Viisitoista kesää
"Eilen sen kun kuulla sain,
epäilin vielä korviain,
pois on Alice.
Joku kertoi hänen nousseen koneeseen,
joku junaan taas astuneen,
mulle sama on kuitenkin,
pois on Alice."
Viisitoista kesää mä häntä himosin.
Ja sitten nähtiin kääntymässä musta limousin,
joka hänet vei pois eikä ajajaa nähnyt kukaan.
Miksi hän mulle tehnyt tämän ois.
Ja kertomatta osoitetta livahtanut pois.
Kuka kumma on tuo mies joka hänet on saanut mukaan.
"Eilen sen kun kuulla sain... etc."
Viisitoista kesää ei yhtään vähemmän.
Mä mietin kuinka saisin häneen suhteen lähemmän.
Hänet päivittäin kun minä aina näin silloin ennen.
Lähiön viehkein tyttö oli hän.
Ja joka hetki tahdoin häntä yhä enemmän.
Minut lumosi tuo neitonen ihanin tullen mennen.
Kun mä sain kuulla uutisen tuon.
Niin mä uhkasin että nyt juon,
pään heti täyteen.
Vain hetken lohtu se ois,
kun unohtaa en koskaan kai häntä mä vois.
Miksi luotani lähti hän pois?
Viisitoista kesää mä salaa rakastin,
mutta tunteitani käsitteli hän kuin pakastin.
Mä kun melkein rakentamaan aloin lemmenpesää.
Mutta kun yksin kulmille mä jäin,
niin apeana ajatus on enää mielessäin,
että minulle ei koskaan tulla voi uutta kesää.
Ilman häntä ei tulla voi mitenkään uutta kesää.
Kari Tapion sydäntä riipaiseva tulkinta tästä ikivihreästä Finnhitskoverista on klassikkojen klassikko. Kari Tapiolla on ääntä ja tunnetta - niin, ja ne viikset, mutta niistä ei tässä sen enempää.
Tässä sanoituksessa on taas ajatuksia herättäviä aspekteja. Kuten ymmärrämme, kaveri on ollut varsin ihastunut Alice nimiseen ihmiseen jo pitkään. Voisimme arvata, että se ihastuminen tapahtui joskus 15-vuotiaana ja nyt kolmekymppisenä mies ruikuttaa, että kun Alice lähti, eikä edes kertonut että minne. Mun mielestä hän saa syyttää itseään. Perusteluna viittaan nimenomaan tähän sanoituksen kohtaan: Viisitoista kesää mä salaa rakastin... eli mies ei ole sen vertaa saanut irti itsestään, että olisi sen viidentoista vuoden aikana kertonut Alicelle, että niitä tunteita olisi!!! Ihan turha inistä siinä vaiheessa, että muija käsitteli tunteita kuin pakastin - eihän se edes tiennyt niistä mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tuo oli kyllä varsin armelias näkemys asiasta. Maailmassa ei ole koskaan liikaa ihmisiä, jotka ymmärtää heikompiaan.
Veikkaan, että kuola viiksissä ei lemmenviestinä välttämättä mene perille. Räkä viiksissä olisi selkeämpi viestinä, tyyliin: "Mulla on nuha ja nenäliina on hukassa". Ja jos Alicen turvattu tulevaisuus on viisitoista kesää häntä himonneen luuserin käsissä - nyt kun hän on kidnapattuna - niin en kauheesti laskis sen varaan, että Alice pelastetaan.
Empatiaa ei siis heru. ;-)
Ihminen kieltämättä ymmärtää paljon sitä muutakin kuin puhuttua viestintää. Intuitio kertoo ja paljastaa. Sisäinen ääni on paras työkalu muiden taivastelun tulkintaan. Silti mä nojaan puhuttuun tai kirjoitettuun sanaan, jos jotain sanottavaa tai kysyttävää tulee. Nimittäin vastaanottaja saatta valita olla ymmärtämättä, kun yritän antaa ymmärtää ja vetoaa myöhemmin siihen, että eihän kukaan sanonut mitään.
Wittgenstein pisti sanansa niin sattuvasti: "Wovon man nicht sprechen kann, dar über muß man schweigen."
Lähetä kommentti