Tänään on saatava pakkaukset sille mallille, että huomenaamuna aikaisin kaikki on valmista lentokenttäbussiin roudattavaksi. Eilen hoksasin kesken tuskailun - asiantuntijalta tiedusteltuani - että lapsenkin kassi saa painaa 20 kg, kun hänellä on oma istuin koneessa. Tieto ei tällä kertaa lisännyt ihmisen tuskaa, vaan helpotti sitä huomattavasti.
Mutta nyt siis jätän hyvästit Japanille ja kaikille hauskoille ihmiselle, joita olen täällä tavannut. Ikävä kumartelun keskelle valtaa ihmisen tuota pikaa suomalaisen kaamoksen keskellä - tämä on veikkaukseni. Suomen päässä menee tovi ennenkuin olen taas asiallisesti netissä, joten laatujuttujen kirjoittaminen jää vähemmälle hetkeksi.
Lapsi ei ole koskaan ennen asunut Suomessa. Suurimman osan elämäänsä hän on asunut Japanissa. Mutta eiköhän hänenkin (päivähoito)paikkansa siellä pellavapäiden keskellä löydy ja elämä jatkuu. Ainakin mun sivuraiteeni japanilaisen kotirouvuuden maille vievät takaisin niille alueille elämässä, jotka tunnistan helpommin omikseni.
Sayonara Nippon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
On ollut mahtavaa seurata arkeasi ja juhlaakin Jaappanin maalla. Välillä on ollut kyllä tirkistelyfiilis kun en ole kommentoinut, vain lukenut. Toivottavasti jaksat jatkaa äiti-lapsi-juttujen jakamista myös pohjolassa. Itse olen välillä jo unohtanut kuinka haastavaa tuo aika on. Toivottavasti tapaamme ihan livenä kun asetutte aloillenne "kotosuomessa". Teija
Kiitos kiitos Teija. Tarkoitus on jatkaa kaikenlaisten asioiden jauhamista, kunhan vaan ensin suoriudumme tästä suuresta muutosta ja muutoksesta. Olemme Helsingissä ja Suomen aika on edelleen hakusessa. Mut muuten on asiat kohdallaan.
TERVETULOO! Kunhan matkan rasituksista toivut, kertoile sattumuksia koto-Suomesta. Hauska näitä on ollut lueskella!!!
Nähdään! Marita
Lähetä kommentti