Viisvuotissuunnitelman tavoitteet

Sanonpa, että aika menee hurjaa vauhtia täällä Helsingissä. Ensi viikolla palaamme Vimpulan kanssa Nuosevan Auringon maahan kumartelemaan kaikille. Vastoin ennakko-odotuksiani, en ole kumarellut täällä kenellekkään. Ehkä en ole vain asunut tarpeeksi kauan Japanissa. Mene ja tiedä.

Vein lapsen tänään neuvolaan ja siellä kerrottiin, että asiat on kivasti ja kehittävästi. Vimme karjui lääkäripelkoaan (kiitos viime talven tikit) ja rokotusta. Siitä huolimatta vierailu meni mielestäni hyvin. Nyt olis vielä maanantaina edessä hammaslääkärikoitos.

Onhan se ihmiset kivaa, kun oleskelee ystäviensä kanssa samassa kaupungissa. Vielä kun saisi elantonsa ja puolisonkin elannot tänne, niin asiat olis siinä suhteessa vallankin mallillaan. Voin pistää tämän tavoitteeksi seuraavan viisivuotissuunnitelmaan.

Lunta

Lapsi pääsi tänään leikkimään lumessa ja minä sain blinejä. Ja nyt on luvassa vielä rapuja. Jotenkin on se juhlatunnelma nyt koko ajan läsnä kun on siitä viheliäisestä flunssasta toivuttu. Aika ei tunnu riittävän siihen kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, jota olis ihmiselle tarjolla. Tänne on siis muutettava takaisin, jotta kaikkia kerkeis tavata.

Ulos oli mentävä

Etuna täällä vanhempieni luona potemisessa on, että täältä löytyy droppia joka vaivaan. Näyttää siltä, että tämä mun tauti on sitä sorttia, joka jatkuu ainakin sen kymmenen päivää. Harmittaa, kun hyvää Helsinki-aikaa menee hukkaan.

Lauantai-iltana suoriuduin baariin taudista huolimatta. En raaskinut olla menemättä, kun kaveri oli Göteborgista asti tullut tapaamaan ja toivoi ulkoilua Helsingin yössä. Oli hauska keikka, vaikka Bottalla alkoi olla jo sellainen käheys, että en voinut enää puhua. Kotona sitten otin lisää droppia ja siirryin takaisin harjoittamaan asiallista potemista. Ja sitä aion nyt päättäväisesti jatkaa, kunnes olen tervehtynyt.

Hoidossa

Töölöläistä takapihaa voi ihminen tuijotella keittiön ikkunasta parannellessaan sitkeää ja öisin tuimaksi äityvää vilustumistaan.

Aina joku väsyttää

Nyt olis ihminen selvinnyt jetlägistä. Mutta ei syytä huoleen: väsymys painaa yhä. Olemme nimittäin molemmat Vimpulan kanssa vilustumisen kourissa.

Suomessa on jotenkin ihan kauheen tavallista. Mä olen vähän pettynyt siihen, ettei tämä täällä olo tunnu yhtään sen kummallisemmalta yhden Tokio-vuoden jälkeen. En ole edes hätäpäissäni kumarrellut kanssaihmisille. Lapsi kertoo tosin japanilaisia asioita kuulijoille. Tänään lueteltiin lähimmäisille Tokyu-Meguro-linen pysäkkejä väliltä O-okayama-Meguro. Tarpeellisia anekdootteja kelle tahansa.

Pohjoisen pyrähdys

Suoritimme pyrähdyksen Ouluun ja olimme läsnä 7-vuotissynttäreillä. Matka taittui mennen tullen junalla ja Vimme oli vallan asiallinen molemmilla VR:n istunnoilla. Sisäiset kellomme käyvät edelleen, jos eivät enää Japanin, niin ainakin Keski-Siperian päivänkulun mukaan. Väsymys vaivaa. Huomenna suuntaamme Hyvinkäälle ja saamme siellä tavata muiden muassa vanhan koiramme.

On väsy

Sää on harmaa. Jetläggi painaa pahasti. Jo toisena yönä peräkkäin heräsin paljon ennen kolmea - kahdelta tarkemmin sanottuna - enkä saanut itse nukuttua, vaikka lapsi nukkuikin vallan puoli viiteen saakka. Väsyttää todella kovasti ja hänen vilkas kaksvuotiaisuutensa pitää huolen siitä, että täällä ei nukuta ennen kuin hän nukkuu ja se tapahtuu seuraavan kerran vasta joskus tooooodella monen tunnin kuluttua. Tästä tilastani johtuen en ole kerennyt Suomessa olemista havainnoimaan muuten kuin toteamalla, että täällä on todella vähän ihmisiä.

Missä mennään?

Uuh, aah. Mä en ole kerennyt tekemään murto-osaakaan niistä muutonedistämisvalmisteluista, joita aioin tehdä ennen Suomeen lähtemistä. M saa pakata ja siivota kaiken ihan keskenänsä. Onhan se tietysti hyvä, että miehelle jää jotain tekemistä.

Odotan malttamattomana kymmenen tunnin lentoa Vimmen kanssa kahden ja matkaa seuraavaa aikaeroväsymystä. Lento voi periaatteessa mennä ihan hyvinkin, mutta parasta varautua steppaamaan aktiivista laatuviihdettä kekkuloivalle lapselle koko helluvan reissun ajan.

Aikaa vievää puuhaa

Täällä Tokiossa menee aikaa asioitten toimittamiseen. Käväsin hakemassa kavereilta matkalaukun lainaan - jep, valmistaudun matkaan - enkä tehnyt sillä reissulla muuta kuin aktiivisesti kuljin kotoa kohteeseen ja takaisin. No, ostin shampoo pullon matkalla, mutta siis muuten: ei mitään haahuilua, maisemian hämmästelyä tai jumittelua kohteessa, vaan tehokasta toimitusta ja silti siinä reissussa meni kolme tuntia. Helsingistä käsin siinä ajassa kävis Hämeenlinnassa asti hakemassa jotain.

Tukka putkella

Tänään taas painettiin menemään ihan ylityöpäivän edestä. Aamusta suuntasimme treffeille tunnin junamatkan päähän ja sieltä Ghibli museoon. Uudet paikalliset tuttavuutemme olivat ystävällisesti hankkineet liput sinne myös meille ja pääsimme hämmästelemään Hayao Miyazakin maailmaa ja sen oheistuotteita.

Paikka oli hauska ja Vimme viihtyi siellä varsin hyvin. Pidän jotenkin näissä tokiolaisissa siitä, että mennään mestaan, joka menis Suomi/Ruotsi-akselilla ihan puhtaasti rahastusosastoon ja ollaan siellä sitten aivan tohkeissaan ja otetaan valtavasti ryhmäkuvia. Jos sen nyt yhteen hengenvetoon kiteyttäs, niin vois sanoa, että "Rahastusta! Entä sitten, pidetään hauskaa!". Suomessa se rahastus pitää aina piilottaa jonkin pedagogisen ja luonnonmukaisen taakse piiloon, ettei ihmisille tule sellainen olo, että joku yrittää nyt huijata ja sitä myöten paha-mieli ja tunnelma-pilalla. Täällä päin maailmaa se huijaaminen ei ole niin suosittua toimintaa, kuin monissa muissa maailman paikoissa, joten pääsymaksun edestä nautitaan pokkaana ilman huolen häivää.

Yhtäkaikki - Ghibli Studion piirretyt elokuvat ovat todella hienoja. Olemme nyt lyhyen ajan sisällä nähneet niistä Prinsessa Mononoken, Henkien kätkemän ja Liikkuvan linnan. Odotan kovasti, että pääsen näkemään loputkin.

Ja ettei meno olisi loppunut kesken yhdelle päivälle, menimme myöhemmin illalla vielä M:n labran 10v. päivälliselle. Ruoka oli hyvää ja Vimmekään ei pahemmin kekkuloinut.

Nyt päivän päätteeksi on kieltämättä vähän väsynyt olo.

Mielisairaalaotsahiukset ja korpin kosto

Nykyinen luottokampaajani ymmärsi mitä tarkoitin, kun pyysin häntä leikkaamaan itselleni "mielisairaalalyhyet" otsahiukset. Olin taas muutenkin tyytyväinen lopputulokseen.

Kotimatkalla kävelin Meiji-jingun puiston läpi ja hämmästelin taas sitä, kuinka Tokion keskellä voikin olla sellainen paikka. Vimme viiletti siellä pitkin ruohokenttää ja otti asiakseen ahdistella korppeja. Sitä hänen ei tietenkään olisi pitäinyt tehdä, sillä sellaisesta toiminnasta seuraa korpin kosto. Eräs korppi lähti ajamaan Vimmeä takaa ja nokkas häntä hiuksista. Vimme pelästyi pahan kerran. Onneksi mitään vyysillistä vahinkoa ei tullut.

Ennen talvea

On ollut kaunis päivä. Kävimme Vimmen kanssa kerhossa ja matkalla takas juna-asemalle huomasin jättäneeni kassin Vimmelle lahjoitettuja vaatteita kerhoon. Palasin näin suoraan lähtöruutuun, kulkematta vankilan kautta. Palattuani totesin, että vot-tö-hek - kävellään kotiin. Matkaa ei ollut kuin sellaiset kuusi kilometriä. Matka taittui ja Vimme veteli sikeitä. Ainoa haittapuoli oli se valtava määrä pakokaasuja, joita ihminen teiden vierustoja tarpoessaan imi keuhkoihinsa.

On se aika kivaa, kun voi marraskuussakin ilman takkia kulkea auringonpaisteessa. Tätä muistelen sitten Helsingin tödennäköiseen loskakeliin ja satavarmaan pimeyteen laskeutuessani. Ja kun palaan takaisin sieltä Tokioon, niin täälläkin on jo kylmä.

Japanilaisuutta närppimässä

Oli sunnuntaina mukana teeseremoniassa. Mulla oli tuuria tulla kutsutuksi sinne ihan sattuman kauppaa ja nautin taas kovasti autenttisten japanilaiskokemusten närppimisestä.

Siistiä piti olla päällä ja valkoiset sukat jalassa. Sitten istuttiin aika paljonkin polvillaan tatamilla ja mussuteltiin japanilaisia leivoksia (koko häppeningin vaikein osuus mulle) ja sitten hörpittiin vispilällä vaahdotettua vihreää teetä erilaisista keraamisista esityksistä. Kävin kolmessa huoneessa hörppimässä ja viimeisen huoneen tee oli hard-core teetä: valtavan hienoa ja kallista, paksua vihreää monjää, jota ihminen ilman eri kertomista ei olisi teenä osannut pitääkkään.

Toki oli tapahtuma kovinkin muodollinen, mutta olin yllättynyt vapautuneesta ilmapiiristä itse hörppimistilaisuudessa. Ja paikalliset ilahtuivat, kun ulkomaalainen näin heidän kulttuuristaan oli kiinnostunut. Teeseremonia olisi aika hyväkin harrastus ihan vakituiseen: teehuone oli todella kaunis ja jokaisen seremonian kaikki yksityiskohdat olivat huolella valittuja ja miellyttivät ihmissilmää ja -mieltä. Ja oli vain kertakaikkiaan rentouttavaa olla arjen ulkopuolella rauhallisissa ja hiljaisissa merkeissä. Mun pitää vaan keksiä miten päästä eroon niistä hornamaisista leivonnaisista ilman että syön niitä ja voin sitten ruveta asialle omistautuneeksi harrastajaksi.