Maakuntamatkalla

Palasimme eilen Vimmen kanssa kotiin matkaltamme. Olin aika poikki, kun se kolmevuotiaan kanssa yksin matkustaminen ei kuitenkaan ole niitä maailman rentouttavimpia asioita, mutta rasittavuudesta huolimattta reissu oli onnistunut.

Matka Sendaihin meni hyvin. Shinkansenilla matkustaminen on helppoa ja mukavaa. Tarrakirja piti lapsen tyytyväisenä. Ystävättäreni ja hänen miehensä tulivat meitä vastaan Sendaihin ja matkustimme yhdessä Ishonomakiin, jossa sitten majailimme. Miehen vanhemmat toivottivat meidät tervetulleiksi kotiinsa. He olivat todella vieraanvaraisia hosteja ja yhteisen kielen puuttuminen ei pilannut tunnelmaa.

Illan lähetessä lähdimme katsomaan Hanabia, kesäistä ilotulitusta. Vimpula ei ollut tulituksia ennen nähnyt ja tämän tiedostaen kerroin hänelle, että niistä lähtee kova pauke. Kaveria pelotti aluksi vähän, mutta korvat käsieni peitossa hän katsoi esitystä mielellään, kunnes nukahti kesken shown.

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa Matsushiman mäntysaaria ja paikallista temppeliä. Nuudeliravintolassa emäntä kävi ihmettelemässä Vimmen tukkaa, kun hän oli kuullut että itseasiassa suurin osa valkotukkaisista ihmisistä on valkaissut tukkansa. Ylipäänsä Vimme sai paljon enemmän huomiota osakseen, kun pienemmällä paikkakunnalla näkee vähemmän ulkomaalaisia - Tokiossa taas meitä on.

Illalla hostimme oli valmistanut sellaisen aterian, että meinas taju lähtee.

Seuraavan päivän kotimatka meni tuskan hiki otsalla. Lapsi oli varsin tyytymätön ja koetteli heikkoja hermojani kaikenlaisella kikkastelulla, mutta selvisimme kotiin saakka ilman, että meitä heitettiin mistään junasta pois kyydistä. Ja ilman että valkotakkiset olis vieneet mua pakkopaidassa lepäämään.

Nyt valmistaudumme vastaanottamaan seuraavia vieraita: sisareni ja hänen kundikaverinsa saapuvat sunnuntaina. Kivaa!