Taas meni yksi viikonloppu samalla vauhdilla kuin pikajuna ohi pikkuaseman.
Lauantaina suoriuduin viettämään aikuisaikaa Shinjukuun päivällisen ja pubin merkeissä. Mua yritettiin kovasti houkutella jäämään yön yli hillumaan, mutta ymmärsin tulla kotiin viimeisellä junalla ja näin sunnuntaikin säilyi kalenterissa valveilla vietettynä päivänä.
Tuska tosin kalvoi sunnuntaina: syynä väsymys miljoonakaupungin taukoamattomaan suhinaan, kotirouvuuden toimittamiseen, lapsen huonoihin hetkiin, omien projektien (muiden kuin Vimmen) puuttumiseen... Tiedän toki, että tämä vaihe ei loputtomiin kestä ja tässä on puolensakin. Olen silti valtavan iloinen siitä, että lupaus jostain muusta on jo olemassa.
Tulevaisuutta silmällä pitäen julistin jo jonkin aikaa sitten M:lle, että en aio enää tehdä mitään uhrauksia hyvilläkään perusteilla kenenkään eteen oman elämäni suunnitelmien toteuttamisen kustannuksella. Äiti-teresan uhrautuvainen henki ei ole se luonnollinen olotilani. Hulluus tulee tykö jos tätä linjaa loputtomiin jatkaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti