Suru puserossa

Tänään lähti yksi mainio äiti-lapsi-yksikkö takaisin kotimaahansa. Mä olen ihan 'et siis mitä', kun ne läks. Saimme heiltä printterin ja paljon japani-henkistä ruokakamaa, mutta ei se paljoo lohduta, kun seuraa ei enää saa. Mä olen nykyään todella huono kestämään eroamisia ihmisistä. Mua rupee itkettämään, kun joutuu sanomaan näkemiin-asiaa ihmisille. Luulis että iän myötä tunnedramatiikka vähenis, mutta ei se tunnu menevän siiheen suuntaan vaan ihan sinne päinvastaiseen tahoon.