En voi kieltää ikävöiväni Suomessa vaikuttavia laumani jäseniä. Välillä on Vimmeä niin kova ikävä, että ihan sattuu. Mutta silti on hauskaa olla ihan keskenänsäkin. Voi kuunnella Manic Street Preachersiä ilman että kellään menee hermo. Voi syödä Abban Caviaria aamuisin eikä kukaan valita perkuujätteiden hajusta. Voi nukkua millon huvittaa ja valvoa millon huvittaa. Ja voi roikkua tietokoneella vaikka vuorokauden läpeensä eikä tarvi päästää muita näppiksen ääreen tekemään tärkeämpiä hommia. Ja on jotekin aivan älyttömän hauskaa vaan olla omissa oloissaan. Sopisikohan luolaerakon toimi minulle?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti