Sain Kanadan tuliaisina kanelipurkkaa. Kaheksääntluvulla sitä sai Suomessakin. Olin silloin suuri kanelijenkin ystävä. Se ei ollut muiden suosiossa - edes toisen syömänä. Sain alinomaa kuulla valituksia siitä, että purkka haisee. No - teiniläiset skitsoilee ja valittaa kaikesta joka tapauksessa. Jos pitäis nimetä joku todella avarakatseinen ihmisryhmä, niin 13-19-vuotiaat ei tulis ihan ensimmäisenä mieleen.
Nyt olen piehtaroinut kanelipurkan nassuttamisessa niin ahkerasti, että kielen pinta on rikki. Sen siitä saa kun ei aina saa sitä mitä tekee mieli. Sitten saadessaan ottaa yliannostuksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tervetuloa takaisin. Sanon lisää sanottavaani, kun tietokone toimii taas.
Nyt pääsee ihminen taas kotoaan kirjoittamaan.
Synkronisiteetti vetää ihmisen naaman usein peruslukemille. Kaneli ei tässä päässä linjoja ole ollut ilmiön aiheena, mutta aina tapahtuu jotain. Kanelipurkka on jo loppu kylläkin. Nyt taas pitäis saada joku sitä hakemaan.
"Aika kultaa muistot", menee se perisuomalainen versio siitä "muisto kultaa menneisyyden"-letkautuksesta. Kultaus tapahtuu, oli miten oli.
On hämmentävää kuinka paljon ruotsi auttaa arvaamaan kirjoitettua hollantia oikein. En sano, että ymmärtäisin tosta vaan - mutta huomaa oitis, että samasta kantakielestä nämä kaksi kieltä ovat joskus muodostuneet.
Etanoita ei Kantasilla syöty. Veikkaan ettei syödä edelleenkään. Muuten on kulinarsimi yhä kunniassa Annin keittiössä. Pojat pääsi siitä vast'ikään nauttimaan. Vimmekin tuntuu ymmärtävän sen päälle.
Lähetä kommentti