Tällä kertaa menin Tokion kansallismuseon oikeaan aikaan nähdäkseni Hokusai-näyttelyn. Näyttely oli siis auki. Menin sinne mielestäni hyvissä ajoin, jottei tarvitsisi kokea ruuhkaa. Tokion mittakaavassa onnistuin aikeissani hyvinkin, vaikka välillä saikin jonottaa teosten eteen tovin.Muutamat työt sai mut ihan tiloihin ja piti keskittyä ihan enemmänkin, ettei ihan valtoimenaan itkemään olisi ruvennut. Eli joidenkin töiden näkeminen oli niin suuri elämys, että liikutus oli läsnä. Tuo suuri aalto oli yksi niistä. Sumopainijakuvat oli kans tosi hienoja ja luonnoslehtiöitten täyteen piirretyt sivut (Hokusai manga). Eräs triptyykki, jossa oli aurinko, lohikäärme ja kuu pisti kylmät väreet viilettämään pitkin selkää ja melkein kaikissa kuvissa läsnä oleva sarjakuvamaisuus ilahdutti valtavasti ihmistä.
Näyttelyn jälkeen olimme sopineet M:n kanssa treffit, "nähdään-sit-siellä-mä-soitan-sulle-kun-tulen"-periaatteella, joka ei toiminut, sillä puhelimemme olivat yllättäen lakossa. Kumpikin yritti soittaa toiselle tuloksetta. Se on varsin viheliäistä, kun tukeutuu elämässään tekniikkaan ja tekniikka pettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti