuten voimme todeta tästä BBC:n sivulta bongaamastani kuvasta: Unikko-kangasta löytyy Nepalistakin.

Aina ei voi luottaa painettuun sanaan

Mulla on aina kirjoittaessani yhdyssanat aika suuripiirteisesti kirjoitettuna: joskus yhteen, toisinaan erikseen. Ja kielioppisäännöt muutenkin on elämäni harmaa alue. Mä en vois koskaan tehdä kehenkään syvää vaikutusta oikein kirjoitetulla tekstillä.

Taas kirjoitin (työpaikkahakemusta!!!) ja tuli tenkkapoo, että onko eräs sana (juustonmyyjä) yhdyssana vai ei. Päätin googlata. Heti tärppäs. Onneksi tarkistin linkin ennen kuin riemuiten hurrasin ja sanan hakemukseen jätin: linkki oli tähän mun armaaseen omaan blogiini ja tähän ei pysty mitenkään vakavissaan yhdyssanatietoudessa luottamaan.

Kääk, help & apua

Silittämisen ystävänä arvostan kovasti sitä että Dr. House tv-hahmon paidat on aina ryppysiä. Hahmo pesee siis paidat itse, muttei jaksa vaivautua silittämiseen. Tämä kertoo rivienvälitietoa kaikille sen sortin päättelyä arvostaville. Kivaa, kun silittämisen ystävät otetaan näin huomioon ja heille annetaan yksityiskohtia huomattavaksi.

Dealine lähestyy päättäväisin askelin. Ressiä riittää. Lapsi varmaan huomaa sen, kun kokee asiakseen olla niin päättäväisessä oppositiossa ihan missä tahansa asiassa. Sit se ei kuule mitään. Mutta odotamme että kuulo tulisi takaisin, sillä mitään hermostollista tai aivoperäistä vaivaa tässä ei ole (lääkärissä ollaan oltu). Korvatulehduksen jälkipyykkiä (varmaan silittämätöntä) vaan. Mut on se jotenkin erikseen rasittavaa sanoa lapselleen koko ajan useamman kerran samaa asiaa, kerta kerralta huolellisemmin artikuloiden. Naapuritkin on aika selvillä nyt missä meidän perheen lapsen kanssa käydyissä dialogeissa mennään. Sen verran huono äänieristys täällä kuitenkin on.

Nyt hommiin tai menee homma pommiin.

Ihminen on taas Ruotsissa

Eilen kun astuin Landvetterin lentokentälle minut valtasi suunnattoman tutuksi tullut tunne siitä, että eihän mun täällä Ruotsissa pitäis olla. Mutta olempas kuitenkin ja itseasiassa mun nimenomaan pitääkin olla täällä. Koulu on vielä kesken ja millä mä alani duuneja haen, jos ei ole asialliset paperit kourassa todistamassa valtavaa koulutuksen ja pätevyyden määrää? Toki pääsen kotiin jo maanantaina ja Svedulaan ei tarvi tulla seuraavan kerran kuin toukokuun lopussa. Jippii!

Valtavan tunnollisena oppilaana olen vapaaehtoisesti koko iltapäivän käkkinyt täällä koululla (nytkin) ja tehnyt kirjoitushommia. Nyt voi ihminen palkita sitten itsensä baarilla. Yksin sinne ei tarvi lähteä - mun reippaista ja ylen nuorista luokkatovereistani aina joku jaksaa lähteä mukaan.

Poikkipuu

Nassikka on antibioottikuurilla. Oli korvatulehdus sit molemmissa korvissa varmuuden vuoksi. Onneksi antibiootit tepsii.

Kuten olen varmasti monta kertaa aiemminkin asiasta maininnut, niin tykkään silittämisestä. Nyt on kuitenkin silittämisen asiassa jouduttu vähän hunnigolle: kasa ryppyisiä tekstiilejä kasvaa ja kasvaa. On ollut muuta toimitettavaa, yhdistettynä yleiseen mukavuudenhaluun ja sohvankutsuun - tosin meidän tämän hetkinen sohva on varsin epämukava köllöteltävä: kahden istuttava vuodesohva, jossa on kova palkki poikittain keskellä penkkiä. Siinä ei oteta tupluuria, ellei hätä ole suurin nimenomaan sillä saralla.

Kouluasiat on myös hunnigolla, mutta en jaksa olla huolissani. Kyllä mä yhden lopputyön ennen deadlinea kirjoitan vaikka päälläni seisten.

Kotona taas päivystetään

Nyt tuntuu olevan aikamoisia tauteja liikkeellä. Kansaa on vuoteenomana siellä täällä. Meillä Jeddassa päivystetään taas nassikan kanssa kotona. Yöllä tuli pojalle kuume ja näin ei voinut lasta laitokseen viedä.

Itse kamppailen valtavien lihaskipujen kanssa. Nämä ovat toki itseaiheutettuja. Lauantaina vein nassikan joogaamaan. Huomasin nimittäin jo jonkin aikaa sitten että Stadissa järjestetään lapsille kursseja ja lapsen siellä joogatessa vanhempi saa vetää omaa sarjaansa salin perällä samaan hintaan. Sinne sit vaan. En ollut joogannut neljään vuoteen ja sen huomas. Viisvuotiaitten tahti oli mulle ihan sopiva ja todistettavan tehokas. Nyt ei ole lihasta kehossa, jonka olemassa oloa ei huomaisi. Lapsi tykkäs tunnista ja menemme sinne taas mikäli hän ehtii taudistaan seuraavaan tuntiin mennessä toipua.

Lapsi tietää paremmin

Jos kukaan on nähnyt Helsingin metron liukuporrasmainoksina paistatelleen Nick Caven*) uusimman levyn mainoksen (ei varsinaisesti tuo vasemmalla oleva kuva kuitenkaan), niin voin kertoa, että kysyin Vimmeltä kuvaa ohittaessamme:


"Onko patulla**) hienot viikset***)?".

Vimme sanoi:

"On. Ja hieno tukka."

Mitäpä ihminen sitten siihen vastaan väittämään.


*) Suhtaudun periaatteessa positiivisesti tähän artistiin
**) Yleisnimitys vanhemmille, urheilua kaihtaville miehille
***) Inhoan viiksiä

Valkoinen kevät

Huolimatta ponnekkaasta aikomuksestani vastustella vilustumisen saapumista elämääni, se tuli ja sitä sit podettiin pääsiäispyhät. Silti raahauduin M:n ja Nassikan perässä maakuntiin, jota sitten kaduin, kun olisin ihan hyvin ja vielä paremminkin, potea omien vällyjen välissä. Olin aika kiukkunen.

Ipana kävi H:llä pulkkamäessä ja kuulemma hurjasteli siihen malliin, että sain olla kiitollinen, etten ollut sitä näkemässä. Nassikka itse oli varsin tyytyväinen pulkkailuun ja rohkenen väittää, että itsevarmuus pönkittyi hurjastelusta.

Talvi tuntuu jatkuvan - tai oikeammin, nyt se vasta alkoi. Lunta riittää. Kuvan nappasin just meidän keittiön ikkunasta käsin. Ikkunan pinttynyt likaisuus ei onneksi näy valkoista taustaa vasten.

Mulla on "kommentoidun kirjallisuuslistan" deadline perjantaina. Kirjallisuuslista on lopputyötäni varten. Lopputyö tulisi olla valmiiksi kirjoitettuna toukokuun alkuun menessä. Tekemistä siis riitää, mutta jos hyvin käy, olen valmis koulun kanssa kesäkuussa. Siihen tähtäämme.

Himpes keskenään

M lähti Hyvinkäälle Nassikan kanssa ja mä jäin himaan "tekemään hommia". Nassikka poti vilustumista alkuviikon ja näin en saanut asiallisesti tehtyä kouluhommia, kun hän täällä seuranani oli, sen sijaan että olisi ollut muiden lasten tavoin päiväkodissa. Nyt sit keskenäni kirkkopyhää vietän töitä tehden. Ei sillä että sitä mitenkään sen kummemmin viettäisin kuitenkaan.

Viime viikonloppuna olin Ruotsissa koulujuttujen takia. Matkustin pienen, pikkiriikkisen, matkalaukun kanssa ja mulla oli sellainen olo, kuin olisin mennyt käymään naapuripitäjässä, naapurivaltion kaukaisemman rannikon sijaan. Sillä reissulla kävin Akvarellimuseossa avajaisissa ja muutenkin olin sosiaalisena. Kuva on museon kulmilta otettu.

Kurkussa tuntuu ikävä lupaus mahdollisesta vilustumisesta. Aion pistää hanttiin. Nyt ihmisellä ei olis aikaa potea.

Päikkäreitä vailla

Huh, huh. En oikein saanut nukuttua viime yönä lapsen sängyssä. Lapsi änkesi päättäväisesti meidän sänkyyn ja sänkymme ei ole leventynyt senttiäkään siitä, kun viimeksi kotona asuimme. 120:een senttiin mahdu kolmea ihmistä. Nyt on silmät niin täynnä unihiekkaa, että kirveltää vaan.

Olemme kotona! Putkiremppa jatkuu vaan, mutta voimme silti jo sujuvasti asua täällä. Veskiä voi käyttää ja suihkussa voi käydä. Toki vesi kerääntyy suihkun jälkeen kylpyhuoneen lattian keskiosaan, eikä siitä itse valu kohti viemäriä. Saa nähdä joudummeko sen takia uudestaan evakkoon... KÄÄK!