Vimme lipes juostessaan eilen illalla ja iski päänsä kaapin kulmaan. Otsassa on nyt komee haava viime vuotisen arven alla. Tällä kertaa haava ei ollut niin syvä kuin viimeksi ja tyrehtyi painelemalla. Pistin siihen rivin pieniä, pitkiä laastarin paloja, jotta haava ei leviäisi ja arvesta ei tulisi suuri.
Hohhoijjaa! Vähempikin jännitys riittäis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Jännitystä riittää ihan Tunturika-
dulle saakka. Voimme hyvin kuvitel-
la, miltä tuntuu juosta edellä kii-
tävän lapsen perässä kadulla väijy-
vien uhkien keskellä, hoitaa kaatu-
misien seurauksia ja lohduttaa sie-
lun saamissa kolhuissa.
Hengessä mukana Matti-vaari ja An-
ni-mummi (joka ei ole sekaisin!!!)
Lähetä kommentti