Vimpula on kipeenä. Sille nousi eilen illalla kuume, joka äityi tänään korkeaksikkin. Sitten saimme kokea myös kokolattiamattolaatoituksen ilot - olin juottanut tummaa mehua lapselle ja se näkyi aika hyvin tuossa joskus vaaleanruskeaksi määritellyssä matossa. Onneksi kuume laski ja lapselle taas maistui meno.
Se riipii joka kerta, kun lapsi on kipeenä. Sillä on vielä vähän kuumetta, mutta eiköhän se tästä iloksi taas muutu.
Taifuunin laitamat tuntui täällä tänään kunnon tuulena ja sateena. Tuli sellainen Göteborgin kotoinen olo.
keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005
tiistaina, syyskuuta 06, 2005
Kesä siellä ja täällä
Tämän kertainen taifuuni näyttää kiertävän Tokion ihan etäisyyden päästä. Tulemme olemaan sen ilmiön äärilaitamilla jossain vaiheessa, joten jonkinlaista tuulta ja sadetta on odotettavissa.
Muuten on kelit jatkuneet varsin kesäisinä. Täältä katsoen Suomen (ja Ruotsinkin) kesä on aivan tavattoman lyhyt ja kolea. Ei ihme, että ihmiset siellä pohjolassa ovat aina niin hysteerisiä kesän kahtena aurinkoisena päivänä. Vain moukat pysyy sisätiloissa ja kaikki menee rannalle (vaikka jäät ei olis vielä lähteneet) ja heinänkorjuuseen, jotta rusketus syvenis. Ja terveys hehkuis ihmisen olemuksesta. Pohjolassa tulee helposti kesästressi.

maanantaina, syyskuuta 05, 2005
Seksikäskö?
Eeva-lehden lukijat äänestivät Matti Vanhasen Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Nyt jonkun pitää määritellä mulle uudestaan sana 'seksikäs'. Mä nimittäin olen aina käsittänyt sen jotenkin sellaisena ominaisuutena, jota Matti Vanhasessa totisesti ei ole. Ei edes yhdessä Matti Vanhasen solussa.
Jos jotain suomalaista julkisuuden henkilöä nyt pitäis sitten seksikkyyssaralla äänestää, niin mä antaisin ääneni Antti Lehtiselle, joka itseasiassa aika paljon muistuttaa yhtä miestä, jonka kanssa mä elän.

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005
Mikä on totta ja oikein
Joskus huonon päivän sattuessa alkaa sisäinenkriitikko kertomaan suureen ääneen, missä sen kaapin pitäis oikein seisoa. Sitä ääntä jos jää kuuntelemaan, niin turmio on väistämätön kohtalo. Sille ei riitä mikään! Ovelana se muistuttaa painavin sanoin, kuinka se-je-se on tehnyt jo sitä & tätä ja tuo-ja-toi saa aikaan vaikka kuinka paljon ja nämä ihmiset tarkkailevat valtavan paheksumisen vallassa mun loputonta losotusta.
Turpa kii sisäinenkriitikko, mä sanon. Kukaan elämäntapakriitikko ei oikeesti ole niin kiinnostunut mun elämäni vaiheista, että ajattelisi yhtä pientä ajatustakaan siitä miten mä päiväni vietän. Ja mulle tärkeet ihmiset ei vaan tarkastele mun elämääni sillä silmällä - ja jos salaa mielessään tarkastelevatkin, niin pitävät sen asiallisesti omana tietonaan. Ja toisaalta, se joka jaksaa arvostella muiden elämää päätoimisesti on jo harhapoluillaan omassa elämässään.
Siispä - tehkäämme sitä mikä tuntuu oikealta ja olkaamme se kuka olemme.

lauantaina, syyskuuta 03, 2005
Cityhaikki lapsen kanssa
Koska herätys oli tänään jo viideltä - joo, kuudelta ei ollut vielä mitään - niin päätimme lähteä Tsukiji kalatukkuun hämmästelemään asiaa. Olimme siellä "vasta" joskus puoli kahdeksan aikaan, mutta se tuntui olevan ihan tarpeeksi aikaisin kuitenkin. Tukku oli aikamoinen: valtava vilinä, kaikenlaista merestä vedettävää kaupan tonnikaupalla, trukkeja kaartamassa joka nurkan takaa ja paljon ihmisiä. Kun olimme asiaa hetken tarkastelleet, niin menimme aamusushille. Vähän pisti miettimään etukäteen, että mitenkähän se ateriointi menee siellä ahtaudessa Vimmen kanssa, mutta päätimme ottaa riskin ja jonotimme yhteen monista ravintoloista.
Vimmehän oli kuin koko elämänsä sushibaareissa roikkunut konsanaan ja sushi - sanompa - oli parasta sushia mitä koskaan olen elämäni aika maistanut! Vimmelle maistui raaka kala, "kuplakala" (mäti) ja simpukat. Mutta sushi oli kyllä taivaallista. Siis aivan sikahyvää! Meni kieli mukana!
Kalatukun jälkeen lorvimme yhdessä ostoskeskus-ravintolarysä-pilvenpiirtäjässä (sieltä kuva Vimmestä). Matka jatkui myöhemmin Roppogille ja sieltä vielä myöhemmin Hiroo-aseman lähellä olevaan puistoon, jossa on hyvä leikkikenttä. Siellä pääsin puhumaan muutaman rivin ruotsiakin. Kyllä se vielä sujui. Ainakin paremmin kuin japani.
Lisää kuvia tämän päivän cityhaikilta löytyy mun Flickr-sivuilta.
perjantaina, syyskuuta 02, 2005
Blogataan aamukuudelta
Lapsi on nyt sitten tutille hyvästelyn jälkeen herännyt enemmän tai vähemmän joka aamu varttia vaille kuusi. Muutamina aamuina olemme yrittäneet ylipuhua (lue: kääntäneet kylkeä muristen) lasta jatkamaan uniaan tai toimittamaan jota valvontaa tarvitsematonta makuuhuoneessa. Tämä "suostuttelu" on aina aiheuttanut huutoa ja hammasten kiristelyä - tänään siis vaan nousin lapsen perässä ylös, ja nyt kellokaan ei oo... paljon paskaakaan... Kyl mä sit siunaan sen teiniläisyysajan, kun kaveria ei saa sängystä ylös ennen puoltapäivää.
torstaina, syyskuuta 01, 2005
Hiukset häviää
Tässä taannoin kun kyselin yhdeltä toimiston tytöltä, että jos hän tietäis kampaajaa, joka rohkenisi leikata hiukseni tarpeeksi lyhyeksi (täällähän naisilla on pitkät hiukset ja sillä siisti), niin hänen spontaani vastauksensa kysymykseeni oli: "Why?" eli miksi hitossa ihminen sitten haluaa niin lyhkäseks tukkansa.
No, hän sitten järjesti mulle ajan tuntemalleen kampaajalle ja he molemmat (plus muut paikalla olijat) päivittelivät, kun tukka tuli niin kynityksi. Olin suht tyytyväinen tulokseen - kylläkin klipsin kotona sitten vähän sieltä täältä lisää. Mutta se ei ollut tämän jauhannan pointti ollenkaan, vaan se, että tämä edellä mainittu toimiston tyttö on itsekkin nyt leikkauttanut itselleen todella lyhyet hiukset! Hoo-hiio-hoi mä sanon. Lyhyttukkaisuuden ilosanoma leviää.

keskiviikkona, elokuuta 31, 2005
Sai losottaa sohvalla
Syyskausi avattiin tänään Suomi-kerhossa. Oli hauskaa istua losottaa sohvalla, kun lapsi toimitti omiaan toisten lasten kanssa. Sitten iski kauhee väsymys, joka kotona ylty sellaisiin mittasuhteisiin, että tuli mieleen jo kaikenlaisia luulotautisia ajatuksia. Aion mennä tänään aikaisin nukkumaan. Ehkä se auttaa.
tiistaina, elokuuta 30, 2005
Vaalimainos ja japanilaisen kotirouvan toimet
Tämä vaalimainoksen setä sanoo 'Ees päin Japani' ja jämäkällä nyrkinheristyksellä yrittää huokutella kansaa äänestämään juuri nimenomaan häntä. Pitää sanoa, että muhun tämä mainos ei vetoa - pikemminkin päinvastoin - mutta enhän ole millään muotoa äänioikeutettukaan täällä Jaappanin maassa. Ehkä mä olisinkin vallan ihastunut tähän ehdokkaaseen, jos olisin elämäni täällä asunut ja japanilaisena kotirouvana menneet vuosikymmenet viettänyt. Ehkä mä silloin myös vallan tarkkailisin perheeni aamukakan laatua ja sillä tavalla valvoisin yksikköni hyvinvointia: 1. asiallinen kakka: terveys hyvä
2. jotenkin epäilyttävä kakka: soitetaan lääkärille.
Tästä paikallisten kotirouvien kakantarkastelusta kuulin tänään lounastreffiltäni ja luen hänet näissä japaniasioissa luotettavaksi tahoksi.
No, taas meni kakka-asiaksi.
maanantaina, elokuuta 29, 2005
Näköislaulu
"Laitetaan Akun näköinen laulu", sanoo Vimme ja tarkoittaa haluavansa kuunnella Stray Catsien "Runaway Boys"-kappaletta.
Miten niin jonkun näköinen laulu ja kuka hiton Aku? Mulla puuttuu aivan selvästi perspektiiviä tämän asian tarkastelemiseen.
Miten niin jonkun näköinen laulu ja kuka hiton Aku? Mulla puuttuu aivan selvästi perspektiiviä tämän asian tarkastelemiseen.
sunnuntaina, elokuuta 28, 2005
Homma hoidettu!
Selvisin Fuji-reissusta! Nyt on jokaikinen lihas jaloissa varsin kipeenä ja vedin viime yönä unet ilta viidestä aamu kahdeksaan.
Kiipeäminen oli todella rankkaa. Aluksi ihminen hengästyi pelkkää ilman ohuutta ja sitten sekä ilman ohuutta, että rinteen kallistusastetta.
Rinne jatkui ja jatkui ja yö kului. Paikalla oli paljon muitakin kiipeäjiä ja oli hauska nähdä kanssakiipelijöiden otsalamppujonoja siellä täällä vuorenrinnettä ylös vievällä polulla. Kiipeilijöiden varustustaso ja ikä vaihteli valtavasti. Eniten huolestutti ne ihmiset, joilla oli aivan selvästi liian vähän vaatetta mukana tai vielä pahempaa: lapset mukana. Muuten luulen, ettei ole kauheesti väliä sillä, että onko eräkamppeet vai ei. Ainoat must-tuotteet on mielestäni sadekamppeet, otsalamppu (jos kiipee yöllä), lämmintä tarpeeksi (ylhäällä oli tosi kylmä), evästä ja juotavaa, rahaa (vuorella kaikki on kallista ja jos on huono tuuri saattaa joutua yöpymään siellä) ja mukavat kengät.
Monilla oli lenkkarit tai jopa tennarit, enkä usko, että heillä oli mitään vaikeuksia kenkävarustuksen takia, muuten kuin että tennarit varsinkin olivat todennäköisesti lopullisen pahassa kunnossa sen reissun jälkeen. Mulla oli onni saada naapurin rouvalta kestävät kengät lainaan ja erikseen kiitollisena totean, että hyvät oli.
Auringon nousu oli todella hieno. Ihmiset pysähtyivät pitkin rinnettä sitä odottamaan ja h-hetkellä kuului valtava "ooh" sekä ylhäällä, että alhaalla ja salamavalot räpsyivät. Itse olin siinä vaiheessa noin tunnin päässä huipulta. Olin todella väsynyt.

Jotenkin pääsin huipulle ja siellä vetäsin kahvit. Huippu oli ihan sumun peitossa ja tuuli niin että tukan lisäksi olisi saattanut koko päänahka lähtee. Emme siis jääneet sinne tunnelmoimaan sen enempää.

Alastulo oli todella paljon pidempi reissu, kuin olimme kuvitelleet. Mutta sää suosi ja maisemat oli huikeat. Yhdessä vaiheessa kuljimme pilven sisällä keskellä tummanharmaata laavahiekkarinnettä. Siinä tuli mieleen, että saattaisimme ollakkin huomaamattoman abduktion tuloksena ihan jollain toisella planeetalla.

Meidän kiipeilyporukka oli tosi loistava. Olimme kaikki suunnilleen samantasoisia suorittajia ja muutenkin oli kivaa toimittaa asiaa yhdessä. Uudestaan en aio tuota hulluutta tehdä. Japanilainen sananlasku kuuluukin että: Viisas kiipeää Fujille, tyhmä kahdesti.

torstaina, elokuuta 25, 2005
Mitä on Pispalassa?
Vimme on määritellyt asiat näin: pojilla on pippeli ja tytöillä on pispa. Se pistää miettimään että mitä siellä Pispalassa sitten oikeestaan onkaan. Populäärimusiikkia?
keskiviikkona, elokuuta 24, 2005
Rouvan tähtihetki
Tänään oli vietettävä kotipäivä. Olin juossut lapsen kanssa paikasta toiseen ilman breikkiä jo jonkin aikaa ja alkoi olla vähän sellainen olo, että pitää saada olla rauhassa. Ilman ohjelmaa. Ja tänään oltiin.
Kun menin tarkistamaan päivällä, et' onko tullut sitä perinteistä postia sinne ihan perinteiseen postiluukkuun, niin yksi tän asuntolan toimiston tytöistä tuli pihalla vastaan ja toimitti tavalliset hoo-hoi-heit Vimmen suhteen (kun se on niin kawaii) ja sitten se ilmoitti mulle että olen ihan Julianne Mooren näköinen ja että ollaan ihan printattu kuvaa netistä, että sille-ja-sille sanille saatiin näytettyä, kuka se Julie Moore on, kun on niin rouvan näköinen.
Voi hyvä tavaton! Kaikessa imarreluntilassa mietin, että olis syytä kansalla näkötestiin tai sit se menee siihen "ne-on-kaikki-saman-näköisiä"-piikkiin. Saanen kertoa: mä en todellakaan ole Julianne Mooren näköinen.

tiistaina, elokuuta 23, 2005
Palautusaika
Palautin osan kesän alussa lainaan saatuja lastenkirjoja niiden oikealle omistajalle. Palautan niitä vähän kerrallaan, tänään yksi kassi, ensi viikolla toinen. Muutamia kirjoja pitää vähän korjata ennenkuin palautus tapahtuu. Mutta ei hätää: mulla on hyvää japaninpaperia korjaushommiin ja ehdin tuossa jo harjoitella liimauspuuhia muutamalla omalla kovia kokeneella yksilöllä.
Näyttää siltä, että seuraava taifuuni ja meidän suuniteltu Fujille kiipeäminen osuvat samaan hetkeen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tilanteen kehittymistä.
Näyttää siltä, että seuraava taifuuni ja meidän suuniteltu Fujille kiipeäminen osuvat samaan hetkeen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tilanteen kehittymistä.
maanantaina, elokuuta 22, 2005
Juostaan porukalla
Tapasin tänään taas oman henkilökohtaisen japanikontaktini. Olen erikseen iloinen siitä, että olen onnistunut solmimaan kontaktin paikallisväestöön ihan tällaisella tapaamistasolla. Kontakti löytyi keväällä - mistäs muualta kuin - lastentalosta. Siellä me taas tänään treffasimme ja juoksimme kaikki (minä, N ja hänen 11kk vanha poikansa T) Vimmen perässä.
sunnuntaina, elokuuta 21, 2005
Vermeeriä Tokiossa
Näin tänään elämäni ensimmäisen Vermeerin livenä. Piti tulla Tokioon asti, että se tapahtui. Maalauksessa oli henkeäsalpaava valo ja se oli säilynyt varsin hyvässä kunnossa siellä Dresdenin museossa, josta se oli täällä lainassa. Dresden näyttelyoli kaiken kaikkiaan hienosti rakennettu ja paikalle oli tuotu paljon mielenkiintoisia objekteja. Eräässä suuremmassa muotokuvassa oli kylläkin epäilyttävä reikä, joka näytti todella tuoreelta. Olisi hauska kuulla sen reiän tarina. Mun arvaus oli, että se on tullut tällä Kauko-Idän matkalla.
lauantaina, elokuuta 20, 2005
Suru puserossa
Tänään lähti yksi mainio äiti-lapsi-yksikkö takaisin kotimaahansa. Mä olen ihan 'et siis mitä', kun ne läks. Saimme heiltä printterin ja paljon japani-henkistä ruokakamaa, mutta ei se paljoo lohduta, kun seuraa ei enää saa. Mä olen nykyään todella huono kestämään eroamisia ihmisistä. Mua rupee itkettämään, kun joutuu sanomaan näkemiin-asiaa ihmisille. Luulis että iän myötä tunnedramatiikka vähenis, mutta ei se tunnu menevän siiheen suuntaan vaan ihan sinne päinvastaiseen tahoon.
perjantaina, elokuuta 19, 2005
Otsa ja tutti
Lapsi näyttää ihan klingonilta. Nyt on sattunut peräkkäin monta otsaan kohdistunutta iskua. Yleensä otsa iskeytyy kohteisiin aina se sama talvella tikattu kohta edellä - niin eilenkin, kun lapsi leikki kyläpaikassa verhoilla ja päätyi kyntämään metallista ikkunanpieltä otsallaan. Voi toista, mä sanon.
Viime yönä vietimme Vimmehistorian ensimmäisen tutittoman yön. Kukaan meistä ei ole kauheen levännyt. Aiomme silti toimittaa vierottamisen asian loppuun saakka.
Viime yönä vietimme Vimmehistorian ensimmäisen tutittoman yön. Kukaan meistä ei ole kauheen levännyt. Aiomme silti toimittaa vierottamisen asian loppuun saakka.
keskiviikkona, elokuuta 17, 2005
Huh huh!
Mähän olen niin ylpeänä kerennyt kehumaan, miten Vimme toimittaa isompiakin tarpeitaan pätevänä pottaan - aina välillä. Noh, eilen sain kokea yhden elämäni hetkistä, kun kaveri toden totta väänsi jöötit kylpyveteensä. Vähän teki tiukkaa sen skenarion selvittäminen. Tänään sitten skenaariot siiryivät ihan toiseen luokkaan, kun kaveri väänsi kunnon soossit uimahousuihinsa. Lasteenkahluualtaalla. Siihen voi sanoa, että oma moka. Miksi en laittanut vaippalaiselle kiltisti uimavaippaa, vaan kikkailin ja pistin lapselle uimahousut jalkaan?
Tilanne oli sellainen, että tunsin kohdanneeni voittajani. Kakkaa oli valtavasti ja Vimme oli päättänyt juuri sillä siunaamalla jatkaa matkaa leikkipuistoon, sen sijaan että siinä muinamiehinä odottais, että saan tavaran pyyhittyä kohteesta. Ja se valtava kakan määrä tuntui levittäytyvän ympärillemme pienempinä annoksina. Märkäpyyhkeet loppui kesken. Mä heitin uimahousut roskiin. Kaikenkaikkiaan putsauksen asiata ei herunut allekirjoittaneelle kauheesti niitä tyylipisteitä tällä kertaa.
Nyt ei tule siis palautukseen lainauimahousut (ne alko olla jo vähän rispaantuneet muutenkin) ja Vimme saa uida uimavaipat jalassa, kunnes on kykenevä toimittamaan asiansa satavarmasti asiaakuuluvaan pisteeseen.

tiistaina, elokuuta 16, 2005
Maanjäristys taas
Olin viihdyttämässä lasta "Lastentalossa", kun tämän kertainen järistys iski. Järistyksestä huomasi heti, että se oli vähän voimakkaampaa sorttia, kuin ne leppeät pikkujäristykset, joita tavallisesti koemme, ja se jatkui pitempään, kuin ne vaatimattomammat versiot. Samassa huoneessa meidän kanssamme oli about 50 muuta ihmistä lapsineen ja kaikki tuntuivat enemmän tai vähemmän jatkavan sitä toimintaa, mitä siihenkin asti olivat suorittaneet. Henkilökunta availi vähän ulko-ovia (niin kuuluu tehdä, kun järisee) ja kukaan ei ollut milläsäkään. Tokiolaiset on niin cooleja. Pitää sanoa, että vähän hirvitti. Ja että olin erikseen kiitollinen etten ollut pilvenpiirtäjässä juuri silloin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)