Huomenna saapuu meitä läsnäolollaan ilahduttamaan naapurin rouvamme Japanista. Mukanaan hän tuo supersuloisen pikku-tyttärensä ja he viipyvät luonamme joulun yli.
Olen yrittänyt katsoa tätä kotimaatani sillä silmällä, että miltä se näyttäisi ensi kertaa nähtynä.
Nyt on suurin piirtein se kurjin aika vuodesta tulla Suomeen, varsinkin tänne etelään: lunta ei ole missään, mutta runsasta kosteutta lasketaan rivakalla tuulella säestettynä ulos uskaltautuvien naamoille. On pimeää, roskaista, sutattua ja kansa örseltää.
Toisaalta: on tilaa, on luontoa, kierrätystä, ilmaista kyytiä lastenvaunun kanssa julkisilla liikkuessa, hyviä perunoita, hyviä juustoja, sikahyvää leipää ja suomalaista designiä kaupat pullollaan.
Jos naapurin rouva aikoo uusia vierailunsa ensi kesänä siitä huolimatta, että saapuu synkimpään aikaan vuodesta ensivierailulle, niin sit voi sanoa, että ihmeen hyvän vaikutuksen tämä läntinen asennevenäjä häneen teki.
Voi hyvänen aika mä jaksan mollata tätä Suomee. Pitää nyt tässä erikseen kertoa, että en toki tätä ihan vihoviimeisenä läpenä pidä. Suomessa on puolensa. Tämä kriittinen asenne on ehkä itsekritiikkiin verratavissa - tyyliin: eihän sitä itseäänkään lakkaamatta puheissaan muille ylistä, vaikka olis kuinka pompöösimäisissä harhaluuloissa kyvyistään ja luonteenpiirteistään.
Mun mielestä on hyvä asia, että olemme palanneet Suomeen ja tämä tuntuu oikealta paikalta olla juuri nyt ja tulee olemaan oikeestaan aika hauskaakin paikkoja vieraalleni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti