Sai losottaa sohvalla

Syyskausi avattiin tänään Suomi-kerhossa. Oli hauskaa istua losottaa sohvalla, kun lapsi toimitti omiaan toisten lasten kanssa. Sitten iski kauhee väsymys, joka kotona ylty sellaisiin mittasuhteisiin, että tuli mieleen jo kaikenlaisia luulotautisia ajatuksia. Aion mennä tänään aikaisin nukkumaan. Ehkä se auttaa.

Vaalimainos ja japanilaisen kotirouvan toimet

Tämä vaalimainoksen setä sanoo 'Ees päin Japani' ja jämäkällä nyrkinheristyksellä yrittää huokutella kansaa äänestämään juuri nimenomaan häntä. Pitää sanoa, että muhun tämä mainos ei vetoa - pikemminkin päinvastoin - mutta enhän ole millään muotoa äänioikeutettukaan täällä Jaappanin maassa. Ehkä mä olisinkin vallan ihastunut tähän ehdokkaaseen, jos olisin elämäni täällä asunut ja japanilaisena kotirouvana menneet vuosikymmenet viettänyt. Ehkä mä silloin myös vallan tarkkailisin perheeni aamukakan laatua ja sillä tavalla valvoisin yksikköni hyvinvointia:
1. asiallinen kakka: terveys hyvä
2. jotenkin epäilyttävä kakka: soitetaan lääkärille.
Tästä paikallisten kotirouvien kakantarkastelusta kuulin tänään lounastreffiltäni ja luen hänet näissä japaniasioissa luotettavaksi tahoksi.

No, taas meni kakka-asiaksi.

Näköislaulu

"Laitetaan Akun näköinen laulu", sanoo Vimme ja tarkoittaa haluavansa kuunnella Stray Catsien "Runaway Boys"-kappaletta.

Miten niin jonkun näköinen laulu ja kuka hiton Aku? Mulla puuttuu aivan selvästi perspektiiviä tämän asian tarkastelemiseen.

Homma hoidettu!

Selvisin Fuji-reissusta! Nyt on jokaikinen lihas jaloissa varsin kipeenä ja vedin viime yönä unet ilta viidestä aamu kahdeksaan.

Kiipeäminen oli todella rankkaa. Aluksi ihminen hengästyi pelkkää ilman ohuutta ja sitten sekä ilman ohuutta, että rinteen kallistusastetta.

Rinne jatkui ja jatkui ja yö kului. Paikalla oli paljon muitakin kiipeäjiä ja oli hauska nähdä kanssakiipelijöiden otsalamppujonoja siellä täällä vuorenrinnettä ylös vievällä polulla. Kiipeilijöiden varustustaso ja ikä vaihteli valtavasti. Eniten huolestutti ne ihmiset, joilla oli aivan selvästi liian vähän vaatetta mukana tai vielä pahempaa: lapset mukana. Muuten luulen, ettei ole kauheesti väliä sillä, että onko eräkamppeet vai ei. Ainoat must-tuotteet on mielestäni sadekamppeet, otsalamppu (jos kiipee yöllä), lämmintä tarpeeksi (ylhäällä oli tosi kylmä), evästä ja juotavaa, rahaa (vuorella kaikki on kallista ja jos on huono tuuri saattaa joutua yöpymään siellä) ja mukavat kengät.

Monilla oli lenkkarit tai jopa tennarit, enkä usko, että heillä oli mitään vaikeuksia kenkävarustuksen takia, muuten kuin että tennarit varsinkin olivat todennäköisesti lopullisen pahassa kunnossa sen reissun jälkeen. Mulla oli onni saada naapurin rouvalta kestävät kengät lainaan ja erikseen kiitollisena totean, että hyvät oli.

Auringon nousu oli todella hieno. Ihmiset pysähtyivät pitkin rinnettä sitä odottamaan ja h-hetkellä kuului valtava "ooh" sekä ylhäällä, että alhaalla ja salamavalot räpsyivät. Itse olin siinä vaiheessa noin tunnin päässä huipulta. Olin todella väsynyt.


Jotenkin pääsin huipulle ja siellä vetäsin kahvit. Huippu oli ihan sumun peitossa ja tuuli niin että tukan lisäksi olisi saattanut koko päänahka lähtee. Emme siis jääneet sinne tunnelmoimaan sen enempää.


Alastulo oli todella paljon pidempi reissu, kuin olimme kuvitelleet. Mutta sää suosi ja maisemat oli huikeat. Yhdessä vaiheessa kuljimme pilven sisällä keskellä tummanharmaata laavahiekkarinnettä. Siinä tuli mieleen, että saattaisimme ollakkin huomaamattoman abduktion tuloksena ihan jollain toisella planeetalla.


Meidän kiipeilyporukka oli tosi loistava. Olimme kaikki suunnilleen samantasoisia suorittajia ja muutenkin oli kivaa toimittaa asiaa yhdessä. Uudestaan en aio tuota hulluutta tehdä. Japanilainen sananlasku kuuluukin että: Viisas kiipeää Fujille, tyhmä kahdesti.

Mitä on Pispalassa?

Vimme on määritellyt asiat näin: pojilla on pippeli ja tytöillä on pispa. Se pistää miettimään että mitä siellä Pispalassa sitten oikeestaan onkaan. Populäärimusiikkia?

Rouvan tähtihetki

Tänään oli vietettävä kotipäivä. Olin juossut lapsen kanssa paikasta toiseen ilman breikkiä jo jonkin aikaa ja alkoi olla vähän sellainen olo, että pitää saada olla rauhassa. Ilman ohjelmaa. Ja tänään oltiin.

Kun menin tarkistamaan päivällä, et' onko tullut sitä perinteistä postia sinne ihan perinteiseen postiluukkuun, niin yksi tän asuntolan toimiston tytöistä tuli pihalla vastaan ja toimitti tavalliset hoo-hoi-heit Vimmen suhteen (kun se on niin kawaii) ja sitten se ilmoitti mulle että olen ihan Julianne Mooren näköinen ja että ollaan ihan printattu kuvaa netistä, että sille-ja-sille sanille saatiin näytettyä, kuka se Julie Moore on, kun on niin rouvan näköinen.

Voi hyvä tavaton! Kaikessa imarreluntilassa mietin, että olis syytä kansalla näkötestiin tai sit se menee siihen "ne-on-kaikki-saman-näköisiä"-piikkiin. Saanen kertoa: mä en todellakaan ole Julianne Mooren näköinen.

Palautusaika

Palautin osan kesän alussa lainaan saatuja lastenkirjoja niiden oikealle omistajalle. Palautan niitä vähän kerrallaan, tänään yksi kassi, ensi viikolla toinen. Muutamia kirjoja pitää vähän korjata ennenkuin palautus tapahtuu. Mutta ei hätää: mulla on hyvää japaninpaperia korjaushommiin ja ehdin tuossa jo harjoitella liimauspuuhia muutamalla omalla kovia kokeneella yksilöllä.

Näyttää siltä, että seuraava taifuuni ja meidän suuniteltu Fujille kiipeäminen osuvat samaan hetkeen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tilanteen kehittymistä.

Juostaan porukalla

Tapasin tänään taas oman henkilökohtaisen japanikontaktini. Olen erikseen iloinen siitä, että olen onnistunut solmimaan kontaktin paikallisväestöön ihan tällaisella tapaamistasolla. Kontakti löytyi keväällä - mistäs muualta kuin - lastentalosta. Siellä me taas tänään treffasimme ja juoksimme kaikki (minä, N ja hänen 11kk vanha poikansa T) Vimmen perässä.

Vermeeriä Tokiossa

Näin tänään elämäni ensimmäisen Vermeerin livenä. Piti tulla Tokioon asti, että se tapahtui. Maalauksessa oli henkeäsalpaava valo ja se oli säilynyt varsin hyvässä kunnossa siellä Dresdenin museossa, josta se oli täällä lainassa. Dresden näyttely
oli kaiken kaikkiaan hienosti rakennettu ja paikalle oli tuotu paljon mielenkiintoisia objekteja. Eräässä suuremmassa muotokuvassa oli kylläkin epäilyttävä reikä, joka näytti todella tuoreelta. Olisi hauska kuulla sen reiän tarina. Mun arvaus oli, että se on tullut tällä Kauko-Idän matkalla.

Suru puserossa

Tänään lähti yksi mainio äiti-lapsi-yksikkö takaisin kotimaahansa. Mä olen ihan 'et siis mitä', kun ne läks. Saimme heiltä printterin ja paljon japani-henkistä ruokakamaa, mutta ei se paljoo lohduta, kun seuraa ei enää saa. Mä olen nykyään todella huono kestämään eroamisia ihmisistä. Mua rupee itkettämään, kun joutuu sanomaan näkemiin-asiaa ihmisille. Luulis että iän myötä tunnedramatiikka vähenis, mutta ei se tunnu menevän siiheen suuntaan vaan ihan sinne päinvastaiseen tahoon.

Otsa ja tutti

Lapsi näyttää ihan klingonilta. Nyt on sattunut peräkkäin monta otsaan kohdistunutta iskua. Yleensä otsa iskeytyy kohteisiin aina se sama talvella tikattu kohta edellä - niin eilenkin, kun lapsi leikki kyläpaikassa verhoilla ja päätyi kyntämään metallista ikkunanpieltä otsallaan. Voi toista, mä sanon.

Viime yönä vietimme Vimmehistorian ensimmäisen tutittoman yön. Kukaan meistä ei ole kauheen levännyt. Aiomme silti toimittaa vierottamisen asian loppuun saakka.

Huh huh!

Mähän olen niin ylpeänä kerennyt kehumaan, miten Vimme toimittaa isompiakin tarpeitaan pätevänä pottaan - aina välillä. Noh, eilen sain kokea yhden elämäni hetkistä, kun kaveri toden totta väänsi jöötit kylpyveteensä. Vähän teki tiukkaa sen skenarion selvittäminen. Tänään sitten skenaariot siiryivät ihan toiseen luokkaan, kun kaveri väänsi kunnon soossit uimahousuihinsa. Lasteenkahluualtaalla. Siihen voi sanoa, että oma moka. Miksi en laittanut vaippalaiselle kiltisti uimavaippaa, vaan kikkailin ja pistin lapselle uimahousut jalkaan?

Tilanne oli sellainen, että tunsin kohdanneeni voittajani. Kakkaa oli valtavasti ja Vimme oli päättänyt juuri sillä siunaamalla jatkaa matkaa leikkipuistoon, sen sijaan että siinä muinamiehinä odottais, että saan tavaran pyyhittyä kohteesta. Ja se valtava kakan määrä tuntui levittäytyvän ympärillemme pienempinä annoksina. Märkäpyyhkeet loppui kesken. Mä heitin uimahousut roskiin. Kaikenkaikkiaan putsauksen asiata ei herunut allekirjoittaneelle kauheesti niitä tyylipisteitä tällä kertaa.

Nyt ei tule siis palautukseen lainauimahousut (ne alko olla jo vähän rispaantuneet muutenkin) ja Vimme saa uida uimavaipat jalassa, kunnes on kykenevä toimittamaan asiansa satavarmasti asiaakuuluvaan pisteeseen.

Maanjäristys taas

Olin viihdyttämässä lasta "Lastentalossa", kun tämän kertainen järistys iski. Järistyksestä huomasi heti, että se oli vähän voimakkaampaa sorttia, kuin ne leppeät pikkujäristykset, joita tavallisesti koemme, ja se jatkui pitempään, kuin ne vaatimattomammat versiot. Samassa huoneessa meidän kanssamme oli about 50 muuta ihmistä lapsineen ja kaikki tuntuivat enemmän tai vähemmän jatkavan sitä toimintaa, mitä siihenkin asti olivat suorittaneet. Henkilökunta availi vähän ulko-ovia (niin kuuluu tehdä, kun järisee) ja kukaan ei ollut milläsäkään. Tokiolaiset on niin cooleja. Pitää sanoa, että vähän hirvitti. Ja että olin erikseen kiitollinen etten ollut pilvenpiirtäjässä juuri silloin.

Ukkostaa

Mussa asuu pieni hattivatti. Mä tykkään ukkosesta. Tänä iltana on ollut hieno ukkonen.

Ovelat itikat

Siis oikeesti! Mä tuun mielipuoleksi tän itikkamäärän kanssa. Eilen menin vastoin parempaa tietoani erääseen puistoon ja jouduin valtavan itikkahyökkäyksen kohteeksi. Nyt kutittaa aika monesta paikkaa sen verran, että se häiritsee elämää. Olen kyllä pistänyt Oikkisalvaa puremiin, mutta silti kutisee. Ovelimmat itikkayksilöt kyttää tuolla pihalla ja iskee nilkkoihin heti kun ulkoudun. Odotan siis syksyyn, ennen kuin menen taas ulos.

Tempuraa ja jylinää

Näin pitkään meni ennenkuin suoriuduimme syömään tuoretta tempuraa täällä Jaappanissa ja voi-hyvänen-aika se oli hyvää! Vimmekin tykkäs. Ja huolimatta vähemmän rentouttavista ravintolahetkistä 2v:n seurassa, onnistuin nauttimaan ulkona syömisestä. Ravintola on kahden pysäkin päässä Jiyugaokassa ja kuuluu Ten Ichi-ketjuun. Hoksasin tämän ketjuaspektin asiasta vasta ravontolasta annettuja lahjusviuhkoja tarkastellessani. Olin nimittäin jo ties kuin kauan suunnitellut meneväni nimenomaisen ketjun mestaan tempuralle ja näin tein sen tietämättä asiasta.

On ukostanut tänään. Ja jostain kuuluu valtavaa jylinää - nyt on suurten ilotulitusten aika käsillä. Mä en ole vielä ollut tarpeeksi innostunut näkemään niitä raahatuakseni johonkin tungokseen niitä katsomaan. Ehkä sitten ensi vuonna.

Kurpitsa

Tein tänään pitkästä aikaa minulle uutta japanilaista ruokalajia: Kabocha no jikania eli keitettyä kurpitsaa. Siitä tuli ihan japanilaisen makuista. Kurpitsaa on nyt kovasti tarjolla ja on paikallisissa mittapuissa vielä aika edullista, eli kannattaa tehdä kovasti kaikkee siitä. Kurpitsapiirakkaa ei valitettavasti voi meillä tehdä, kun ei ole uunia, mut kaikkee hellan päällä tapahtuvaa toimintaa voi kurpitsan kanssa harrastaa.

Äksönpläjäys

Tänään oli hauska päivä. Kävimme kahden muun äiti-lapsi-yksikön kanssa Kodomonokunissa (Lasten maassa). Valtavassa puistossa ei ollut sitä tavallista valtavaa väenpaljoutta kun näin keskellä viikkoa menimme. Ilmakin oli kivasti pilvinen, joten ulkona sieti olla pidempääkin. Pojat (kaikki mukana olleet lapset olivat poikia) lotrasivat hartaudella vedessä, kiipeilivät erinnäisissä kiipeilykohteissa ja sitten kävimme vielä tökkimässä kotieläimiä.

Epätoivoiset kotirouvat

Olemme silmä kovana katsoneet "Desperate Housewifes"-sarjan ensimmäistä kautta M:n kanssa. Näin kun katsoo useamman jakson samaan syssyyn ja useampana iltana peräkkäin, niin henkilöistä tulee varsin läheisiä, ne tunkeutuvat uniin ja mielessään miettii, että mitähän sille-ja-sille sitten tapahtui. Tätä pohtiessa herää sympatia saippuasarjojen henkilöitä perheenään pitäviä kohtaan. Se sympatia ei kuitenkaan ole valtava, joten se siitä.

Sarja on viihdyttävä, hyvin tehty ja miehitetty loistavilla henkilöhahmoilla ja näyttelijöillä. Mun suosikkihahmoja ovat yltiökonservatiivinen, aina hillitty ja huoliteltu Bree (vas.) ja sarjan lunttuhahmo, suorapuhenen Edie (oik.). On kuulkaa hauskaa katsoa telkkariohjelmia, ilman että katsoo telkkaria.

Hurja tanssi

Eilen, kun olimme Shibuyassa, näimme Hachikon luona aikamoisen katuperformassin. Nainen tanssi yksin kadulla mankan soidessa jotain musaa, jota oli vaikea erottaa, kun kaikki kaupat kailotti sitä omaa meteliään (japanilaiset kadut on todella meluisia, kun joka paikassa huutaa joku jotain tarjousta ja puolet kaupoista soittaa omaa teemalaulua). Tanssijan vaatteet oli tarkoituksella risaiset ja vartalo viimeisen päälle trimmattu. Tanssi näytti lähinnä siltä, kuin hän olisi ollut riivaajien vallassa: valtavan agressiivistä ja sarjoissa toistuvaa repimistä ja nykimistä ja välillä sees vaiheita asennoissa, joita ihminen ei voi kivetystä vasten ihan tavallisessa sielun tilassa kuvitella ottavansa. Tanssijalla oli valtavasti tilaa ympärillään, vaikka mainittu aukio on yksi Tokion vilkkaimmista paikoista. Rajua ja rohkeaa sanon minä.

Donitsimesta

Vimme donitsimestan paikkeilla Jiyugaokassa. Emme kylläkään menneet sisään, sillä mahat oli jo täys kaikkee muuta ja kotimatka ajankohtainen.

Parempaa tietoa

Vimme sain lastin kaikenlaisia kirjoja amerinkannaapureiden kotiin lähdettyä - eivät jaksaneet raahata kirjoja kotiin. Yhdessä kirjassa on "Pähkinänsärkijä"-tarina, jonka olen sitten hövelisti suomentanut Vimmelle. Kirja oli hukassa jonkin aikaa ja kun se löytyi, Vimme nosti iloisena kirjan käteensä ja totesi: "Pähkinänsärkylääke". Siinä oli taas pokassa pitelemistä.

Jostain meille täysin tuntemattomasta syystä Vimme kutsuu yksiä tiettyjä hernesnäksejä "Mikki Hiiriksi". Hyttysten puremiin tarkoitettu voide taas on nimeltään "Oikkisalvaa". Sillä on varmaankin jotkut ihan yksityiset ja omat lähteet kaikelle tälle tiedolle, joista meillä ei aikasemmin ole ollut mitään hajua.

Lapsikokeita

Vimppeli tekee siis pottaan tarpeensa, jos sen vaan antaa häärätä kelteisillään. Tänään päätin testata, että miten käy jos pistää pelkät housut jalkaan eikä vaippaa ollenkaan. Selvitin Vimmelle, että vaipat ei ole jalassa, joten pitää tulla ilmoittamaan, jos on hätä. Ei mennyt kauaa, kun kaveri oli pissannut housuun ja (jee jee) kokolattiamatolle. Eli sen asian aika ei ole vielä. Jatkamme siis vielän tovin tätä paljaspeppupottaharjoittelua.

Huuuuh hellettä!

Olipa kyllä aika kuuma tänään, kun uitin lasta tuolla yhdessä kahlausaltaassa. Huh, huh! Miten nämä tokiottaret pysyy niin freessinä ja valtavasti puettuna tässä helteessä? Sisäinen tuuletin? Siitä tulee mieleen vaan pierujuttuja ja mä luulen, että pierujutut ei ole niitä tokiottarien parhaita ykkösjuttuja. Tai mistä mä tiedän. Pitää ottaa selville mitä pieru on japaniksi.

Mahtava meno

Lapsi karjuu, hiki virtaa ja hyttyset syö. Onneksi ihminen voi aina kerätä voimia sushin äärellä ja ottaa itselleen zeniläisen hetken, pohtimalla mitä sillä hetkellä silmiin osuva kirjoitusmerkki mahtaisi tarkoittaa (lue: tuijottaa poissaolevana vastapäistä seinää).

Tänään viihdytin lasta ystävien seuralla ja akvaariovierailulla. Eilen viihde oli se jo kaikille lukijoilleni tutuksi tullut Lastentalo. Siellä tapasin ensimmäisen henkilökohtaisen japanilaiskontaktini ja hän antoi minulle ystävällisesti aika hyvänkin oloisen japaninkielen kevyemmän oppikirjan. Pitänee keksiä jotain kivaa vasta-antamista seuraavalle tapaamisellemme. Vai pitäiskö mun nyt aamusta iltaan päntätä sikana ja hämmästyttää hänet valtavilla kielitaidoillani?

Sarushima

Vietin elämäni viimeisen päivän 37-vuotiaana Apinasaarella. Reippaat naapurimme järjestivät retken mainittuun kohteeseen. Saarella vietimme rantaelämää, japanilaista tehokkaasti varusteltua picknic-toimintaa tarkkaillen. Vimme ui M:n kanssa kuin kunnon vesipeto. Sitten kävelimme saaren toiselle puolelle ja siellä oli mahdollisuus katsoa horisonttiin - toiminta, jota ei Tokiossa kauheen usein voi harrastaa. Oli rentouttavaa. Nyt voi taas aloittaa oman henkilökohtaisen vuoden tästä maanantaista.