Tämä graafinen näkymä kohtaa ihmisen katseen keittiön ikkunastamme. Pidän siitä kovasti, enkä aio ripustaa verhoja ikkunaan, jotta voin nähdä tämän tammen toiminnan vuodenaikojen vaihdellessa.Jos on muuten menossa vähääkään alavireinen kausi, niin siihen päälle jos lukee vielä Imre Kertészin sinänsä loistavan kirjan "Kohtalottomuus", jota ei voi lukiessaan käsistänsä laskea, niin eipä se hilpeys pääse ihmistä suuremmin vaivaamaan.
Sitten jos vielä sattuu matkustamaan junassa ja ymmärtää junan äkkiä pysähtyessä ennen asemaa, että ne kahvinpapujen jauhamista muistuttavat voimakkaat rohinan äänet junan lattian alla lähtivät siitä, kun ihminen murskautui kiskoille, niin ne vähäisetkin reippauden rippeet saattaa tuosta vaan kadota.
Olimme matkalla anopin luo, kun näin kävi. Kuka se sitten lieneekään, mutta nopean lopun hän kohtasi.
2 kommenttia:
meillä päin, siis siellä missä kasvoin, ei itsarin tekijöitä armehdettu... paitsi jos olo oli ollut niin paha, että tappoi itsensä nahkavyöllä hirttäytyen keittiö oven kahvaan, tai kaivoi puukolla (moralla) oman sydämensä.yleensä itsarin tekijä oli OHIVETÄJÄ. Tänne on tultu ja tää matka täällä kuuluu lusia.
Joo, kyllä se kuolo korjaa ihmisen ihan varmasti jossain vaiheessa vaikka omaa kättä siihen suuntaan ei heilauttelisikaan.
Lähetä kommentti