Hyvät syntymäpäivä toivotukset sinne kauas Suomeen!
Mä sanon et' se Vimmen maanantainen ventti sekä leussa että suussa ja mun suuri säikähdys ei ollut vielä mitään! Ja jos mä maanantaina sanoin säikähtäneeni, niin tänään mä olin jo ihan shokissa.
Vimme tipahti portaita otsa edellä asfalttiin ihan tässä kotipihassa ja nyt on sitten Vimme-alle-kaks-veellä ekat tikit naamassa. Yksi ihon alla ja kolme haavassa. Mä toivon hartaasti, että tämä onnettomuussuuntautunut trendi ei jatku sitten tämän pidempään.
Vimme voi hyvin (pyyhin otsaa ja sanon "puh")ja oli tosi reipas klinikallakin. Huusi kuin syötävä tikattaessa, niinku ihmisen kuuluukin ja oli hyvin pian tikkauksen jälkeen taas tyytyväinen omaitsensä - paitsi kun häntä parsinut lääkäri näytti uudestaan naamansa, niin tuli se parku taas hetkeksi.
Välihuomautus: lääkäri puhui vain japania. Se ei ollut mikään este asioitten hoitumiselle tai ymmärtämiselle. En vieläkään ymmärrä kuinka se voi olla mahdollista.
Jotenkin se huono-äiti kummittelee tuolla ajatusten taustalla, vaikka järki sanoo, että ton ikäsille sattuu ja tapahtuu. Tästä lähtien mä olen vaan pehmustetuissa tiloissa lapsen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Voi Vimmeä ja tikkejä. Voin lohduttaa, että kyllä niitä kummasti sattuu tuon ikäisille liikkuvaisille pienille ihmisille (vaikka minä olen todella iik-iik-paniikki-ihminen, enkä tosiaan mikään paras "lohduttaja".). Aksulla ei vielä tosin ole tikkejä ollut, mutta pari kertaa on käsi "niksautettu" takas paikoilleen kyynärpäästä (mikä lie luu olikaan, joka saattaa helposti lähteä paikoiltaan). Onneksi ei ole ollut japaniapuhuva lääkäri niksauttajana, vaan Heikki-setä ja vaari. Ihan riittävästi panikoin tästäkin. Varsinkin silloin ekalla kerralla. Ja huono-äiti-ajatus leijui ilmassa.
Vimme voi hyvin tikit otsassaan. Mäkin alan taas olla vähän asiallisemmassa tilassa.
Me menemme tänään taas klinikalle. Täällä pitää käydä joka päivä näyttämässä haavaa , kunnes tikit otetaan pois.
Lähetä kommentti