Sataa, tuuli ulvoo nurkissa ja vallan ukkostaakin. Kiva olla sisällä.
Kun on yksin junassa tai metrossa, mitkä muuten on melkein sama asia täällä Tokiossa. Joskus on hankala erottaa mistä metro alkaa ja mihin juna päättyy. Enivei, kun keskenänsä junassa matkustaa, niin sitä vaan lampsii sisään vaunuun ja istuu alas, jos on istumapaikkoja vapaana ja losottaa siinä, kunnes on perillä.
Vimmen kanssa matkustaessa sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin junaan noustessa:
a) Ei ensimmäiseen tai viimeiseen vaunuun. Niissä on yleensä ohjaamo näkyvillä ja sitähän toki on viihdyttävää lapsenkin katsoa. Usein matkustamme laitteessa sen verran kauan, että ohjaamon viihdyttävyysfaktori kuluu loppuun ja alkaa ovenkahvojen ronklaaminen tai yleinen mekkalointi. Siis ei ohjaamon tuntumaan.
b) Mieluiten ei istumaan penkille. Penkillä istuminen usein johtaa holtittomaan kekkulointiin ja mukana olevan vanhemman (lue: minun) pinnan poksahteluun. Lapsi on lastenvaunun mukana ollessa hyvä pitää valjaissa vaunussa ja siellä hän suostuu istumaan, jos itse seison siinä vieressä.
c) Tämä on melkein tärkein. Lapsi kannattaa sijoittaa matkustamaan kohtaan, mistä on vähin mahdollinen todennäköisyys joutua hymyilevien tätien kanssa silmäkontaktiin. Silmäkontaktista seuraa aina väistämättä hornaa.
Nämä asiat kun ottaa arjen matkoja tehdessä huomioon, niin mielenlaatu saattaa olla sees.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti