Joskus huonon päivän sattuessa alkaa sisäinenkriitikko kertomaan suureen ääneen, missä sen kaapin pitäis oikein seisoa. Sitä ääntä jos jää kuuntelemaan, niin turmio on väistämätön kohtalo. Sille ei riitä mikään! Ovelana se muistuttaa painavin sanoin, kuinka se-je-se on tehnyt jo sitä & tätä ja tuo-ja-toi saa aikaan vaikka kuinka paljon ja nämä ihmiset tarkkailevat valtavan paheksumisen vallassa mun loputonta losotusta.
Turpa kii sisäinenkriitikko, mä sanon. Kukaan elämäntapakriitikko ei oikeesti ole niin kiinnostunut mun elämäni vaiheista, että ajattelisi yhtä pientä ajatustakaan siitä miten mä päiväni vietän. Ja mulle tärkeet ihmiset ei vaan tarkastele mun elämääni sillä silmällä - ja jos salaa mielessään tarkastelevatkin, niin pitävät sen asiallisesti omana tietonaan. Ja toisaalta, se joka jaksaa arvostella muiden elämää päätoimisesti on jo harhapoluillaan omassa elämässään.
Siispä - tehkäämme sitä mikä tuntuu oikealta ja olkaamme se kuka olemme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti