Ei ole ihmisen juoma-staminassa kehumista. Perjantaina oli avajaiset täällä galleriassa (missä istun tällä samaisella hetkelläkin) ja viiniä tuli taas vedettyä kaksin käsin. Sit oli seuraavana päivänä väsy, vaikka nukkumaan meninkin jo puolilta öin. Eilen vielä pinnistelin yhdet grillijuhlat ja nyt ei sit jaksais senkään vertaa. Mä olen valtavan kade niille jotka jaksaa ja näyttää vielä aina freesiltä. Niitä on! Uskokaa pois!
Meneillä oleva näyttely on kovin miellyttävä. Kaikille Göteborgissa vaikuttaville suosittelen tätä lämpimästi. Valvojana arvostan töiden äänettömyyttä, vaikka toistuvaan ääneen turtuukin ajanoloon ja sit sitä ei enää vaan kuule. Mutta se ei suinkaan ole se paras puoli näyttelyssä, vaan se, että moniuloitteinen idearypäs on esitetty visuaalisesti mielyttävällä tavalla. Pidän kauneudesta taiteessa. Se on se mun heikko kohtani.
Juttelin erään äidin kanssa lapsiasioista ja hän kertoi omastaan, joka karjui usein kurkku suorana 4-5 vuotiaana ilman että häneen sai mitään kontaktia, siis kun se laps sille päälle sattui. Tuli mun oma, rakas etälapseni mieleen ja kun tämän äidin pojasta oli kuitenkin asiallinen teini kasvanut, niin tunsin helpotusta siitä, ettei se mun Karjulan Setä ole ainoa laatuaan, vaan että niitä on muitakin ja että se Karjulalaisuus jossain vaiheessa hellittää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti