Tällaiselle lyhytpinnaiselle ihmiselle kuin minä, ei ole mitenkään vaikeaa usuttaa itseään raivon partaalle, eikä myöskään ole vaikeaa sitten kohdistaa sitä viattomiin lähimmäisiin. Olen kovasti tyyntynyt siitä, mitä olin ennen (tässä kohti kuulen sieluni korvissa Markuksen "niin-varmaan"-tyyppisen lausuman) ja luojankiitos en ole koskaan ollut sitä vyysillistä raivoa harrastavaa sorttia. No, mutta jos on tarvetta agressioon niin parempia tehojaa saa, kun odottaa vielä PMS oireitten aikaa. Jos sekään ei vielä riitä, niin sitten voi lukea "avionrikkojan" blogia. Mä luin siitä yhden ainoan merkinnän ja tulin ihan mykäksi raivosta. Päätin olla lukematta sitä enää koskaan. Mun ei tarvi antaa jonkun toisen ihmisen sosiaalisten ongelmien aiheuttaman vihan kohdistua itseeni.
En pistä tähän edes suoraa linkkiä sen örkin sivuille (sori örkit). Se löytyy Pinseri-blogilistalta, jos haluatte sitä lukea.
Eilen Vimme putos leikkipuistossa oravapatsaalta ja löi leukansa betonipenkkiin. Huuto oli kova ja verta valui valtavasti. Tsiisös kun mä säikähdin. Lapsi tointui onnettomuudesta minua nopeammin ja on nyt pieni ruhjenaama, joka muistelee sitä, kuinka hän eilen lipesi. Mä olen erikseen kiitollinen ettei käynyt pahemmin, eikä hampaita rikkoutunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti