"Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä. Sitä pitää vaatia." lauloi lapseni. Mikäs siinä sitten.
Näin mielestäni tutun ihmisen kauppakeskuksessa, mutta koska hän ei heti osoittanut tuntemisen merkkejä, niin epäilin erehtyneeni. Tarkkailin häntä kuitenkin sillä silmällä, että jos kyseessä sit oliskin se ihminen, jonka hänen oletin olevan. Mitä pidempään tarkkailua suoritin, sen varmemmaksi tulin siitä, että se oli hän ja huomasin hänen käyvän läpi mielessään samaa prosessia. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan sanonut toiselle mitään. Tosi piinallista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti